1. T&Y-lehti
2. Prekaarius muokkaa työelämää

Prekaarius muokkaa työelämää

Yli 700000 suomalaista on muussa kuin vakinaisessa kokoaikaisessa palkkatyösuhteessa. Kirjan toimittajat kutsuvat heitä työelämän ulkorinkiläisiksi. Heihin kuuluu osa- ja määräaikaisia sekä itsensätyöllistäviä, kuten toiminimellä toimivia, ammatinharjoittajia, yksinyrittäjiä, freelancereita, apurahoilla eläviä ja alustojen välityksellä toimivia. Itsensätyöllistäviä oli vuonna 2015 lähes 160000. Arviolta 30000 on viime vuosina toiminut sekä palkansaajana että itsensätyöllistäjänä.

Eeva Jokinen, yhteiskuntapolitiikan professori, pohtii prekaariutta kirjan ensimmäisessä ja teoreettisimmassa artikkelissa. Prekaarius on epävarmuuden tila. Se on työmarkkinoihin kuuluva rakenne, yleistynyt käyttöliittymä. Jokinen vetoaa tutkijaan, jonka mukaan meidän pitää päästää irti päähänpiintymästä, että prekaarius on poikkeama. On aika ymmärtää, että prekaarius saattaa olla ydin asioiden ymmärtämiselle, yhteiskunta-analyysi muuttuu.

Jokinen vetoaa prekaariuden kasvua selittävän biokapitalismin käsitteeseen. Biokapitalismissa tuotanto käyttää ihmisen lajityypillisiä ominaisuuksia, kuten kykyä empatiaan ja tunteisiin, kykyä oppia ja innostua oppimastaan. Sitä löytyy erityisesti luovasta luokasta, kulttuurin, tutkimuksen, tuotekehittelyn ja markkinoinnin kentiltä. Näin ymmärretty prekaari käyttöliittymä ei rajoitu alistettuihin marginaaleihin. Se on monessa mielessä nykykapitalismin raaka-ainetta, tuotannontekijä.

Ville-Veikko Pulkka päätyy artikkelissaan työajan lyhentämisen kautta itsensätyöllistämiseen. Pulkan ja Heikki Hiilamon toteuttamaan kyselytutkimukseen vastanneista yli 80 prosenttia arveli itsensä työllistävien lukumäärän lisääntyvän merkittävästi. Vielä useampi haluaa lisätä yrittäjäkasvatusta, ja valtaosa haluaa mahdollisuuden käyttää työttömyysturvaa starttirahana. Kansa on Pulkan mukaan varautunut yrittäjäkansalaisuuden esiinmarssiin. Pulkka muistuttaa tähän kehityssuuntaan liittyvästä eriarvoisuusongelmasta. Suomessa pienituloisuusriski koskettaa 3,5 prosenttia palkansaajista. Itsensätyöllistäjien kohdalla lukema on 29 prosenttia.

Paavo Järvensivu ja Tero Toivanen perustavat artikkelinsa BIOS-tutkimusyksikön skenaarioihin siitä, millaisia töitä tehdään lähivuosikymmenien Suomessa, jos toteutetaan vaaditut ilmastotoimet ja sopeutetaan talous ympäristön materiaalisiin reunaehtoihin. Tulokset ovat varsin erilaisia verrattuna tähänastisiin arvioihin Suomen tulevasta työvoimantarpeesta toimialoittain. Eroja aiheuttavat investointitarpeet vihreään teknologiaan, infrastruktuuriin ja energiaan, työvoimavaltaisen korjausrakentamisen lisääminen, tekstiili- ja vaateteollisuuden uusi voimistuminen, painopisteen siirtäminen puurakentamiseen ja muihin puupohjaisiin ratkaisuihin, metsien jatkuva kasvatus, ruoan omavaraistuotanto ja siirtyminen hiiltä sitovaan maanviljelyyn.

Ekologisiin reunaehtoihin sopeutuva tuotanto ei sinänsä rapauta palkkatyötä.

Ekologisiin reunaehtoihin sopeutuva tuotanto ei sinänsä ymmärrykseni mukaan rapauta palkkatyötä. Se saattaa jopa vahvistaa jatkuvan kokoaikaisen palkkatyön asemaa. Toisaalta Järvensivu ja Toivanen arvioivat, että tarvittava energian- ja materiaalinkulutuksen vähentäminen kaventaa kulutusmahdollisuuksia ja sen seurauksena on todennäköistä, että ammatillisen ja palkallisen työn rinnalla osallistutaan yhä useammin hoivaan ja muuhun omaehtoiseen työhön.

