1. T&Y-lehti
2. Onko ahneuden ja itsekkyyden aika taloudessa ja politiikassa ohi?

Onko ahneuden ja itsekkyyden aika taloudessa ja politiikassa ohi?

Paul Collier ja John Kay ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että nyky-yhteiskuntia nakertaa yksilöiden ylenmääräinen itsekkyys sekä ylhäältä alaspäin tapahtuva johtaminen. Itsekään yksilökeskeisyyden ajattelumallin taustalta he nostavat esiin taloustieteen ihmiskäsityksen (Economic Man) ja juridiikalle tyypillisen etuuksia korostavan oikeusajattelun, jossa yleiseen oikeuskäsitteeseen kytkeytyvät velvoitteet syrjäytyvät ’minun oikeudet’ vaatimusten alle. Koska tarvitsemme vallitsevaan yhteiskunnalliseen ajattelutapaan muutosta, tuotteliaina yhteiskuntakriitikkoina – tai korrektimmin pragmaattisina taloustieteilijöinä – Collier ja Kay ovat jälleen teroittaneet kynänsä ja kirjoittaneet kirjan helpottaakseen meidän urakkaamme tämän ’intellektuaalisen’ muutoksen aikaansaamiseksi.

Kirjan rakenteen voi lyhyesti kuvailla koostuvan ”mitä ihmettä täällä tapahtuu” kysymyksen esittävän johdannon lisäksi kolmesta osasta. Ensimmäinen osa kuvailee yksilökeskeisen ajattelutavan nousun ja uhon. Toisessa osassa tarkastellaan yksilö-valtio (tai yksilö-yhteiskunta) -akselin toista ääripäätä eli valtion roolin muuttumista toisen maailmansodan synnyttämän paternalistisen ajattelun myötä Britannialle tyypilliseen päätöksenteon keskittämiseen keskusvallalle Lontooseen niin taloudellisesti, poliittisesti kuin erityisesti hallinnollisesti mm. terveyspalveluiden ja koulutuskysymysten osalta. Kirjan kolmannessa osassa kirjoittajat tarjoavat meille suunnan parempaan yhteiskuntaan: kansalaisyhteiskunta ja ihmisten yhteisöllisen luonteen vahvistaminen kommunitaristisen maailmankuvan avustuksella.

Yhteiskunnallisista ilmiöistä kiinnostuneelle lukijakuntalle luonnollisesti herää kysymys, mitä uutta kirja tuo jo nyt sangen suureksi kasvaneeseen liberalistisen (tai libertaristisen) maailmankuvan ja sen luoman markkinafundamentalismin kritiikkiin? Mm. Paul De Grauwe kuvaa erinomaisesti kirjassaan ”Limits of the Market”¹ (kirja-arvostelu) markkinat–valtio-akselilla viime vuosikymmenien siirtymää ’liialliseen’ markkinauskovaisuuteen ja pohtii millaisin keinoin vääjäämätön heiluriliike markkinoiden ja valtion roolien korostumisen suhteen saataisiin asettumaan kokonaishyvinvoinnin kannalta ’järkevään’ asentoon. Samoin Göran Therborn pohtii kirjassaan ”Kadotettu kansankoti”² (kirja-arvostelu) rakkaan naapurimme Ruotsin poliittisen järjestelmän ajautumista pääoman asiamieheksi. Edelleen, Raghuram Rajan pohtii kirjassaan ”The Third Pillar”³ kuvaa yhteisöiden merkitystä talouden ja ihmisten hyvinvointiin erilaisine arvoineen ja normeineen. Hyviä vaihtoehtoja kirjalle riittää.

