1. T&Y-lehti
2. Yhdysvaltain viestintämarkkinat kärsivät monopoleista ja politiikasta

Yhdysvaltain viestintämarkkinat kärsivät monopoleista ja politiikasta

Yhdysvaltojen ajatellaan usein olevan taloudellisen kilpailun kärkimaa, missä markkinat toimivat tehokkaammin kuin muissa maissa, koska niitä ei häiritä sääntelyllä tai muilla esteillä. Varsinkin amerikkalaiset itse uskovat tähän amerikkalaisen markkinatalouden ja tehokkuuden myyttiin. Kuva on kuitenkin aika kaukana totuudesta, kertoo Yhdysvaltojen viestintämarkkinoiden historia.

Todellisuudessa monet amerikkalaiset paikallismarkkinat ovat tehottomia kilpailun puutteen vuoksi. Esimerkiksi eurooppalaiset pankit ovat kustannustehokkaampia ja hieman vähemmän kannattavia kuin pohjoisamerikkalaiset pankit, mikä heijastaa osittain eurooppalaisten pankkien heikompaa markkinavoimaa ja kovempaa kilpailua¹.

Samoin televiestintämarkkinoilla on Yhdysvalloissa heikosti kilpailua ja innovaatiotoimintaa. Tämän takia monille kuluttajille tarjotaan huonoa palvelua kalliiseen hintaan.

Yhdysvallat on maantieteellisesti suuri ja monimuotoinen maa, missä preeriat ja vuoristot vaihtelevat sademetsien ja rämeiden kanssa. Väestö on keskittynyt suuriin kaupunkeihin pääasiassa rannikoilla, ja niiden välillä on valtavia harvaanasuttuja maaseutualueita. Tämä monimuotoisuus tekee televerkkojen rakentamisesta suhteellisen kallista.

Maantiede tarjoaa kuitenkin vain osaselityksen huonoille tietoyhteyksille. Viestintäpolitiikalla ja -lainsäädännöllä on ollut vähintään yhtä suuri vaikutus. Alan historiallinen ja institutionaalinen kehitys osoittaa, miten verkkomarkkinoiden hallitsevat yritykset ovat onnistuneet pitämään kilpailijat loitolla sekä poliitikot ja viranomaiset suosiollisina.

American Telephone And Telegraph: vuosisadan monopoli

Yhdysvaltain tietoliikennehistoriassa yhdellä yrityksellä on ollut hallitseva asema toimialan alusta asti. AT&T:lla eli American Telephone and Telegraphilla oli viestintäverkoissa lähestulkoon monopoli yli sadan vuoden ajan. Yrityksen juuret juontavat Alexander Graham Bellin puhelinpatentteihin vuodelta 1876. Toinen keksijä nimeltään Elisha Gray haki samanlaiselle keksinnölle patenttia samana päivänä, 14. helmikuuta 1876, mutta Bellin keksintö ehti hiuksenhienosti edelle. Niinpä Bell sai patentin ja perusti Bell Telephone Companyn seuraavana vuonna. Ensimmainen puhelu Bellin ja hanen avustajansa Thomas Watsonin välillä soitettiin Bostonissa maaliskuussa 1876: ”Mr. Watson, come here, I want to see you”, sanoi Bell.

Tytäryhtiö AT&T perustettiin 1885 kehittämään Bellin kaukopuhelutoimintaa, mutta vuonna 1899 AT&T:sta tuli koko konsernin ydin, ”Ma Bell”, ja muut Bellin tytäryhtiöt siirrettiin sen alle. Samoihin aikoihin Elisha Gray ja kumppanit yrittivät kehittää viestintäalalle kilpailijoita. Heidän yrityksensä Western Electric toimitti puhelin- ja verkkolaitteita AT&T:n kilpailijoille Western Unionille ja Morse Telegraphille, mutta Bell osti Western Electricin ja alkoi rakentaa kansallista monopolia².

