Yksinkertainen laskelma väestörakenteen muutoksesta

Labore-blogi Mauri Kotamäki

Leeper (2010) kirjoittaa, että finanssipoliittiset päätökset perustuvat usein epäsystemaattiseen spekulaatioon, joka perustuu enemmän politiikkaan kuin tieteeseen. Hän kutsuu tätä prosessia alkemiaksi. Finanssipoliittisissa päätöksissä ei oteta riittävän hyvin huomioon odotuksia tai dynaamisia vaikutuksia. Alkemiasta ei pidä vetää kovin syvällisiä johtopäätöksiä. Joskus sen yksinkertaisuus on kuitenkin havainnollista. Tämä kirjoitus on alkemiaa. Esittelemäni laskelma on äärimmäisyyksiin yksinkertaistettu, mutta sen pohjalta saa jonkinlaisen kosketuksen ikärakenteen muutoksen aiheuttamasta menopaineesta julkisen talouden suhteen.

Ikääntymisen makrotaloudellisia vaikutuksia on vähän vaikeaa tutkia empiirisesti. Tämä johtuu siitä, että vanheneminen on hidas prosessi verrattuna johonkin perinteisempään taloustieteelliseen ongelmaan kuten rahapolitiikan taloudellisiin vaikutuksiin. Pitkällä aikavälillä muuttujien välisiä korrelaatioita on helppo löytää, mutta kausaalisuuden todistaminen on vähintäänkin haastavaa. Pitkällä aikahorisontilla tapahtuu paljon asioita ja on vaikea varmasti sanoa, mikä liittyy väestön vanhenemiseen ja mikä johonkin muuhun ilmiöön. Esimerkiksi on vaikea sanoa kuinka yhteiskunnan ikääntyminen vaikuttaa työn tarjontaan. Pitkällä aikahorisontilla pitää ottaa huomioon, että ihmiset ovat entistä terveempiä, käyttävät parempaa teknologiaa kuin aikaisemmin (mikä esimerkiksi vähentää fyysisen työn kuormittavuutta), ovat aikaisempaa terveempiä ja niin edelleen. Muuttujat, jotka ovat lyhyellä aikavälillä eksogeenisiä muuttuvat endogeenisiksi. Siksi yhteiskunnan ikääntymisen tutkimuksessa talousteoreettiset mallit ovat keskeisiä. Toki teoreettisissakin malleissa on omat ongelmansa. Käsittelen seuraavassa väestörakenteen muutoksen vaikutusta sosiaali- ja terveysmenoihin (SoTe-menot).

Alla olevaan vasempaan kuvaan on hahmoteltu nuorison, työikäisten ja vanhusväestön suhteelliset osuudet populaatiosta. Kuvasta voi nähdä, kuinka työikäisen väestön osuus laskee ja vanhusväestön osuus nousee ajassa1. Väestörakenteen ennustaminen ei ole helppoa, sillä pienetkin poikkeamat syntyvyydessä, kuolleisuudessa tai maahanmuuttopolitiikassa ovat pitkällä aikavälillä hyvin merkityksellisiä. Unohdetaan kuitenkin tämä epävarmuus ja otetaan luvut annettuina. Oikeanpuoleinen kuva kuvaa kuinka SoTe-menot jakautuvat väestöryhmien kesken. Jakaumat on laskettu siten, että vuoden 2006 SoTe-menot (per capita ikäryhmittäin) on pidetty vakiona ja vain väestörakenteen on annettu muuttua. Kuva havainnollistaa kuinka kasvava vanhusväestö syö entistä suuremman osan SoTe-menoista. Toisin sanoin työikäinen väestö joutuu merkittävästi kovemman paineen alaiseksi.

blogitammi121

Kuvio 1. Sosiaali- ja terveysmenojen jakautuminen

blogitammi122

Kuvio 2. Väestöryhmien osuudet

Yllä olevista kuvista näkee jakaumat, mutta entäpä tasot? Jakaumilla ei juuri olisi väliä, jos muuttujien tasot olisivat mitättömän pienet. Näin ei kuitenkaan ole. SoTe-menot vuonna 2006 olivat noin 8 prosentin luokkaa bruttokansantuotteesta. Jos menot/asukas-suhde pysyy ennallaan, niin SoTe-menot kasvavat yhteensä noin 24 % vuoteen 2020 ja 56 % vuoteen 2040 mennessä. Reaalisen tuotannon pitäisi kasvaa reilua puolentoista prosentin vauhtia vuodessa, jotta SoTe-menojen BKT-osuus pysyisi ennallaan. Mitä tästä kaikesta pitäisi päätellä?