Tapio Huttula, korkeakoulun rehtori, pohtii kirjoituksessaan uuden työelämän ja oppimisen suhdetta. Työelämä verkostoituu ja yksilöllisten sosiaalisten prosessien merkitys kasvaa. Asiantuntijat ovat Huttulan mukaan ennustaneet, että vanhat ammatit kuten maalari, hitsari ja koneistaja kokevat renessanssin. Ne palaavat muuttuneina. Enää ei riitä tieto siitä, miten hyvä maalipinta syntyy. Täytyy osata kertoa se koneelle. Ammattilaiset tarvitsevat paljon lisäkoulutusta. Huttula kysyy, onko oppimisen ja työn erottaminen enää järkevää. Tarvitaan yleissivistystä ja oppimisen oppimista.

Huttula perää yksilön omaa vastuuta. Yhteiskunnan kannattaa tukea yksilön omaehtoista itsensä kehittämistä. Ratkaisu voisi Huttulan mukaan olla verovähennysoikeus itsensä kehittämisen kustannuksista, uudenlainen osaamisraha tai elinikäisen oppimisen tili, jolle yhteiskunta tekee talletuksia mahdollistamaan yksilön itsensä kouluttamista.

Marjo Ylhäinen, työoikeuden yliopistonlehtori, käsittelee artikkelissaan kollektiivista neuvotteluoikeutta maailmassa, jossa työ irtoaa määrätystä paikasta ja rakentuu prekaarista. Hänen mukaansa solidaarisuuden tilalle työehtosopimuksiin ovat tulleet juridiikka ja perusoikeudet. Uusliberaali hallinta pyrkii pitämään turvattomuuden siedettävänä maailmassa, jossa hallinnan kohteena on erilaisuus eikä normaali ja siitä poikkeaminen. Kun samalla työpaikalla tehdään työtä lukuisten eri työnantajien palveluksessa, yhteisten etujen vaatimiselta putoaa pohja. Tiedottaminen ja neuvotteluoikeudet tulevat solidaaristen sopimusten tilalle. Turvattomuuden hallinta siirtyy subjektin itsensä huolehdittavaksi. Toisin kuin kollektiivisen neuvotteluoikeuden tuloksena syntyneillä työsuhteen ehdoilla, ei yhdenvertaisuudella ole itsessään mitään materiaalista vähimmäistasoa. Yhdenvertaisuus toteutuu myös, kun kaikkia kohdellaan yhtä huonosti.

”Kun samalla työpaikalla tehdään työtä lukuisten eri työnantajien palveluksessa, yhteisten etujen vaatimiselta putoaa pohja.”

Pertti Honkanen, Kelan johtava tutkija, kuvaa artikkelissaan prekaarin työn yleistymistä ja sitä tekevien sosiaaliturvassa toteutettuja viimeaikaisia muutoksia. Paljastuu, miten vaikeaa sosiaaliturvan on sopeutua muuttuvaan työelämään. Esimerkiksi sovitellun työttömyyspäivärahan saajia oli vuoden 2017 keväällä kuukausittain yli 50000. Säännökset ovat mutkikkaita ja niinpä vuonna 2016 työttömyyskassoissa hylättiin 98000 sovitellun päivärahan hakemusta. Useimmiten osa-aikaisuusehto ei täyttynyt eli työaika oli yli 80 prosenttia normaalityöajasta. Toinen esimerkki on yrittäjien toimeentuloturva. Heidän työeläkkeensä kertyvät heikosti ja heidän sairausvakuutuksen päivärahansa ovat reippaasti alivakuutettuja. Työttömyyspäivärahaa saaneita yrittäjiä oli vain 2365 vuonna 2016. Honkanen esittää useita parannusehdotuksia ja päätyy pohtimaan perustuloa ratkaisuksi sosiaaliturvan mutkistuvaan tilkkutäkkiin.

Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja, kuvaa artikkelissaan itsensätyöllistävien toimeentuloturvan käsittelyä eduskuntakeskustelussa. Ei ole selkeää menettelyä, luetaanko itsensätyöllistäjän tekemä työ päätoimisena yrittäjänä vai palkansaajana tehdyksi, vaan asian ratkaisee virkailija tapauskohtaisesti. Eduskuntakeskustelut eivät ole tuottaneet tulosta. Vain apurahalla työskentelevien eläke-, sairaus- ja tapaturmaturva on selkeytynyt. Alanko-Kahiluoto ehdottaa ratkaisuksi perustulon lisäksi yhdistelmävakuutusta, joka sallisi yhtäaikaisen tai vuorottaisen työskentelemisen palkkatyössä ja yrittäjänä ja kerryttäisi turvaa molemmista.