1950-luvulle tultaessa AT&T:lla oli 80–100 prosentin markkinaosuus televiestinnän laitteissa, verkoissa ja palveluissa, eikä sen tarvinnut juuri ottaa kilpailijoiden mahdollisia toimia huomioon toimintaansa kehittäessään. Vaikka markkinarakennetta kutsuttiin luonnolliseksi monopoliksi, Yhdysvaltain hallitus alkoi huolestua yrityksen määräävästä markkina-asemasta.

AT&T:lla oli niin luja ote Yhdysvaltain telemarkkinoista, että edes teknologioiden vapautus ei saanut muita yrityksiä
lähtemään alalle kilpailijoiksi.

Vuoden 1890 Sherman Act on Yhdysvaltain kilpailulainsäädännon peruspilari, ja siihen nojautuen oikeusministeriö (Department of Justice) yritti ensin erottaa laitevalmistaja Western Elect­ricin toiminnot AT&T:sta, mutta lopulta tyytyi sääntelemään monopolistisia käytäntöjä. AT&T:ta muun muassa kiellettiin laajentumasta muille toimialoille, ja sen vaadittiin lisensoivan kaikki puhelintekniikkaan liittyvat patentit ilmaiseksi muille yrityksille. Watzinger ym. (2020) kuitenkin osoittavat, että tuo vuonna 1956 tapahtunut patenttioikeuksien pakkolisensointi lisäsi innovaatioita ainoastaan muilla toimialoilla. AT&T:lla oli niin luja ote Yhdysvaltain telemarkkinoista, että edes teknologioiden vapautus ei saanut muita yrityksiä lähtemään alalle kilpailijoiksi. AT&T jatkoi kasvuaan ja oli 1970-luvulle tultaessa maailman suurin yritys.

1980-luvulla Yhdysvaltain kilpailuvirasto sai vihdoin hajotettua AT&T:n monopolin. AT&T-yritykseen jäi ainoastaan kaukopuhelutoiminta sekä legendaarinen teknologian kehittäjä, muun muassa transistorin keksinyt Bell Labs -tutkimuslaitos. Paikallisverkot jaettiin usealle ”Baby Bell”-yritykselle. Näille kullekin muodostui kuitenkin paikallinen monopoli. Kuluttajan näkokulmasta ei ole suurta merkitystä, onko monopoli pieni vai suuri yritys, kun se voi hinnoitella palvelunsa ilman kilpailijoiden painetta.

Baby Bell -yritysten annettiin vuoden 1996 sääntelyn purkamisen jälkeen lisäksi tehdä horisontaalisia yritysostoja suhteellisen vapaasti, minkä tuloksena AT&T oli jälleen yksi suurimmista yrityksistä 2000-luvulle tultaessa. Viestintäverkot ja -palvelut joutuivat silloin kuitenkin suureen murrokseen internetin ja langattoman viestinnän kehityksen ja yhdentymisen, konvergenssin, vuoksi. AT&T:n kulta-aika oli ohi, ja Yhdysvaltain viestintäpalveluissa alkoivat tietokoneyritykset ottaa monopoliasemia. Telealan historia antoi kuitenkin osviittaa siitä, miten tietoverkot ja -palvelut kehittyivät 2000-luvullakin³. Kupari- ja valokaapeleihin perustuvissa internet-palveluissa jatkettiin pitkälti paikallisten monopolien politiikkaa.

Yhdysvalloissa internet on kalliimpi ja hitaampi kuin Suomessa

Viestintäverkkojen kustannusrakenne suosii markkinan monopolisoitumista. Verkkojen rakentaminen vaatii valtavat kiinteät kustannukset, ja siksi niitä rakennetaan useimmiten kullekin alueelle vain yksi. Yhdysvaltojen laaja ja monimuotoinen maantieteellinen alue lisää verkkojen kiinteitä kustannuksia entisestään, joten esimerkiksi TV-kaapeliverkkojen markkinoilla ei käytännössä ole kilpailua kuin suurimmissa kaupungeissa. Ne toki kilpailevat jossain määrin puhelinverkkojen ja satelliittiviestinnän kautta tarjottavien internet-palveluiden kanssa.

