Kustannuskilpailukyvyn merkitystä talouskasvulle ja työllisyydelle on ylikorostettu
Suomen taloustilanne on kehittynyt selvästi odotettua paremmin. Tämän vuoden puolella myös vienti on kääntynyt reippaaseen kasvuun. Parantunut taloustilanne on rohkaissut joitakin ammattiliittoja vaatimaan jo selviä palkankorotuksia.
Toisaalta jotkut ekonomistit ovat julkisuudessa kehottaneet lähinnä pidättyväisyyteen ja antaneet ymmärtää, että kustannuskilpailukykyä tulisi edelleen parantaa suhteessa muihin. Kuinka paljon nimellispalkat voisivat nousta ensi vuonna?
Mielestäni tätä pohdittaessa pitäisi ottaa huomioon
- Talouden nykynäkymät ja toteutunut talouskehitys niiden arvioiden valossa, joihin nojauduttiin, kun kilpailukykysopimuksesta (kikystä) neuvoteltiin.
- Kustannustason toteutunut kehitys.
- Arvio nimellispalkkojen kehityksestä kilpailijamaissamme.
Kansantaloutemme kasvu on ollut odotettuakin ripeämpää. Kun kikystä neuvoteltiin vuoden 2016 alkupuolella, saman vuoden talouskasvu arvioitiin varsin yleisesti 1,0–1,5 prosentin haarukkaan. Tilastokeskuksen alkuperäinen kasvuarvio (1,4 %) vuodelle 2016 kuitenkin tarkistui ylöspäin 1,9 prosentiksi. Pitkästä aikaan Suomen kasvu oli muuta euroaluetta nopeampaa.
Mutta suurimmat virhearviot liittynevät vuosien 2017 ja 2018 kasvuun. Alkuvuodesta 2016 VM ja Suomen Pankki, joiden näkemykseen nojauduttiin kiky-neuvotteluissa, arvioivat vuosien 2017 ja 2018 kasvun jäävän noin prosenttiin. Tämä arvio ei juuri muuttunut edes syksyllä 2016, kun kiky oli jo hyväksytty. Viimeaikaisen talouskehityksen nojalla tämän vuoden kasvu tulee kuitenkin olemaan jotain 2,5–3 prosenttia, ainakin selvästi aiemmin ennustettua nopeampaa. Myös vuosi 2018 näyttää tässä vaiheessa hyvältä.
Edellä esitetyn nojalla olisi syytä tarkistaa aiempaa analyysia, jonka mukaan vuosien 2012–2015 heikko kehitys johtui lähinnä rapautuneesta hintakilpailukyvystä. Nyt näyttää siltä, että sellaiset erityistekijät kuin Nokian matkapuhelintoimintojen karilleajo, sellu- ja paperiteollisuuden tuotteiden kysynnän hiipuminen ja Venäjän viennin jyrkkä supistuminen selittivät pääosan siitä, miksi Suomen talouskasvu jäi euroalueen keskimääräistä kasvua hitaammaksi. Kun edellä mainittujen tekijöiden negatiivinen vaikutus on loppunut ja jopa kääntynyt toisensuuntaiseksi, on ymmärrettävää, että kasvuvauhtimme on muuta euroaluetta nopeampaa.
Kikyä pohjustettiin seuraamalla lähes yksinomaan yksikkötyökustannusindikaattoria, jossa nimellinen työvoimakustannus jaetaan työn tuottavuudella. Tämän indikaattorin muutokset selittyvät pääosin jakajan, siis työn tuottavuuden suuresta syklisestä vaihtelusta. Niinpä edellä mainitut Suomen taloutta kohdanneet vaikeudet, jotka aikaansaivat resurssien vajaakäyttöä ja estivät korvauksen saamisen ennalta tehdyistä mittavista T&K-investoinneista, alensivat voimakkaasti työn tuottavuutta ja nostivat siltä osin yksikkötyökustannuksia.
