1. Julkaisuhaku
2. Palkkahajonnan kasvu Suomen yrityssektorilla

Palkkahajonnan kasvu Suomen yrityssektorilla

Palkansaajien väliset palkkaerot ovat olleet kasvussa Suomen yrityssektorilla koko vuosituhannen ajan (kuvio 1). Erityisen voimakasta kasvu oli vuosina 2000–2008 sekä vuoden 2019 jälkeen. Vuosina 2009–2018 palkkahajonta oli jonkin verran hitaampaa.

Kuvio 1. Yrityssektorin palkansaajien välinen tuntipalkkojen hajonta 2000–2022

Palkkahajonta voidaan jakaa kahteen osaan: miten paljon suurituloiset ovat ”karanneet” keskituloisista ja kuinka paljon pienituloiset ovat ”pudonneet” keskituloisista. Edellistä voidaan kutsua yläpuoliskonhajonnaksi ja jälkimmäistä alapuoliskonhajonnaksi. Yläpuoliskonhajontaa voidaan mitata laskemalla, mikä on tulojakauman yläkvartiilin (25 prosentilla palkansaajista on suuremmat tulot) ja mediaanin (tulojakauman keskellä olevan) välinen palkkaero. Vastaavasti alapuoliskonhajontaa voidaan mitata mediaanin ja alakvartiilin välisellä palkkaerolla.

Palkkajakauman yläpuoliskolla palkkahajonta on kasvanut voimakkaasti ja yhtäjaksoisesti koko vuosituhannen ajan (kuvio 2). Jakauman alapuoliskolla hajonta kasvoi voimakkaasti vuoteen 2008 jälkeen, mutta sen jälkeen hajonnan kasvu on ollut hitaampaa kuin jakauman yläpuoliskolla. Vuosina 2015–2018 palkkahajonta jopa pieneni. Tämä oli kuitenkin väliaikaista ja 2020-luvun vaihteessa palkkahajonnan kasvu palasi vanhalle kasvu-uralle.

Kuvio 2. Yrityssektorin palkansaajien välinen palkkahajonta 2000–2022

Suomalaisessa palkanmuodostuksessa sopimuskorotuksilla on merkittävä rooli. Se määrittelee useissa tilanteissa sen, kuinka paljon niin sanottujen ”jatkajien” palkkaa on vähintään korotettava. Jatkajalla tarkoitetaan tässä sellaista työntekijää, joka työskentelee kyseisenä vuonna saman työnantajan palveluksessa ja tekee samaa tehtävää kuin edellisenä vuonna. Useissa tapauksissa jatkavan työntekijän tuntipalkan havaitaan kuitenkin kasvavan selvästi enemmän kuin sopimuskorotus. Jatkajan toteutuneen palkan muutoksen ja sopimuskorotuksen erotusta kutsutaan tässä liukumaksi.

Sopimuskorotukset maltillistuivat voimakkaasti vuosina 2008–2017 (kuvio 3). Samaan aikaan Suomen kustannuskilpailukyky koheni. Tämä koheneminen selittyi pääasiassa sillä, että Suomessa palkat kasvoivat hitaammin kuin keskeisissä kilpailijamaissa (Tuottavuuslautakunta 2023). Tämä on luultavasti osaltaan edistänyt työllisyyden kasvua tuon ajanjakson aikana.

Kuvio 3. Jatkavien työntekijöiden palkanmuutoksen tekijät 2003–2023

Toisaalta liukumissa on havaittavissa hienoinen kasvutrendi 2010-luvun alusta lähtien. Lisäksi sopimuskorotusten ja liukumien välillä näyttäisi olevan jonkinlainen käänteinen yhteys: sellaisena vuonna, jolloin sopimuskorotus on tavallista korkeampi, liukumilla on taipumus olla jonkin verran pienempi, ja päinvastoin. Maltilliset palkankorotukset näyttäisivät siis johtavan suureneviin liukumiin ja korkeat sopimuskorotukset pienempiin liukumiin. Fornaron ja Malirannan (2022) analyysi tarjoaa tilastollista tukea tälle arviolle.

