Nokia ja Suomen kustannuskilpailukyky – muutama lisäkommentti

Labore-blogit Pekka Sauramo

Kansantaloudellisen aikakauskirjan (KAK) tuoreessa numerossa 4/2015 on kommenttini Lauri Kajanojan edellisessä numerossa ilmestyneeseen artikkeliin, joka käsitteli kustannuskilpailukyvyn parantamistarvetta. Kajanojan artikkelin pääviesti oli se, että Suomessa kustannuskilpailukyvyn parantamistarve on suurin piirtein 10–15 prosenttia – ja ehkä pikemminkin noin 10 kuin noin15 prosenttia.

Kommentissani kiinnitin huomion yhteen mielestäni oleelliseen seikkaan eli siihen, että Nokia on vaikuttanut huomattavasti arvion kannalta keskeiseen kustannuskilpailukykyindikaattoriin. Se kuvaa suhteellisten reaalisten yksikkötyökustannusten muutoksia eli funktionaalisen tulonjaon muutoksia kilpailijamaihin verrattuna. Kommentissasi totesin, että Nokian takia elektroniikkateollisuus muovaa koko tehdasteollisuuden reaalisten yksikkötyökustannusten vaihteluita ja siksi heikentää arvion robustisuutta. Tämä puute korostuu erityisesti silloin kun kilpailukyvyn parantamistarve halutaan kvantifioida. Ehdotin kirjoituksessani Nokian eli elektroniikkateollisuuden poistamista kil-pailukykyindikaattorista, koska se antaa harhaanjohtavan kuvan muun tehdasteollisuuden kustannuskilpailukyvyn kehityksestä (ks. myös edellinen blogikirjoitukseni).

Vastauksessaan Kajanoja puolustaa ratkaisuaan. Koska aihe on kilpailukykykeskustelun ja myös talouspoliittisen päätöksenteon kannalta tärkeä, jatkan tällä kirjoituksella keskustelua.

Kommentissani havainnollistin elektroniikkateollisuuden – eli Nokian – vaikutusta funktionaaliseen tulonjakoon kuvion avulla (ks. kuvio 1). Kajanoja kommentoi seuraavasti: ”Sauramo esittää vain Suomea koskevan muuttujan eikä suhteuta sitä kehitykseen muissa maissa. Tavallisesti kustannuskilpailukyvyn mittareissa sen sijaan verrataan Suomen kehitystä kilpailijamaiden kehitykseen. Ajatus on, että jos kustannuskilpailukyky Suomessa heikkenee suhteessa muihin maihin, Suomen edellytykset kilpailla avoimen sektorin tuotannon sijaintipaikkana ovat aiempaa huonommat.”

ptblogi211215

Kuvio 1. Funktionaalinen tulonjako Suomen tehdasteollisuudessa vuosina 1975–2014

Koska tarkoitukseni oli kiinnittää huomio Kajanojan arvion robustisuuteen eikä esittää omaa näkemystä kustannuskilpailukyvyn parantamistarpeesta, rajoittuminen Suomeen riittää. Pysyyhän indikaattorin rakenne kilpailijamaiden osalta ennallaan. Kuviosta nähdään, että elektroniikkateollisuus – eli Nokia – on vaikuttanut oleellisesti kilpailukykyindikaattorin vaihteluihin. Kuvio havainnollistaa sekä Nokian menestyksen vuosia että sen romahdusta.

Koska romahdusvuosia kuvaavilla luvuilla voidaan dramatisoida työvoimakustannusten nousua Suomessa, niitä on myös käytetty mielipiteenmuokkauksessa. Tästä Teknologiateollisuuden diaesityksen kuvio (ks. dia 14) antaa esimerkin.

Funktionaalisen tulonjaon kehitysero koko tehdasteollisuudessa ja elektroniikkateollisuudesta puh-distetussa tehdasteollisuudessa oli erityisesti vuosina 2007–2012 todella suuri. Koko tehdasteollisuudessa reaaliset yksikkötyökustannukset nousivat 34 prosenttia, kun elektroniikkateollisuudesta puhdistetussa tehdasteollisuudessa nousu jäi 10 prosenttiin. Tällainen ero on niin huomattava, ettei se voi olla vaikuttamatta kilpailukyvyn kehitystä luonnehtiviin tulkintoihin – eli kilpailukykyarvioiden robustisuuteen.

