1. Julkaisuhaku
2. Pää tulee vetävän käteen – vielä joskus

Pää tulee vetävän käteen – vielä joskus

Euroalueen 750 miljardin euron pelastuspaketti on otettu tänään markkinoilla vastaan hyväksyvästi; osakekurssit ovat nousseet ja euro on vahvistunut. Yksityiskohdista on kaivattu lisätietoa, mutta yleisesti paketin on arvioitu rauhoittavan tilanteen ainakin joksikin aikaa. Kreikan, Espanjan, Portugalin ja Irlannin on toteutettava ankaria säästöohjelmia, ja voi olla, että vähän pitemmällä aikavälillä joku niistä ei pysty maksamaan kaikkia velkojaan. Silti pitäisin suurena yllätyksenä, jos euroalueen hallitukset ja EKP eivät löytäisi riittäviä keinoja pelastaakseen rahaliiton ainakin joksikin aikaa.

Saksan 1990-luvulla voimakkaasti ajaman vakaus- ja kasvusopimuksen piti estää julkisen talouden vajeiden ja velkojen repeäminen. Se oli suunnattu erityisesti Välimeren maiden kurissapitämiseen. Ironista sinänsä, juuri Saksa itse (ja myös Ranska ja Portugali) joutui ensimmäisenä testaamaan tämän sopimuksen pitävyyttä 2000-luvun alkupuolella. Se onnistui välttämään sanktiot, minkä jälkeen sopimuksen merkitys heikkeni ja valvontakin alkoi pettää.

Jo 1990-luvun keskusteluissa todettiin, että vakaus- ja kasvusopimuksen vaihtoehto on markkinakuri. Alijäämä- ja velkakehitykseltään kyseenalaiset maat kohtaavat markkinoilla valtion ja muiden julkisten velkapaperien nousevat korot, jotka hillitsevät velkaantumishaluja. Silloin kuitenkin todettiin myös rahoitusmarkkinoilla olevan tapana, että huolestuttavaan kehitykseen ei reagoida asteittain pitkän ajan kuluessa vaan äkillisen kriisin muodossa. Nyt kävi täsmälleen näin.

Tietysti globaali finanssikriisi ja suuri taantuma myötävaikuttivat olennaisesti tämän velkakriisin puhkeamiseen. Kuitenkin euromaiden julkisten velkapaperien korot ja korkoerot suhteessa Saksaan olivat laskussa lähes koko viime vuoden ajan. Markkinat eivät tosissaan ennakoineet kriisiä kuin vasta tänä keväänä.

Velkojen korot reagoivat kansainvälisten luottoluokituslaitosten arvioihin valtioiden velanhoitokyvystä. Nämä rankkaukset eivät onnistuneet ylläpitämään kuria ja hillitsemään velkaantumista Etelä-Euroopassa ja Irlannissa.

Yhdysvalloissa luottoluokituslaitosten kytkökset rahoituslaitoksiin ovat herättäneet kiperiä kysymyksiä. Jos yritys, pankki tai muu luottolaitos maksaa luokituslaitokselle rankkauksesta, niin jälkimmäisen kannattaa tarjota asiakkailleen mahdollisimman miellyttäviä tuloksia. Tällaista pukki kaalimaan vartijana-mekanismia on jopa pidetty yhtenä finanssikriisin syynä, ja on vaadittu luokituslaitosten itsenäisyyden lisäämistä.

Olisi melkoinen skandaali, jos paljastuisi, että esimerkiksi Kreikka olisi maksanut luottoluokituslaitoksille itselleen suotuisista rankkauksista voidakseen nauttia valtionvelkansa alhaisista koroista. Se olisi toki mahdollista, mutta vaikea uskoa. Sen sijaan kannattaa huomata, kuinka (ns. Basel II-sopimuksen mukaan) kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien pankkien vakavaraisuusvaatimuksissa valtioiden velkapaperien riskipainot riippuvat luottoluokituksista. Vielä BBB-luokassa riskipaino on vain 50 %. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät valtioiden velkapaperit rasita pankkien vakavaraisuutta läheskään täydellä painollaan vielä silloinkaan, kun niihin kohdistuu vahvoja epäilyksiä takaisinmaksukyvystä. Samalla pankeilla on liikkumavaraa luotottaa muita, riskikkäämpiä ja tuottoisampia kohteita yksityisellä sektorilla.

