Minne menet euroalue?
Viime vuoden puolivälistä lähtien eurokriisi on vihdoin alkanut osoittaa rauhoittumisen merkkejä. Talous on kääntynyt euroalueen tasolla hienoiseen kasvuun ja samalla myös ongelmamaiden valtionlainojen korot ovat laskeneet selvästi ja ovatkin jo nyt melko lähellä turvasatamana pidetyn Saksan valtionlainan korkotasoa. Tätä kirjoittaessani Espanjan 10 vuoden valtionlainan korko on 2.8 prosenttia (oli korkeimmillaan 7.6), Italian 3.0 prosenttia (oli korkeimmillaan 7.4) ja Portugalin 4.0 prosenttia (oli korkeimmillaan 18.3). Tietysti voidaan olla hieman huolissaan siitä, että euromaiden talouskasvu on jälleen hidastunut viime kuukausina. Suomen osalta taas huolta lisää se, ettei kasvu ehtinyt täällä edes oikeastaan alkaa. Kaikesta huolimatta tilanne rahoitusmarkkinoilla on pysynyt rauhallisena.
Vaikka viime aikoina finanssipolitiikan kiristystoimiin on lisätty mausteeksi ripauksellinen retoriikkaa elvytyksestä, säilynee euroalueen finanssipolitiikka kaiken kaikkiaan suhteellisen kireänä. Myös viennin kehitykselle tärkeä euron kurssi pysynee vahvana Saksan suuren vaihtotaseen ylijäämän ja enemmän tai vähemmän ortodoksisen keskuspankkipolitiikan ansiosta. Ihan vain muistutuksena todettakoon, että Saksan vaihtotaseen ylijäämä oli pelkästään viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 62.9 miljardia euroa. Niinpä ympäristö on omiaan tuottamaan monelle euroalueen maalle parhaimmillaankin hidasta talouskasvua. Tähän ympäristöön – euroalueeseen kasvu- ja vakaussopimuksineen – Suomikin on sitoutunut kaikkia suuria puolueita myöten.
Onkin hyvä muistaa, että euro oli alusta lähtien läpeensä poliittinen projekti, jolla oli ja on yhä huterat taloudelliset perustukset. Kiinnostavan mutta synkähkön näkökulman euroalueen tilaan ja tulevaisuuteen saakin David Marshin kirjasta ”Europe’s Deadock: How the Euro Crisis Could Be Solved – and Why It Won’t Happen”. David Marsh tunnetaan taloustoimittajana (mm. Financial Times) ja Bundesbankin historian kirjoittajana. Uusin kirja on 120 sivun mittainen perustelu näkemykselle, että euroalue on kuin huono avioliitto, jossa vesittyneet ja alusta lähtien tuhoon tuomitut kompromissit seuraavat toinen toisiaan.
Marshin mukaan historia on silti osoittanut, että epätasapainoisen tasapainon periodit voivat kestää yllättävän kauan. Niinpä hänen mielestään euroaluetta tuskin odottaa loistava tulevaisuus tai katastrofinen loppu, vaan pikemminkin tietynlainen poistuminen näyttämöltä, pattitilanne ja hiipuminen. Kihnuttelu ja kompurointi eteenpäin näyttääkin olevan yhtä lailla Suomelle kuin koko euroalueelle todennäköinen tie. Mutta mitä muutakaan voisi läpeensä poliittiselta projektilta odottaa.