1. T&Y-lehti
2. Onko perheen sosioekonomisella asemalla merkitystä koulutuspolulla?

Onko perheen sosioekonomisella asemalla merkitystä koulutuspolulla?

Perheen sosioekonomisen aseman kausaalivaikutus lapsen koulutustulemiin on monessa mielessä kiinnostava kysymys, jota viimeaikainen tutkimuskirjallisuus on tarkastellut erilaisilla kvasikokeellisilla menetelmillä. Suomessa vanhempien koulutustason ylisukupolvisia vaikutuksia on tutkittu yliopistojärjestelmän alueellisen laajenemisen tarjoaman tutkimusasetelman avulla. Tulokset kertovat kansainvälisestikin vertailtuna merkittävästä koulutuksen läikkymisvaikutuksesta, jonka voidaan päätellä syntyvän osin koulutettujen naisten ja miesten valikoivan pariutumisen kautta.

Suomessa korkean koulutustason saavuttaminen on suhteellisen varma tie hyvätuloiseen elämään (mm. Koerselman ja Uusitalo 2014). Niinpä meilläkin on kannettu huolta siitä, riippuvatko ihmisten mahdollisuudet kouluttautumiseen pelkästään heidän omista haluistaan ja kyvyistään. Erityisesti sosioekonomisen aseman ja perheen resurssien rooli koulutusvalinnoissa on ollut kestopuheenaihe niin akateemisessa kuin populaarissakin keskustelussa. Huoli sosioekonomisen aseman vaikutuksesta on ymmärrettävä, sillä suuri vaikutus söisi pohjaa näkemykseltä, jonka mukaan maksuton koulutusjärjestelmämme tasoittaa tulo- ja hyvinvointieroja eri taustoista tulevien välillä.

Keskustelu aiheesta on usein vaikeaselkoista, eikä akateemiseen tutkimukseen vihkiytymättömän ole helppoa päästä perille siitä, mikä sosioekonomisen taustan vaikutus lopulta on. Tämä ei ole ihme, sillä kysymys on haastava empiiristen tulosten tulkinnan ja kommunikoinnin näkökulmasta. Keskustelussa termit vaikutus ja tilastollinen yhteys menevät helposti sekaisin.

Kokonaisia suomalaislasten kohortteja tarkastelevien tilastollisten tutkimusten pohjalta tiedetään, että vanhempien koulutus- ja tulotasot ovat olleet varsin voimakkaassa pysyväisluonteisessa yhteydessä lasten todennäköisyyteen päätyä korkeille koulutusasteille (Karhunen ja Uusitalo 2017, Härkönen ja Sirniö 2020).¹ Tarkoittaako tämä, että vanhempien korkea koulutus- ja tulotaso tai ammattiasema ovat tuoneet suomalaislapsille merkittävää etua koulutuspolulla? Ovatko esimerkiksi korkeasti koulutetut isät ja äidit koulutustaustansa ansiosta pystyneet tarjoamaan koulutusmyönteisen kodin, toimimaan kannustavina roolimalleina, opastamaan koulutehtävissä ja jatkokoulutusvalinnoissa tai tukemaan opintoja taloudellisesti?

Kysymys sosioekonomisen aseman merkityksestä on kiinnostava paitsi mahdollisuuksien tasa-arvon myös erilaisten politiikkatoimien vaikuttavuuden arvioinnin näkökulmasta. Ovathan esimerkiksi koulutusjärjestelmän uudistusten läikkymisvaikutukset niiden kohteena olevien kohorttien lapsiin potentiaalisesti tärkeä osa näiden uudistusten kokonaisvaikutusta.

Vaikka vanhempien koulutus- ja tulotasoilla ja heidän lastensa saavuttamalla koulutustasolla onkin tilastollinen yhteys, ei kyse välttämättä ole syy–seuraussuhteesta.

Pelkkien tilastollisten yhteyksien perusteella emme voi kuitenkaan ottaa kantaa siihen, mikä merkitys sosioekonomisella asemalla on. Tilastollisia yhteyksiä ajavat lukuisat tekijät, joista ilmeisin on geeniperimä. Teoriassa sekä tohtorinhattu että ”tohtorigeenit” voivat kulkea suvussa ilman, että vanhemman tutkijankoulutuksesta on merkittävää etua lasten koulutuspolulla.

