Tutkimus monimuotoisesta ansiotyöstä palkittiin Tampereella

T&Y 3/2023 Laboren uutisia Essi Lindberg
Merja Kauhanen
Laboren johtava tutkija Merja Kauhanen on yksi palkitun teoksen kirjoittajista (kuva: Laura Oja).

M&A-podcastTampere University Pressin (TUP) Vuoden kirjaksi on valittu Anu Järvensivun ja Arja Haapakorven toimittama kokoomateos Monimuotoinen ansiotyö: Näkökulmia monista lähteistä ansaintaan. Ehdokkaina olivat TUPin vuosina 2021 ja 2022 julkaisemat teokset.

Anu Järvensivu toimii tutkimuspäällikkönä Työterveyslaitoksella ja Arja Haapakorpi tutkijana Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksessa. Teoksen kirjoittajakuntaan kuuluvat lisäksi johtava tutkija Merja Kauhanen Työn ja talouden tutkimus LABOREsta sekä sosiologian emeritusprofessori Harri Melin Tampereen yliopistosta.

Tutkimuksen tulosten mukaan usean työn tekijäksi päädytään eri polkuja pitkin. Tehtäväyhdistelmien syntyyn vaikuttavat niin ihmisen elämänkulku ja kiinnostuksen kohteet kuin pakot ja tarjolla olevat mahdollisuudet. Motiivit voivat paikantua myös ammatillisiin verkostoihin, lähipiirin tekemiin ratkaisuihin, suoranaisiin sattumiin tai mielijohteisiin.

Teos auttaa ymmärtämään monimuotoisia työnteon tapoja. Samalla se kertoo niistä haasteista, joita useaa työtä tekevät kokevat yrittäessään toimia yksinkertaisempiin työnteon malleihin ja kategorisointeihin perustuvissa kehyksissä. Se on tärkeää luettavaa kaikille työn muutoksesta kiinnostuneille, erityisesti alan tutkijoille, opiskelijoille sekä päätöksentekijöille.

Voittajan valitsi journalistiikan emeritaprofessori Ullamaija Kivikuru.

“Teoksen tasalaatuiset artikkelit pelaavat yhteen tyylikkäästi, ja teksteissä on ilmavuutta, paikoin jopa huumoria”, Kivikuru perusteli valintaansa.

Mediatiedote
Julkaisu

LABOREN OMIA JULKAISUJA

  • Talousennuste vuosille 2023–2025: Täytettä suhdannekuoppaan – sopiva viritys ei merkitse menoleikkausten sopivuutta

    Talousennuste vuosille 2023–2025: Täytettä suhdannekuoppaan – sopiva viritys ei merkitse menoleikkausten sopivuuttaTyön ja talouden tutkimus LABORE ennustaa syksyn ennusteessaan Suomen kansantalouden ajautuvan suhdannekuoppaan. Paluu kasvu-uralle alkaa ensi vuonna.

    “Ennustamme bruttokansantuotteen kasvun olevan -0,3 prosenttia tänä vuonna, 0,8 prosenttia ensi vuonna ja 1,7 prosenttia vuonna 2025. Laboren viimekeväistä ennustetta on näin ollen päivitetty jonkin verran synkemmäksi. Viennin kasvu jäänee maltilliseksi, ja korkeat korot supistavat kulutusta ja investointeja. Suhdannekuoppaan vajotessa kannattaa lopettaa kuopan syventäminen. Myöhemmässä sopeutuksessa tulisi käyttää myös tuloja lisääviä toimia.”

    Julkaisu

  • Laboren toimialaennuste vuosille 2023–2024: Ostovoiman heikkeneminen saa kasvun monilla aloilla hiipumaan

    Työn ja talouden tutkimus LABOREn toimialaennusteessa tarkastellaan yksityisen sektorin päätoimialojen suhdannenäkymiä vuosina 2023 ja 2024.

    “Nopea inflaatio, pitkästä aikaa nollasta poikkeavat korot ja epävarmuus kansainvälisessä taloudessa ovat asettaneet yritykset uudenlaiseen taloudelliseen ympäristöön. Epävarma ja vaimea tilanne vientimarkkinoilla haittaa erityisesti teollisuutta, ja monet tekijät yhdessä ovat johtaneet rakennusalan ahdinkoon. Joillakin palvelualoilla näkymät ovat valoisat, mutta toisten kasvua hidastavat asiakastoimialojen haasteet tai kuluttajien ostovoiman heikkeneminen.”

    Julkaisu

Koonnut