Kansantalous ei ole ruuansulatuskanava
TALOUSPOLIITTISTA KESKUSTELUA kuunnellessani mieleeni tuli vitsi, jossa ihmisruumiin osat alkoivat väitellä siitä, kuka on kaikkein tärkein:
Sydän sanoi: ”Ilman minua kukaan ei eläisi! Minä pumppaan verta ja pidän koko kehon toiminnassa.”
Aivot vastasivat: ”Pyh, ilman minua kukaan ei edes tietäisi, mitä tehdä. Minä ohjaan kaikkea ja olen älykkäin osa kehoa.”
Taka-alalla kuunnellut ohutsuolikin päätti puuttua keskusteluun: ”Kyllä minä sentään olen tärkein!”
Sydän ja aivot unohtivat kinastelunsa ja alkoivat nauraa räkäisesti: ”Sinäkö? Ethän sinä saa aikaan kuin…!”
TALOUSPOLIITTINEN KESKUSTELU seuraa usein samaa juonta. Kansantalouden tärkeimmäksi osaksi, ytimeksi, on yhteiskunnallisessa keskustelussa tarjolla useampi ehdokas.
Yksityinen sektori saa paljon kannatusta. Muistutetaan, että yksityinen sektori synnyttää tuloja, joista tulee myös verotuloja julkisten palvelujen ja tulonsiirtojen rahoittamiseen. Ottaen huomioon Suomen julkisen talouden heikon nykytilan, tämä ehdokas talouden ytimeksi ei ole yllättävä. Tässä kohtaa keskustelua otetaan usein käyttöön käsite ”nettoveronmaksaja”. Näissä keskusteluissa moni kokee löytäneensä talouden turhan osan, ja se ei todellakaan ole nettoveronmaksaja.
Toisessa keskustelussa painotetaan kotitalouksien kulutuskysynnän merkitystä. Ihan looginen ehdokas, sillä pitäisihän markkinoilla asiakkaan, siis kuluttajan, olla kuningas. Kaikkihan me olemme kuluttajia, ja ilmeisesti moni haluaisi olla kuningas. On myös niin, että markkinatalouden kannatus on nykyään sangen suurta vasemmalta oikealle ja alhaalta ylös.
Kolmannessa seurueessa alleviivataan, että ilman tuloja ei ole kulutusta eikä tuloja ole ilman tuotantoa. Kansantaloudessa siis tarvitaan tuotantoa. Innovaatioperusteisessa talouden kasvuteoriassa tähdennetään sitä, että tuotannon kasvu tulee tuottavuuden kasvusta ja tuottavuuden kasvu innovaatioista. Innovaatioihin puolestaan tarvitaan osaavia innovaattoreita sekä perustutkimusta – ja niiden tuottamiseksi tarvitaan julkista sektoria. Yksi ympyrä sulkeutuu tässä.
VITSI HUIPENTUU, KUN ohutsuoli menee lakkoon. Mitään ei pääse läpi. Kaikki elimet jäävät vaille ravintoa, ja koko kehossa alkaa tuntua tukalalta.
Lopulta sydän ja aivot joutuvat myöntämään: “Hyvä on, ohutsuoli. Sinä olet tärkein! Emme pärjää ilman sinua!”
Halutessaan ohutsuolen voi vitsissä korvata muillakin ruuansulatusjärjestelmän osilla.
VITSIN OPETUKSEKSI voisi väittää, että ei ole väliä, kuinka älykäs tai vahva olet – joskus kaikkein tärkein tehtävä on sillä, joka hoitaa likaisimmat hommat. Se kuulostaa hauskalta, sympaattiselta ja jopa oikeaan osuvalta huomiolta. Vakavammin otettuna ja tarkemmin mietittynä opetus menee tietysti pahasti pieleen. Ilman sydäntä ja aivoja – tai suuta tai mahalaukkua – ohutsuoli ei olisi lopulta tarpeellisuudestaan mesoamassa.
Kansantalous on systeemi, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Jos talousjärjestelmä olisi yhteenlaskua, jotkut nollatkaan eivät välttämättä haittaisi. Kansantalous on kuitenkin systeemi, joka on enemmän kuin osiensa summa. Talousjärjestelmässä on mukana paljon kertolaskua. Siinä laskelmassa yksi nolla voi nollata koko kansantulon.
Lässähtänyttä kansantaloutta kohennettaessa on siis syytä muistaa, että sen heikointa lenkkiä kannattaa jäljittää ja että kansantaloudessa ei ole alkua eikä loppua. Kansantalous on kiertokulkua ja sulkeutuvia ympyröitä.
Vitsin päällimmäinen tarkoitus on tietysti olla hauska. Vain tosikko vaatii vitsiltä loogisuutta. Yhteiskunnallisessa keskustelussa on kuitenkin lupa vaatia loogisuutta ja sallia, ja ehkäpä jopa vaatia, hieman tosikkomaisuutta. Kansantalous on systeemi eikä mikään epäonnistuneen vitsin ruoansulatuskanava. Olisi parasta, jos sen kaikki osat voisivat toimia tehokkaasti sulassa sovussa, toinen toistaan ohjaten, tukien ja raviten. Näin ihmisen elimistökin toimii.