Päädyin kuitenkin suosittelemaan Collierin ja Kayn kirjaa useastakin syystä. Ensinnäkin lukija haastetaan ”taloustieteen” vallitsevan ihmiskäsityksen (Economic Man) osalta. Lyhyesti se kuvaa ihmisen vastenmieliseksi – ahne, itsekäs ja potentiaalisesti laiska, mutta älykäs – taloudellisiin kannustimiin reagoivaksi nisäkkääksi. Älykkyydellä tässä yhteydessä tarkoitetaan lähinnä sitä, että tällainen ihminen kykenee hahmottamaan oikein talouden toimintamallin ja sen perusteella maksimoimaan omaa hyötyään. Collier ja Kay kritisoivat enemmän tai vähemmän uskottavasti useita tähän mielikuvaan perustuvia taloustieteen analyysikehikoita, kuten päämies–agentti -lähestymistapaa, yhteiskunnan hyvinvointifunktioita ja erityisesti kilpailullisten markkinoiden teoriaa. Olisi kuitenkin syytä pohtia sitä, kohdistuuko kritiikki teoretisoinnissa tehtyyn valintaan metodologisesta individualismista vai teorioiden tulkinnassa ylikorostuneesta “ihmiskäsityksestä”?

Olemme kadottaneet käsityksemme ihmisestä yhteistoimintaa harrastavana olentona ja keskittyneet liiaksi kilpailuun.

Adam Smithin teoksiin vedoten he kauhistelevat itsekeskeisen saalistuksen ja kilpailun aikakautta, joka on kaukana Adam Smithin alkuperäisestä ajatuksesta markkinoista molempia osapuolia hyödyntävänä vaihdantana. Samoin kritiikkiä saa varsinkin rahoitusmarkkinoilla vallitseva osakkeenomistajien arvoa korostava näkemys yrityksistä osakkeenomistajien voitontavoittelun välineinä.⁴ Yksinkertaisesti olemme kadottaneet käsityksemme ihmisestä yhteistoimintaa harrastavana olentona ja keskittyneet liiaksi kilpailuun ja sen oletettuihin hyötyihin. Collier ja Kay nostavat kyvyn yhteistyöhön ihmiskunnan keskeiseksi menestystekijäksi. Taloustieteen näkökulmasta yhteistyön perusta voi kuitenkin olla moninainen eikä siltä osin kirja tarjoa meille täysin vakuuttavaa vaihtoehtoa.⁵ Kirjan esimerkit perustuvat pitkälti yhteisten laidunmaiden -ongelman ratkaisupohdintoihin sekä rahoitusmarkkinoiden ylilyönteihin. Taloustieteen opetuksen näkökulmasta Collier ja Kay esittävät vakavan kysymyksen: varustaako taloustieteen (ja erityisesti rahoituksen) opetus opiskelijat kyvyllä ymmärtää taloutta vai aivopeseekö se opiskelijat taloustieteen ihmiskäsityksen mukaisiksi olioiksi?

Toiseksi lainsäädännön saralla Collier ja Kay mielenkiintoisella tavalla kuvaavat oikeutusajattelun kehittymistä YK:n vuoden 1948 ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen kolmenkymmenen alkuperäisen oikeuden myötä suuntaan, jota ei välttämättä aluksi ymmärretty. Nykyinen yksilön etuuksien tai oikeuksien korostaminen on ohittanut kansalaisoikeudet korostaen yksilöiden mielipiteiden ilmaisuvoimaa. Tällainen ’yksilön oikeudet -keskustelu’ kaventaa sekä poliittista diskurssia että korostaa mielipiteen ilmaisun voimakkuutta kompromissien ja käytännönläheisyyden kustannuksella. Lyhyesti omakohtaisten oikeuksien korostaminen on heikentänyt solidaarisuutta ja moraalisten velvoitteiden merkitystä yhteiskunnissa. Collier ja Kay korostavat niin kansalais- kuin omistusoikeuksien olevan yhteiskunnallisia rakenteita, jotka pitää pystyä sekä perustelemaan että tarvittaessa ylläpitämään. Oleellista on kuitenkin ymmärtää, että ne ovat sosiaalisia rakennelmia eivätkä luonnonlakeja.

