1. T&Y-lehti
2. Näkökulmia talouskasvuun ja maapallon kantokykyyn

Näkökulmia talouskasvuun ja maapallon kantokykyyn

Talouskasvu kytkeytyy toistaiseksi maapallon ekologiseen kantokykyyn. Näitten irtikytkentä voisi kasvattaa hyvinvointia lisäämättä ympäristökuormitusta ja luonnonvarojen käyttöä.

Talous kasvaa, kun talouden vuosittain tuottamien tavaroiden ja palveluiden määrä kasvaa. Tätä mitataan reaalisen (toisin sanoen inflaatiokorjatun) bruttokansantuotteen (BKT) vuosimuutoksella.

BKT:n kasvuvauhti on tehdyn työn (työpanoksen) ja työn tuottavuuden kasvuvauhtien summa. Koska työn määrä ei ainakaan monissa kehittyneissä maissa kasva ja voi jopa väestökehityksen myötä laskea, talouskasvu määräytyy pitkällä aikavälillä – eli vuosikymmenien kuluessa – työn tuottavuuden kasvun perusteella.

Työn tuottavuus voi puolestaan kasvaa kolmesta syystä. Näistä ensimmäinen on pääomakannan kasvu eli se, että työtä tekevillä on käytössään enemmän koneita, laitteita, rakennuksia ja muita pääomahyödykkeitä, joiden ansiosta he saavat aikaan enemmän tuotosta tehtyä työtuntia kohden. Toinen työn tuottavuutta nostava tekijä on työntekijöiden osaaminen (työpanoksen laatu), jota voidaan yleensä parantaa kouluttautumalla lisää. Investoinnit kiinteään tai inhimilliseen pääomaan eivät kuitenkaan voi lisätä talouden kasvua loputtomasti, koska tuotot lisäinvestoinneille alkavat hiipua jossain vaiheessa. Tämä johtuu pitkälti pääomainvestointeihin liittyvästä niin sanotusta alenevasta rajatuottavuudesta ja inhimillisen pääoman osalta ihmisen rajallisesta eliniästä.

Kolmas työn tuottavuuden kasvun lähde on teknologia, jolla viitataan laveasti muun muassa teknologiseen tietoon ja keksintöihin, joiden avulla tietystä työ- ja pääomapanosmääristä saadaan suurempi tuotos. Teknologisella kehityksellä voidaan myös viitata organisaatioiden ja tuotantokapasiteetin käytön tehokkuuden parantumiseen sekä tuotantotoiminnan tehostumiseen, joka liittyy kokemuksen karttumisesta ja oppimisesta. Teknologista kehitystä mitataan usein kokonaistuottavuudella, joka suhteuttaa tuotoksen sen aikaansaamiseen tarvittavan työn ja pääoman määrään. Kun samalla työ- ja pääomapanosmäärällä saadaan aikaisempaa suurempi reaalinen tuotos, kokonaistuottavuus kasvaa.

Talouskasvu perustuu teknologiselle kehitykselle.

Kansantalouden, sektorin tai toimialan tasolla tarkasteltuna kokonaistuottavuus voi lisäksi kasvaa siksi, että tuotannontekijät kohdentuvat uudelleen tuottavuutta vahvistavalla tavalla. Tätä tapahtuu muun muassa niin sanotun luovan tuhon myötä, jossa työvoimaa ja pääomia siirtyy alhaisen tuottavuuden tuotantoyksiköistä tuottavampiin.

Talouskasvu ei ole itseisarvo

Vaikka reaalisen BKT:n kasvulla mitattavissa oleva talouskasvu on mahdollista teknologisen kehityksen ansiosta, se ei luonnollisestikaan tarkoita, että sitä olisi välttämätöntä tavoitella. Reaalisen BKT:n muutokset eivät suoraan kuvaa, miten hyvinvointi kehittyy, mutta se on ollut – ja on edelleen – yksi varsin tärkeä ihmiskunnan hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä. BKT:n kehitys asukasta kohden laskettuna kertoo erityisesti materiaalisen ja taloudellisen hyvinvoinnin edellytyksistä ja siihen liittyvistä muutoksista. Päätökset siitä, kuinka nopeaa talouskasvua tavoitellaan ja millä keinoin, ovat yhteiskunnallisia valintoja.

Mitä on irtikytkentä?

