Sosiaaliturvauudistuksen tavoitteet ja keinot kaipaavat kirkastusta
Ainakin minä toivon, että ensi vuoden eduskuntavaalien alla väitellään runsaasti sosiaaliturvasta. Perusturvan järjestämisen vaihtoehtoja pohditaan parhaillaan Toimi-hankkeessa, ja puolueet ovat laatineet tai laatimassa omia ehdotuksiaan sosiaaliturvan uudistamisesta eli sotu-uudistuksesta. Ilmassa on lähes konsensus siitä, että sosiaaliturvaan tarvitaan kokonaisuudistus. Tosin varhaisten keskustelujen perusteella kokonaisuudistuskäsite voi sisältää mitä vain.
Eduskuntavaaleja silmällä pitäen kuuntelin heinäkuussa Porin Suomi-Areenalla käydyn paneelikeskustelun, jossa puolueiden edustajat kertoivat sosiaaliturvavisioinneistaan. Keskustelu vaikutti vielä lämmittelykierrokselta ensi kevättä silmällä pitäen. Sen vaatimattomaksi anniksi jäi, että puolueiden mielestä sosiaaliturvajärjestelmän tulee olla yksinkertaisempi ja se ei saa aiheuttaa kannustinloukkuja, jotka estäisivät työn vastaanottamisen. Nämä visiot kaipaavat vielä hieman konkretiaa ja ehdotuksia toimenpiteistä, miten nykyistä tilaa muutetaan. Lisäksi pitäisi ylipäätään määritellä, mistä puhutaan, kun puhutaan sosiaaliturvan uudistamisesta.
Kenen sosiaaliturvaa ollaan uudistamassa?
Jos lähdetään siitä, että käsillämme on nimenomaan kokonaisuudistus eikä näpertelyä nykyisessä järjestelmässä, niin olisi hyvä määritellä sosiaaliturvan kokonaisuus. Kenelle maksetuista etuuksista puhutaan ja millä perusteella etuus henkilölle kuuluu? Kenen maksamista ja miten rahoitetuista etuuksista puhutaan?
Sosiaaliturva tulonsiirtoina tarkoittaa verovaroin kustannettuja sosiaaliavustuksia eli perusturvaa (esim. toimeentulotuki) mutta myös osittain vakuutusmaksuilla katettuja ansiosidonnaisia etuuksia (esim. sairauspäiväraha). Oikeus sosiaaliturvaan on määritelty perustuslaissa:
”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.”
Käynnissä olevat poliittiset keskustelut ja Toimi-hanke (tai oikeammin perusturvan ja toimeliaisuuden uudistushanke) ovat keskittyneet selventämään perusturvan sääntöjä, etenkin työllisyyslähtökohdasta. Työhön kannustamisen tärkeys tiivistää uudistustyötä vain tiettyihin etuuksiin ja kohderyhmiin. Sairaita, työkyvyttömiä tai vanhuksia ei liene tarkoitus patistaa töihin.
Tässä vaiheessa vaikuttaisikin, että tavoitteena on uudistaa työkykyisten perusturvaa, joten täsmällisempää olisi puhua osittaisesta uudistuksesta. Tosin jos kokonaisuudistusbrändäys sitouttaa puolueet pohtimaan asiaa tiiviimmin, niin ei kai sillä ole väliä, miksi kehitystyötä kutsutaan. Kukaan ei kuitenkaan halua sotu-uudistuksen lainsäädännön valmistelusta sote-uudistuksen kaltaista poliittista sekoilua.
Hyvän sosiaaliturvajärjestelmän ominaisuudet
Hyvän vero- ja sosiaaliturvajärjestelmän ominaisuuksia ovat oikeudenmukaisuus, haitallisten kannustinvaikutusten minimoiminen, selväpiirteisyys ja ymmärrettävyys kansalaisten silmissä sekä järjestäjän ja käyttäjän hallinnollisten kustannusten minimointi. Nykyisen sosiaaliturvan ongelmallisuus ilmenee etenkin kannustin-, informaatio- ja byrokratialoukkuina, jotka johtavat työttömyyteen ja sosiaalitukien alikäyttöön.
