Onko huonosti palkattu sairaanhoitaja hyvä sairaanhoitaja?

Labore-blogit Terhi Maczulskij

Useimpien meidän mielestä sairaanhoitajat saavat työn vaativuuteen ja arvostukseen nähden liian vähän palkkaa. Journal of Health Economics -sarjassa julkaistu tutkimus näyttäisi kumoavan tämän väitteen (Heyes 2005). Tutkimuksessa nimittäin todetaan, että huonosti palkattu hoitaja on hyvä hoitaja.

Sairaanhoitajan työ mielletään helposti kutsumusammatiksi. Tämä tarkoittaa sitä, että ko. ammatin harjoittajalta vaaditaan erityistä kutsumusta ja omistautumista toimia ammatissaan, vaikka usein palkka ei kohtaa työnkuvaa. Heyesin (2005) teoreettisen tutkimuksen mukaan sairaanhoitajien palkkojen nosto johtaa siihen, että alalle hakeutuu ”vääräntyyppisiä” henkilöitä. Tämä voi puolestaan johtaa siihen, että kaikkein omistautuvinten hoitajien osuus vähenee ja työn laatu heikkenee. Työn laadun heikkenemisestä johtuva lasku yhteiskunnalle voi olla jopa suurempi kuin palkkojen nostosta aiheutuva summa. Heyes ei kuitenkaan puolusta näkemystä, että sairaanhoitajille ei tulisi maksaa lisää palkkaa. Sen sijaan hän ehdottaa, että rekrytoinneissa käytettäisiin esimerkiksi soveltuvuustestejä, joilla voidaan seuloa omistautuvimmat sairaanhoitajat yritysten palkkalistoille.

Heyesin (2005) teoriassa piilee monta ongelmaa. Nelson ja Folbre (2006) huomauttavat, että kutsumus ei takaa pätevyyttä saati parempaa työn laatua. Vaikka joku saattaa löytää kutsumuksensa kirjallisuudesta, se ei takaa, että henkilöstä tulisi koskaan hyvää kirjailijaa. Joku toinen voi puolestaan tehdä työnsä mekaanisesti vailla kutsumusta, mutta hoitaa työnsä erinomaisesti. Toinen ongelma on sairaanhoitajapula. Tämä ilmiö on totta niin Suomessa kuin muissakin teollisuusmaissa. Ehdotus ”jyvien erottaminen akanoista” soveltuvuustestejä käyttämällä tuntuu tässä tilanteessa melko käyttökelvottomalta idealta, varsinkin kun alhaisen palkkatason on havaittu lisäävän sairaanhoitajien siirtymistä muihin työtehtäviin (esim. McHugh ja Ma 2014). Kolmanneksi, laaja tutkimuskirjallisuus osoittaa, että parempi palkka nostaa sairaanhoitajien työmotivaatiota, työtyytyväisyyttä ja työn laatua.

Jos Hayesin (2005) tutkimus olisi osittainkin oikeassa, niin sairaanhoitajien optimaalinen palkkataso olisi melko paradoksaalinen. Toisaalta alhainen palkkataso takaisi sen, että vain kutsumusammatissa toimivat henkilöt valikoituisivat sairaanhoitajiksi. Toisaalta empiirinen tutkimus osoittaa, että tämä sama alhainen palkkataso vähentää sairaanhoitajien työtyytyväisyyttä ja lisää riskiä poistua sairaanhoitajan työstä muihin ammatteihin. Ratkaisu alhaiseen työmotivaatioon ja sairaanhoitajapakoon olisi se, että nostettaisiin sairaanhoitajien palkkatasoa. Mutta toisaalta tämä sama korkeampi palkkataso johtaisi Hayesin (2005) mukaan siihen, että pitkällä aikavälillä sairaanhoidon piiriin valikoituisi huonompia työntekijöitä. Tässä päädytään kehäpäätelmään. Kirjallisuuden perusteella optimaalinen palkkataso olisikin sellainen, jossa sairaanhoitajan lähtöpalkkataso olisi melko alhainen, mutta nousisi tasaisesti työkokemusvuosien myötä kohtuullisemmalle tasolle.