1. T&Y-lehti
2. Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa

Suomalainen palkkataso eurooppalaisessa vertailussa

Suomen palkkataso oli vuonna 2015 ylempää eurooppalaista keskitasoa. Suomen suhteellinen asema ei ollut juurikaan muuttunut 2010-luvun alun tilanteesta. Suomea korkeamman palkkatason maiden joukko näyttää myös pysyneen hyvin samanlaisena. Maiden hintatason huomioiminen heikentää hieman maamme asemaa palkkavertailussa. Meillä palkkaerot ovat vertailumaiden pienimpiä ja pysytelleet melko samalla tasolla koko tarkasteluajanjakson 2007−2015 ajan. EU-maissa havaitaan erisuuntaista kehitystä palkkaeroissa. Monissa Euroopan maissa sopimusjärjestelmät ovat muuttuneet hajautetumpaan suuntaan ja samanaikaisesti työehtosopimusten kattavuus on laskenut, mikä on myös kasvattanut palkkahajontaa.

Palkansaajien tutkimuslaitoksessa on tehty kaksi kertaa aiemmin palkkavertailututkimus, jossa on vertailtu suomalaista palkkatasoa eri EU-maissa työskentelevien palkansaajien palkkoihin täydennettynä muutamalla EU:n ulkopuolisella maalla (Moisala ja Uusitalo 2004, Kangasniemi ym. 2014). Tässä artikkelissa esitetään valikoituja keskeisiä tuloksia kolmatta kertaa tehdystä vastaavantyyppisestä palkkavertailututkimuksesta¹, jossa vertailua on päivitetty keskeisiltä osiltaan tuoreimpaan saatavilla olevaan aineistovuoteen asti. Tietosisältöä on myös hieman muutettu. Palkkavertailun päätavoitteena on kuvailevan tilastotiedon esittäminen palkoista ja palkkarakenteesta sekä niiden kehityksestä eri maissa. Yleisten palkkavertailujen lisäksi tutkimuksessa vertaillaan palkkoja ja palkkaeroja muun muassa sukupuolen, koulutuksen, ammattiryhmän ja toimialan mukaan.

Miksi olemme kiinnostuneita vertailemaan palkkoja eri maiden välillä?

Palkat ovat olennainen osa taloudellista ja sosiaalista kehitystä eri maissa. Palkoilla on useita funktioita taloudessa. Useimmille ihmisille ne ovat tärkein tulonlähde ja ne vaikuttavat elintasoon. Palkat ovat myös merkittävä osa työn hintaa, ja sitä kautta ne vaikuttavat sekä työvoiman kysyntään että tarjontaan. Palkat edustavat inhimillisen pääoman tuottoa ja vaikuttavat valikoitumiseen koulutukseen ja ammatteihin. Koko kansantalouden näkökulmasta niillä on keskeinen vaikutus yksityiseen kulutukseen ja sitä kautta kokonaiskysyntään. (Eurofound 2015).

Palkat vaikuttavat elintasoon, työvoiman kysyntään ja tarjontaan, koulutusvalintoihin ja yksityiseen kulutukseen.

Palkkatason vertaileminen eri maiden välillä kertoo maiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen tilasta ja maassa asuvien elintasosta. Palkkatasoa voikin luonnehtia keskeiseksi eri maiden elinoloja kuvaavaksi perustiedoksi (Kangasniemi ym. 2014).

Suomalainen palkkataso on eurooppalaista ylempää keskitasoa

Tutkimuksen tilastoaineistona olemme käyttäneet EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin tuottamaa yhteiseurooppalaisen tulo- ja elinolotutkimuksen EU-SILC- poikkileikkausaineistoja vuosilta 2007−2016. EU-SILC- aineisto on edustava otos palkansaajista kaikenkokoisissa yrityksissä ja kattaa niin yksityisen kuin julkisenkin sektorin. Aineisto sopii maiden välisiin palkkavertailuihin varsin hyvin, koska sitä kerätään vuosittain ja yhteisten aineistonkeruuta koskevien sääntöjen avulla on pyritty varmistamaan, että se on mahdollisimman vertailukelpoinen.