Kajanoja huomauttaa, että palkansaajien saama siivu arvonlisäyksestä on laskenut kilpailijamaissa enemmän kuin Suomessa myös elektroniikkateollisuudesta puhdistetussa teollisuudessa. Tämä on totta. Suhteellinen pudotus on kuitenkin oleellisesti suurempi, jos vertailu perustetaan koko tehdasteollisuuteen, eli vertailu tehdään Kajanojan tekemällä tavalla.

Kajanoja myös lisää: ”Ei olekaan yllättävää, että vaikka elektroniikkateollisuus poistetaan tarkastelusta, Suomen viennin kehitys on ollut poikkeuksellisen huonoa kansainvälisessä vertailussa” (KAK 3/2015, kuvio 1, s. 362).

Kajanojan käyttämästä kuviosta nähdään, että valtaosa viennin supistumisesta selittyy metsä- ja elektroniikkateollisuudella. Muussa kuin metsä- ja elektroniikkateollisuudessa viennin kehitys on Suomessa ollut hyvin samankaltaista kuin Ruotsissa, joka ei kuulu kuvion 1 maajoukkoon. Tämä nähdään Euro&talous -lehden numeron 3/2014 kuviosta (kuvio B s. 24).

Puolustaessaan elektroniikkateollisuuden eli Nokian säilyttämistä kilpailukyvyn parantamistarvelaskelmissa Kajanoja toteaa muun muassa: ”Kun kustannuskilpailukykyä mitataan, ei ole perusteltua jättää tarkastelusta pois jotain talouden avoimen sektorin toimialaa, vaikka sen kehitys olisikin muista toimialoista poikkeavaa. …Jos Suomen tapauksessa jätetään tarkastelusta pois elektroniikkateollisuus sillä perusteella, että sen kehitys oli poikkeavaa eikä ollut oleellisesti Suomen palkkakehityksen seurausta, samoilla perusteilla voitaisiin epäilemättä jättää pois myös esimerkiksi kemianteollisuus. Tällä toimialalla kannattavuuden pidemmän aikavälin trendi on ollut suotuisa ja myös kehitys muihin maihin verrattuna viime vuosina hyvä.”

Elektroniikkateollisuuden eli Nokian pois jättäminen on eri asia kuin kemianteollisuuden poisjättäminen. Jos Nokiaa ei pudoteta pois, kilpailukyvyn parantamistarvetta arvioitaessa verrataan kahta eri taloutta: taloutta, jossa Nokian vaikutus tehdasteollisuudessa oli erittäin suuri ja taloutta, jossa sillä ei ole vastaavanlaista merkitystä. Parantamistarve koskee jälkimmäistä taloutta, mutta parantamistarvetta kvantifioitaessa otetaan lähtökohdaksi edellisessä taloudessa vallinneet riippuvuudet, esimerkiksi vaihtotaseen ja kustannuskilpailukyvyn välinen riippuvuus. Siihen vaikutti oleellisesti Nokia sekä menestyksen että romahduksen vuosina.

Nokiasta puhdistetun tehdasteollisuuden tarkastelu mahdollistaa paremman tavan yhdistää menneisyyden ja tulevaisuuden yhtäaikainen tarkastelu.

On kuitenkin selvää – kuten Kajanoja osuvasti toteaa – että ulkoisen tasapainon edellytyksiä tarkasteltaessa on otettava huomioon koko talous. Tästä puolestaan seuraa, että vähänkään luotettavien arvioiden tekeminen kilpailukyvyn parantamistarpeen suuruudesta tulee ylivoimaisen hankalaksi tehtäväksi, jos talouden rakenne on muuttunut huomattavasti – ja jos arviot tehdään käyttämällä esimerkiksi Kajanojan tapaa. Ne ovat vääjäämättä erittäin epärobusteja ja muun muassa siitä syystä epäluotettavia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö ne olisi kilpailukykykeskustelun kannalta arvokkaita.