Mitä PT tarkoitti – valtion oma pankki tai Pohjolan valtioiden omistuksen laajentaminen Nordeassa
Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustetekstiin sisältyi allekirjoittaneen kirjoittama arvio hallituksen rahoituspaketista ja vaadittavista toimenpiteistä rahoitusmarkkinatilanteen kohentamiseksi. Esitys valtion liikepankin perustamisesta tai tälle vaihtoehtoisesta valtioiden Nordea-omistuksen laajentamisesta on saanut julkisuudessa paljon huomiota osakseen. Siitä ovat kirjoittaneet mm. Talouselämä (4.2.), Uutispäivä Demari (4. ja 5.2.) ja Helsingin Sanomat (5.2.), joka haastatteli Peter Nybergiä, VM:n rahoitusmarkkinaosaston päällikköä. Pelkään, että PT:n esityksestä on saatu hieman väärä kuva, minkä vuoksi koen velvollisuudekseni selventää sitä, mitä me tarkoitimme.
Ennustetekstissä arvioimme, että nykytilanteelle on ominaista vajaa kysyntä eikä niinkään luoton huono saatavuus. Tässä asiassa olemme siten saamaa mieltä kuin Peter Nyberg. Valtion liikepankin perustamisen ehdoista sanoimme, että ”pitäisi selvittää uudelleen, missä mitassa yritysten luotonsaanti on todella vaikeutunut. Jos tilanne arvioidaan vaikeaksi ja jos luotonsaannin vaikeuksien odotetaan jatkuvan pitkään, niin eikä valtio voisi pikemminkin perustaa oman liikepankin…” Omistuksen laajentaminen Nordeassa, jota pidettiin vaihtoehtona valtion oman liikepankin perustamiselle, kuvattiin taas tarpeelliseksi lähinnä ”avoimen kriisin oloissa”, joissa myös pohjoismaiset pankit ovat joutumassa selvitystilaan. Kysymys siis on varautumisesta nykyistä huonompiin aikoihin (tai siihen, että tilanne on huonompi kuin miltä se näyttää). Esitykset ovat ennen kaikkea vaihtoehto hallituksen esitykselle pankeille myönnettävistä pääomalainoista.
PT:n esitystä voidaan perustella osin jo USA:n kokemuksilla. Siellä valtion tuki pankeille, jota on toteutettu mm. ostamalla pankkien huonoja saatavia ylihintaan, on vahvistanut pankkien taseita, mutta se ei ole johtanut toivottuun luotonannon lisäykseen. Pankit ovat ylivarovaisia, ja niinpä USA:n keskuspankki on ottanut päävastuun yritysten lyhytaikaisesta luotonannosta. Yhtenä ratkaisuna tähän nähdään valtion suoran omistuksen kasvattamista pankeista.
Toki PT:n esitykset olivat myös reaktio hallituksen halulle ruveta kikkailemaan Valtion Eläkerahastolla ja antamaan sille pankkimaisia tehtäviä. Itse asiassa juuri tämä esitys osoitti, että hallituksen arvion mukaan pk-yritysten luotonsaanti on vaikeutunut ja että sitä on pakko lisätä. Tämän tarpeenhan Peter Nyberg kiistää Helsingin Sanomissa. Tarkemmin hallitus velvoittaa Valtion Eläkerahaston sijoittamaan varojaan yritystodistuksiin oloissa, joissa näillä papereilla ei ole jälkimarkkinoita. Tämän tyyppiseen lyhytaikaiseen suoraan luotonantoon Valtion Eläkerahasto instituutiona on varsin epätarkoituksenmukainen. Sen kyky hallita tähän toimintaan liittyviä erilaisia riskejä on huomattavasti heikompi kuin liikepankilla, joka instituutiona on tähän optimaalinen. Eikö näin olisi luontevaa, että avoimessa kriisissä valtio pyrkisi saamaan lujemman otteen jostakin liikepankista tai jopa perustamaan oman liikepankin?