Laajakaistapalvelun perinteinen määritelmä on ollut 25 Mbit/s (megabittiä sekunnissa) -latausnopeus alaspäin ja 3 Mbit/s ylöspäin. 2024 lähtien Yhdysvaltojen telehallintovirasto Federal Communications Commission (FCC) on määritellyt laajakaistapalvelun nopeuden olevan vähintään 100 Mbit/s alaspäin ja 20 Mbit/s ylöspäin. Tämän määritelmän mukaan USAn kotitalouksista vain 18 prosentilla oli kolme tai useampi kilpailevaa internet-palvelujen tarjoajaa⁴. 43 prosentilla oli kaksi palveluntarjoajaa ja 32 prosenttia asui monopolin alueella. Kuudella prosentilla kotitalouksista ei ollut yhtään laajakaistapalvelua saatavilla.

Tilannetta voi verrata Suomeen, jossa kaikkien suurimpien 5G-palveluntarjoajien (Telia, Elisa ja DNA) verkot kattoivat vuonna 2024 80–90 prosenttia väestöstä. Lähes kaikilla suomalaisilla kotitalouksilla oli siis vähintään kolme mahdollista internet-palveluntarjoajaa kaapeli- ja valokuituverkoissa. Ei ole ihme, että Suomessa kotitaloudet maksoivat 10–40 euroa kuukaudessa nopeammasta palvelusta kuin USAssa, missä kotitaloudet keskimäärin pulittivat 78 dollaria kuukaudessa (67 euroa)⁵.

Markkinoiden on annettu ajautua monopoli- tai duopolitilaan, ja seurauksena kuluttaja maksaa kalliisti ja saa huonoa palvelua.

Suomessa puhelimen ja internetin on katsottu olevan ”välttämättömyyspalveluita”, joihin kaikilla on oikeus. USAssa vain kiinteiden puhelinpalveluiden on katsottu olevan välttämättömiä, ja siksi internet-palveluita ei ole tuettu eikä niiden markkinatilannetta ole samaan tapaan seurattu tai säännelty. Markkinoiden on annettu ajautua monopoli- tai duopolitilaan, ja seurauksena kuluttaja maksaa kalliisti ja saa huonoa palvelua. Viestintäpolitiikalla ei ole kehitetty myöskään langattomia verkkoja, joten 5G-kattavuus on maaseudulla erittäin heikkoa eikä 5G ole useimmille varteenotettava vaihtoehto laajakaistainternetin käyttöön. Onkin ironista, että internetin syntymaassa internet-palvelut ovat aika huonolla tolalla.

Mediamarkkinoilla yritysostot voivat olla haitallisia

Kustannusrakenteen lisäksi tietoverkkotoiminnassa saattaa syntyä skaalaetuja ns. verkostovaikutuksista (network effects⁶). Verkostovaikutuksia syntyy, kun kuluttajille on edullista kuulua samaan tieto- tai viestintäverkkoon. Mobiilipuhelinverkoissa ei synny verkostovaikutuksia, koska palveluntarjoajasta ja laitevalmistajasta riippumatta kuluttaja voi soittaa mihin tahansa numeroon samaan hintaan. Tämä johtuu alalla vuosikymmenien kuluessa kehitetyistä viestintäteknisista standardeista. Alan verkko- ja laitevalmistajat (Nokian ja Ericssonin johdolla) tekivät valtavasti yhteistyötä standardien luomiseksi 1980-luvulta lähtien, ja ne on otettu käyttöön ympäri maailman.

Internetin viestintäpalveluissa verkostovaikutukset ovat keskeisessä asemassa. Kun viestintäverkot eivät ole yhteensopivia, ne kilpailevat keskenään käyttäjistä, jotka hyötyvät enemmän, kun verkko on suurempi, eli muita käyttäjiä on paljon. Sosiaalinen media toimii näin, eikä alustojen välille ole juuri kehitetty yhteensopivuusstandardeja. Siksi X, Threads, Bluesky ja Mastodon kilpailevat ankarasti käyttäjistä, ja Google yrittää parhaansa mukaan saada käyttäjiä siirtymään WhatsAppista (ja perinteisistä puhelinpalveluista) Meet-palveluun. Mitä enemmän palvelulla on käyttäjiä, sitä enemmän kaikki käyttäjät arvostavat palvelua.

