Thomas Pikettyn teos Capital in the Twenty-First Century on tullut. Onko Suomi valmiina?
Thomas Pikettyn teoksessa kuvataan kapitalistisen yhteiskunnan olemus yhdistämällä talouskasvu ja varallisuuden kerryttäminen henkilökohtaisen tulonjaon kehitykseen. Vaikka tulonjako on ollut pitkään taloustieteen keskeinen tutkimuskohde ja huolenaihe, niin aivan viime aikoihin asti sillä ei ajateltu olevan suurta merkitystä makrotalouden kehityksen kannalta. Tämä näkemys on nyt kyseenalaistettu ja sille, miten jakaumatekijät vaikuttavat sekä makrotalouteen että talouspolitiikan välineiden käyttöön, varaudutaan taloustieteilijän työlistalla enenevässä määrin.
Omaisuustulojen merkityksen osalta Suomessa oltiin hereillä jo aikaisin, toki pienellä joukolla. Talous & Yhteiskunta -lehden numerossa 1/2005 ilmestyi Marja Riihelän, Risto Sullströmin ja Matti Tuomalan artikkeli ”Kuponginleikkaajien paluu: Ylimmät tulot ja niiden verotus”.
Omaisuuden ja perintöjen comeback, josta jo merkkejä on näkyvissä, voi johtaa talous- ja yhteiskuntakehityksen epävakauteen. Tällainen kehityssuunta on hyvinkin mahdollinen, vaikka Piketty itsekin myöntää, ettei vuosisadan mittaista kehityskaarta voi päätellä sen ensimmäisen vuosikymmenen perusteella. Lisäksi Piketty tarjoaa pehmeitä politiikkakeinoja epävakauttavan kehityskulun ehkäisemiseksi.
Kuinka todennäköinen Pikettyn hahmottama kehityskaari on? Tästä tarvitaan sekä kansainvälistä että kansallista tietoa. Samalla varallisuus nousee keskeiseksi tutkimuskohteeksi tulonjaon rinnalle. Tutkimus edellyttää sekä tutkijoiden että tilastoviranomaisten eri tietolähteistä (kuolinpesät, verotilastot, rekisterit ja haastattelutiedot) estimoimaa jakaumatietoa.
Näkökulman muutos on verrannollinen siihen, miten vaikutusvaltaisen Stiglitz-Sen-Fitoussi-komission (2009) raportti suuntasi työtä aiempaa parempien hyvinvoinnin mittareiden konstruointiin ja johti uusiin aloitteisiin kansallisten ja kansainvälisten tilastokäytäntöjen osalta. Sivumennen sanoen, Piketty on komission työtä jatkavan korkean tason asiantuntijaryhmän jäsen.
Suomessa tuorein, vuoden 2009 varallisuustutkimus tehtiin aiemmista poiketen. Tulonjakotilaston otoksen talouksiin liitettiin mm. asuntoja ja osakeomistuksia koskevia rekisteritietoja. Omistustiedot hinnoiteltiin pääosin markkinahintaan. Aiempina tutkimusvuosina varallisuustiedot kerättiin myös haastattelemalla erillisen väestöotoksen kotitalouksia. Kaikista varallisuuslajeista ei saada tilastokäyttöön rekisteritietoja. Esimerkiksi talletuksia koskevat tiedot estimoitiin käyttäen edellisen, vuoden 2004 varallisuustutkimuksen haastattelutietoja, ja estimoidut arvot nostettiin vuoden 2009 tasolle käyttäen rahoitustilinpidosta saatua talletuskannan muutosta. Tästä syystä eri varallisuuserien vertailukelpoisuus vaihtelee. Pörssissä listaamattomien osakkeiden arvo on saatu laskentamenetelmällä, joka ei ole vertailukelpoinen aiempien vuosien tietojen kanssa.
Vuonna 2009 Suomen varakkain kymmenys omisti 61 prosenttia kaikkien kotitalouksien pörssi- ja rahoitusvarallisuudesta. Varakkaimman kymmenyksen omaisuus kasvoi 24 prosenttia edellisestä vuoden 2004 tilanteesta, ja samalla keskimääräiset suhteelliset nettovarallisuuserot kasvoivat 4 prosenttiyksiköllä.
Suomessa varallisuustutkimuksen tila ei ole riittävän hyvällä tasolla. Tutkimusten jatkaminen on ollut vaakalaudalla jo pitkään, ja esimerkiksi vuoden 2004 haastatteluaineiston otoskoko jäi kustannussyistä niin pieneksi, ettei siitä saa riittävän luotettavaa jakaumatietoa. Esimerkiksi sitä ylintä prosenttia, jolla varallisuus on suurin, koskeva tieto, joka on Pikettyn tutkimuksen perusteella aivan keskeistä, on saavuttamattomissa. Lisäksi varallisuustutkimusten otoksissa haastattelujen kato on huomattavan suuri.