Anu-Hanna Anttila, teollisuusliiton tutkimuspäällikkö, käsittelee artikkelissaan vuokratyötä teollisuudessa. Vuonna 2016 teollisuuden pääluottamusmiehille tehdyn kyselyn mukaan yli puolet teollisuuden työpaikoista käytti vuokratyövoimaa, kun osuus vuonna 2009 oli vajaat kolmekymmentä prosenttia. Työnantajat kertoivat luottamusmiehille vuokratyön käytön syiksi erityisosaamisen, halvemman työvoiman, eroon pääsyn helppouden, kiireen, kuormituksen, ruuhkahuipun tasaamisen ja tilapäisen työn tarpeen sekä tuurauksen loman, sairasloman tai perhevapaiden aikana. Pääluottamusmiesten kokemukset vuokratyöstä ovat haastattelujen mukaan pääosin mutta ei pelkästään kielteisiä. Haastatteluissa arvioidaan ketjuttamisen, alipalkatun työn ja työntekijöiden muun huonon kohtelun koskevan eniten ulkomaisia vuokratyöntekijöitä välittäviä yrityksiä.

Työaikadirektiivin parantaminen saattaa heikentää työntekijöiden asemaa, koska se lisää itsensätyöllistäjien käyttöä, jota se ei koske.

Juri Aaltonen, toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja, kuvaa artikkelinsa aluksi, miksi EU:n sääntelyn piiriin kuuluva työaikadirektiivi ei enää kiinnosta EU-tasolla. Direktiiviä noudatetaan vain palkkatyösuhteessa, ja se heikentää sen kilpailusuhdetta itsensätyöllistämiseen, jota työaikadirektiivi ei koske. Jos palkkatyösuhdetta koskevia työaikadirektiivejä kiristetään, se lisää yksinyrittäjien käytön taloudellista edullisuutta ja nopeuttaa työsuhteiden muuttumista yrittäjyydeksi. Kokonaisvaikutuksena saattaa olla työntekijöiden aseman heikkeneminen.

Aaltonen kysyy, pystymmekö uudistamaan työmarkkinoita ja yhteiskuntaa niin, että itsensä työllistäminen ja työsuhteisena toimiminen ovat yhdenvertaisia, reiluja ja turvallisia vaihtoehtoja sekä työn tekijälle että työn tilaajalle. Se edellyttää, että toimeentulonturva ja sen ylläpitämisen kustannukset ovat suunnilleen samaa tasoa työsuhteisella ja itsensätyöllistäjällä. Tämä koskee työttömyysturvaa, sairausajan toimeentuloa ja erityisesti eläketurvaa. Päästäkseen palkkatyösuhteisen eläketurvan tasolle yrittäjänä toimivan itsensätyöllistävän olisi maksettava kollektiivisesti yhtä korkeita eläkemaksuja kuin työsuhteisten, joilla ne nyt ovat noin 25 prosenttia ansioista. Muutos nykytilaan olisi hyvin suuri.

Maria Löfgren, julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn toiminnanjohtaja, pohtii Aaltosen tavoin artikkelissaan, johtaako palkkatyön työsuhdeturvan parantaminen irtisanomisiin ja palkkatyösuhteen ulkopuolisen työn lisääntymiseen. Mitä enemmän työtä tehdään palkkatyösuhteen ulkopuolella, sitä enemmän etuusjärjestelmä joutuu koetukselle. Löfgren perää Alanko-Kahiluodon tavoin yhdistelmävakuutusta, joka mahdollistaa työttömyysturvan työsuhteen vaihdellessa palkkatyön ja yrittäjänä tehdyn työn välillä. Löfgren perää myös kollektiivista neuvotteluoikeutta ja hinnoittelumahdollisuutta (nyt yhdessä sovittu hinnoittelu katsotaan kartelliksi) itsensätyöllistäjille, jotka ovat usein alisteisessa asemassa suhteessa työn teettäjään ja vailla kilpailumahdollisuuksia.

Suvi-Anne Siimes ja Aija Laurila, Telan johtaja ja suunnittelija, näkevät artikkelissaan eläkejärjestelmän suurimmaksi ongelmaksi itsensätyöllistävien kasvavan joukon alivakuuttamisen ja siitä seuraavan eläkeläisköyhyyden lisääntymisen. Kaikkien työstä saatujen ansiotulojen tulisi heidän mukaansa kerryttää eläkettä mahdollisimman yhtäläisin ehdoin. Siksi yrittäjäeläke ja sen perustana oleva yrittäjätulon valinnanvapaus edellyttävät ajanmukaistamista.

Vaikka kirjassa on useimpien artikkelikirjojen tapaan epätasaisuutta, se avaa monipuolisesti ja kiinnostavasti uuden työelämän ongelmia ja niiden ratkaisemisen mahdollisuuksia.