Verkostovaikutukset voivat myös olla epäsuoria eri käyttäjätyyppien välillä. Palvelussa voi esimerkiksi olla käyttäjien lisäksi erilaisia sisältötuotteita, kuten pelejä. Mitä useampia pelejä on tarjolla, sitä enemmän käyttäjät arvostavat palvelua. Toisaalta mitä enemmän palvelussa on käyttäjiä, sitä paremmin pelien tarjonta kannattaa, koska niiden kysyntä kasvaa. Perinteisissä puhelinverkoissa ei tällaisia vuorovaikutuksia esiintynyt, mutta varsinkin software-perustaisissa media-alustoissa epäsuoria verkostovaikutuksia koetetaan strategisesti synnyttää käyttäjien houkuttelemiseksi ja palveluun sitomiseksi⁷.

Media-alustoilla on aika tavallista, että ensin rakennetaan käyttäjäverkosto ja sitten lisätään erilaisia sisältöjä. Esimerkiksi Facebook rakensi ensin sosiaalisen verkoston ja sitten pelimarkkinan, joka osaltaan auttoi sitomaan käyttäjät alustaan ja teki palvelusta arvokkaamman. Tämän seurauksena Facebookin mainonnasta tuli kannattavampaa, kun käyttäjät viihtyivät alustalla pidempään.

Internet-palvelujen tarjoajat ovat myös yrittäneet erilaisia viestintäverkon ja sisältöjen yhdistelmiä. Esimerkiksi kaapeliyhtiö Comcast osti NBC Universal -mediayhtiön 2011, ja AT&T osti Time Warner -mediatalon vuonna 2018. Jälkimmäisen yritysoston seurauksena syntyi WarnerMedia-yksikkö, mutta se siirrettiin konsernin ulkopuolelle jo kolme vuotta myöhemmin. AT&T menetti kaupoissa 40 miljardia dollaria. Monia muitakin mittavia mediayritysostoja on viestintäverkkojen alalla tehty. Perusteluna näille ”vertikaalisille” yritysostoille on yleensä mainittu paremmat mahdollisuudet kehittää innovatiivisia sisältöjä omiin verkkoihin. Harvoin ostoista on kuitenkaan innovaatioita seurannut, ja usein ne on muutamaa vuotta myöhemmin purettu, kuten AT&T:n ja Time Warnerin tapauksessa.

Vertikaalista integraatiota, eli tuotantoketjun yhdentämistä panosten toimittajiin tai pääasiak­kaisiin päin, on tutkittu kilpailutaloudessa vähemmän kuin horisontaalisia yritysostoja. Luco ja Marshall (2020) analysoivat monituoteyritysten vertikaalisia yritysostoja ja havaitsivat niiden laskevan hintoja yritysostoon liittyvissä tuotteissa, mutta nostavan hintoja integroituneiden yritysten muissa tuotteissa. Vertikaaliset yritysostot eivät siis välttämättä ole kuluttajille edullisia, ja ne voivat olla jopa haitallisia. Suuri osa yritysostoista joka tapauksessa tuhoaa ostavan yrityksen omistajien varoja⁸.

Mediamarkkinoilla yritysostot saattavat olla vielä haitallisempia. Kun viestintämarkkinat ovat hyvin keskittyneitä, kuten Yhdysvalloissa, jossa suurin osa kotitalouksista on viestintämonopolin tai -duopolin alueella, ja verkkojen tarjoajat lisäksi ryhtyvät voimallisesti kanavoimaan ”oman talon” mediasisältöjä verkkoon muun sisällön kustannuksella, on mahdollista, että yhteiskunnallisesti välttämättömän tiedon leviäminen vähenee eivätkä kuluttajat saa haluamiaan palveluita tai tarvitsemaansa tietoa.

Onko netti neutraali vai saako maksukyky määrätä?

