Erilaisten kotitalouksien säästäminen vuonna 1976

Työpapereita 23 Kalevi Koljonen, Heikki A. Loikkanen

Johdanto

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti kotitalouksien säästämisestä ja sen kehityksestä tulevaisuudessa. Koti­taloudet ovat tähän saakka rahoittaneet merkittävän osan kotimaisista investoinneista, mutta viime aikoina on esi­tetty arvioita, joiden mukaan kotitalouksien säästäminen olisi laskussa. On epäilty, että yhteiskunnassa tapah­tuneet muutokset olisivat vieneet pohjaa kotitalouksien säästämismotiiveilta. Erityisesti tällaiseksi syyksi on mainittu sosiaaliturvan paraneminen, jonka vuoksi talou­dellista varautumista tulovirran mahdolliseen katkeami­seen ei tarvittaisi entisessä mitassa. Kansainvälisessä taloustieteellisessä kirjallisuudessa sosiaaliturvan laajenemisen säästämistä vähentävää vaikutusta merkitse­viä tuloksia on esittänyt erityisesti Feldstein (ks. Feldstein 1974, 1977 ja 1980). Toisaalta Koskela ja Vi­ren ovat esittäneet vast´ikään tuloksia, jotka eivät tue Feldsteinin väittämää sosiaaliturvan säästämistä alenta­vasta vaikutuksesta (ks. Koskela ja Viren 1982). Toi­saalta asuntosäästämisen on arvioitu vähenevän tulevaisuudessa sekä väestökehityksen että asuntokannan riittä­vyyden ja laadun parantumisen takia.

Tässä selvityksessä kartoitetaan suomalaisten kotitalouksien säästämiskäyttäytymistä vuoden 1976 kotitaloustiedustelun tietojen perusteella. Tulokset perustuvat 3 348 kotitalout­ta käsittävään otokseen. Tarkastelun kohteena on säästämi­nen eri tulotasoilla ja elinvaiheissa sekä eri perhetyypeis­sä.

Säästämistä mitataan kotitalouksien tulojen ja kulutusmenojen erotuksena. Vaihtoehtoinen mittaustapa on kotitalouksien nettovarallisuuden muutoksen arviointi, mutta kotitaloustie­dustelu ei anna tähän mahdollisuutta, koska se ei sisällä juu­ri lainkaan varallisuutta koskevia tietoja. Näin ollen ai­neiston perusteella saadaan ainoastaan tietoja säästämisen tasosta, muttei sen rakenteesta varallisuusmuodoittain (esim. pankkitalletusten, osakkeiden arvon ja reaaliomaisuuserien arvon muutoksina vuodessa).

Kotitalouksien säästämistä on arvioitu niiden nettovaralli­suuden muutoksen avulla mm. Hämäläisen sekä Kososen ja Suo­niemen tutkimuksissa (ks. Hämäläinen, 1981, Kosonen Ja Suo­niemi, 1982). Edellinen koskee palkansaajatalouksia perus­tuen 1 014 havainnon otokseen vuodelta 1970. Jälkimmäisen tutkimuksen perusjoukkona ovat kaikki kotitaloudet, joista on poimittu 1 490 havaintoa käsittävä otos vuodelta 1979. Näihin tutkimuksiin verrattuna Tilastokeskuksen valmiiksi ke­räämän kotitaloustiedusteluaineiston suurempi otoskoko antaa mahdollisuuden useampien luokittelujen tekemiseen säästämisen tasoa kartoitettaessa.