1. T&Y-lehti
2. Työllisyystoimenpiteiden kurinalainen prosessi

Työllisyystoimenpiteiden kurinalainen prosessi

Varmaan koskaan aikaisemmin talouspolitiikassa ei ole puhuttu niin paljon työllisyydestä ja hallituksen vastuulla olevien työllisyystoimenpiteiden laskennallisista työllisyysvaikutuksista kuin nyt. Hallitus teki itse itselleen kunnianhimoisen tavoiteohjelman, jonka toteuttamista vahditaan joka suunnasta.

Mitä ikinä toimenpiteet ovatkin, niiden teho pitää punnita ennakolta tutkimukseen perustuen. Jos lainsäädäntömuutoksia valmisteleva ministeriö ei kykene tuottamaan laskelmia itse, on turvauduttava olemassa olevaan tutkimuskirjallisuuteen, meiltä ja muualta saatuihin empiirisiin havaintoihin ja johtopäätöksiin. Tutkimustietoon perustuvaa päätöksentekoa on jo kauan liputettu, mutta hallituskoalitioiden ollessa monivärisiä, ratkaisuja ei sittenkään ole kovin helppo löytää.

Myös muunlaista tietoa voisi olla tarjolla ja hyödynnettävissä. Reaaliaikainen tieto on tuoreinta mahdollista ja nyt sitä olisi ainakin ansiotulojen, tuloverojen ja tulonsiirtojen maksuliikenteen osalta saatavilla tulorekisterin käyttöönoton jälkeen. Esimerkiksi koronakriisin vaikutuksia talouteen seurataan herkeämättä Aalto yliopiston ja Helsinki GSE:n tilannehuoneessa tulorekisterin ja Tilastokeskuksen keräämiä reaaliaikaisia tietoja hyödyntäen.

Kolmas tietolähde on muista maista saadut esikuvat tai kotimaassa tehdyt pienimuotoisemmat tai rajatut kokeilut toimenpiteistä ja niiden vaikutuksista. Esimerkiksi kuntien työllisyyskokeiluja on toteutettu jo muutaman kerran useammassa kunnassa. Esimerkki on kuitenkin kehno, sillä kokeiluista saatavat tulokset ovat kiistanalaisia, sillä niitä ei pystytä tieteellisesti arvioimaan. Kokeilun toteuttamistapa ei nimittäin mahdollista sellaista tutkimusasetelmaa, josta voitaisiin eristää yksinomaan tämän kyseisen toimenpiteen työllisyysvaikutus.

On tärkeää, että toimenpidekokeilut, joiden arvioidaan ennakolta olevan toteuttamisen arvoisia, laaditaan siten, että niiden vaikuttavuutta voidaan seurata ja arvioida. Tällaisen asetelman mahdollistaminen ei ole yhtään sen hankalampaa eikä tule yhtään sen kalliimmaksi kuin muunlaisen toteutustavankaan. Mittaamisen mahdollistaminen on huolellista politiikkaa, ja varmistaa myös sen, ettei toimenpiteisiin käytettyjä varoja hukata. On epäeettistä olla välittämättä, miten yhteiset varat käytetään.

Usein kaikki tämä edellä mainittu tehdäänkin huolellisesti kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta silti mitään vaikutuksia ei välttämättä saadakaan aikaan. Se voi johtua siitä, että toteutus ei ole paras mahdollinen, vaikka reformi itsessään olisikin hyvin perusteltu. Hallinnollinen taakka, joka viranomaiselle syntyy uuden lain toimeenpanosta sekä hallinnollinen kustannus, jonka kansalainen tai yritys joutuu kohtaamaan toimenpiteen potentiaalisena kohteena, on niin ikään arvioitava huolellisesti. Kallis toteutus tai monimutkainen byrokratia vesittää monesti hyvissä aikeissa suunnitellun toimenpiteen kustannus-vaikuttavuuden.

Ja vaikka hallinnollinen taakka ja kustannus otettaisiin päätöksessä huomioon, tiedottaminen jää monesti viranomaisilta puolitiehen. Lakiuudistuksista ja -muutoksista tiedottaminen ja toimenpiteiden markkinointi on osoittautunut aika haastavaksi tehtäväksi julkiselle sektorille ja myös medialle. Ensin uudistukset kyllä nostetaan kohun kera näyttävästi esille lähinnä eduskuntakeskustelua ja kansalaiskiinnostusta virittäen, mutta politiikkatoimen varsinainen ohjeistus, määräaika ja muut tarkat säännöt jätetään usein kertomatta selkokielellä.

Jos tämän prosessin kuvaaminen on mahdollista paperilla, pitäisi sen toteuttaminen myös käytännössä olla mahdollista. Ei riitä, että hallituspuolueet pääsevät sopuun toteutettavista toimenpiteistä, ne on kyettävä viemään myös loppuun saakka, aina seurantavaiheeseen asti, jolloin uusi kierros kriittisen arvioinnin jälkeen voi jälleen käynnistyä. Hallituksella on toimeenpanovalta – ja ennen kaikkea toimeenpanovastuu!