Kyseenalaisten yritysostojen lisäksi Yhdysvalloissa on viime vuosina ollut tapetilla verkostojen neutraalisuus (net neutrality). Neutraalisuus tarkoittaa sitä, että internet-palvelun toimittaja ei saa manipuloida, kenen tai minkälainen sisältö kulkee verkossa nopeammin, hitaammin tai ei ollenkaan. Internet-palvelut eivät siis voi muutella eri sisältöjen nopeuksia eivätkä myöskään ottaa vastaan maksua nopeammasta kuljetuksesta.

Neutraalisuuskeskustelussa koetetaan päättää, ovatko internet-palvelut yksityisiä palveluita vai ns. ”common carrier” -lainsäädännön alaisia. Näissä ”yleisissä palveluissa” toimitusehdot ovat kaikille samat, eli palveluntoimittaja ei voi esimerkiksi erikseen neuvotella jokaisen asiakkaan kanssa ehdoista ja hinnoittelusta tai kieltäytyä toimittamasta palvelua joillekin asiakkaille.

FCC päätti vuonna 2015 presidentti Barack Obaman hallinnon aikana, että internet-palvelut ovat common carrier -määritelmän ja -lakien alaisia. Tämä päätös vei internet-palvelut lähemmäksi eurooppalaista näkökulmaa, jonka mukaan internet on kuten sähkö- tai puhelinverkot ja osa olennaisia yhteiskunnallisia välttämättömyyspalveluita, joten kansalaisilla on oikeus saada kohtuuhintaista palvelua. Internet on siis kuin puhelinverkko, eivätkä palvelut saa eriarvoistaa, eli diskriminoida, kansalaisia. Vasta-argumenttina voidaan esittää, että internet on pahasti ruuhkautunut varsinkin videosisällön määrän takia, ja hintadiskriminaatiolla voidaan tehokkaammin kohdentaa verkkokapasiteettia kaikkein arvokkaimman sisällön vauhdittamiseen. Tämä argumentti puolestaan olettaa, ettei internet ole välttämättömyyspalvelu, koska yksityisissä palveluissa eniten maksaville tarjotaan parasta palvelua, eli maksukyky määrittää pääsyn tietoverkkoihin.

Heti ensimmäisen Donald Trumpin hallinnon alussa neutraalisuus kuitenkin peruttiin verkko- ja mediayritysten painostuksesta, ja FCC poisti neutraalisuussäännot vuonna 2017. Internet-yhtiöt alkoivat saman tien priorisoida ja hintadiskriminoida palveluitaan.

Verizon hidasti Santa Claran palokunnan ”rajatonta” internet-yhteyttä palojen torjunnan aikana, ja kun palokunta otti palvelun­toimittajaan yhteyttä, Verizon pyysi palokuntaa maksamaan enemmän, jotta lataus­nopeudet palautettaisiin normaaliin.

Kaikkein huolestuttavin esimerkki oli Verizonin diskriminointi tai jopa kiristys Kalifornian maastopalojen aikana 2018⁹. Verizon hidasti Santa Claran palokunnan ”rajatonta” internet-yhteyttä palojen torjunnan aikana, ja kun palokunta otti palveluntoimittajaan yhteyttä, Verizon pyysi palokuntaa maksamaan enemmän, jotta latausnopeudet palautettaisiin normaaliin. Jälkeenpäin Verizon pahoitteli tehneensä tilanteessa virheen, mutta tätä tapausta käytettiin myöhemmin esimerkkinä hidastuksen ja priorisoinnin vaaroista neutraalisuuteen liittyvissä oikeusjutuissa avoimen internetin puolustajien ja FCC:n välillä¹⁰.

Kun kansalaiset tai olennaiset yhteiskunnalliset toiminnot ovat erityisen riippuvaisia tietoverkoista, on tärkeää, ettei tietoverkon toimittaja pysty käyttämään tilannetta hyväkseen. Neutraalisuusvääntö jatkuikin seuraavan presidenttikauden aikana, ja vuonna 2024 presidentti Joe Bidenin FCC palautti internet-palvelujen neutraalisuussäännöt voimaan. Odotettavissa kuitenkin on, että Trumpin toinen hallinto jälleen poistaa ne ja palauttaa hintadiskriminoinnin ja maksetun priorisoinnin.

