Äänestäjäparka

Labore-blogi Jukka Pirttilä

Toivoisin, että joku politiikantutkija tai poliittisen talouden tutkija kertoisi, miksi suomalainen hallituksen muodostamistapa on järkevä. Ihan helppoa sitä ei ole tavallisen pulliaisen tai edes tavallisen hyvinvointitaloustieteen koulutuksen saaneen ymmärtää. Perussuomalaiset eivät voi olla hallituksessa, koska he vastustavat Portugali-tukea, mutta Vasemmistoliitto voi olla, koska sekin vastustaa Portugali-tukea.

Puoluekartan oikeisto ja vasemmisto ovat samassa hallituksessa, mutta niiden välimaastoa lähes kaikissa kysymyksissä asuttavat keskusta ja perussuomalaiset eivät. Ajatellaan esimerkiksi veropolitiikkaa. Ennen vaaleja Kalevi Sorsa –säätiön julkaisema selvitys osoitti, kuinka selvästi perinteisen oikeisto-vasemmistojaon mukaan kolmen silloin suurimman puolueen veropolitiikka kohteli eri tulotasolla olevia äänestäjiä. Kokoomuksen malleissa pienituloiset kärsivät, demarien mallissa suurituloiset kärsivät, ja keskustan malli oli näiden keskellä.

Kokoomus kyllä arvosteli laskelmien perusteita, mutta oikean kuvan ne silti välittivät. Itse asiassa olisi ollut kumma, jos näin ei olisi ollut. Jos äänestäisin Kokoomusta, haluaisin, että puolueen vero-ohjelma olisi ainakin piirun verran oikeistolaisempaa kuin vasemmistolla.

Demarien malliin verrattuna vasemmistoliiton vaalien alla julkaistu ohjelma oli vielä paljon progressiivisempi. Siinä mm. osinkojen ylin rajavero nousisi noin 65 prosenttiin. Näin kävisi, koska yhtiöveroa ei alennettaisi ja pääomatuloja verotettaisiin samalla asteikolla kuin ansiotuloja. Kokoomus sen sijaan haikaili takaisin yhtiöveron hyvitysjärjestelmää, jossa osinkoja ei verotettaisi ollenkaan tulonsaajan tasolla. Hallitusta ovat siis muodostamassa veropolitiikaltaan aivan ääripäät.

Tuntuu siltä, että hallitusten muodostaminen on melkoista arpapeliä, ja jonkin tietyn puolueen ohjelmaa tukenut äänestäjäparka voikin huomata puolueensa ajavan hallituspolitiikkaa, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä alkuperäisen vaaliohjelman kanssa.

Suomalaisten vieraantumisella politiikasta on varmasti olennaisen paljon tekemistä edellisen, vuonna 1995 aloittaneen sateenkaarihallituksen koostumuksen ja sen politiikan ristiriidan välillä. Perussuomalaisten ansiosta kiinnostus saatiin nousemaan, vaikka nytkään äänestysprosentti ei noussut kuin 70:een. Tällaisen hallituspohjan mahdollisen uuden muodostamisen jälkeen kuvittelisin, että kiinnostus taas laskee – tai jos ei, se tulee olemaan Perussuomalaisten onni.

Toisin on toimittu Ruotsissa, jossa kaksissa edellisissä vaaleissa on ollut kaksi keskenään kilpailevaa blokkia, joiden ohjelma on ollut paremmin tiedossa etukäteen. Voi olla, että Suomessa laaja koalitio auttaa nyt leikkausten tekemisessä. Uusi sateenkaarihallitus voi siis olla lyhyen ajan poliittisen vakauden kannalta järkevää, mutta pidemmällä aikavälillä sellainen syö vain politiikan kiinnostusta ja uskottavuutta.

Miten kauheaa olisi, jos seuraavissa vaaleissa tämä hallitusarpapeli unohdettaisiin ja kokeiltaisiin blokkivaaleja? Ja jos vielä ohjelmat olisivat selvillä ennen vaaleja ja ne arvioitaisiin huolella esim. mikrosimulaatiomalleilla? Jos ei toimi, niin sitten ei, mutta kannattaisi kokeilla, edes kerran.