Kun vuosittain tuotetaan tietty määrä tavaroita ja palveluita, niitä varten tarvitaan työpanoksen ja pääoman lisäksi materiaaleja (raaka-aineita, välituotteita) ja energiaa. Luonnonvarojen hyödyntäminen tuotantotoiminnassa raaka-aineina, tuotantotoiminnan tarvitseman energian tuotanto sekä tuotannon ja kulutuksen aiheuttamat ympäristövaikutukset (mukaan lukien ilmastovaikutukset, luonnon moninaisuuden vähentyminen, maankäyttö, päästöt ja jätteet) sekä kuormittavat luontoa paikallisesti että kumuloituessaan myös rasittavat koko maapallon ekologista kantokykyä.

Irtikytkennällä (decoupling) tarkoitetaan tilannetta, jossa talouskasvun yhteys luonnosta saatavien materiaalien ja energian käyttöön (resource decoupling) ja ympäristövaikutuksiin ja -kuormitukseen (impact decoupling) heikkenee. Suhteellinen irtikytkentä tarkoittaa, että luonnonvarojen ja energian käyttö ja ympäristövaikutukset kasvavat hitaammin kuin talous kasvaa. Absoluuttinen irtikytkentä tarkoittaa, että ne laskevat myös silloin, kun talous kasvaa.

Kuvio 1 havainnollistaa näitä käsitteitä. Siinä on kuvattu tilannetta, jossa materiaalien käyttöön liittyvä irtikytkentä (kuviossa: Resource decoupling) on suhteellista, kun taas ympäristövaikutuksiin liittyvä irtikytkentä (kuviossa: Impact decoupling) on absoluuttista.

Kuvio 1. Irtikytkennän havainnollistus

Irtikytkentä on tärkeä käsite, koska esimerkiksi luonnonvarojen vuosittainen otto (material extraction) ja kulutus (material consumption) ovat kasvaneet. Tämä nähdään kuviosta 2, joka kuvaa koko maapallon tasolla laskettua luonnonvarojen käyttöä. On arvioitu, että 1900-luvun alussa vuosittaiset materiaalivirrat olivat noin 7 gigatonnia (Gt).¹ Käytettävissä oleva, koko maailmaa koskeva viimeisin arvio kertoo, että nykyisin niitä käytetään jo yli 90 Gt.

Kuvio 2. Globaali materiaalien käyttö

Mitään yksiselitteistä kynnysarvoa sille, kuinka paljon maapallo kestää tämänkaltaista luonnonvarojen käyttöä, ei ole, mutta on esitetty, että jo nykyinen taso on kestämätön. Kuvion horisontaalinen viiva kuvaa yhtä keskusteluissa esitettyä ylärajaa kestävälle luonnonvarojen käytölle. Suomessa vuosittaiset materiaalivirrat ja energian kulutus ovat sekä henkeä kohden että suhteutettuna BKT:hen korkeita niin kansainvälisessä, eurooppalaisessa kuin pohjoismaisessa vertailussa.²

Huolestuttavaa on myös se, että paljon materiaaleja vaativa kiinteä tuotannollinen pääoma eri muodoissaan (rakennukset, koneet, laitteet, ajoneuvot, käyttöesineet) ja muu yhteiskuntien aineellinen infrastruktuuri (tiet, rakennukset jne.) ovat kasvaneet nopeasti.³ Jo pelkästään olemassa olevan fyysisen pääomakannan ja jo rakennetun infrastruktuurin ylläpitämiseen ja kulumista korvaavaan uusimiseen tarvitaan jatkossa merkittäviä määriä materiaalivirtoja. Varsin suotuisienkin ennusteiden mukaan materiaalien käytön odotetaan kasvavan merkittävästi (+75 %) vuoteen 2050 mennessä.⁴ Tähän ennusteeseen on jo sisällytetty muun muassa näkemys materiaalitehokkuuden merkittävästä parantumisesta.

Talouskasvu ei määritelmällisesti johda tuotantopanosten kasvuun.

Tässä kohtaa on hyvä todeta, että BKT:n kasvulla mitattu talouskasvu ei määritelmällisesti viittaa tai johda tuotannossa käytettyjen luonnonvarojen, energian ja tuotantopanosten määrän kasvuun. BKT mittaa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa niitä kuluttaville. Tällä havainnolla on merkitystä siksi, että reaalinen BKT voi kasvaa pitkällä aikavälillä myös siinä (yhä toistaiseksi kuvitteellisessa) tilanteessa, jossa talous jo onnistuneesti kierrättää kaikki uusiutumattomat luonnonvarat, käyttää uusiutuvia luonnonvaroja kestävästi ja onnistuu eliminoimaan ympäristökuormituksen.