On syytä myös huomioida tiettyjä erityistekijöitä EU-SILC -aineistoja hyödyntävissä vertailuissa. Muun muassa kaikkien maiden palkkatiedot on ilmoitettu euroina, mukaan lukien euroalueen ulkopuoliset maat, joiden osalta myös valuuttakurssien kehitys voi vaikuttaa kuvaan palkkojen kehityksestä ja maan asemasta palkkavertailussa.

Koska vuoden 2016 EU-SILC- aineiston palkkatiedot koskevat pääsääntöisesti edellistä kalenterivuotta, vertailujen viimeisin vuosi on 2015. Ison-Britannian palkkatiedot koskevat samaa kalenterivuotta, joten sen vuoden 2015 palkkatiedot otettiin vuoden 2015 EU-SILC- aineistosta.

”Suomea korkeampi keski-määräinen kuukausipalkka oli seitsemässä Euroopan maassa.”

Kuviossa 1 on esitetty aineistosta lasketut kokoaikaisten palkansaajien keskimääräiset bruttokuukausipalkat kaikissa EU-maissa sekä Norjassa, Islannissa ja Sveitsissä vuonna 2015. Suomen kokoaikaisen palkansaajan keskimääräinen palkkataso oli 3 386 euroa kuukaudessa, mikä oli selvästi EU-maiden (2 116 euroa) keskiarvon yläpuolella. Suomea korkeampi keskimääräinen kuukausipalkka oli seitsemässä Euroopan maassa, ml. Tanskassa ja Norjassa. Suomen ja Ruotsin (3 386 euroa) keskimääräiset kuukausipalkat olivat vuonna 2015 pyöristettyinä samat.

Verrattuna Palkansaajien tutkimuslaitoksen edelliseen palkkavertailuun vuodelta 2011 (Kangasniemi ym. 2014) maiden järjestys keskimääräisen bruttokuukausipalkan mukaan tarkasteltuna on pysynyt hyvin samanlaisena. Suomen sijoitus vertailussa vuonna 2015 oli aivan sama kuin vuonna 2011 samalla maajoukolla. Myös Suomen edellä olevat maat olivat pysyneet samoina.

Moisalan ja Uusitalon (2004) vertailussa Suomen kokoaikaisten palkansaajien palkkataso oli eurooppalaista keskitasoa. Sekä omassa tutkimuksessamme että Kangasniemen ym. (2014) tutkimuksessa havaittu Suomen aseman muuttuminen verrattuna Moisalan ja Uusitalon (2004) tutkimukseen ei ole yllättävää, kun otetaan huomioon, että vuosien 2004 ja 2011 välillä EU laajeni yhteensä 12 uudella jäsenmaalla, joista suurin osa oli entisiä sosialistisia maita.

Kuviosta 1 käy hyvin ilmi, että Euroopan maiden väliset palkkaerot olivat vuonna 2015 edelleen huomattavia, vaikka EU:n yhdentymisen myötä niiden on ajateltu kaventuvan (Eurofound 2015b, Drahokoupil ja Piasna 2017). Pienintä palkkaa ansaittiin Romaniassa, jossa kokoaikaisen palkansaajan keskimääräinen bruttokuukausipalkka oli 393 euroa. Alhaisimpien kuukausipalkkojen maat olivat kaikki entisiä sosialistisia maita, jotka liittyivät EU:n jäsenmaiksi 2000-luvulla. Korkeimman keskimääräisen kuukausipalkan Sveitsissä kokoaikaiset palkansaajat tienasivat vuonna 2015 keskimäärin 16,1 kertaa enemmän kuin Romaniassa.

Kun palkkojen ostovoima otetaan huomioon, Ruotsi putoaa Suomen alapuolelle ja Itävalta ja Saksa menevät edelle.

