Kurjistuuko työelämä?
Monissa töissä vaaditaan nykyään enemmän kuin ennen. Lisäksi olemme itse alkaneet vaatia työltä entistä enemmän. Kun työolosuhteet ja omat odotuksemme eivät kohtaa, moni riutuu, kirjoittaa emeritusprofessori Markku Ojanen.
On kyseenalaista, ovatko kaikki tehdyt mekaaniset keksinnöt keventäneet ihmisen päivittäistä uurastusta, kirjoitti John Stuart Mill lähes 200 vuotta sitten. Sen jälkeen tehtyjen keksintöjen määrä on valtava, mutta silti ihmiset valittavat uupumusta vuosi vuodelta enemmän. Miten ihmeessä näin on voinut käydä?
Olen usein luennoillani pyytänyt kuulijoitani nimeämään sanan, joka parhaiten kuvaa juuri tällä hetkellä suomalaisten elämää. Osaan jo vastauksen ennakoida, sillä se on sana kiire tai jokin sen synonyymi. Onko arkielämämme todellakin niin kiireistä, että tuo sana tulee välittömästi mieleen?
MONI MUISTAA VIELÄ Suomen historian professorin Juha Siltalan kirjan Työelämän huonontumisen lyhyt historia, joka ilmestyi vuonna 2004. Alettiin puhua kurjistumisesta, vaikka kirjan nimessä oli sana huonontuminen. Milloin sitten on ollut kulta-aika? Tai ainakin hyvä aika, sillä työolosuhteet olivat vielä sodan jälkeen raskaita ja kuluttavia. Työelämän tutkijat tosin tyrmäsivät kirjan päätelmät ja vetosivat lukuisiin tutkimuksiin, joissa arviot omasta työstä ja työympäristöstä olivat myönteisiä.
Myös omissa tutkimuksissani työn eri osatekijöistä on annettu aika myönteisiä arvioita. Ne eivät olleet yhtä hyviä kuin arviot omasta elämäntyytyväisyydestä tai onnellisuudesta, mutta selvästi kyselyssä käytetyn asteikon positiivisella puolella. Ovatko kaikki työelämän parantamiseen tähtäävät lait, kehittämisohjelmat ja kiertävät konsultit olleet turhia? Vaikka työterveyteen ja työsuojeluun oli jo vuonna 2004 saatu merkittäviä parannuksia, niistä ei ole ollut apua, koska työelämä oli huonontunut.
Tuore THL:n tutkimus kertoo aika karua kieltä työelämästä. Olisiko nyt vasta syytä puhua työelämän huonontumisesta? Joka viides työikäinen koki merkittävää psyykkistä kuormittuneisuutta.
Kun kysytään suomalaisten onnellisuutta tai tyytyväisyyttä elämään, radikaaleja muutoksia ei ole tapahtunut. Miksi arviot työelämästä ovat muuttuneet kielteisemmiksi?
Kun kysytään suomalaisten onnellisuutta tai tyytyväisyyttä elämään, radikaaleja muutoksia ei ole tapahtunut. Suomalaisten tyytyväisyys – ei siis onnellisuus – on World Happiness -raportin mukaan säilynyt kolmen viime vuoden aikana lähes täsmälleen samoissa lukemissa ja kymmenen vuoden aikana on tapahtunut jonkin verran tyytyväisyyden lisääntymistä. Miksi arviot työelämästä ovat muuttuneet kielteisemmiksi? Koronaviruksella on voinut olla kielteisiä vaikutuksia, mutta miksi se ei näy tyytyväisyydessä elämään? Tuon raportin mukaan kielteisiä vaikutuksia koronan vuoksi ei näy muissakaan maissa.
Kuitenkin THL:n seurannan mukaan elämänlaadun hyväksi kokeneita oli vain 50 prosenttia, kun neljä vuotta sitten vastaava osuus oli 60 prosenttia. Tämä on suuri muutos neljässä vuodessa. Vaikuttaako tähän kielteiseen muutokseen kysymyksen läheisyys työelämää koskeviin kysymyksiin?
Joko työelämän vaatimukset ovat aidosti viime vuosina kiristyneet tai sitten omat vaatimukset työlle ovat lisääntyneet. Todennäköisesti molempia on tapahtunut, sillä valtio, kunnat ja yritykset ovat pyrkineet vähentämään työntekijöiden määrää työn tehostamisen vuoksi.
Monissa työtehtävissä vaatimukset ovat aidosti lisääntyneet. On osattava monenlaisia työtehtäviä paljon monipuolisemmin kuin aikaisemmin. Monissa tehtävissä on oltava saavutettavissa lähes milloin vain tai sitten työssä on jatkuvasti laitteiden tuottamia keskeytyksiä. Keskittymiskyky on koetuksella, mikä tuottaa stressiä.
YHTÄ PALJON VOI VAIKUTTAA myös se, että vaadimme nyt työltä enemmän kuin ennen. Ennen työ oli työtä, se oli tehtävä oman ja perheen elannon vuoksi. Sen luonnetta ei isommin pohdittu. Olemme nyt tiedostaneet, että työssä kuluu vuorokaudesta kolmasosa ja joskus enemmänkin. Haluamme tehdä sellaista työtä, joka on mielekästä, arvostettua, riittävästi palkattua ja jossa johto ja työtoverit ovat asiallisia ja mieluiten mukavia. Tiedostamme arvokkuutemme ihmisinä paremmin kuin koskaan ennen. Odotamme, että se näkyisi myös työelämässä.
Kun työolosuhteet ja odotuksemme eivät kohtaa, on luonnollista, että annamme työstämme aikaisempaa kielteisempiä arvioita. Onnellisuus ja tyytyväisyys elämään ovat kuitenkin vakiintuneet tietylle tasolle sekä kansakuntina että yksilöinä. Niihin vaikuttavat lähinnä vain merkittävät kielteiset asiat. Sellaisia Suomessa ei onneksi ole tapahtunut.
Kuka haluaa sanoa, että älä enää odota parempaa, tyydy siihen mitä sinulla on? On luonnollista odottaa parempaa, koska ajat todella ovat parempia kuin ”ennen vanhaan”.
Valitettavasti näille työelämän ongelmille on vaikea tehdä mitään. Todennäköisesti taloudellisen kasvun takia työntekijöitä vähennetään edelleen siellä, missä se on järkevää. Työntekijöiden odotusten kohoaminen on luonnollista, koska se heijastaa viime vuosikymmenten aikana tapahtunutta yleistä elämänlaadun paranemista. Kuka haluaa sanoa, että älä enää odota parempaa, tyydy siihen mitä sinulla on?
On luonnollista odottaa parempaa, koska ajat todella ovat parempia kuin ”ennen vanhaan”. Paremman odottaminen kertoo samalla toiveikkuudesta, joka on yksi tärkeimmistä hyvän elämän osatekijöistä.
JOTAKIN SENTÄÄN VOIDAAN TEHDÄ. Olimmepa millä organisaation portaalla tahansa, on muistettava jokaisen oikeus arvokkaaseen kohteluun. Yksi uupumuksen lähde on sekä arkisten kokemusten että tutkimusten mukaan huono työilmapiiri. Se taas syntyy siitä, että emme kohtele toisiamme niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan. Kiirekin siedetään, kun työilmapiiri on hyvä.
MARKKU OJANEN
psykologian emeritusprofessori
Lempäälä