Reaalinen BKT kasvaa, jos me kuluttajat pidämme tiettynä vuonna tuotettuja tavaroita ja palveluita parempina kuin niitä, jotka tuotettiin aikaisemmin täsmälleen samoista panoksista.⁵ Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun teknisten keksintöjen ansiosta tietyt palvelut ja tavarat voidaan tuottaa parempilaatuisina, kuten esimerkiksi kestävämpinä, hyödyntäen samaa määrää (kierrätettyjä) raaka-aineita, välituotteita ja muita panoksia kuin aiemmin.

Teknologinen kehitys kasvattaa tuotosta annetulla tietyllä panosmäärällä.

Sama toisin sanottuna: Kun reaalinen BKT kasvaa pitkällä aikavälillä teknologisen kehityksen ansiosta, se tarkoittaa, että joko samalla panosmäärällä saadaan entistä suurempi ja/tai parempilaatuinen tuotos aikaan, tai että laadultaan ja määrältään sama tuotos saadaan aikaan aiempaa pienemmällä panosmäärällä. Tämä voi tarkoittaa muun muassa sitä, että samalla energia- ja materiaalimäärällä kuin aiemmin saadaan nyt laadultaan parempia tai määrältään enemmän tavaroita ja palveluita.

Osa talouskasvua koskevasta kritiikistä tuntuu perustuvan näkemykseen, että talouden kasvu on pitkällä aikavälillä väistämättä – ikään kuin määritelmällisesti – sidoksissa tuotannossa käytettyjen luonnonvarojen ja ympäristövaikutusten määrän kasvuun. Yllä sanotun valossa voitaneen todeta, että näin ei välttämättä ole, mutta selvää on sekin, että talouskasvun ja maapallon ekologisen kantokyvyn kytkös on tärkeämpi, monisyisempi ja moniulotteisempi kuin useimmat meistä ajattelevat sen olevan.

Tapahtuuko irtikytkentää?

Irtikytkentää voidaan yksinkertaisimmillaan pyrkiä kuvaamaan sillä, miten reaalisen BKT:n ja päästö- tai materiaalitonnien suhdeluku kehittyy ajan myötä. Näkemykset irtikytkennästä ja sen luonteesta eroavat toisinaan hyvinkin merkittävästi. Tässä kirjoituksessa ei ole mahdollista käsitellä tätä kirjallisuutta syvällisesti. Teen siitä kuitenkin esimerkinomaisesti muutaman havainnon.

Kuvio 3. Maailman bkt ja materiaaliotto

Ensinnäkin kuviosta 3 nähdään, miten koko maailman materiaaliotto ja koko maailman yhteenlaskettu BKT ovat kehittyneet 1990 alun jälkeen. Siinä ei ole nähtävissä irtikytkentää. Koko maapalloa koskeva tarkastelu on siitä hyvä, että siinä maailmankaupan merkitys materiaalivirroille nettoutuu eikä vaikeuta päättelyä. Toisaalta sen avulla ei saada kuvaa, ovatko kenties jotkin alueet tai maat onnistuneet kasvamaan ilman, että luonnosta saatavien materiaalien käyttö olisi kasvanut vastaavalla vauhdilla.

Toiseksi niin sanottu ympäristötaloudellinen Kuznets-käyrä viittaa ajatukseen, että talouden tulotason ja sen aiheuttaman ympäristökuormituksen välillä olisi suhde, jota voidaan kuvata ”käänteisellä U-käyrällä”. Tulotason ollessa alhainen tulojen kasvu lisää haitallista ympäristökuormitusta, mutta tietyn käännepisteen jälkeen ympäristökuormitus lähtisi laskuun, jos tulotaso jatkaa nousuaan.

Yksi paljon huomiota saaneista viimeaikaisista ympäristötaloudellista Kuznets-käyrää käsittelevistä kirjoituksista on MIT Sloan School of Management:in tutkija Andrew McAfeen kirja ”More from Less: The Surprising Story of How We Learned to Prosper Using Fewer Resources – and What Happens Next”. Kirjan väite on, että ainakin Yhdysvaltojen talous noudattaa monilta osin ympäristötaloudellista Kuznets-käyrää, ja on saavuttanut ainakin tietynlaisen irtikytkennän ympäristövaikutuksista. Sinällään tämä kuulostaa luontevalta, sillä vaikka koko maapallon tasolla tätä ei olisi saavutettu, irtikytkennässä voi luonnollisesti olla eroja paitsi maiden ja alueiden suhteen, myös sen osalta, mistä ympäristövaikutuksesta tarkalleen ottaen puhutaan. On esimerkiksi näyttöä, että ainakaan tietynlaiset saasteet ja päästöt eivät enää kasva ja ovat osin vähentyneet, vaikka taloudet ovat jatkaneet kasvuaan.

