Miksi euroalueen kriisimaiden velkajärjestelyt eivät etene?

Labore-blogi Heikki Taimio

Euroalueella kytevä pankkikriisi herättää monia kiperiä kysymyksiä. Ehdottomasti suurimpia kummastuksen aiheita on se, miksi komission ja EKP:n edustajat sekä monet poliitikot edelleen torjuvat jyrkästi Kreikan velkajärjestelyt, kun niitä pitävät väistämättöminä sekä markkinat että kutakuinkin kaikki riippumattomat asiantuntijat. Markkina-arvion mukaan Kreikan veloista jopa puolet voi jäädä maksamatta.

Yhden mahdollisen selityksen tarjoaa erinomaisessa blogikirjoituksessaan professori Pertti Haaparanta: paniikin vallassa yhtenä viikonloppuna jo tehtyä päätöstä Kreikan auttamisesta ja kriisinhallintamenettelystä on enää mahdotonta perua, vaikka tehty virhe onkin EU:ssa sittemmin huomattu.

Tämä on kovin inhimillinen selitys. Sille voi heti keksiä raadollisen vaihtoehdon, jos miettii, ketkä hyötyvät eniten taloudellisesti nykyisestä menettelytavasta. Mielestäni olisi aika naiivia kuvitella, etteivät pankit ja rahoituslaitokset olisi lobanneet pelastustoimia hallituksilta ja EKP:ltä. Merkitsisihän kriisimaiden velkasaneeraus niille huomattavia tappioita. Nyt sen sijaan pyritään takaamaan niille korkea tuotto kriisimaille annetuista lainoista ja siihen, että tukijärjestelmä varmistaa lainojen takaisinmaksun niiden erääntyessä. Korostan kuitenkin, että tämä ei ole syytös vaan mielipide. Evidenssi puuttuu, ja vaikka sitä olisikin, ei tarvitse yhtään ihmetellä, miksi se ei tule julki. Ties mitä niissä piireissä onkaan puhuttu.

EKP on tavallaan samassa veneessä yksityisten rahoituslaitosten kanssa, koska velkasaneerauksessa sillekin koituu mittavia tappioita. Näin ollen sen johtajien puheet voidaan jättää omaan arvoonsa.

Poliitikot menettäisivät ainakin ääniä, jos velkajärjestelyyn jouduttaisiin. Kreikka voitaisiin kenties hoitaa niin, että tukijamaiden veronmaksajat eivät juurikaan kärsisi, mutta vaarana on kriisin huomattava leviäminen. Tässä meillä on joka tapauksessa sellainen kummallinen tilanne, että koska Merkelillä, Sarkozylla ja Cameronilla ei ole poliittista selkärankaa selittää äänestäjilleen, kuinka näiden on veroillaan pelastettava oman maansa pankit, jotka ovat holtittomasti luotottaneet kriisimaita, niin myös kaikkien muiden maiden veronmaksajien on osallistuttava talkoisiin. Vaatimusta tehostetaan vielä uhkailemalla EU-tukien leikkauksilla ja kulissien takana todennäköisesti vielä muillakin rangaistuksilla. Meillä Suomessakin sitten poliitikot ja virkamiehet välittävät kiltisti viestiä, kuinka vaihtoehtoja ei ole ja että vain tästä on ollut mahdollista sopia.

Välillä virallisen linjan puolustelu saa hieman erikoisia piirteitä. Niinpä eilen komissaari Olli Rehn viittasi jälleen yhdysvaltalaisen investointipankin Lehman Brothersin tapaukseen, kuinka tällaiset kriisit lopulta koskettavat Suomeakin, vaikka suomalaisilla pankeilla ei ollut juuri mitään suoranaista tekemistä tuon konkurssiin menneen rahoituslaitoksen kanssa. Rehnin mukaan tämä perustelee, miksi suomalaisten veronmaksajien on torjuttava kriisejä muissa maissa. Seuraava iso pankkikriisi saattaa hyvinkin puhjeta vaikka Kiinassa, ja se voisi aiheuttaa maailmanlaajuisen laman. Haluaisinpa vielä nähdä komissaari Rehnin keräämässä euromaiden veronmaksajien rahoja Kiinan pankkien pelastamiseksi!

Joku voisi nyt sanoa, että on kovin kyynistä etsiä syyllisiä pelkkien etunäkökohtien perusteella, mutta näinhän me ekonomistit vaistonvaraisesti ajattelemme. On tietysti myös mahdollista, että virallisilla tahoilla edelleen uskotaan yhteiseen ideologiaan, jossa kriisimaiden lainatakaukset ja hevoskuurit houkuttelevat esiin jonkun taikasauvan, jonka heilautuksella nämä maat nousevat taas jaloilleen. Jotkut politiikkojen ja virkamiesten lausunnot viittaavatkin yhä vahvasti tällaiseen kuvitelmaan. Jos suunnitelma B eli velkajärjestely ei todellakaan ole salaa valmisteilla, niin tässä tilanteessa kyse on jo varsin edesvastuuttomasta toiminnasta. Toivotaan, että hiljaisuus on vain taktista.

Muuten euroalueen kriisi etenee odotetulla tavalla. Poliitikot rämpivät karttaessaan ikäviä ratkaisuja, kriisimaiden velkataakat paisuvat, velkasaneerausten todennäköisyys kasvaa, loppulasku paisuu ja kansalaiset kärsivät.