Suomesta löytyy runsaasti tutkimustietoa sosiaaliturvan kannustinvaikutuksista sekä jonkin verran tutkimusta myös informaatio- ja byrokratialoukuista. Informaatio- ja byrokratialoukuista saadaan toivottavasti myös uutta tietoa lähivuosina suunnittelun alla olevasta kokeilusta. Sosiaaliturvan uudistamiselle on siis jo olemassa hyvä tietopohja, jolle uudistustyön voi rakentaa.
Tutkimustuloksia tulkitsemalla ei kuitenkaan vero- ja sosiaaliturvajärjestelmästä tule valmista. Suurimmat erimielisyydet syntyvät arvoista ja mikä katsotaan oikeudenmukaiseksi. Ainakin julkista taloutta tutkivat taloustieteilijät muistuttavat mielellään kannustavuuden ja oikeudenmukaisuuden osittaisesta vaihtokaupasta. Kannustinloukkuja ei voida poistaa niin, ettei kenenkään etuuksia leikata. Eikä sosiaaliturvan tasoa voida nostaa kantamatta huolta, millaisia käyttäytymisvaikutuksia sillä on.
Järjestelmän uudistamisessa onkin kyse haitallisten kannustinvaikutusten minimoinnista oikeudenmukaisuustavoitteiden alaisuudessa. Oikeudenmukaisuus- ja arvokeskusteluun taloustieteellä on vähemmän sanottavaa.
Tulevaisuuden sosiaaliturvaa muotoilemassa
Sosiaaliturva on suurimpia hyvinvointivaltion perusrakenteita, joten ensi keväänä olisi suotavaa päästä äänestämään konkreettisista ehdotuksista. Yksinkertaistamispaatoksen ja ”työ on parasta sosiaaliturvaa” -mantran sijasta voitaisiin keskittyä siihen, mikä nykyisessä sosiaaliturvassa todella mättää ja mitä sille voitaisiin tehdä.
Onneksi eduskuntavaaleihin on vielä aikaa, joten puolueilla on myös aikaa kirkastaa ajatuksiaan tulevaisuuden sosiaaliturvasta. Keskustelun voisi hyvin pohjustaa MTV:n juontajan Suomi-Areenassa esittämällä kysymyksellä: tuleeko sosiaaliturvan tason riittää vain hengissä pysymiseen vai mahdollistaa laajempi osallistuminen yhteiskunnan toimintaan? Rehelliset vastaukset tähän ja tietäisimme jo paljon enemmän puolueiden arvomaailmasta.
Lisäksi keskustelussa tulisi varmistaa, että puhutaan samasta kokonaisuudesta. On hyvä tehdä selväksi, onko kyse isommasta kokonaisuudesta, jota halutaan uudistaa esimerkiksi perustulon tai yleistuen suuntaan, vai tavoitellaanko pienempää uudistusta esimerkiksi Kelan etuuksia yhdistelemällä tai leikkaamalla.
Tähän mennessä on kuitenkin käynyt jo selväksi, että yksi merkittävimmistä tavoitteista on järjestelmän yksinkertaistaminen. Tämän toteuttaminen voi olla myös yksinkertaista, ja tässä seuraakin oma ehdotukseni. Eri etuuksien yhteensovittamisessa käytetään usein eri tulokäsitteitä ja perheenjäsenten määrä vaikuttaa etuuksiin eri tavalla. Näiden tarkoituksenmukaisuuden selvittäminen ja mahdollisesti poistaminen yksinkertaistaisi jo järjestelmää merkittävästi, eikä tämä edes vaatisi suurta poliittista kahnausta. Olen myös varma, että sosiaaliturvan asiantuntijoilla on useita yksinkertaistavia ehdotuksia, joilla monimutkaisen palapelin purkamisen voi aloittaa.
Muistetaan kuitenkin, että myös tulevaisuudessa sosiaaliturvan tarkoitus on toimia monenlaisissa tilanteissa ja olosuhteissa, joten liika yksinkertaisuuden vaatimus saattaa mennä metsään. Onhan sosiaaliturvalle asetettu myös monenlaisia tavoitteita, joten yhdellä mallilla ei todennäköisesti pärjätä. Nykyisen järjestelmän monimutkaisuus syntyy siitä, että sosiaaliturvaa on kehitetty paloittain lisäten uusia elementtejä ilman vanhojen karsimista. Loppujen lopuksi uudistustyössä onkin kyse siitä, uskalletaanko vanhentuneet palat poistaa, vaikka jokin intressiryhmä siitä älähtääkin.