Hoitoa väärään tautiin?
Valtioneuvoston kanslia tilasi tammikuussa kiireellisellä aikataululla kansanedustaja Osmo Soininvaaralta ja ylijohtaja Juhana Vartiaiselta raportin siitä, miten Suomessa voitaisiin edistää matalapalkkaisten ja vähän koulutettujen työllisyyttä. Kanslia tilasi myös Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijoilta raportin matalapalkkatyön kysyntää ja tarjontaa koskevasta tutkimuskirjallisuudesta. Maaliskuun alussa nämä erilliset työt julkaistiin samoissa kansissa ”Matalapalkkatyö Suomessa”.
Kiireisen aikataulun vuoksi ideanikkareiden ja tutkijoiden välillä ei syntynyt vuorovaikutusta. Ideanikkarit analysoivat matalapalkkaisten työmarkkinaongelmia tutkimuskirjallisuudesta välittämättä. Huolellista kuvausta tutkimuskohteesta ei ehditty tehdä, mistä syystä esitetyt ratkaisut kuvattuihin ”ongelmiin” ovat huteralla pohjalla. Tästä asetelmasta tulee mieleen kiireinen lääkäri, joka potilasta tuskin vilkaistuaan tekee nopean diagnoosin ja määrää hoidon tautiin, jota potilaalla ei ole. Huolellisempi potilaan tutkimus ja muutama laboratorionäyte olisivat tunnistaneet oikean taudin, mutta aikaa tähän prosessiin ei ollut. Potilaalle määrätyt hoidot eivät tehoa ja aiheuttavat pahimmillaan lisäkomplikaatioita.
Menemättä sen enempää yksityiskohtiin, tarkastellaan yhtä ideanikkareiden esittämää ”ratkaisua” matalapalkkatyön lisäämiseksi (idea numero 13: nuorisopalkka). Tämän mukaan työmarkkinajärjestöjen kesken sovitaan, että nuorelle työntekijälle voidaan maksaa ikään perustuen 20 prosenttia työehtosopimusten edellyttämää palkkaa pienempää palkkaa. Samalla pienipalkkaisten nuorten ansiotuloverotusta kevennetään ikäperusteisesti. Jotta tämä esitetty ratkaisu toimisi ja nuorten työllisyys lähtisi sen avulla nousuun, pitäisi nuorisotyöttömyyden keskeisenä syynä olla nuorten liian korkea palkkataso heidän todelliseen ”markkinapalkkaansa” nähden. Ideanikkarit eivät esitä mitään todistusaineistoa tästä lähtökohtaisesta oletuksesta. He myös unohtavat, että koululaisille ja harjoittelijoille voidaan maksaa jo nykyisten työehtosopimusten mukaan sopimuspalkkoja selvästi pienempiä palkkoja.
Nuorten palkanalennusten hyödyllisyyttä ei myöskään tue tutkimuskirjallisuus. Palkansaajien tutkimuslaitoksessa Petri Böckermanin ja Roope Uusitalon tutkimus vuosina 1993—1995 toteutetusta alle 25-vuotiaiden nuorten matalapalkkakokeilusta osoitti, ettei tarjottu mahdollisuus nuorten suuriin palkanalennuksiin heijastunut kuin vähän kokeilun kohteena olleiden palkkoihin eikä lainkaan työllisyyteen. Selitykseksi tälle heikolle tulokselle ei riitä se, että kokeilu toteutettiin syvän laman vuosina. Bruttokansantuote toki laski vuonna 1993 vielä 0,8 prosenttia, mutta talous kasvoi reippaasti kokeiluvuosina 1994 ja 1995 (3,7 ja 4,0 prosenttia). Työllisyydessäkin tuli selvä käänne parempaan vuonna 1995. Tästä huolimatta kokeilun kohteena olleiden nuorten työllisyys ei parantunut.
Muitakin selityksiä tälle heikolle tulokselle voidaan esittää. Nuorten matalapalkkakokeilu oli väliaikainen, mikä saattoi vähentää sen kiinnostavuutta. Yksi vähän huomiota saanut, mutta melko ilmeinen selitys voi olla se, että nuorten palkanalennuksille ei ollut suurta tarvetta: ongelma ei lähtökohtaisestikaan ollut liian korkeissa palkoissa, vaan siinä, että nuorille sopivaa työtä ei ollut yhtään enempää tarjolla.
Nuorten esimerkistä voidaan vetää pidemmälle meneviä johtopäätöksiä. Jos ratkaisuja matalapalkkatyön lisäämiseksi etsitään vain siitä oletuksesta lähtien, että matalapalkkaisen työn vähyyden taustalla on tällaisen työn liian korkea markkinahinta, voidaan mennä täysin metsään, jos syyt ovatkin muualla. Pahimmassa tapauksessa uudistukset heikentävät niiden henkilöiden (usein naisten) hyvinvointia, jotka tyypillisesti tekevät matalapalkkatyötä: uudistusten myötä laskenutta palkkatasoa ei kompensoikaan parempi työllisyys ja paremmat ansiot pidemmällä aikavälillä. Tällaisten kokeilujen esittäjät ja toteuttajat eivät maksa henkilökohtaisesti suurta hintaa pieleen menneistä ehdotuksista. Täyden hinnan niistä maksaa kokeilun kohde, jonka tilanne lähtökohtaisesti on heikko. Tällaisiin kokeiluihin ei tule ryhtyä ilman varmuutta siitä, että ”potilaalla” on todella se tauti, jota kokeilun avulla lähdetään parantamaan.