1. T&Y-lehti
2. Kilpailupolitiikalla hyvinvointia palkansaajille – ja kapitalisteille!

Kilpailupolitiikalla hyvinvointia palkansaajille – ja kapitalisteille!

Talouspolitiikan tärkein tavoite on kansalaisten hyvinvoinnin parantaminen. Tästä ei ole kiistanaiheeksi. Kiistaa kuitenkin tulee siitä, mitä hyvinvointiin kuuluu, miten eri väestöryhmiä ja sukupolvia tulisi painottaa tai miten voimakkaasti ympäristön asettamat rajaehdot tulisi huomioida arvioinnissa.

Jonkin verran on eroja myös siinä, millä tavalla ihmisten hyvinvoinnin ja ympäristön kestävyyden kannalta toivottavia asioita olisi syytä tavoitella. Toiset uskovat, että markkinavoimat on tehokas väline, kunhan vaan julkinen valta asettaa riittävät rajat ja tarvittaessa korjaa markkinoiden epäonnistumisia. Toisten luottamus markkinoihin on astetta heikompaa. He haluavat siksi vahvaa valtiota valvomaan asioita ja hoitamaan monenlaista tuotantotoimintaa.

Siitä pitäisi kuitenkin olla yksimielisyys, että hyvässä talousjärjestelmässä vähällä määrällä verta, hikeä, kyyneliä ja työtunteja saadaan tuotettua niitä asioita, joita ihmiset kokevat elämässään tärkeäksi. Ja tuotettuna tavalla, josta ei aiheudu haittaa saatikka kärsimystä muille ihmisille. Ja tavalla, joka kuormittaisi mahdollisimman vähän ympäristöä.

Miten näitä tärkeitä asioita saavutetaan? Lyhyesti sanottuna hyvällä tuottavuudella. Se tarkoittaa, että vähillä panoksilla saadaan aikaan suuri reaalinen tuotos.

Kun tuottavuus paranee, saavutetaan kolme hyvää asiaa: työntekijöiden reaalitulot nousevat, kuluttajat saavat aikaisempaa edullisempia tuotteita ja työnantajan voitot kasvavat. Koska parempi tuottavuus tarkoittaa myös sitä, että sama tuotos voidaan tuottaa vähemmillä panoksilla, tuottavuuden paraneminen tarjoaa myös mahdollisuuden lisätä vapaa-aikaa sekä säästää luonnonresursseja. Tuotannosta myös selvitään vähemmillä päästöillä.

On siis tärkeää seurata reittiä kansantalouden tuottavuuskasvun alkulähteille. Sieltä löytyy tuottavuuden yksi tärkeimmistä tekijöistä: yritysten välinen kilpailu. Tutkimukset kertovat, että useimmissa tilanteissa kilpailun lisääntyminen kannustaa yrityksiä innovoimaan ja parantamaan johtamiskäytäntöjään. Siinä kamppailussa osa yrityksistä väistämättä epäonnistuu. Työpaikkoja tuhoutuu ja monet menettävät työpaikkansa. Mutta silloin kun työmarkkinat toimivat, työvoima kohdentuu huonosti johdetuista heikon tuottavuuden yrityksistä paremmin johdettuihin yrityksiin. Sen lisäksi, että ne ovat tuottavuudeltaan ja palkkatasoltaan muita parempia, niissä on myös korkea työhyvinvointi. Niissä palkansaajien on hyvä tehdä työtä.

Kulku kilpailusta parempaan tuottavuuskasvuun käy huojuvaa riippusiltaa pitkin, jossa moni väistämättä tippuu matkalla. Siltaa ei kuitenkaan kannata sulkea, vaan turvaksi kannattaa rakentaa suojaverkkoja sekä tikapuita. Sosiaalipolitiikka ajaa suojaverkkojen, aktiivinen työvoimapolitiikka tikapuiden tehtävää. Tutkimustiedon perusteella voidaan päätellä, että hyvinvoinnin kannalta parhaaseen lopputulokseen päästään, kun tuottavuutta kohottavaa kilpailu- ja innovaatiopolitiikkaa täydennetään sosiaali- ja työvoimapolitiikan keinoilla.

Yritysten välistä kilpailua kannattaa siis edistää. Kun markkinat toimivat, parhaat yritykset valtaavat markkinaosuuksia. Tässä voi olla myös tuottavuus- ja talouskasvun tuhon siemenet. Parhaat yritykset saattavat päästä määräävään markkina-asemaan. Sen lisäksi, että nämä yritykset saattavat päästä estämään uusien yritysten markkinoille tuloa, ne voivat päästä myös niskan päälle sovittaessa työehdoista palkansaajien kanssa.

Se on välitön uhka palkansaajien tuloille ja työllisyydelle. Mutta markkinoiden keskittyminen on uhka myös kansantalouden innovaatioille sekä johtamiskäytäntöjen kehitykselle ja tätä kautta pitkän aikavälin tuottavuuskasvulle. Siitä puolestaan kärsivät lopulta palkansaajien lisäksi myös pääomapiirit.

Kilpailun ja tuottavuuden vaaliminen on siis lopulta sekä palkansaajien että kapitalistien hyvinvoinnin yhteinen etu.