Mitä matalammat ovat sopimuskorotukset ja mitä suuremmat ovat liukumat, sitä suuremmat ovat mahdollisuudet palkkojen muutosten vaihtelulle jatkavien työntekijöiden välillä. Jatkajien palkanmuutosten vaihtelu on kuitenkin pysynyt kohtuullisen vakaana varsinkin vuoden 2014 jälkeen (kuvio 4).

Kuvio 4. Työntekijöiden palkanmuutosten keskivaihtelu yrityssektorilla 2000–2022

Sen sijaan työnantajan vaihtajien palkanmuutosten vaihtelu on ollut trendinomaisessa kasvussa koko vuosituhannen ajan. Näiden vaikutus yrityssektorin palkkahajontaan on kuitenkin rajallinen, sillä näiden osuus yrityssektorin työntekijöistä on ollut viime vuosina selvästi alle 10 prosenttia.

Vuosina 2010–2016 liukumat olivat keskimäärin 1,1 prosenttia vuodessa ja vuosina 2017–2022 puoli prosenttiyksikköä korkeammat eli keskimäärin 1,6 prosenttia vuodessa. Yksi tulkinta tälle on se, että viime vuosina sopimuskorotukset ovat olleet työmarkkinatilanteeseen nähden sen verran maltillisia, että liukumalle on jäänyt aikaisempaa enemmän tilaa.

Jatkokysymys kuuluu, selittääkö kasvaneet liukumat palkansaajien välisen palkkahajonnan kasvua viime vuosina? Kuten kuviosta 4 nähtiin, jatkajien keskuudessa palkanmuutosten vaihtelu työntekijöiden välillä on pysynyt hyvin vakaana vuoden 2014 jälkeen. Liukumien kasvu ei siis näyttäisi olevan yhteydessä palkkojen muutoksen vaihteluun. Liukumien vaihtelu ei näytä myöskään olevan ainakaan selkeässä yhteydessä työntekijöiden välisten palkkaerojen muutokseen (kuvio 5).

Kuvio 5. Työntekijöiden keskimääräinen liukuma ja palkkahajonnan vuosimuutos 2010–2022

Työntekijöiden väliset palkkaerot riippuvat monista eri tekijöistä. Siksi ei ole yllättävää, että tilastoista havaitulle palkkaerojen kasvulle ei löydy selvää yksittäistä selitystä.

Paolo Fornaro (2024) on analysoinut yksityiskohtaisemmin työntekijöiden palkkaerojen eri tekijöitä. Hän käyttää analyysissään hajoitelmaa, jossa työntekijöiden välinen palkkahajonta jaetaan kolmeen osatekijään: 1) mitkä ovat palkkaerot toimialojen välillä, 2) mitkä ovat palkkaerot yritysten välillä toimialan sisällä ja 3) mitkä ovat työntekijöiden väliset palkkaerot yritysten sisällä. Näistä selvästi merkittävin on työntekijöiden väliset palkkaerot yritysten sisällä (reilu puolet). Vajaa kolmasosa palkkaeroista on toimialojen välistä palkkatasojen vaihtelua. Pienempi osa työntekijöiden välisestä palkkavaihtelusta, reilu 10 prosenttia, on ollut yritysten välistä palkkavaihtelua toimialan sisällä.

Työntekijöiden palkkaerot ovat kasvaneet näissä kaikissa kolmessa osatekijässä tämän vuosituhannen aikana. Merkittävin palkkahajonnan kasvu on tullut yritysten välisestä palkkahajonnasta – sekä toimialojen välillä että yritysten välillä toimialojen sisällä. Palkkahajonta työntekijöiden välillä yritysten sisällä on kasvanut erityisesti COVID-pandemian aikana. Jälkimmäiseen havaintoon liittyy kuitenkin jonkin verran mittausepätarkkuutta.

• Julkaisu PDF-muodossa