Kun otetaan huomioon maiden hintataso, Suomen sijoitus palkkavertailussa heikkenee hieman. Ostovoimakorjatuissa palkoissa Suomea korkeammat keskimääräiset palkat olivat vuonna 2015 yhdeksässä maassa (kuvio 2). Suomen edelle nousevat Itävalta sekä Saksa. Ruotsin sijoitus puolestaan putoaa Suomen alapuolelle. Myös ostovoimakorjatuissa kuukausiansioissa Suomea korkeamman palkkatason maat olivat vuonna 2015 samat kuin vuonna 2011 lukuun ottamatta Isoa-Britanniaa, joka vuonna 2011 oli Suomen edellä. On kuitenkin hyvä muistaa, että Ison-Britannian lukuihin voi vaikuttaa valuuttakurssikehitys.

Kaikkiaan hintatason huomioon ottaminen pienentää maiden välisiä palkkaeroja. Verrattuna ostovoimakorjaamattomiin palkkoihin ostovoimakorjaus nosti eniten kuvion 1 pienipalkkaisimpiin kuuluvien maiden palkkoja.

Kuviossa 3 on esitetty kokoaikaisten palkansaajien nimellisten ja reaalisten kuukausipalkkojen keskimääräiset vuosimuutokset ajanjaksolla 2007−2015. Tässä maiden lukumäärää on rajattu hieman, ja mukaan on valittu erityyppisiä maita. Tarkasteluun on valittu Pohjoismaat (pl. Islanti), suuret EU-maat (Alankomaat, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa), keskitettyä sopimusjärjestelmää soveltava Itävalta, Viro, Romania sekä tarkasteluajanjaksolla erityisiä velkakriisejä kokeneet Kreikka, Espanja, Italia, Portugali ja Irlanti.

Kuvion 3 maat on asetettu järjestykseen nimellispalkkojen keskimääräisen vuosimuutoksen suuruuden perusteella. Palkkojen muutoksia on tarkasteltu maiden omissa valuutoissa, jotta valuuttakurssien vaihtelu ei vaikuttaisi tuloksiin.

Kuviosta käy ilmi, että suurimmat kokoaikaisten palkansaajien keskimääräiset vuotuiset nimellisten kuukausipalkkojen muutokset olivat matalan palkkatason Romaniassa (6,2 prosenttia) ja Virossa (5,9 prosenttia), joissa myös reaalipalkkojen muutokset olivat Norjan ohella suurimpia. Sitä vastoin Kreikassa sekä nimelliset että reaalipalkat supistuivat ko. ajanjaksolla: reaaliset kuukausipalkat supistuivat keskimäärin 4,1 prosenttia ja nimellispalkat 2,7 prosenttia. Kreikan ohella reaalipalkat supistuivat myös Isossa-Britanniassa (–2,1 prosenttia) ja Italiassa (–0,6 prosenttia).

Suomessa nimellisten kuukausipalkkojen keskimääräinen vuosimuutos oli 3,3 prosenttia ja reaalipalkkojen 1,2 prosenttia ko. ajanjaksolla. Vastaavat luvut Ruotsille olivat 3,2 ja 1,8 prosenttia.  Saksassa kokoaikaisten palkansaajien nimellispalkkojen keskimääräinen muutos oli 2,3 prosenttia ja reaalipalkkojen keskimääräinen muutos 0,9 prosenttia vuodessa.

Nimellispalkkojen keskimääräisessä vuotuisessa muutoksessa Suomi oli vertailumaista neljännellä sijalla, mutta keskimääräisessä reaalisten bruttokuukausipalkkojen muutoksessa kuudennella sijalla. Huomionarvoista on se, että vuosina 2007−2015 reaalipalkkojen keskimääräinen nousu oli kaikissa muissa Pohjoismaissa hieman voimakkaampaa kuin Suomessa.