Taloustieteen kirjallisuuteen on 1990-luvulta lähtien kehittynyt haara, joka edellä kuvatun tulkintaongelman takia on käyttänyt erilaisia kvasikokeellisia menetelmiä vanhempien ominaisuuksien ylisukupolvisten vaikutusten tutkimiseen. Tähän kirjallisuudenhaaraan liittyy myös hiljattain Journal of Public Economics -lehdessä julkaistu artikkelimme (Suhonen ja Karhunen 2019), joka hyödyntää Suomen yliopistoverkoston alueellisen laajenemisen mahdollistamaa koeasetelmaa vanhemman koulutuksen vaikutusten tutkimiseen.

Käymme seuraavassa läpi sekä oman artikkelimme että kansainvälisten tutkimusten pohjalta sitä, mitä tutkimustieto sanoo vanhempien resurssien vaikutuksesta lasten kouluttautumiseen. Tavoitteenamme on myös luoda yleistajuinen kuvaus tutkimusasetelmista ja tulosten tulkintaan liittyvistä haasteista.

Miten sosioekonomisen aseman vaikutusta voidaan tutkia?

Katsausartikkelissaan Holmlund et al. (2011) kuvailevat ja vertailevat kolmea erilaista kirjallisuudessa sovellettua lähestymistapaa sen tutkimiseen, mikä vaikutus vanhempien koulutuksella on lapsen koulutus- ja muihin tulemiin. Uskottaviin tuloksiin voidaan päästä joko vertailemalla identtisten kaksosten lapsia, adoptiolapsia tai instrumenttimuuttuja- eli IV-menetelmällä, joka voi perustua esimerkiksi koulutusuudistuksen aiheuttamiin muutoksiin vanhempien koulutustasossa. Yhteistä asetelmille on, että niiden ajatellaan muistuttavan satunnaistettua koeasetelmaa, jossa erot koe- ja kontrolliryhmään kuuluvien lasten perheiden koulutustaustassa ovat satunnaisia ja eivät siten yhteydessä esimerkiksi heidän vanhempiensa geneettisiin eroihin.

Kaksosasetelmassa satunnaistamisen ajatellaan toteutuvan vertailtavien vanhempien syntyessä geneettisesti samanlaisina ja eläessä samanlaisessa ympäristössä elämän alkuvaiheissa. Muissa asetelmissa lasten perhetaustan taas ajatellaan tulevan geeniperimästä riippumattomaksi lapseen tai vanhempaan kohdistuvan tapahtuman tai toimenpiteen (esim. adoption tai koulutusuudistuksen) seurauksena. Vaikka näitä menetelmiä on sovellettu pääasiassa vanhempien koulutuksen vaikutusten tutkimiseen, samanlaisin periaattein voidaan tutkia myös muiden perheen resurssien, kuten varallisuuden, vaikutuksia (esim. Cesarini et al. 2016).

Edellä mainituilla tutkimusastelemilla on omat puutteensa, jotka on huomioitava tulosten tulkinnassa.

Kaksosasetelman sisäistä validiteettia heikentää se, ettei kaksosvanhempien välille syntymän jälkeen kehittyvien koulutus- ja muiden erojen syitä pystytä täysin jäljittämään. On mahdollista, ettei kaksosvanhempien päätyminen erilaisille koulutuspoluille ole täysin sattumanvaraisia, vaan se kuvastaa esimerkiksi kaksosten erilaisia kumppaneita ja sosiaalisia verkostoja, joilla on suora vaikutus myös lapsiin.

Adoptioasetelman merkittävin heikkous on, ettei kasvattiperheen määräytyminen ole useinkaan täysin sattumanvaraista. Esimerkiksi jo lähtökohtaisesti hyvin opinnoissaan pärjäävät lapset voivat päätyä hyviin kasvattiperheisiin, minkä seurauksena voidaan päätyä yliarvioimaan kasvattiperheen koulutuksen ja muiden resurssien merkitys.