Viestintä, tiedonsaanti ja päätöksenteko

Yhdysvaltain tieto- ja viestintäverkkojen historia ja nykytilanne heijastavat koko yhteiskunnan kehitystä. Monimuotoisuus, korkea koulutustaso, tutkimusosaaminen ja varallisuus ovat mahdollistaneet suuria investointeja ja teknologisia innovaatioita ja samalla johtaneet markkinavoiman keskittymiseen. Kun toimiala on kerran monopolisoitunut, kilpailun tuominen markkinoille takaisin on erittäin hankalaa instituutioiden, markkinavoimien ja Yhdysvalloissa erityisesti poliittisen ja taloudellisen vallan keskittymisen vuoksi.

Viestintäverkkojen tapauksessa tämä markkinoiden dynamiikka on erityisen huolestuttavaa. Kaikki yhteiskunnallinen ja taloudellinen päätoksenteko riippuu täsmällisen ja oikean tiedon saannista, ja tiedonsaanti riippuu nopeista ja kattavista viestintäverkoista. Jos poliittisilla toimijoilla on mahdollisuus manipuloida viestintäverkkoja omien etujensa ajamiseksi, vaalitulokset voivat muuttua kansalaisten tahdon vastaiseksi. Tästä saatiin empiirisiä arvioita Venäjän vaaleissa vuonna 2012.

Ackerman (2017) havaitsi internet-yhteyksien hidastamista ja manipulointia ennen vaaleja, mikä todennäköisesti johti muutaman prosenttiyksikön muutokseen vaalituloksessa. Jos viestintäverkot estävät joidenkin kansalaisten tai taloudellisten toimijoiden pääsyä tiedon äärelle, heidän mahdollisuutensa tehdä hyviä taloudellisia ja yhteiskunnallisia päätöksiä heikkenee. Tiedon ja viestinnän keskittyminen muutamalle palveluntarjoajalle ja palveluntarjoajien yhteispeli poliittisten toimijoiden kanssa johtaa siksi talouden tehottomuuteen ja demokratian murentumiseen.

Viime vuosina Yhdysvalloissa on tapahtunut hyvin voimakasta viestinnän keskittymistä muutamalle media­verkostolle (erityisesti Facebook, Instagram ja X) ja muutamalle internet-palvelun tarjoajalle (Comcast, Charter/Spectrum, Verizon ja AT&T). Kun Twitteristä tuli X, yritys muutti algoritmejaan selvästi ja alkoi suosia poliittisia ja taloudellisia toimijoita, jotka olivat hyödyllisiä uuden pääomistaja Elon Muskin näkokulmasta.

Viime kuukausina on myös huomattu, että palveluun liitetty generatiivinen AI, Grok, alkoi tuottaa natsipropagandaa sen jälkeen, kun se oli kritisoinut joitakin Muskin fasistisia ajatuksia¹¹. Grokin kehittäjät väittivät, että muutos johtui internetissä vellovasta fasistisesta aineistosta, mutta monet epäilivät, Grokia oli hienosäädetty (ääri)oikeistolaisemmaksi, koska se oli aiemmin ollut liian neutraali Elon Muskin makuun.

Joka hallitsee tietoa ja viestintää, hallitsee markkinoita ja yhteiskuntaa.

X ja Elon Musk ovat ehkä epätavallisia vertailukohteita, mutta ne korostavat, että tieto- ja viestintäverkkojen keskittyminen ja taloudellisen ja poliittisen vallan liittoutuminen ovat avoimen ja demokraattisen yhteiskunnan ja talouden kehityksen kannalta hyvin vaarallisia. Joka hallitsee tietoa ja viestintää, hallitsee markkinoita ja yhteiskuntaa. Vaikka avoin ja neutraali internet ja päällekkäisyydet viestintäjärjestelmien kattavuudessa ja kilpailussa saattavat synnyttää taloudellista tehottomuutta, mitä moninaisempia ja hajautetumpia nämä välttämättömät järjestelmät ovat, sitä paremmin ne tukevat avoimen yhteiskunnan instituutioita. Tämä tiedettiin jo internetin syntyvaiheissa¹².