Rekisteritietojen laajempi käyttö on suunta, johon kannattaa edetä. Tilastokeskuksen pitää sekä kehittää uusia menetelmiä että antaa työlle riittävät resurssit. On myös toivottavaa, että yritysvarallisuutta koskevat tiedot pyritään viemään omistajille. Omaisuustulojen pääoma-arvoihin perustuva menetelmä, jota Saez ja Zucman (2014) ovat käyttäneet USA:n verotietoihin perustuvissa estimoinneissaan, voi olla käyttökelpoinen myös Suomessa.
Varallisuus- ja perintöverotiedot ovatkin olleet keskeinen tietolähde muodostettaessa huippuvarallisuutta kuvaavia aikasarjoja Ranskassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa tämä väylä sulkeutui vuonna 2006, kun varallisuusvero poistettiin. Silloinen valtiovarainministeri uskoi varallisuusveron kuuluvan niihin verotusmuotoihin, joista elämä kulkee ohi, koska pääoman vapaasti liikkuessa varallisuusveroa voidaan helposti päästä karkuun. Samalla kuitenkin luvattiin, että varallisuustietojen julkisuudesta pidetään huolta. Ruotsi poisti perintö- ja lahjaveron vuonna 2005. Siellä päätöstä perusteltiin ainakin sillä, että vero vaikeuttaa yritysten sukupolvenvaihdoksia ja johtaa perintöomaisuuden kaksinkertaiseen verotukseen. Linjaa jatkettiin 2007 poistamalla myös varallisuusvero.
Tutkijan näkökulmasta ministerin lupaus ei näytä pitäneen. Varallisuustietoja ei ole enää käytössä. Matalakin, rekisteröintimaksun kaltainen vero toisi omistuksen näkyviin ja noussee uudelleen agendalle. Varallisuustietojen läpinäkyvyys on yhteiskunnallisen keskustelun ja päätöksenteon avoimuuden kannalta arvokasta jo sellaisenaan. Pikettyn mukaan pitäisi pyrkiä globaalin, aluksi eurooppalaisen, omaisuuden hallintarekisterin luomiseen. Samalla luodaan veropohja progressiiviselle varallisuusverolle ja saadaan uusia välineitä veroparatiisien kontrollointiin.
Politiikkasuosituksina progressiivinen varallisuusvero ja tuloverotuksen progressiivisuuden jyrkkä kasvattaminen voivat tuntua haihattelulta. Yhtenäisen hallintarekisterin luominen ja verokilpailun ehkäisy edellyttää ylikansallisia toimia. Yhdysvalloissa säädetty laki, FATCA, on askel tähän suuntaan. Sen perusteella veroviranomaiset saavat tietoa yhdysvaltalaisten ulkomaisista talletuksista ja sijoituksista. Lisäksi omaisuudenhallintarekisteri antaisi välineitä myös finanssikriisien hoitoon sijoittajavastuun kautta, ja historiasta löytyy esimerkkejä verokäytäntöjen nopeasta leviämisestä kriisitilanteissa.
Suomessa käytävän Piketty -keskustelun taso ei päätä huimaa. Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja summeerasi 28.5, että Pikettyn johtopäätös viime vuosikymmenien aikana tapahtuneesta tuloerojen kasvusta voidaan kyseenalaistaa Financial Timesin paljastamien aineisto- ja lähdevirheiden perusteella. Tosiasiassa tuloerojen kasvu on laajalti hyväksytty ja dokumentoitu vertaisarviointeihin perustuvissa tutkimusjulkaisuissa ja kahdessa laajassa teoksessa, joissa esitetään eri tutkijoiden yhteistyönä 25 maan huipputulojen tutkimus.
Financial Timesin toimittajan aikaansaama hetkellinen hämmennys koski varallisuuserojen kehitystä. Varallisuudesta saatava tietopohja on toistaiseksi vähemmän luotettavaa kuin tuloista saatava, ja tutkija joutuu turvautumaan tilastomenetelmiin ja -käytäntöihin, jotka eivät helposti avaudu. Myös kansallisen kokoomuspuolueen puheenjohtajakandidaatit joutuivat suorassa tv-lähetyksessä ottamaan kantaa Pikettyyn, jolloin yksi heistä sekoitti tutkijan Barcan toppariin, joka onkin tunnetumpi, ollen avoliitossa maailmankuulun kolumbialaisen laulajan kanssa.
