Kanta-asiakasjärjestelmät ja kuluttajat

Muut julkaisut Raportteja 32 Ilkka Kiema, Matti Kari, Petri Kuoppamäki, Eero Lehto

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimus ”Kanta-asiakasjärjestelmät ja kuluttajat” tarkastelee laajasti erilaisia, lähinnä kaupan sekä rahoitussektorin asiakkaille suunnattuja kanta-asiakasjärjestelmiä Suomessa mutta myös Ruotsissa. Tutkimuksessa esitellään myös sitä, miten taloustieteen kirjallisuudessa on arvioitu eri tuotteiden sidonnan ja niputtamisen taloudellisia vaikutuksia. Raportissa tarkastellaan lisäksi EU:n kilpailuoikeuden tapaa arvioida näitä käytäntöjä. Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuksessa esitellään myös teoreettinen malli, jonka avulla voidaan arvioida niputtamisen vaikutuksia rahoituspalveluiden hintoihin ja kuluttajaylijäämään. Tämä analyysi tarjoaakin tuoreen näkemyksen siitä, mistä vakuutus- ja pankkipalveluiden yhteen niputtamisessa on kysymys ja siitä, mikä siinä on kuluttajien ja kilpailun kannalta huolestuttavaa. Raportissa suositellaan, että kanta-asiakasjärjestelmien kattavuutta yli toimialojen sekä etuuksien kertymisjakson pituutta rajoitettaisiin kilpailun lisäämiseksi ja hintojen alentamiseksi.

Julkaistu: 3.4.2017
ISBN: 978-952-209-160-4 (painettu)
ISBN: 978-952-209-153-6 (pdf)
ISSN: 1795-2832 (painettu)
ISSN: 2242-6914 (pdf)
Tiedote