1. T&Y-lehti
2. Ruotsi – uusliberalismin mallioppilas?

Ruotsi – uusliberalismin mallioppilas?

Pohjoismaista hyvinvointivaltiota ja erityisesti sen mallimaata Ruotsia on tavattu pitää kaikkien ihannoimana lintukotona, jossa tasa-arvo ja solidaarisuus kukoistavat. Ehei, kun kuusikymmentäluvun yhteiskuntakriitikko ja marxilainen luokkatutkija Göran Therborn vaihtoi Cambridgen yliopiston sosiologian professorin pestin eläkepäivien viettoon Ruotsissa, hän havaitsi hämmästyksekseen, että oli palannut taakseen jättämänsä kansankodin sijasta ankaraan ja raaistuneeseen luokkayhteiskuntaan.

Miten tähän on päädytty? Sitä Therborn pyrkii selvittämään tiedepohjaisen poliittisen esseen muodossa. Kyseinen kirjallinen esitysmuoto antaa mahdollisuuden ottaa voimakkaasti kantaa, mutta se vaatii kannanottojen tueksi selkeää analyyttistä ja empiiristä otetta. Kuten on käynyt selväksi aikaisempien kirjojen osalta, Therborn hallitsee kantaaottavan esitystyylin, esittämiensä näkökulmien sitomisen tieteelliseen kontekstiin ja tilastojen hyödyntämisen esittämiensä väitteidensä tueksi.

Tiedeperustassaan Therborn tukeutuu luokka- ja luokkayhteiskunnan teoriaan. Peruskäsitteiden pikaisen esittelyn jälkeen hän kuvaa lyhyesti Ruotsin kehitystä 1800-luvun lopun sääty-yhteiskunnasta 1970- ja 1980-lukujen vaihteen kansankodiksi. Kirjan varsinainen sisältö koskee 1980-luvulta alkaneen ns. uusliberaalin vastareformin tuottamaa muutosta. Finanssikapitalismin myötä perinteisen talouseliitin rinnalle kasvoi uusrikkaiden luokka, ja yhdessä poliittisen eliitin kanssa nämä muodostavat uuden ruotsalaisen yläluokan. Tämän yläluokan syntymisessä Therborn nostaa esiin neljä muutosta, joista ensimmäisenä kannattaa mainita poliitikkojen roolin muutos kansan edustajista ja luottamustehtävän hoitajista urapoliitikoiksi, joiden urakehitys huipentuu tai ainakin jatkuu korkeapalkkaisina ”hallintoammattilaisina” joko julkisen sektorin tai liike-elämän johtotehtävissä.

Toiseksi menestyvän urapoliitikon toimenkuvan ja retoriikan keskiöön nousi yksityisyrittämisen ja yritysten voittojen edistäminen. Tämä on puolestaan johtanut politiikan ja liike-elämän yhteensulautumiseen. Therbornin sanoin: ”maassa on nyt viisi poliittista puoluetta ajamassa pääoman etuja eikä ainuttakaan, joka vastaisi keskiluokan ammattiyhdistyksiin järjestäytynyttä enemmistöä”.

Poliitikoista on tullut osa uutta yläluokkaa, joka pyrkii edistämään yksityistä voitontavoittelua.

Kolmas muutostekijä on ns. uuden julkisjohtamisdoktriinin (New Public Management, NPM) myötä vallalle päässyt näkemys, että myös julkisia palveluita olisi hoidettava kuin liikeyritystä. Karrikoiden yritysmaailman voitonmaksimointiopit johtavat ajattelumalliin, että kaikkien tärkein päämäärä on rikastuminen, poliitikot ja virkamiehet mukaan lukien.

Neljäntenä muutostekijänä Therborn mainitsee johtavien poliitikkojen ympärille syntyneen palkattujen mielipidevaikuttajien yms. toimijoiden parven, joka tehokkaasti eristää heidät niin valitsijoista kuin jopa oman puoluekenttänsä toimijoistakin.

Uuden yläluokan lisäksi Therborn tarkastelee myös muiden yhteiskuntaluokkien kehitystä ja niiden kokemia uhkia Ruotsissa. Ehkä provosoivin, mutta samalla ajatuksia herättävin tulkinta on kuvaus ”vallitsevasta poliittisesta valheesta”, joka Therbornin mukaan pyrkii häivyttämään syntyneen uuden luokkayhteiskunnan mustamaalaamalla ”muualta tulleita” vähemmistöjä. Therbornin arvioi, että ”kotoutuksessa” on perimmiltään kyse pyrkimyksestä ohjata pienituloisimmat ja kaukaa tulleet maahanmuuttajat ruotsalaisessa yhteiskunnassa voimakkaasti lisääntyneisiin matalapalkkatöihin.

Therborn pitää oppikirjaesimerkkinä sitä, kuinka yhteiskunnassa kärjistyneet työttömyyden ja köyhyyden ongelmat muuntuivat poliittisen retoriikan myötä kysymykseksi (ulkomailla syntyneiden) yksilöiden moraalista. Olipa kyse syntyneen luokkayhteiskunnan peittelystä tai ei, niin Ruotsin integraatio- tai kotoutuskustannusten vertaaminen veroparatiiseihin kadonneen varallisuuden aiheuttamiin yhteiskunnallisiin menetyksiin kuvaa karulla tavalla eroa ilmiöiden taloudellisessa suuruusluokassa.

Keskiluokan kannalta kansankodin aikainen luokkakompromissi oli siinä mielessä lohdullista aikaa, että tietyt yhteiskunnallisesti arvostetut toiminnot kuten opetus, sairaanhoito ja hallinto olivat taloudellisen voitontavoittelun (so. riiston) ulkopuolella. Finanssikapitalismiin myötä nämäkin toimialat ovat joutuneet yhä voimakkaammin kannattavuus- ja tuottavuusvaatimusten – yksityisen voitonmaksimoinnin – kohteeksi. Vaikka kirjan perustelut eivät eri näkemyksen omaavaa lukijaa vakuuttaisikaan, Therbornin argumentaatio ja sitä tukevat esimerkit ovat taatusti virkistävä lukukokemus.