IV-menetelmän vahvuutena on, että siinä hyödynnetään jotain historiallista tapahtumaa tai toimenpidettä, jonka vaikutuksen ajatellaan kohdistuvan suoraan tiettyyn perhetaustatekijään, kuten vanhempien koulutukseen. IV-menetelmä tarjoaa siis periaatteessa parhaat mahdollisuudet tietyn perheen resurssin kausaalivaikutuksen tunnistamiseen. IV-menetelmään liittyvät oletukset ovat kuitenkin yhtä lailla alttiita kritiikille, ja tulosten uskottavuus riippuu pitkälti siitä, miten hyvin menetelmän käyttäjä voi sulkea pois erilaisia vaihtoehtoisia selityksiä tuloksille.

Kaikkia edellä mainittuja menetelmiä yhdistää niillä saatujen tulosten mahdollinen heikko ulkoinen validiteetti eli yleistettävyys. Niin identtiset kaksoset, adoptiolapset kuin erilaisiin uudistuksiin ja toimenpiteisiin reagoivat yksilöt ovat aina jossain määrin erikoistapauksia eivätkä välttämättä edusta hyvin koko väestöä.

Tutkimusten tulokset eivät aina ole yleistettävissä koko väestöön, eikä niistä välttämättä pystytä eristämään eri perheenjäseniltä tulevia vaikutuksia.

Lasten tulemia tarkastelevissa tutkimuksissa lisäongelmana on se, ettei eri perheenjäseniltä tulevien resurssien vaikutuksia pystytä välttämättä luotettavasti erottamaan toisistaan. Esimerkiksi vaikka äidin koulutustaso onnistuttaisiin satunnaistamaan koeasetelmalla, koulutustason muutoksen vaikutuksia äidin parinvalintaan, ja sitä kautta lapsen isän geneettisiin ja muihin ominaisuuksiin, ei pystytä kontrolloimaan ilman vahvoja lisäoletuksia. Näin ollen tulokset voivat edelleen heijastella isän geenien, koulutuksen, tulojen ym. tekijöiden vaikutusta koeasetelmasta huolimatta.

Puutteistaan huolimatta edellä kuvatut luonnolliset koeasetelmat tarjoavat hyödyllisen kehikon perheen resurssien vaikutusten ja niiden taustalla olevien mekanismien tarkasteluun, sillä parhaassa tapauksessa ne sulkevat pois jo varsin suuren määrän erilaisia kanavia, jotka ajavat perinteisiä ylisukupolvisia korrelaatioita.

Mitä opimme käyttämällä yliopistojärjestelmän laajenemiseen perustuvaa asetelmaa?

Omassa tutkimuksessamme (Suhonen ja Karhunen 2019) kiinnostuksen kohteena on vanhempien ja lasten koulutustason välinen syy-seuraussuhde Suomessa. Tutkimme tätä Tilastokeskuksen koko Suomen väestön kattavilla rekisteriaineistoilla ja Suomen yliopistoverkoston alueellisen laajenemisen mahdollistamalla instrumenttimuuttuja-asetelmalla. Asetelman ideana on, että uusien yliopistojen perustaminen ja yliopistokoulutuksen maantieteellisen saavutettavuuden nopeat muutokset Suomessa 1950–1970-luvuilla vaikuttivat eri tavoin eri alueilla syntyneiden vanhempien koulutustasoon ja toimivat siten varteenotettavana luonnollisena koeasetelmana aiheen tutkimiseen.

Kuvio 1 havainnollistaa yliopistojärjestelmän alueellisen laajenemisen mittavuutta. Siinä missä 1950-luvun puolivälissä yliopistoja ja niihin vertautuvia korkeakouluja oli vain kolmella paikkakunnalla, Helsingissä, Turussa ja Jyväskylässä, kaksikymmentä vuotta myöhemmin niitä oli jo yhdeksällä paikkakunnalla. Laajenemiseen johti vaiherikas poliittinen prosessi, jonka taustalla olivat Keskustapuolueen ja kuntapäättäjien ajamat aluepoliittiset tavoitteet.

