Tienhaarasta umpikujaan
Valtiovarainministeriö julkaisi uuden talouskatsauksensa helmikuun alussa. Sen mukaan tilanne on vakava ja Suomen julkinen talous on ”tienhaarassa” – ts. kipeitä valintoja olisi tehtävä. Samassa yhteydessä VM esitti myös arvion, jonka mukaan julkinen talous onkin itse asiassa jo ”umpikujassa”. Arvio nykytilanteen vakavuudesta perustuu valtiontalouden tämänhetkiseen suureen alijäämään (noin 10 miljardia euroa) ja ennusteeseen, jonka mukaan nopeaa talouskasvua ei ole tulevaisuudessakaan odotettavissa – sen sijaan on syytä odottaa väestön ikääntymisen johtavan ennen pitkää kestämättömiin sosiaalimenojen kasvupaineisiin.
VM olettaa Suomen talouden trendikasvuksi tällä vuosikymmenellä noin 2 prosenttia vuodessa. Tämän vuoksi vuodesta 2011 alkavaksi ennakoitu julkisen talouden alijäämän supistuminen tapahtuu hyvin hitaasti eikä se riitä kompensoimaan menopaineita, joita väestön ikääntymisen arvioidaan vähitellen tuottavan. Niinpä laskelman mukaan valtiontalouden alijäämäisyys jatkuu ainakin vuoteen 2060 asti, johon mennessä valtion velka kasvaa 350 (!) prosenttiin bkt:sta lähinnä korkoa korolle -mekanismin ansiosta.
Aiemmin syviä taantumia on Suomessa seurannut nopean kasvun jakso, jonka aikana talous on palautunut entiselle kasvutrendilleen. VM ei kuitenkaan usko, että nyt – eli vuoden 2009 historiallisen suuren bkt:n pudotuksen jälkeen – olisi käymässä näin. Tämän vuoksi taantuman aikaansaama alijäämä jää pysyväksi. Voi kuitenkin kysyä, minkä vuoksi talous ei tällä kertaa elpyisi. Vientimarkkinat ovat lähdössä ripeään kasvuun ja Suomen kilpailukyky on edelleen hyvä, kasvulle pitäisi siten olla edellytyksiä. Jos lähivuosien (esim. 2011–2014) kasvu olisi 3,5 % vuodessa, valtiontalous tasapainottuisi verraten nopeasti ja kestävyysongelma ratkeaisi suurelta osin itsestään. Tämä onkin tärkeä syy tavoitella nopeaa talouskasvua.
VM:n raportissa kuvaillaan hyvin kestävyysongelmaa ja perustellaan sitä, miksi ja miten kestävyyden ja vakauden tulisi olla finanssipoliittisen päätöksenteon keskiössä. Raportissa esitetään myös muutamia vaihtoehtoisia laskelmia siitä, että oletettua nopeampi tuottavuuden kasvu tai työllisyyskehitys parantaisivat julkisen talouden tilaa selvästi. Raportti ei kuitenkaan sisällä mitään esityksiä siitä, miten tällaiseen nopeampaan kasvuun voitaisiin päästä. Työurien pidentämisen tarpeellisuus nostetaan esiin ainoana tekijänä. Kyseessä on kuitenkin tekijä, joka vaikuttaa lähinnä työvoiman tarjontaan. Lähivuosina kasvun kannalta kriittisempi tekijä on kuitenkin uusien työpaikkojen luominen, ei niinkään pula työnhakijoista.
Miten sitten saadaan työpaikkoja? Vuosina 1994–2008 syntyi noin 500 000 uutta työpaikkaa, mikä osoittaa, että työpaikkojen syntyminen ei ole mahdottomuus.
Lähivuosina Suomi tarvitsee nopeasti työllistävää talouskasvua, jotta julkisen talouden tasapaino voidaan palauttaa ja täystyöllisyys saavuttaa. Vientivetoisen kasvustrategian toistaminen ei ole näissä oloissa mahdollista eikä edes välttämätöntä. Tarvitaan tasapainoisen ja työllistävän kasvun strategia, jossa pyritään sekä palvelualojen että teollisuuden kasvuun. Jälkimmäinen varsinkin edellyttää aktiivista elinkeinopolitiikkaa, johon pitäisi sisältyä metsäteollisuuden oma kehittämisohjelma, T&K-politiikan laajentaminen uusille aloille, investointien verokannustimien lisääminen, yhteisöverokannan alentaminen, julkiset hankinnat, ydinvoimarakentamisen vapauttaminen (luvat kaikille 3 hakijalle) jne. Palvelualat puolestaan tarvitsevat riittävää kotimaista kysyntää, minkä vuoksi ostovoima olisi turvattava sopivalla veropolitiikan ja palkkakoordinaation yhdistelmällä. Kasvua voidaan edistää myös parantamalla liikenneyhteyksiä, kaavoituksella ja muulla asuntopolitiikalla sekä huolehtimalla työvoiman tarjonnasta (työvoimapolitiikka, koulutus, työhyvinvointi). Jos tällainen kasvu saadaan käyntiin, ei ole tarvetta niihin veronkiristyksiin ja menojen leikkauksiin, joita VM raportissaan esittelee.