1. T&Y-lehti
2. Laadukkaiden instituutioiden tie on kapea

Laadukkaiden instituutioiden tie on kapea

Massachusetts Institute of Technologyn professori Daron Acemoglu ja Chicagon yliopiston professori James A. Robinson jatkavat uudessa kirjassaan siitä, mihin he muutaman vuoden takaisessa kirjassaan ”Why Nations Fail” jäivät (ks. arvioni siitä T&Y 4/2012:ssa). Kyseessä on noin 500-sivuinen, varsin tuhti paketti maailman sosiaali- ja taloushistoriaa esitettynä hyppelynä ajasta ja kulttuurista toiseen. Punaisena lankana on edelleen instituutioiden merkitys.

Siinä missä edellinen kirja keskittyi tarkastelemaan instituutioiden merkitystä yleisellä tasolla eri kansallisuuksien välisille varallisuus- ja menestyseroille, tällä kertaa käydään tarkemmin käsiksi siihen, miten instituutiot saattavat kehittyä laadukkaiksi (tai sitten eivät) ja kuvataan tätä prosessia eräänlaisessa dynaamisessa kehyksessä. Olennaista tässä kehyksessä on kilpajuoksu kansalaisyhteiskunnan ja valtion monopolivallan välillä, mikä parhaimmillaan pitää yhteiskunnan kehityksen laadukkaiden instituutioiden ”kapeassa käytävässä”.

Kirjoittajien mukaan laadukkaat instituutiot syntyvät positiivisesta kierteestä, kun valtio lisää valtaansa ja ottaa hoitaakseen uusia tehtäviä yhteisymmärryksessä kansalaisyhteiskunnan kanssa. Kehitys kuitenkin voi johtaa siihen, että jompikumpi osapuoli, valtio tai kansalaisyhteiskunta, onnistuu keikauttamaan valtatasapainon lähes kokonaan itselleen. Seurauksena on edellisen ottaessa vallan ”despoottinen Leviathan”, jälkimmäisen tapauksessa taas ”poissaoleva Leviathan”, eli anarkiaa lähestyvä tila. Parhaassa tapauksessa päästään ”kahlittuun Leviathaniin”, missä valtion ja kansalaisyhteiskunnan valta ja roolit kehittyvät tasapainoisesti.

Kirja tarjoaa varsin mielenkiintoisen perustelun sille, miksi juuri monissa länsitalouksissa yhteiskunnat onnistuivat pääsemään ajan kuluessa laadukkaiden instituutioiden kapeaan käytävään: alkusysäys positiiviselle kehitykselle syntyi Rooman imperiumin ja kristillisen kirkon perinnölle rakentuvista, valtion monopolivaltaa korostavista instituutioista, jotka yhdistyivät germaaniheimojen kansalaisyhteiskunnan merkitystä ja osallistamista korostaviin neuvostoihin.

Kehitys kohti nykyaikaisia instituutioita on kuitenkin ollut pitkä kamppailu kansalaisistaan yliotetta tavoittelevien valtioiden ja joskus ylilyönteihin sortuvien kansalaisten välillä. Toisinaan kapeasta käytävästä on lipsahdettu kokonaan ulos myös länsimaissa, kuten esimerkiksi 1930-luvun Saksa osoitti. Kirjassa pohditaan sitäkin, voisiko Yhdysvaltojen kaltainen maa lipsahtaa ulos laadukkaiden instituutioiden kapeasta käytävästä.

Parhaassa tapauksessa valtion ja kansalaisyhteiskunnan välillä vallitsee tasapaino.

Kapeassa käytävässä operoivien yhteiskuntien sijaan maailma on täynnä muun muassa ns. paperi-Leviathaneita, joissa valtiolla on jonkinlainen, usein hauras ja väkivallan pelkoon perustuva ote kansalaistaan, mutta joissa se ei tähtää kansalaisten olojen aitoon kehittämiseen vaan keskittyy taloudellisten resurssien keräämiseen itselleen ja lähipiirilleen. Tällaisen valtion johto elää jatkuvassa pelossa, että kansalaisyhteiskunta mobilisoituu ja jokin toinen kilpaileva ryhmittymä kaappaa vallan.

Toisaalta maailmasta löytyy edelleen myös sellaisia maita, joissa valtio on heikko ja yhteiskunta on pitkälti kansalaisyhteiskunnan käsissä. Tällaisissa valtioissa yhteiskuntia koossapitäväksi liimaksi jäävätkin erilaiset perinteet ja sosiaaliset normit, jotka voivat ylläpitää vakautta yllättävänkin tehokkaasti mutta samalla torjuvat yhteiskunnalliset muutokset.

Merkitystä on myös sillä, onnistuuko yhteiskunta rakentamaan hyvien instituutioiden käytävästä riittävän leveän. Leveämpi käytävä mahdollistaa sen, että kamppailua valtion ja kansalaisyhteiskunnan välillä voidaan käydä turvallisesti ilman suurta riskiä siitä, että yhteiskunta lipsahtaa kokonaan ulos käytävästä. Kirjoittajat esittävätkin mielenkiintoisen teesin, että positiivisen kehityksen kapeaa käytävää voi leventää yhteiskunnallisella järjestelmällä, jossa markkinatulemia ei tasata pelkästään verotuksella ja tulonsiirroilla, vaan pyritään vaikuttamaan jo ensisijaiseen markkinatulojen tasapainoon. Tässä kohdassa kirjaa esikuvaksi nostetaan Ruotsi ja sen instituutiot.

Länsimaisia, kehityksen kapeassa käytävässä mahdollistavia instituutioita haastetaan koko ajan voimakkaammin myös ulkoa, erityisesti Idästä käsin. Despoottinen Leviathan vaikuttaa koronapandemian myötä ottavan yhä tiukemman otteen kansalaisistaan, joten kilpajuoksu jatkuu sekä yhteiskuntien sisällä että niiden välillä. Jos Acemoglua ja Robinsonia on uskominen, parhaan yhteiskuntamallin kilpailun voittajasta ei pitäisi kuitenkaan olla epäselvyyttä – mikäli sen mallin sisällä pysytään itse kapeassa käytävässä.