Suomi on pienten palkkaerojen maa

Palkkatasovertailujen ohella myös maiden sisäisten palkkarakenteiden ja niissä tapahtuneiden muutosten vertailu on erittäin tärkeää. Palkkaerot ja sitä kautta taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus ovat kasvaneet monessa OECD-maassa viimeisten vuosikymmenten aikana, mikä on myös lisännyt voimakkaasti tutkimuksellista kiinnostusta sekä palkkaerojen kehitykseen että sen syihin (European Parliament 2015). OECD:n (2011) mukaan palkat muodostavat 75 prosenttia kotitalouden tuloista työikäisten aikuisten keskuudessa. Työllisyyden ohella palkkarakenne vaikuttaa kokonaistulojen jakautumiseen kansalaisten kesken.

Palkkaeroja kuvataan palkkavertailututkimuksessamme useilla eri mittareilla. Kuvio 4 kuvaa palkkaeroja yhdellä käytetyistä mittareista, palkkojen Gini-kertoimella kussakin maassa vuosina 2007, 2011 ja 2015. Gini-kerroin vertaa palkkajakauman kaikkia havaintoja keskenään laskemalla, miten kaukana havainnot ovat keskimäärin toisistaan. Tässä kuviossa maat on asetettu järjestykseen vuoden 2015 palkkojen Gini-kertoimen suuruuden mukaan pienimmästä suurimpaan. Mitä suurempi Gini-kertoimen arvo on, sitä suuremmat palkkaerot maassa vallitsevat.

Suurimmat palkkaerot vuonna 2015 olivat Bulgariassa, Portugalissa, Virossa, Kyproksella, Isossa-Britanniassa, Liettuassa, Espanjassa ja Latviassa. Pienimpien palkkaerojen maita tällä mittarilla mitattuna olivat Slovakia, Belgia, Tanska, Romania ja Suomi. Myös Ruotsi ja Norja erottautuvat vertailussa pienten palkkaerojen maina.

Kuvion 4 mukaan Suomi on ollut pienten palkkaerojen maa kaikkina kuvion tarkasteluvuosina. Siitä käy ilmi, että Suomessa, kuten monissa muissakin maissa, kokoaikaisten palkansaajien palkkaerot laskivat hieman finanssikriisin yhteydessä ja ovat sen jälkeen jääneet hieman aiempaa matalammalle tasolle. Myös kokonaispalkkaeroa kuvaavan palkkojen P90/P10-suhdeluvun² kehityksen tarkasteluajanjaksolla 2007−2015 antaa samanlaisen kuvan palkkaeroista ja niiden kehityksestä.

Kuviosta 4 voidaan havaita myös, että palkkahajonta on kehittynyt erisuuntaisesti eri EU-maissa tarkasteluvuosien välillä. Tässä yhteydessä on hyvä myös muistaa, että aiemman tutkimuksen mukaan palkkaerot kasvoivat useissa Euroopan maissa 2000-luvulla aina finanssikriisin alkamiseen asti (Eurofound 2015b), josta oma tarkastelumme vasta alkaa.

Minimipalkoilla, järjestäytymisasteella ja työehtosopimusten kattavuudella on vaikutusta palkkaeroihin

Palkkaerojen kasvua kokoaikaisten palkansaajien keskuudessa on selitetty useilla eri tekijöillä. Yksi keskeinen selitys liittyy muutoksiin sopimusjärjestelmissä ja työehtosopimusten kattavuudessa. Monissa Euroopan maissa sopimusjärjestelmät ovat muuttuneet hajautetumpaan suuntaan, ja samanaikaisesti myös työehtosopimusten kattavuus on laskenut (Eurofound 2015a). Nämä muutokset ovat lisänneet palkkahajontaa monissa maissa (European Parliament 2015). Suurimpien palkkaerojen maissa kuten Baltian maissa ja Isossa-Britanniassa palkoista sovitaan pääsääntöisesti yritystasolla ja työehtosopimusten kattavuus on alhainen.

EU-maita koskevan empiirisen tutkimuksen mukaan minimipalkoilla, järjestäytymisasteella ja työehtosopimusten kattavuudella on tilastollisesti merkitsevä palkkaeroja supistava vaikutus erityisesti palkkajakauman alapäässä (European Parliament 2015). Suomi ja muut Pohjoismaat ovat esimerkkejä maista, joissa palkkaerot ovat suhteellisen pieniä kansainvälisessä vertailussa ja joissa työehtosopimusten kattavuus on laaja, järjestäytymisaste korkea ja palkanmuodostus on koordinoitua.

