Taide, sairaanhoitajien palkat ja Baumolin laki
M & A:n viime podcastin innoittamana palaan vanhaan rakkauteeni, taiteen taloustieteeseen.
Mitä yhteistä on taiteen hinnanmuodostuksella, teatterin kannattavuudella ja sairaanhoitajien palkoilla? Kaikkiin näihin vaikuttaa Baumolin laki tai, kuten sitä jotkut kutsuvat, Baumolin tauti.
Taloustiede ei ole löytänyt yhtään ”luonnontieteellistä vakiota”; kaikki on hieman epämääräistä, ihmisistä kun on kysymys. Yksi kestävimmistä tutkimustuloksista on, että suorissa palveluissa kuten terveydenhoidossa ja koulutuksessa työn tuottavuus nousee hitaammin kuin teollisuudessa ja muussa koneellistuneessa tuotannossa. Palkat eivät kuitenkaan määräydy toimialakohtaisen tuottavuuskehityksen mukaan, vaan sairaanhoitajille ja opettajille on pitkän päälle maksettava suunnilleen yleisen palkkakehityksen mukaisesti, muutoin loppuvat hoitajat ja opettajat.
Tämän sinänsä yksinkertaisen lainalaisuuden löysi ja ennen muuta sen laajakantaisen merkityksen ymmärsi ensimmäisenä professori William Baumol. Siksi sitä kutsutaan Baumolin laiksi.
Baumol käytti esimerkkinä jousikvartettia, joka hänen mukaansa soittaa Beethovenia samalla nopeudella kuin 1800-luvulla. Silti soittajille maksetaan nykyajan mukainen palkka. Tuottavimpien sektoreiden elintasoa nostava vaikutus on levinnyt myös soittajien palkkoihin.
Tutustuin Baumoliin 1970-luvun alussa Ruotsissa osallistuessani hänen Tukholman kauppakorkeakoulussa pitämäänsä ympäristötalouden kurssiin. Hän oli juuri julkaisemassa artikkelia antiikin Ateenan, Shakespearen ajan Englannin ja nyky-Broadwayn teatterin taloudesta. Hän havaitsi, että ateenalaiset olivat päätyneen kaupungin budjetin ja yksityisen sponsoroinnin kautta tapahtuvaan teatterin rahoitukseen. Yleisöä ei riittänyt moniin näytöskertoihin ja itsekannattavuuteen. Sen sijaan 1500-luvun loppupuolen Englannissa näyttelijöiden niin kuin muidenkin palkansaajien reaaliansiot tippuivat muun muassa eteläamerikkalaisen hopeatulvan vaikutuksesta jyrkästi (vrt. viime vuosien setelielvytys) sillä seurauksella, että jo pari viikkoa täysille katsomoille käänsi produktion voitolliseksi. Baumolin kirjoituksen aikaan Broadwaylla teatteri tarvitsi vähintään puoli vuotta täysille katsomoille välttääkseen tappion.
Teatterin tekemisen suhteellisesti kallistuessa tarvitsee kaupallinen toiminta yhä suuremman väestön ympärilleen voidakseen toimia kannattavasti. Monet esitykset siirtyvät yhä suuremmille stadioneille. Erikoistuneet kulttuuripalvelut hakeutuvat suurkaupunkeihin.
Kevään 2022 sairaanhoitajien lakko on hyvä esimerkki Baumolin lain vaikutuksista. Koska sairaanhoitajat eivät voi juosta potilaan luota toiselle aina vain nopeammin kuten eivät soittajatkaan soita nopeammin, täytyy terveydenhoidon yksikkökustannusten nousta, ellei ratkaisua yritetä hakea lisääntyvästä henkilökunnan alipalkkauksesta, mikä tietysti johtaa pitkän päälle katastrofiin. Kun nimenomaan koulutuksen ja terveydenhoidon palveluiden kysyntä kasvaa elintason noustessa, Baumolin laki tarkoittaa, että mainittujen alojen budjettiosuudet nousevat vääjäämättömästi. Verotuksen tulee vastaavasti kiristyä, mikäli palvelut kustantaa julkinen sektori. Yksityisellä sektorilla sama ilmiö hoituu hintojen korotusten kautta.
Kevään 2022 sairaanhoitajien lakko on hyvä esimerkki Baumolin lain vaikutuksista.
Lukija kysyy varmaan jo tässä vaiheessa, eikö ”verotuksen kiristymisen rautaiselle laille” voida mitään? Palvelusten tuottavuusvallankumousta on odotettu pitkään, mutta sitä ei kuulu. Eiköhän tilanne ole yhä sama kuin Nobel-palkitun taloustieteilijä Robert Solowin tokaisussa: digitalisaatio näkyy kaikkialla paitsi tuottavuudessa.
Baumol on tutkinut myös kuvataiteen hinnanmuodostusta. Hän seurasi samoja maalauksia huutokaupoissa lähes 400 vuoden ajan alkaen 1600-luvun puolivälistä. Hän päätyi käsitykseen, että vanhan taiteen markkinat ovat normaalijakautuman mukaisesti satunnaiset ja siis tehokkaat. Menestyksekäs ennustaminen on mahdotonta. Keskimääräinen tuotto reaalisen arvonnousun muodossa oli 1,5 prosenttia vuodessa eli puolta vähemmän kuin Ison-Britannian valtion ikuisten velkakirjojen vuosituotto. Pääoman tuotto yhdenmukaistuu, jos nauttii taiteesta 1,5 prosenttia maalauksen arvosta vuodessa.
Irrationaalisuudella ja psykologisilla tekijöillä on oma osuutensa myös taloudellisissa ilmiöissä. Muodin vaihteluita, arvostusten muutoksia ja ajan henkeä on vaikea istuttaa taloustieteen standardimalliin.
Jos aiot sijoittaa taiteeseen, kannattaa mieluummin keskustella taiteen asiantuntijan kanssa kuin taloustieteilijän. Taiteessakin riskit ovat todennäköisesti suurempia kuin taloustieteilijän laskelmat osoittavat. Olen kiinnittänyt huomiota Baumolin huutokauppahintojen jakautuman paksuihin häntiin.
Sama ilmiö havaittiin Lehmanin pankkikriisin yhteydessä, kun ihmeteltiin riskien systemaattista aliarviointia.
