Ennustetyötä pandemian keskellä

T&Y 4/2021 Tutkimuksen ruumiinavaus Ilkka Kiema

Kevään 2020 ennustejakson kuluessa Työn ja talouden tutkimus LABOREssa meni vaihtoon niin ennuste­skenaario kuin työtavat.

Ilkka Kiema
Ilkka Kiema (Kuva: Maarit Kytöharju)

Työn ja talouden tutkimus LABOREssa eli silloisessa Palkansaajien tutkimuslaitoksessa (PT) kevään 2020 talousennusteen laadinta aloitettiin maaliskuun toisena päivänä, ja sen julkistuspäiväksi oli kiinnitetty huhtikuun kahdeksas päivä. Jo ennusteen laadintaa aloitettaessa oli ilmeistä, että koronaviruspandemia tulee hidastamaan merkittävästi maailmantalouden kasvua vuonna 2020, mutta ensimmäisissä palavereissa Suomen talouskasvun arveltiin vielä olevan positiivista. Tilanteen vakavuus hahmottui ennustejakson aikana vähitellen.

Kysynnän ja tarjonnan tase vuonna 2020 ja Laboren kevään 2020 talousennuste

Kysynnän ja tarjonnan tase vuonna 2020 ja Laboren kevään 2020 talousennuste

Laboren kilpa- ja yhteistyökumppani Elinkeinoelämän tutkimuslaitos oli ilmoittanut julkaisevansa talousennusteensa maaliskuun 17. päivänä, mutta Etlassa valmiiksi painettu ennusteen sisältävä Suhdanne-julkaisu päätettiin heittää roskiin vain joitakin päiviä ennen suunniteltua julkistusta. Myös Laboressa keskusteltiin ennusteen peruuttamisesta useita kertoja ja muun muassa 13.3., kun tieto Etlan päätöksestä tavoitti Laboren ennustejoukkueen.

Suomen hallitus ilmoitti Suomen olevan poikkeustilassa 16.3., ja samalla etätyöhön velvoittavat säännökset astuivat voimaan myös Laboressa. Ennustejoukkue uusi ennustelukujen ohella työtapansa, kun seminaarihuoneen palaverit vaihtuivat etäkokouksiin. Ennusteen julkistus pidettiin tyhjälle katsomolle eristetyllä Uudellamaalla, eikä ensin ollut varmaa, pääsisikö viestintäkoordinaattori Turusta tallentamaan tilaisuuden vai ei.

Ennusteen julkistus pidettiin tyhjälle katsomolle eristetyllä Uudellamaalla.

Etlan tavoin Pellervon taloustutkimus julkaisi maaliskuussa 2020 tavanomaista talousennustetta suppeamman arvion tulevasta talouskehityksestä, mutta Työn ja talouden tutkimus Laboren talousennuste oli muodoltaan suunnilleen tavallinen. Siihen päädyttiin, koska poliittisten päätösten puolustamisen katsottiin edellyttävän vähintäänkin summittaista kuvaa siitä tulevaisuudesta, johon päätöksillä vaikutetaan. Tällaisen kuvan tarjoaminen on Laboren ja muidenkin ennustelaitosten tehtävä poikkeuksellisina aikoina, ja kenties juuri poikkeuksellisessa tilanteessa tehtävä oli tavallistakin tärkeämpi.

Kaikki Laboren ennusteessa esitetyt epidemiologian alaan kuuluvat väittämät olivat arvostetun epidemiologian professorin tarkastamia ja hyväksymiä. Maltillinen ennusteemme tarjosi asiallisen vaihtoehdon näkemyksille, joiden mukaan talouden romahdukselta olisi voitu välttyä vain viruksen eliminointiin tähtäävän strategian avulla.

  • MITEN KÄVI?

    Labore on Vuoden 2020 talousennustaja!

    Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu antoi vuoden 2020 talousennustajan palkinnon Työn ja talouden tutkimus Laborelle eli silloiselle PT:lle Taloustutkijoiden kesäseminaarissa. Voitto johtui osin hyvästä onnesta, mutta osin myös siitä, että Laboren ennustejoukkue piti pään kylmänä vaikeanakin aikana.

    Vertailu Tilastokeskuksen julkistamiin oikeisiin arvoihin osoittaa, että lähimmäs oikeaa osuttiin yksityisen kulutuksen ennusteen kohdalla. Uskoimme julkisen kulutuksen kasvavan vahvasti, mutta tosiasiassa koronakriisi johti pikemminkin tulonsiirtojen kuin julkisen kulutuksen kasvuun.

    Muiden ennustelaitosten tavoin oletimme palveluiden ulkomaankaupan ohella myös tavaroiden ulkomaankaupan romahtavan vuonna 2020 muun muassa välituotteiden saatavuudessa olevien ongelmien johdosta, mutta näin ei käynyt. Suomessa työt eivät pysähtyneet myöskään rakennustyömailla niin kuin pandemiasta pahiten kärsineissä maissa, ja kuvamme investointien romahduksesta oli liioiteltu muun muassa investointien osalta.

    Lopputuloksena oli kuitenkin suuruusluokaltaan järkevä talouskasvun ennuste. Muihin vastaaviin ennusteisiin verrattuna ennusteemme oli optimistisin ja siksi lähinnä oikeaa.

Kirjoittaja