Yliopistoverkoston laajeneminen sotien jälkeisenä aikana tarkoitti yliopiston tulemista lähelle monen suomalaisen lapsuudenkotia samoihin aikoihin, kun heidän tuli tehdä päätöksiä siirtymisestä korkeakouluopintoihin. Näytämmekin artikkelissamme, että yliopiston etäisyyden pieneneminen alle sadan kilometrin, mitattuna 19-vuotiaana syntymäkunnasta käsin, on yhteydessä pieneen (0,1) mutta tilastollisesti merkitsevään kasvuun yksilön suorittamien kouluvuosien määrässä.²

Tutkimuskysymyksen kannalta tärkeä havainto on myös, että yksilön lyhyempi etäisyys korkeakouluun on positiivisessa ja puolta pienemmässä yhteydessä hänen lapsensa kouluvuosien määrään. Nämä havainnot yhdessä tuottavat artikkelimme päätuloksen, jonka mukaan vanhemman kouluvuosien määrän kasvu yhdellä vuodella kasvattaa lapsen kouluvuosien määrää keskimäärin puolella vuodella. Vaikutus on huomattavan suuri ja jopa suurempi kuin keskimääräinen tilastollinen yhteys vanhemman ja lapsen kouluvuosien välillä samassa aineistossa (0,3).

Kuinka luotettava luonnollisen kokeemme tuottama tulos on? Onko kyseessä todella koulutuksen ylisukupolvinen läikkymisvaikutus, vai onko muutos vanhemman etäisyydessä yliopistoon yhteydessä joihinkin kausaalitulkintaa häiritseviin tekijöihin? Suuri osa tutkimusartikkelistamme on uhrattu tämän kysymyksen pohtimiseen, ja esitämme lukuisia teoreettisia ja empiirisiä argumentteja, jotka puoltavat asetelman uskottavuutta.

Koko tutkimusasetelmaamme liittyvän keskustelun toistaminen tässä kirjoituksessa ei ole tarkoituksenmukaista. Esimerkin vuoksi mainittakoon eräs tutkimushankkeen aikana usein kuulemamme kritiikin aihe: muutoksella vanhemman etäisyydessä yliopistoon voi olla kausaalitulkintaa häiritsevä suora vaikutus lapsen kouluvuosiin, mikäli sekä vanhempi että lapsi päätyvät elämään perustetun yliopiston läheisyydessä ja pääsevät näin yhdessä nauttimaan hyvästä yliopistokoulutuksen saavutettavuudesta.

Vanhempien valikoiva pariutuminen koulutustason mukaan vahvistaa vaikutusta lasten koulutustasoon.

Tämä kuten moni muukin huolenaihe on oikeutettu. On kuitenkin huomioitava, että lapset tekevät koulutusvalintansa vuosikymmeniä vanhempiaan myöhemmin aikana, jona alueelliset erot yliopistokoulutuksen saavutettavuudessa ovat kauttaaltaan pienemmät. Koska lapsen nuorella iällä kohtamaa yliopistokoulutuksen maantieteellistä saavutettavuutta voidaan mitata varsin tarkalla tasolla eri mittarein, tutkimme kysymystä empiirisesti, emmekä löydä selviä merkkejä tämän kanavan kautta tulevasta vaikutuksesta.

Miten havaitsemamme mittava ylisukupolvinen vaikutus sitten syntyy? Tarkastelemme tutkimuksessamme monia mahdollisia kanavia, ja eräs keskeinen havainto on, että muutos vanhemman yliopiston etäisyydessä on merkittävässä yhteydessä myös lapsen toisen vanhemman kouluvuosien määrään. Toisin sanoen näyttää, että edellä mainitulla valikoivalla pariutumisella on osansa tarinassa.

Valikoivan pariutumisen osuutta löytämästämme vanhemman koulutuksen ylisukupolvisesta vaikutuksesta on mahdotonta sanoa. Karkean arviomme mukaan tämä kanava voi kuitenkin selittää vaikutuksesta jopa yli puolet. Naisilla vaikutus kumppanin koulutustasoon on suurempi kuin miehillä, mikä voi pitkälti selittää sen, miksi tulostemme perusteella myös kouluvuosien ylisukupolvinen vaikutus on suurempi äideillä kuin isillä.

