EK “yhteisen edun” asialla – kuuleeko kenttä?

Labore-blogi Seija Ilmakunnas

Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila kohahdutti lausunnollaan elinkeinoelämän Selkärankaseminaarissa 15.1. Hänen mukaansa on virheellinen käsitys, että työnantajat tai EK olisivat ajamassa eläkeiän korottamista. Asia on päinvastoin eli yrityksille sopii hyvin, että eläkeikää ei nosteta.

Kokkilan ”töräytystä” voi pitää tervetulleena tosiasioiden tunnustamisena, sillä yritysten roolista muistuttaminen on yleensä jäänyt tuuleen huutamiseksi eläkeikäkeskustelussa. Toivottavasti se nyt myös muistetaan neuvottelupöydissä entistä paremmin, sillä aiempia tutkijoiden jupinoita samasta asiasta ei juuri ole noteerattu.

Kokkilan lausunto on kuitenkin mielenkiintoinen, sillä vain pari viikkoa aikaisemmin EK:n johtaja ja eläkeuudistuksen pääneuvottelija Lasse Laatunen esitti vanhuuseläkeiän nostoa useammalla vuodella. Tämä pistää väkisinkin aprikoimaan, mitä järjestö viime kädessä ajaa takaa.

Taustaksi voi katsoa tutkimuksia ja tilastoja. Eläketurvakeskuksen tutkimuksen mukaan neljä viidestä työnantajasta pitää vanhuuseläkkeen alaikärajan nostoa huonona ajatuksena ja valtaosa ei ole halukas työllistämään 63 vuotta täyttäneitä. Yli 50-vuotiaana työttömäksi jääneiden heikot työllistymismahdollisuudet kertovat samaa karua kieltä työnantajien ikä- ja eläkeasenteista. Kokkilakin lienee näihin taustatietoihin tutustunut tai hän muutoin tuntee hyvin kenttäväkensä mielialat ja toimintatavat.

Kun EK kuitenkin ajaa eläkeiän selvää nostoa, keskusjärjestön ja kentän välillä näyttää vallitsevan ristiriita. Kokkila tarjoaakin eläkeiän noston perusteluksi yhteistä etua, jonka ”yritykset ovat ottaneet hoitaakseen”. Tämän yhteisen edun nimissä keskusjärjestöllä on mandaatti neuvotella eläkeiän korotuksen sisältävä eläkesopimus, vaikka se olisi vastoin yksittäisten yritysten haluja.

Vetoaminen yhteiseen etuun onkin tarpeen, kun vain vajaa viidesosa työnantajista kannattaa eläkeiän nostoa. Uudistusten tarvetta yrityksille motivoitaessa ei enää oikein voi vedota eläkemaksujen nousupaineisiinkaan. Tuoreimmat ETK:n pitkän aikavälin ennustelaskelmat kertovat, että työeläkemaksuissa on vain puolen prosenttiyksikön verran korotuspainetta vuonna 2016 saavutettavaksi sovitun tason (24,4 %) jälkeen. Näin käy pitkälle siksi, että elinaikakertoimeksi nimetty ”demografialeikkuri” kumoaa täysin elinaikojen pitenemisestä aiheutuvan menopaineen ja sen riskin kantavat jo etuudensaajat täysimääräisesti.

Yhteinen etu kuulostaa hyvältä. Ei kuitenkaan näytä olevan mitään takeita siitä, että yhteisen edun nimissä neuvoteltu jalo päämäärä eli korkeampi eläkeikä realisoituisi kuskin paikalla olevien yksittäisten yritysten rekrytointi- ja irtisanomispäätöksissä. On realismia hyväksyä se, että yritysten työvoiman kysyntä sopeutuu hitaasti kasvavaan kuusikymppisten työnhakijoiden määrään. Liian nopeissa muutoksissa käy helposti niin, että pidemmän työuran sijasta häämöttääkin työttömyys ja toimeentulon lasku eläkeiän lähestyessä.