Tämäkin voidaan tulkita kilpailukyvyn heikkenemiseksi. Mutta se, pitäisikö tämä kompensoida yleisellä työvoimakustannusten alentamisella, riippuu siitä, ovatko nämä ongelmat luonteeltaan pysyviä vai vain väliaikaisia. Edellisessä tapauksessa näiden ongelmien voittamiseksi on perusteltua alentaa kustannustasoa laajasti. Mutta kuten edellä on jo todettu, näyttää siltä, että vuosien 2012–2015 aikana vaikuttaneet talousongelmat alkavat olla ohi ja osaksi sen vuoksi, että resursseja ja osaamista on siirtynyt kasvaviin yrityksiin ja muille toimialoille.
Yksikkökustannusindikaattorissakin lähtövuodella on suuri merkitys. Tämän indikaattorin mukaan Suomen kustannustaso olisi noussut vuoteen 2016 mennessä esimerkiksi Saksaan ja Ruotsiin nähden noin 4 prosenttia enemmän, jos lähtövuodeksi valitaan esimerkiksi 2007. Jos taas lähtövuodeksi otetaan vuosi 2010, mitään eroa ei ole syntynyt.
Mutta kun tarkastellaan pelkästään työvoimakustannuksia tuntia kohti, on jo vaikeampi osoittaa, että Suomen kustannustaso olisi jäänyt muista jälkeen (vuoteen 2016 mennessä): ei Ruotsista, puhumattakaan Baltiasta tai Puolasta, ei juuri euroalueesta, korkeintaan Saksasta, jos lähtövuosi valitaan tarpeeksi kaukaa, esimerkiksi vuodeksi 2007.
Mutta nyt kun kiky on alkanut vaikuttaa, Suomen työvoimakustannuksten taso on pudonnut jyrkästi suhteessa muihin. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Suomen työvoimakustannukset olivat laskeneet vuotta aiemmasta 2,7 prosenttia koko taloudessa ja 1,5 prosenttia teollisuudessa. Yhdessä vuodessa kustannustasomme muutos oli koko taloudessa 5,2 prosenttiyksikköä pienempi kuin Saksan vastaava muutos ja teollisuudessa 3,1 prosenttiyksikköä pienempi. Teollisuudessa kustannustasomme onkin jo lähes 7 prosenttia Saksan tason alapuolella.
Suomen hyvä taloustilanne selittyy myös koko Euroopan talouden kasvun nopeutumisesta ja Euroopan talousnäkymien kohenemisesta. Tämä yhdessä näköpiirissä olevan inflaation lievän nopeutumisen kanssa on vauhdittamassa euroalueen nimellisansioiden nousun keskimäärin noin pariin prosenttiin vuosille 2017 ja 2018. Tämän suuruinen nimellisansioiden nousu voisi olla hyvä tavoite myös Suomelle. Meidän ei tarvitse enää alentaa kustannustasoamme suhteessa muuhun euroalueeseen.
Olisi virhe yrittää painaa palkankorotukset väkisin lähelle nollaa uusilla veronkevennyksillä. Nimellisansioiden kohtuullinen nousu vahvistaisi myös veropohjaa ja sitä kautta pienentäisi julkisen talouden alijäämiä. Nyt kun on käsillä noususuhdanne, on otollinen aika vahvistaa julkisen talouden rahoitusasemaa. Veronkevennyksistä pidättäytyminen tekisi myös mahdolliseksi lisätä jonkin verran julkisia menoja laiminlyötyyn koulutukseen ja julkiseen T&K-tukeen. Näin voitaisiin luoda edellytyksiä tuottavuuden nousulle ja talouskasvulle keskipitkällä aikavälillä.
Hyvä suhdannetilanne vahvistaa myös työllisyyttä. Toisaalta kiky-sopimukseen sisältynyt vuotuisen työajan pidennys 24 tunnilla ilman palkkaa voi hidastaa työllisten määrän kasvua. On viitteitä siitä, ettei yhtäkkiä lisääntynyttä työaikaa ole onnistuttu käyttämään tuottavaan työhön. Syntynyt työaikareservi siten hidastaisi työllisyyden elpymistä ja työttömyysasteen alenemista.