Toinen tutkimuksessamme esiin nouseva mahdollinen selitys vanhemman ja lapsen kouluvuosien väliselle syy–seuraussuhteelle tulee lapsen koulumenestyksen kautta. Löydämme nimittäin myös merkkejä vanhemman koulutustason positiivisesta ylisukupolvisesta vaikutuksesta lapsen peruskoulun päättötodistusarvosanoihin. Vanhempien resurssien myönteinen vaikutus näyttäisi siis syntyvän jo varhaisessa vaiheessa lapsen koulutuspolkua.

Miten tuloksemme vertautuvat kansainvälisiin tuloksiin?

Verrattuna aiempiin tutkimustuloksiin löytämämme vanhemman ja lapsen kouluvuosien välinen yhteys (0,5) on selvästi suurempi. Holmlundin et al. (2011) kirjallisuuskatsauksen mukaan eri maista saatujen kaksos-, adoptiolapsi- ja instrumenttimuuttujatulosten perusteella kouluvuosien ylisukupolviset korrelaatiot selittyvät suurelta osin valikoitumisella, ja ylisukupolviset vaikutukset ovat itsessään pieniä, tyypillisesti 0,1:n luokkaa. Tulosten valossa vanhemman koulutuksen vaikutus on joka tapauksessa positiivinen, ja viimeaikaisissa tutkimuksissa tämän on päätelty johtuvan osin koulutettujen vanhempien lasten paremmista kognitiivista ja ei-kognitiivista taidoista sekä terveydestä (Lundborg et al. 2018).

Tulostemme vertailua aikaisempaan kirjallisuuteen vaikeuttavat tutkimusasetelmien erot. Aiemmat IV-tutkimukset ovat tarkastelleet kysymystä Norjassa, Ruotsissa ja Saksassa oppivelvollisuutta pidentäneiden uudistusten avulla päätyen pääasiassa pieniin ylisukupolvisiin vaikutuksiin (Holmlund et al. 2011, Piopiunik 2014). Tulosten erot voivat siis selittyä sillä, että sodan jälkeisinä vuosikymmeninä korkeakoulutukseen kohdistuneilla uudistuksilla on ollut voimakkaampia ylisukupolvisia vaikutuksia kuin vastaavaan aikaan tehdyillä peruskoulu-uudistuksilla. Erilaiset tulokset johtunevat myös osin siitä, että asetelmassamme lapsen toisen vanhemman koulutustaso muuttuu enemmän valikoivan pariutumisen kautta.

Yhteenveto

Tutkimukset ovat hyödyntäneet erilaisia luonnollisia koeasetelmia tarkastellakseen, onko perheen sosioekonomisella asemalla todella vaikutusta eikä pelkästään tilastollinen yhteys lasten koulutustulemiin. Tähänastiset tutkimukset ovat keskittyneet pääasiassa perheen koulutustason vaikutuksiin, ja vastaus kysymykseen on: kyllä, yksilöiden koulutustason nousu näyttää yleensä synnyttävän positiivisia ylisukupolvisia vaikutuksia antamalla heidän jälkikasvulleen etua koulutuspolulla.

Ylisukupolviset vaikutukset koulutustasoon saattavat kertoa inhimillisen pääoman läikkymisestä.

Koulutuspolitiikan kannalta tällaiset ylisukupolviset vaikutukset ovat merkityksellisiä, sillä ne voidaan tulkita näytöksi inhimillisen pääoman läikkymisvaikutuksista. Niiden kautta koulutusinvestoinnit voivat siis olla yhteiskunnan näkökulmasta kannattavampia kuin mitä koulutuksen suorat vaikutukset esimerkiksi yksilöiden elinkaarituloihin antavat olettaa. Lopullisissa johtopäätöksissä täytyy kuitenkin olla varovainen, koska vaikutusten syntymekanismeista tiedetään tähänastisten tutkimusten valossa varsin vähän. Tulevaisuuden tutkimustyö tullee edelleen syventämään käsitystämme siitä, miksi perheen koulutustaso ja muut resurssit ovat tärkeitä lasten kehityksen kannalta.