Päällepäin näyttäisi siltä, ettei mitään fiskaalista ongelmaa ole, jos tuotanto kasvaa riittävän ripeää vauhtia. Ensimmäinen ongelma on siis talouskasvu. Pystyykö entistä pienempi työikäinen väestö tuottamaan riittävästi? Erityisesti julkisen sektorin tuottavuus olisi tärkeä saada kasvuun. Julkisen sektorin tuottavuuden parantamisesta on puhuttu paljon, mutta se ei ole oikein realisoitunut. Ei kai ole syytä olettaa, että se realisoituisi tulevaisuudessakaan, vaikka siihen pitää toki pyrkiä2.

Toinen ongelma on sukupolvien välisessä tulonjaossa (oikeudenmukaisuudessa). Onko oikein, että yksi sukupolvi joutuu maksamaan suhteellisesti paljon enemmän vanhusväestön kustannuksista kuin toinen? Ehkä on, ehkä ei. Nuorempi sukupolvi on yleensä aina rikkaampi kuin edellinen. Yleinen teknologinen kehitys ja edelliseltä sukupolvelta periytynyt varallisuus pitää siitä huolen. Rikkaammalla on enemmän varaa maksaa, mutta mihin vedetään raja? Ongelma on tavallaan analoginen verotuksen progressiivisuuden kanssa.

Jos kaikki sujuu hyvin, siis niin kuin Strömsöössä, niin markkinamekanismi korjaa osan mahdollisista ongelmista. Lopusta huolehtii julkinen valta. Yksi tarina voisi olla seuraava. Väestön vanheneminen aiheuttaa eläköitymistä ja ennen pitkää pienemmän työikäisen väestön vuoksi työvoimapulaa. Suomeen muuttaa ulkomaista työvoimaa paikkaamaan työmarkkinoiden vajetta. Samanaikaisesti julkinen valta onnistuu pidentämään työuria entisestään3. Työurien pidentäminen ei kuitenkaan yksinään riitä. Julkisen vallan tuottavuus saadaan myös kasvuun tavalla tai toisella. Helppoa paperilla.

Mikä on todellisuus? Se jää nähtäväksi. Käytännössä poliitikkojen olisi pikkuhiljaa (lue: heti) otettava lusikka kauniiseen käteen ja alettava tekemään päätöksiä. Vuoden 2005 eläkeuudistus oli mm. hieno aloitus, mutta ei vielä lähimainkaan riittävä. Päätöksiä tulisi tehdä nyt. Päätöksiä ei välttämättä kannattaisi panna täytäntöön tässä taloudellisessa tilanteessa, mutta finanssipolitiikan läpinäkyvyyden vuoksi asiasta pitäisi saada jotain konkreettista aikaan mahdollisimman pian. Keynes totesi aikanaan:”In the long run, we’re all dead”. Paljon parempi ohjenuora tähän hetkeen olisi kuitenkin: ”For the most of us, long run starts right now.”

Lähdeviittaukset

Leeper, E. M. (2010), Monetary Science, Fiscal Alchemy, NBER Working Paper Series 16510.
Soininvaara, O. (2009), Julkisen sektorin tuottavuus, Tehokkaan Tuotannon Tutkimussäätiö.
OECD (2010), Assessment and recommendations, OECD Economic Surveys: Finland 2010, OECD Publishing.

 

1 Luvut on otettu Tilastokeskuksen väestöennusteesta.
2 Mielenkiintoinen katsaus julkisen sektorin tuottavuudesta ja siihen liittyvistä politiikkasuosituksista ks. Soininvaara (2009).
3 Ks. esim. lista OECD:n politiikkasuosituksista.