Afrikan leopardit – seuraava talousmahti?

Labore-blogi Mari Kangasniemi

Aasian maiden taloudellinen nousu on tuttu tarina kaikille. Kiinan suunnatonta merkitystä maailmantaloudessa ei käy kenenkään kiistäminen ja toisaalta vielä 1970-luvulla se oli varsin köyhä maa. Sama pätee eri variaatioina moniin muihin Aasian maihin.

Nyt näyttää olevan viimein tapahtumassa se, mitä pitkään on toivottu: myös joukossa Afrikan maita on viimeisten muutaman vuoden aikana koettu varsin jyrkkää kasvua. Hiljattain ilmestyneen Maailmanpankin raportin mukaan viime vuonna maailman nopeimmin kasvaviin maihin kuuluivat muun muassa Sierra Leone, Niger, Norsunluurannikko, Liberia, Etiopia, Burkina Faso ja Ruanda. Nämä kasvoivat myös nopeammin kuin Kiina. Mosambik, Sambia ja Ghana kasvoivat Kiinaa hitaammin mutta nopeammin kuin Kiinan kaltaisena kasvuveturina pidetty Intia.

Afrikan verrattain nuori väestörakenne voi osoittautua merkittäväksi kilpailueduksi: siinä missä Aasian maat alkavat väestökehityksessään siirtyä jo vanhenevan väestön vaiheeseen, Afrikassa työvoiman määrä edelleen kasvaa suurten nuorien ikäluokkien ansiosta. Idän tiikerivaltiot hyödynsivät myös suotuisan väestörakenteen tehdessään läpimurron maailmanmarkkinoille.

Afrikan maiden teollistumisessa on kuitenkin haasteita, joita puitiin muun muassa hiljattaisessa UNU-Widerin järjestämässä konferenssissa Helsingissä. Afrikan ongelmina on muun muassa heikko infrastruktuuri, instituutioiden ja rahoitusmarkkinoiden ongelmat sekä inhimillisen pääoman puute. Tehdasteollisuus ei ole kasvanut odotetulla tavalla, ja rakennemuutos eli siirtymä korkean tuottavuuden toimintaan on ollut puutteellista. Luonnonvarojen ja niiden hintojen merkitys maiden kasvulle on edelleen suuri. Kasvupolitiikassa on tehtävä vaikeita valintoja idullaan olevien toimialojen tukemisen ja vapaiden markkinoiden välillä. Ilmassa on kuitenkin toivoa siitä, että maat ovat viimein nousemassa köyhyysloukusta.

Jos Afrikan teollisuussektorin kehitys pääsee käyntiin toden teolla, se voisi aiheuttaa ennen pitkää myös sen, että palkkojen ja kustannusten kasvu Aasiassa johtaisi työvoimavaltaisen tuotannon siirtämiseen edelleen halvempiin maihin ja Afrikan tiukempaan linkittymiseen maailmanlaajuisiin tuotantoketjuihin. Edessä olisi jälleen uusi tilanne maailmantaloudessa, joka varmasti merkitsisi myös pohjoisille maille uutta pohdittavaa samaan tapaan kuin Aasian nousu on tehnyt.