Kolmanneksi Collier ja Kay kuvaavat niin valtiovallan roolin muutosta kuin poliittisen järjestelmän rapautumista brittiläisessä kontekstissa. He korostavat toisen maailmansodan jälkeisen valtiojohtoisen paternalismin merkinneen keskittämistä jopa siinä määrin, että kansallistaminen alun pitäen tarkoitti pikemminkin päätöksenteon keskittämistä kuin omistusoikeuden siirtämistä julkiselle vallalle. Terveydenhuolto ja koulutus toimivat kirjassa keskeisinä esimerkkeinä ja suomalaisen lukijan näkökulmasta ne ovatkin mielenkiintoisia tapauksia järjestelmien osittaisen samalaisuuden, mutta historiallisen kehityksen erisuuntaisuuden osalta. Collier ja Kay esittävät huolensa englantilaisen terveydenhuollon liiallisesta keskittymisestä. Erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistäminen on heille huolestuttava merkki ylikeskittämisestä. Vaikka suomalainen koulujärjestelmä mainitaan kirjassa hyvänä esimerkkinä, koulutuksen osalta mielenkiintoinen sisältö kohdistuu korkeakoulujärjestelmään sekä ammatilliseen koulutukseen. Koulutuksella on myös mielenkiintoinen kytkentä poliittisen järjestelmän rapautumiseen, jota tarkastellaan paikallisen työväenpuoleen (Labour) haasteiden näkökulmasta. Historiallisesti työväenluokan edustajat ovat olleet lähtöisin samoista ammateista kuin kannattajakuntansa. Ajan myötä työväenpuolueen edustajien kytkös kannattajakuntaan niin koulutuksellisesti kuin paikallisella tasolla, sillä kouluttautuminen vei nuoret pois kotiseuduiltaan. Koulutuksen ja meritokratian merkitys korostui. Samalla myös työväenpuolueen arvomaailma muuttui (mm. New Labour kolmansine teineen). Siten sosiaalisen luokan sijaan äänestyskäyttäytymistä määrittelevät nykyään ikä ja koulutus. Suomalaisesta näkökulmasta ehkä hieman yllättäen nuoret kannattavat englannissa vahvasti työväenpuoluetta, mutta ikääntyessään muuttuvat konservatiivisemmiksi.

Neljänneksi ja kenties kirjan mielenkiintoisin osa tarkastelee kommunitarismiseen filosofiaan tukeutuen ihmisen yhteisöllistä luonnetta ja sen merkitystä talouteen ja politiikkaan. Myös yritykset ovat yhteisöjä, joiden tulisi palvella kaikkia sidosryhmiään. Kuten John Kayn aikaisemmista kirjoituksista voi päätellä, hyvässä yhteiskunnassa vallitsee sekä kilpailua että yhteistyötä. Moninaisuutta pitää tukea, mutta kilpailun tulee olla kurinalaista ja tavoitella yhteistä hyvää. Esimerkkinä yhteiskunnan loisista mainitaan kyvykkäiden matematiikkojen ryhmä, joka synnyttää voittonsa olemalla eläkerahastojen varainhoitajia ovelampia.

Hyvässä yhteisössä ei siirretä sitä tarvitseville yksilöille vain ostovoimaa, vaan kapasiteettia olla tuottava. Kulutuksen tai menestyskilvoittelun sijaan itsekunnioitus syntyy kyvystä osallistua ja olla yhteisön aktiivinen jäsen. Koska yhteisöt ovat myös alueellisia, ihmisten ja työpaikkojen siirtäminen Lontooseen (tai Suomessa pääkaupunkiseudulle) ei ole järkevää. Pikemminkin yhteisöllinen ajattelutapa korostaa työpaikkojen tuomista sinne, minne ihmiset kokevat kuuluvansa ja näiden ihmisten varustaminen sellaisilla taidoilla, joita työpaikoilla tarvitaan.

Ylikorostunut yksilökeskeisyys yksilön omien ansioiden ja menestyksen korostumisena ei ole enää älyllisesti puolustettavissa.

Paul Collier ja John Kay tarjoavat meille maailmalla jo nousussa olevan kuvan siitä, että ylikorostunut yksilökeskeisyys, yksilön omien ansioiden ja kuuluisuuden korostumisena ei ole enää älyllisesti puolustettavissa. Vaihtoehdoksi he tarjoavat kommunitarismiseen filosofiaan perustuvaa yhteisöllisyyttä. Siten kirja on näkökulmaltaan mielenkiintoinen, joskin osin haasteellinen lukukokemus. Nähtäväksi jää, miten pitkälle kirjan näkökulma kantaa alati muuttuvassa maailmassamme.