Vain kotimainen kysyntä voi pelastaa Suomen

Labore-blogi Heikki Taimio

Joensuun yliopiston kansantaloustieteen laitos järjesti 24.4.1992 symposiumin joukkotyöttömyydestä Suomessa. Symposiumin esitelmät julkaistiin seuraavana vuonna Finnish Economic Papers-aikakauskirjassa. Tuohon aikaan Suuri Lama oli jo syventynyt niin, että työttömyysaste oli kaksinumeroisissa luvuissa eikä sen nousulle ollut näkyvissä loppua: symposiumin kutsulennäkissä työttömyyskäyrä sojotti jyrkästi pohjoiskoilliseen. Tunsimme kuitenkin itsemme edelläkävijöiksi haastaessamme ekonomistit keskustelemaan aiheesta.

Edellisenä vuonna oli ilmestynyt brittitutkijoiden Richard Layard, Stephen Nickell ja Richard Jackman kirjoittama laaja opus ”Unemployment”, joka toimi jonkin aikaa aihepiirin eräänlaisena käsikirjana. Richard Jackman oli kutsuttu alustajaksi symposiumiimme. Esityksensä alussa hän kiitteli painokkaasti allekirjoittanutta runsaan ja pätevän taustamateriaalin tarjoamisesta. Siinä oli kyllä aimo annos brittiläistä kohteliaisuutta. Todellisuudessa ei minulla – eikä symposiumiin kokoontuneilla kymmenillä suomalaistutkijoillakaan – ollut tarjota mitään viisastenkiveä tämän OECD-maiden sotienjälkeisen ajan syvimmän laman hoitamiseksi. Tässä mielessä symposium oli pahasti ennenaikainen.

Yksi asia kuitenkin oli tuolloin jo ihan selvä: markka on devalvoitava tai päästettävä devalvoitumaan tuntuvasti, jotta hintakilpailukykymme kohoaisi ja vientimme pääsisi kunnolla vauhtiin. Muutamaa kuukautta myöhemmin markka päästettiinkin kellumaan ja heikkenemään, pian yli 40 % verrattuna marraskuun 1991 devalvaatiota edeltäneeseen tasoon.

Jackman antoi luonnollisesti haastattelun paikalliselle maakuntalehdelle. Seuraavana aamuna Karjalainen otsikoikin haastattelun etusivullaan: ”Vain vienti voi pelastaa Suomen”. Pian alkanut elpyminen tavallaan vahvisti tämän todeksi, vaikka olisihan siinä viennin lisäksi muutakin vetoapua kaivattu, jotta työttömyys olisi tullut nopeammin alas. Vasta tänä vuonna päästiin 6 prosentin tasolle. Samalla viennin suhde bruttokansantuotteeseen nousi 1990-luvun alun parinkymmenen prosentin tasolta 46 prosenttiin viime vuonna.

Nyt on jo sekä ministeri Christoffer Taxellin että valtiovarainministeri Jyrki Kataisen suulla todettu, että edessä on tai saattaa olla jopa pahempi lama kuin 1990-luvulla. Pääsyynä synkistelyyn on se, että vientimme näkymät ovat niin paljon huonommat. Ei voida devalvoida, euro päinvastoin on vahvistumaan päin, eikä vientimaissamme ole luvassa kysynnän kasvua. Nämä ovat toki vain mutu-näkemyksiä, sillä ennustaminen on nyt äärimmäisen vaikeaa. Jonkin aikaa varmasti menee ennen kuin tällaisten väitteiden koko merkitys valkenee ja sisäistetään. Siinä vähän auttaa, kun palataan vertailun vuoksi 1990-luvun alkuun:

BKT:n määrän muutos
Työllisten määrän muutos
Työttömien määrän muutos
Työttömyysaste (1990=3,2)
1991
-6,2
-184000
+134000
6,7
1992
-3,7
-199000
+95000
11,8
1993
-0,9
-83000
+106000
16,5
1994
3,6
+41000
-51000
16,7

 

Tällaiset näkymät eivät paljon naurata. 1990-lukua pahemman laman povailijoita voidaan kuitenkin syyttää osin perusteettomasta pelottelusta. Ensinnäkään toivoa ei ole vielä menetetty kansainvälisen talouden suhteen. Vastoin monien harhaanjohtajien väitteitä keskuspankeilla ja hallituksilla on vielä monia keinoja käytettävissään, vaikka markkinatalous ei itse itseään kovin pian nousuun oikaisisikaan. Toiseksi meillä on Suomessa poikkeuksellisen hyvät lamapuskurit niin pankeissa, yritysmaailmassa kuin – vastoin puhemies Sauli Niinistön väitteitä – julkisella sektorillakin.

On toki myönnettävä, että kansainvälisessä taloudessa on paljon epävarmuustekijöitä. Yhdysvalloissa keskuspankki toimii erittäin aktiivisesti ja uusi presidentti Barack Obama valmistelee mittavaa elvytyspakettia, mutta sen läpimeno kongressissa ei ole itsestään selvää, ja loppujen lopuksi sen riittävyyskin on kyseenalainen. Euroopassa suurimpina jarruina ovat EKP ja Saksa, joka on kieltäytynyt ottamasta johtavaa roolia ja mieluummin odottaa ensin, mitä Yhdysvallat tekee.

Suomessa on vanhastaan totuttu odottamaan ensin, mitä Ruotsi tekee ja onnistuuko se. Meillä ei kuitenkaan ole Ruotsin devalvointimahdollisuutta eikä muitakaan merkittäviä keinoja vaikuttaa ulkomaankauppaamme. Sen suhteen olemme muiden maiden armoilla. Suomen hallituksen käsissä on vaikuttaminen kotimaiseen kysyntään. Siitä, kun se viime syyskuussa ennusti kuluvalle vuodelle 2,8 prosentin kasvua ja ensi vuodelle 1,8 prosentin kasvua, on tultu ja tullaan vielä roimasti alaspäin. Uudet elvytystoimet on mitoitettava sen mukaan, eikä siinä muiden maiden odottelusta ole kuin pelkkää haittaa.