Toisaalta kriisivaiheessa – kuten viime päivinä – erityisesti Kreikan velkapaperien korot ovat nousseet jyrkästi samalla kun luottoluokitukset ovat vajonneet pohjamutiin. Hyödyn korkeista koroista korjaavat tietysti pankit ja muut luotonantajat.

Olisi aika ronskia väittää, että myös valtioiden velkakriiseissä pankkien ja luottoluokituslaitosten välillä on kyseenalaisia kytköksiä. Muiden muassa EU:n komission puheenjohtaja Manuel Barroson ja liittokansleri Angela Merkelin ehdotus eurooppalaisen luottoluokituslaitoksen perustamiseksi ei ainakaan päällisin puolin näytä perustuvan tällaiseen epäilykseen. Sen sijaan he ovat viitanneet nykyisten luokituslaitosten ”amerikkalaisuuteen”, liialliseen syklisyyteen ja siihen, etteivät nämä ymmärrä Euroopan valtioiden tilannetta. Eurooppalainen laitos toisi ”tervettä kilpailua” luokitusbisnekseen. Kuitenkin ellei rankkauksia sidota lailla eurooppalaiseen luokituslaitokseen – ja sehän olisi aika tavatonta – niin markkinavoimat todennäköisesti rankkaisivat sen luokitusbisneksen rupukastiin. Ei luokituksia voi perustaa sille, että niiden tarkoitus on jotenkin suosia euromaita.

Toinen viime päivien keskusteluissa esiin noussut pitemmän aikavälin ratkaisuehdotus on ns. eurobondi – euromaiden yhteinen velkakirja. (Nyt rakennetussa kriisipaketissa ei ole kyse siitä.) Mielenkiintoinen versio siitä on Jakob von Weizsäckerin ja Jacques Delplan ”sininen bondi”, jossa euromaat ottaisivat yhteisesti hoidettavakseen jäsenmaiden valtion velkakirjoja enintään 60 prosenttiin asti suhteessa niiden bruttokansantuotteisiin. Yhteisvastuu alentaisi velkojen tämän osan hoitokustannuksia. Mahdollinen ylimenevä osa, ”punaiset bondit” olisivat yhteisvastuun ulkopuolella, siten riskikkäämpiä ja altistettuja ankaralle markkinakurille.

Yllä jo totesimme, miksi markkinakurimekanismi on epäluotettava. ”Sinisen bondin” perusvika on kuitenkin sama kuin koko euroalueen valuvika: ei ole yhteistä valtiontaloutta eikä niin ollen myöskään yhteistä finanssipolitiikkaa. Yritykset yhteisvastuun rakentamiseen törmäävät aina siihen, että finanssipolitiikka on jätetty kansalliselle tasolle. Niin ”sinisen bondin” kuin muutkin yhteisvastuuseen ja kireämpään kontrolliin tähtäävät yritykset johtavat konflikteihin jäsenmaiden välillä ja niiden suhteissa komissioon – ja viime kädessä EY-tuomioistuimeen.

Olisikin ihme, jos – toisin kuin kaikki merkittävät rahaliitot tähän asti – euroalue pysyisi kasassa hyvin pitkään. On hyvin vaikea kuvitella liittovaltion perustamista ja niin ollen jäsenmaiden itsenäisyyden häviämistä, mutta kylläkin niiden välisten erojen ja konfliktien kasvua. Nykyisen kriisin yli saatetaan hyvinkin päästä, mutta pitemmällä aikavälillä pää taitaa sittenkin tulla vetävän käteen.