Pohjoismaissa palkkaerot ovat pieniä, järjestäytymisaste on korkea, työehtosopimukset ovat kattavia ja palkanmuodostus on koordinoitua.

Keskeisimpiä palkkahajonnan kasvua selittäviä tekijöitä ovat myös teknologisen kehityksen osaamista suosiva luonne ja sen aiheuttama muutos työvoiman kysynnän rakenteessa, ts. työllisyyden lasku rutiiniluontoisissa keskipalkkaisissa töissä (Goos et al. 2014). Teknologisen kehityksen vaikutusta palkkahajontaan on vahvistanut myös globalisaatio ja ulkoistaminen ulkomaille. Kierzenkowski ja Koske (2012) sisältää kirjallisuuskatsauksen eri tekijöistä.

Voidaan myös esittää, että palkkahajonnassa yli ajan tapahtuneet muutokset juontuvat kahdesta eri vaikutuksesta. Kompositiovaikutus kuvaa sitä vaikutusta, joka aiheutuu yli ajan tapahtuneista muutoksista palkansaajien rakenteessa (esimerkiksi koulutustason muutokset). Toinen vaikutus palkkahajontaan aiheutuu siitä, miten erilaisia ominaisuuksia palkitaan. Palkansaajien koostumuksessa tapahtuneet muutokset pystyvät selittämään vain osan havaituista muutoksista, ja vaikutuksen suuruudessa on eroja myös maiden välillä. (European Parliament 2015).

Palkkavertailumme koski ajanjaksoa, johon ajoittui myös voimakas talouskriisi ja jonka aikana työttömyys kasvoi voimakkaasti useissa EU-maissa. Samaan aikaan kun työttömyyden kasvu vähensi palkkatuloja saavien määrää, sillä saattoi olla myös palkkahajontaa pienentävä vaikutus sitä kautta, että kriisin seurauksena työpaikkansa menettäneitä oli suhteellisesti eniten matalapalkkaisten keskuudessa (Eurofound 2014).

Palkkaerojen kehitykseen ovat vaikuttaneet myös osaamista suosiva ja rutiini-luontoista työtä korvaava teknologinen kehitys sekä globalisaatio.

Aiemman tutkimuksen mukaan palkkahajonnan ja matalapalkkatyön osuuden välillä on positiivinen korrelaatio: suurempien palkkaerojen maissa myös suurempi osa palkansaajista on matalapalkkatyössä (McKnight et al. 2016). Myös oma tarkastelumme vahvistaa tämän: niissä maissa, joissa havaittiin suurin palkkojen hajonta, myös matalapalkkatyötä³ tekevien osuudet olivat suurimmat. Suomessa matalapalkkatyötä tekevien osuus (11,6 prosenttia) oli vuonna 2015 neljänneksi alhaisin vertailumaista ja oli laskenut 2010-luvun alun tasosta.

Lopuksi

Palkkavertailututkimuksemme mukaan Suomen palkkataso oli vuonna 2015 ylempää eurooppalaista keskitasoa. Suomen suhteellinen asema ei ole juurikaan muuttunut 2010-luvun alun tilanteesta. Suomea korkeamman palkkatason maiden joukko näyttää myös pysyneen hyvin samanlaisena. Suomi on pysynyt pienten palkkaerojen ja vähäisen matalapalkkatyön maana koko tarkasteluajanjakson 2007−2015 ajan.

Aiemman tutkimuksen mukaan keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat palkkahajonnan kehitykseen ja maiden välisiin eroihin kehityksessä, ovat muun muassa tekninen kehitys ja globalisaatio, mutta myös sopimusjärjestelmän kehitys. Siksi ei ole yhdentekevää, mihin suuntaan sopimusjärjestelmä kehittyy.

Olli-Matti Laine
ekonomisti
SUOMEN PANKKI
olli-matti.laine at bof.fi