Tuonnin piilovirrat

McAfeen kirjassaan esittämiä näkemyksiä on kuitenkin kritisoitu eri näkökulmista. Yksi keskeinen ongelma hänen tarkasteluissaan on, että hänen lähestymistapansa ja laskelmat eivät ota huomioon niin sanottuja tuonnin piilovirtoja, jotka liittyvät tuontituotteiden valmistukseen ulkomailla. Niiden valmistuksessa käytetään luontoa ja materiaaleja kuluttavia panoksia ja valmistukseen sisältyy materiaalivirtoja, jotka jäävät piiloon eli eivät tule mitatuksi, koska ne eivät näy maahan tuotavien tuontituotteiden ja tuontiraaka-aineiden painossa. Jos Yhdysvaltojen kehitystä tarkastellaan niin sanotulla materiaalijalanjälkimittarilla, kuva muuttuu. Tämä laskentatapa pyrkii ottamaan huomioon myös piilovirrat eli ne luonnonvarat, joita on hyödynnetty jo osana tuotantoprosessia sen eri vaiheissa ja joita kulutukseen tarvitaan.

Onko ympäristötaloudellista Kuznets-käyrää edes olemassa?

Empiirinen tutkimuskirjallisuus ei myöskään tue yksiselitteisesti tai edes vahvasti näkemystä ympäristötaloudellisen Kuznets-käyrän olemassaolosta.⁶ Uusimmat tutkimuskirjallisuutta yhteen vetävät katsaukset kertovat, että talouden tulotason, tulotason nousun ja sen aiheuttaman ympäristökuormituksen välinen suhde on monisyisempi ja moniulotteisempi kuin useimmat meistä (mukaan lukien McAfee) ajattelevat sen olevan. Toisaalta voidaan todeta sekin, että näiden katsauksien talouskasvua koskevat politiikkajohtopäätökset eivät ole mitenkään ongelmattomia, sillä niissä ei juurikaan oteta huomioon havaintoja, joita esimerkiksi taloustieteellinen kasvukirjallisuus on tuottanut.

Missä määrin talous voi ylipäätään dematerialisoitua?

On myös monia muita irtikytkentään liittyviä kysymyksiä, joista toistaiseksi tiedetään varsin vähän. Yksi kiinnostava kysymys liittyy siihen, kuinka nopeasti ja vaikuttavasti kiertotalous voi tarjota vaihtoehdon luonnonvaroja tarpeettomasti tuhlaavalle (nykyiselle) talousmallille, jossa monia tuotteita valmistetaan, käytetään ja heitetään nopeasti pois, jätteeksi. Toinen lisätarkastelua vaativa kysymys liittyy siihen, missä määrin talous voi ylipäätään dematerialisoitua eli siirtyä aineettomaan ja palveluvaltaiseen suuntaan. Tällainen talous ei vielä ole näköpiirissa, tai välttämättä edes koskaan mahdollista riittävän merkittävässä mittakaavassa, mutta on todennäköisesti yksi komplementaarinen ratkaisu monien muiden ratkaisujen joukossa.

Kolmas mielenkiintoinen mutta varsin avoin kysymys on, missä määrin vihreää luovaa tuhoa voidaan ja kannattaa nopeuttaa irtikytkennän edistämiseksi. Tämä viittaa ajatukseen, että kansantalouden, sektorin tai toimialan tasolla tarkasteltuna talouden kokonaistuottavuus voi kasvaa ja taloudesta voi tulla resurssitehokkaampi, jos tuotannontekijät (työ, pääoma, energiankäyttö ja raaka-aineet) kohdentuvat uudelleen resurssitehottomista, alhaisen tuottavuuden tuotantoyksiköistä tuottavampiin ja samalla ympäristöystävällisempiin tuotantoyksiköihin.

Lisätty 5.8.2022: Artikkeli liittyy Laboren ja VTT:n hankkeeseen Foresight on “Sustainable Growth – Vision for Post Green Transition Drivers of Prosperity”, jonka rahoittaa Business Finland.