Mitä taloustiede voi kertoa ja mitä ei
SUOMI JOUTUU TEKEMÄÄN lähivuosina vaikeita talouspoliittisia päätöksiä. On laajalti tunnustettua, että julkisen talouden alijäämä on valtava ja että se selittyy vain osittain talouden heikolla suhdanteella. Alijäämä on siis merkittävältä osin rakenteellinen. Sopeutustarpeen suuruuden tarkka arviointi on vaikeaa, mutta tämänhetkisen arvion mukaan se on 10 miljardin euron luokkaa. Noin suurta sopeutusta ei voida tehdä ilman merkittäviä kielteisiä vaikutuksia talouden kasvuun ja kansalaisten hyvinvointiin. Näin on riippumatta siitä, käytetäänkö korjauksissa menoleikkauksia, veronkorotuksia, rakenteellisia uudistuksia tai jotakin näiden yhdistelmää.
Ei ihme, että alijäämän korjaamisesta käydään vilkasta ja paikoin jyrkkääkin keskustelua, jossa esitetään keskenään kilpailevia ratkaisuja. Arvomaailmat ovat erilaisia. Toimivassa avoimessa demokratiassa haetaan kompromisseja niiden välillä. Yhteiskunnallinen kiistely on tärkeä osa demokraattista prosessia.
Kiistaa aiheuttavat myös erimielisyydet eri politiikkatoimien taloudellisista vaikutuksista. Kaikki näkemykset eivät kuitenkaan ole yhtä hyvin perusteltuja kuin toiset. Taloustieteellinen tutkimus menee koko ajan eteenpäin, ja siksi se antaa aikaisempaa vahvempaa evästystä: sopeutuksen toteutustavalla on ratkaiseva merkitys sille, kuinka suureksi sopeutuksen taloudellinen ja yhteiskunnallinen hinta muodostuu.
On tärkeää yrittää pitää erillään käsitykset siitä, millainen maailma todella on ja millainen sen haluaisi olevan. Talouspolitiikka liittyy usein molempiin: taloudessa on kyse taloustieteestä ja politiikassa arvomaailmoista.
TALOUSTIETEILIJÖILTÄ PYYDETÄÄN usein talouspoliittisia suosituksia, näkemyksiä menoleikkauksista ja veronkorotuksista sekä toisinaan jopa eräänlaista erotuomarin roolia poliittisten kiistojen arvioinnissa. Tämä on perusteltua. Yhteiskunta on panostanut merkittävästi taloustieteilijöiden koulutukseen ja tutkimustoimintaan, ja vastineeksi on luontevaa odottaa asiantuntijuuden tarjoamista julkiseen keskusteluun ja päätöksenteon tueksi.
Taloustieteilijöiden suhteellinen etu on taloudellisten lainalaisuuksien analysoinnissa. Työnjaon näkökulmasta on ymmärrettävää, että taloustieteilijät pyrkivät pidättäytymään poliittisista kannanotoista. Ei siis ole yllättävää, että taloustieteilijät tai heitä johtavat virkahenkilöt korostavat arvovapauttaan.
Tähän sisältyy kuitenkin riskejä. Taloustieteellinen analyysi menettää merkittävän osan merkityksestään, jos tutkijalla ei ole mitään käsitystä siitä, mikä yhteiskunnassa on lopulta tavoiteltavaa tai vältettävää. Pidämme itsestään selvänä, ettei pakkotyöhön perustuva talouskasvu ole arvokasta tai ettei suurikaan talouskasvu ole toivottavaa, jos se hyödyttää esimerkiksi vain yhtä ainoaa ihmistä. Juuri tämä itsestäänselvyys paljastaa, ettemme ole – emmekä voikaan olla – arvovapaita.
ON LUONNOLLISTA, ETTÄ tutkijan arvot ohjaavat sitä, millaisia tutkimuskysymyksiä hän pitää merkityksellisinä. Taloustieteessä tätä pidetään itsestäänselvänä: preferenssit vaikuttavat myös ammatinvalintaan. Siksi ei ole yllättävää, että osa tutkijoista keskittyy eriarvoisuuteen ja köyhyyteen, kun taas toiset suuntautuvat yrittäjyyteen, rahoitusmarkkinoihin tai innovaatioihin.
On vankkaa taloustieteilijöiden itsensä tuottamaa tutkimusnäyttöä siitä, että arvomaailma vaikuttaa aihevalinnan jälkeenkin tutkimusprosessiin erilaisten valintojen kautta: mallien, muuttujien, tilastollisten menetelmien ja julkaisupäätösten tasolla. Vaarallisin tilanne syntyy silloin, kun tutkija ei tunnista eikä tunnusta tätä ohjausta itsessään eikä tule pohtineeksi, miksi hän päätyy kerta toisensa jälkeen samaan johtopäätökseen esimerkiksi veroista tai menoleikkauksista riippumatta siitä, mitkä ovat tutkimuksen lähtökohdat ja taustaoletukset ja millaisen aineiston varaan tutkimus rakentuu. Ja miksi yhtä pätevät kollegat kerta toisensa jälkeen päätyvät päinvastaisiin johtopäätöksiin.
TOTUUDENKAIPUU ON TUTKIJAN keskeisimpiä ominaisuuksia. Hyvä tutkija ei halua päätyä tutkimuksessaan eksyneen harhailijan tavoin yhä uudelleen samaan lähtöpisteeseen – ei vaikka vaihtoehtona olisi törmätä epämiellyttäviin totuuksiin. Itsereflektio ja omien arvojen vaikutuksen tunnistaminen auttavat tässä pitkälle.
Totuudenkaipuu on tutkijan keskeisimpiä ominaisuuksia.
Paljon auttaa myös avoin, kriittinen ja asiallinen keskustelu erimielisten kanssa. Tällaista keskustelua haluamme Talous & Yhteiskunta -lehdessäkin olla rakentamassa. Parhaimmillaan rakentava väittely auttaa vapautumaan omien ajatuskehysten rajoitteista.
Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on sovitettava yhteen lukemattomia näkökulmia. Siksi tarvitaan monipuolista tutkimustietoa ja valmiutta kuunnella erilaisia tutkijoita: niin köyhyyden kuin innovaatioidenkin.
