Kaipaako työttömyysturva uudistamista? Kannustava ja riittävä työttömyysturva
Sosiaalivakuutuksen Graalin malja on Bailyn (1978) yksinkertainen yhtälö (ks. myös Gruber 1997), joka on yleistettävissä esimerkiksi dynaamisen optimoinnin ympäristöön Chetty (2006) & (2008). Tasapainossa esimerkiksi työttömyysvakuutuksen optimaalinen korvaustaso määräytyy siten, että korvaustason noston aiheuttama rajakustannus (työttömyyden keston lisäyksenä) on yhtä suuri kuin sen rajahyöty (vakuutuskorvauksen antaman suojan paranemisena).1
Korvaustason aiheuttamien kannustin-, siis kustannusvaikutusten mittaamisella on pitkä perinne. Ehkä siksi keskustelu on liiaksikin keskittynyt vakuutuksen tähän puoleen. Lisäksi optimaalista sosiaalivakuutusta koskeva kirjallisuus on kehittynyt myöhemmin ollen harvempien, lähinnä taloustieteilijöiden hallussa.
Taloustieteessä politiikkatoimia arvioidaan niiden vaikutuksilla hyvinvointiin, jotka realisoituvat (joko korkeampana tai matalampana) kulutustasona. Vastaavasti korvaustason (joka mitataan tuloissa) antama vakuutushyöty mitataan mahdollisuutena pienentää työttömyyden aiheuttamaa kulutustason pudotusta. Ongelmana on, että kulutuksesta (vakuutuksen hyötypuoli) on paljon hankalampaa kerätä yksilötason tietoa kuin työttömyysjaksojen pituudesta (vakuutuksen haittapuoli), jota tietoa pitää kerätä jo etuuksien maksatusta varten.
Hallitus on esittämässä työttömyysturvan alentamista pitkiltä työttömyysjaksoilta joko alentamalla ansiopäivärahakauden keston ylärajaa tai leikkaamalla turvan tasoa tietyn määräajan jälkeen. Tuore Kolsrudin ym. tutkimus tarkastelee työttömyysturvan profiilia työttömyyden keston suhteen sekä laajentamalla teoreettisesti Baily–Chetty -mallia että estimoimalla ns. kulmapistemenetelmän avulla Ruotsin työttömyysturvan tason kannustinvaikutuksia.
Heidän johtopäätöksensä oli, että Ruotsissa vuosina 2001 ja 2002 tehty reformi, jossa työttömyyskorvauksen tasoa alennettiin 20 viikon jälkeen, johti hyvinvoinnin vähentymiseen. Uudistus vuoti molemmista päistään. Sillä saatiin aikaan sekä haitallinen kannustinvaikutus (korvausasteen nosto keston alkuosalla, jolloin kannustin on suurempi) että heikompi vakuutusturva (työttömän kulutustaso alenee työttömyyden keston myötä). Tulokset viittaavat siihen, että työttömyyden keston myötä kasvava työttömyysturvan profiili olisi Ruotsissa ainakin lokaalisti hyvinvointia lisäävä. Vakuutusvaikutuksen tarkemman tutkimuksen mahdollisti Ruotsin poikkeuksellinen aineisto, joka yhdistää säästämis- ja talletustiedot työttömyys- ja verorekisterin tietoihin. Suomessa tällaista ei voida tehdä.2
Kannustinvaikutuksen osalta saatu empiirinen tulos on tärkeä. Sen mahdollisti Ruotsin hallituksen kansalaisille järjestämä, heille toki kallis, kvasikoe. Vakuutusvaikutuksen osalta intuitio on selvä. Suurempi menetys (kulutuksen lasku pidemmän jakson aikana) vaatii paremman vakuutussuojan kuin pieni. Ajatellaanpa esimerkiksi palovakuutusta, jossa vakuutusmaksu perustuu suoraan talon arvoon, mutta korvausaste pienenee talon arvon myötä.
1 Yhtälö saadaan termejä uudelleen järjestelemällä muotoon, jossa toisella puolella on ”tyhjentävä tunnuslukuna” keston jousto korvausasteen suhteen ja toisella puolella korvaukselle joutumisen aiheuttama kulutuksen rajahyödyn suhteellinen muutos. Kuten vakuutuksessa yleensä, maksu (joko verona tai erillisenä maksuna) suoritetaan työssä ollessa ja korvaus saadaan työttömänä. (Verhokäyrään perustuvana) tulos on robusti sen suhteen, mitä tekijöitä työttömyyden kestoa pitkittävän käyttäytymisvaikutuksen taustalla onkaan tai mitä muita tekijöitä vaikuttaa vakuutetun maksimointipäätökseen. Tulosta sovellettaessa oletetaan, että kulutuksen hyötyfunktio on sama työttömälle ja työssäkäyvälle.
2 Esimerkiksi sairausvakuutuksen osalta vakuutushyödyn arviointi jää lisäoletusten varaan, ks. Böckerman (A Kink that Makes You Sick-120.pdf ). Käyttäytymisvaikutuksista ks. myös Hiilamo ym. (2015), jonka pohdiskelu ”moraalikadosta työttömyysvakuutusmarkkinoilla” (s. 12-13) on vähintäänkin “yli-innovatiivinen”.
