Suomessa on tulevaisuuden lupauksia
Suomen julkisen talouden tilanne on kurja eikä se selity taantumalla kuin vain osin. Julkinen velka kasvaa vauhdilla, joten odottamalla tilanne pahenee. Tämä puoltaa korjaustoimien kiirehtimistä. Ennusteet lupailevat kuitenkin nopeutuvaa talouskasvua. Merkittävä osa nyt päätetyistä sopeutustoimista astuu siis voimaan voimistuvan talouskasvun oloissa. Suhdannepoliittisesti ajoitus olisi vähintään kohtalainen.
Entä kuinka voimakkaita sopeutustoimia nyt olisi ideaalista tehdä? Vastaus kysymykseen riippuu paljon tulevien vuosien talouskasvusta. Jos kasvu seuraavan kymmenen vuoden aikana olisi voimakasta, nyt olisi tarvetta keveämpiin sopeutustoimiin kuin siinä tapauksessa, että kasvumme kangertelu jatkuisi.
Työikäisen väestön osuus on pienentynyt viitisen prosenttia vuoden 2010 jälkeen. Tehtyjen työtuntien määrä suhteessa työikäiseen väestöön on kasvanut vajaa kymmenen prosenttia samaan aikaan. Tähän saakka työtunneilla mitatun työllisyyden kasvu on siis kompensoinut työikäisen väestön vähenemisen. Työikäisen väestön väheneminen jatkuu, mutta työtuntien kasvu hidastuu lähes varmasti työn tarjontaa lisäävistä toimista huolimatta.
Jatkossa tarvitsisimme entistä kipeämmin vahvistuvaa työn tuottavuuden kasvua. Silloin työntekijöiden reaalipalkat, yritysten voitot ja valtion verotulot voisivat kasvaa samaan aikaan aikaisempaa voimakkaammin. Samalla julkiset menopaineetkin alkaisivat kasvaa. Julkinen taloutemme ei siis tasapainottuisi automaattisesti, mutta julkisen talouden korjaaminen olisi ainakin poliittisesti helpompaa.
Suomen talouden ongelmat juontavat juurensa suurelta osin ajalta, jolloin 2010-luvun alussa Nokiassa, sen alihankkijoissa ja metsäteollisuudessa tuhoutui lyhyessä ajassa suuri määrä korkean tuottavuuden työpaikkoja. Yrityssektorimme tuottavuus vajosi kauas Ruotsin ja Tanskan tasoista.
Suomen uutta tuottavuuskasvua alkoi kuitenkin itää uusissa innovaatioperusteisissa yrityksissä. Vuosina 2012–2016 niitä perustettiin selvästi enemmän kuin 2000-luvun alkuvuosina. Moni niistä tuupertui heti alkuvuosinaan. Merkittävä osa kuitenkin selvisi vahvana ”kuolemanlaakson” yli. Osasta selvinneistä yrityksistä tuli kasvavia keskisuuria yrityksiä. Ne ovat lisänneet tutkimuspanostuksiaan ja työpaikkoja. Myös niiden vienti on lähtenyt kasvuun.
Jos 2010-luvulla käyntiin lähtenyt kasvu jatkuu, osasta näistä yrityksistä tulee 2020-luvun aikana suuria yrityksiä. Ne innovoivat ja luovat arvonlisäystä niin, että se näkyy kansantaloutemme vaurastumisena ja julkisen talouden vahvistumisena.
Ehkä tärkein huolenaiheemme ei olekaan se, mistä löytäisimme uusia kasvutoimia vaan mitä meidän pitää varoa tekemästä, ettei nousuun lähtö tyssää. Ehjää kiitorataa ei kannata rikkoa.
Kirjoittaja Mika Maliranta on Laboren johtaja ja Jyväskylän yliopiston professori. Blogikirjoitus on julkaistu samansisältöisenä 8.5.2024 Demokraatti-lehdessä.
