Miksi suomalaiset näyttävät tilastoissa verrokkikansoja köyhemmiltä?
Onko onnekas se kansa, jolla on varallisuutta, vai se, joka ei tarvitse varallisuutta? Varallisuutta mitataan monilla tavoilla, ja kaikissa on omat ongelmansa.
PITÄÄKÖ OLLA HUOLISSAAN?
Suomalaiset ovat maailman mittakaavassa hyväosaisia, mutta varallisuusvertailuissa sijoitumme usein yllättävän matalalle. Kotitalouksien varallisuus jää jälkeen monista EU-maista ja euroalueen keskiarvosta.
Mistä johtuu, että suomalaisille on kertynyt mediaanina 134 000 euroa, kun euroalueella mediaani on 151 000 euroa ja Espanjassa peräti 197 000 euroa? Näin kertoo Euroopan keskuspankin EKP:n Distributional Wealth Accounts -tilasto kesäkuun 2023 lopulta.
OECD:n nettovarallisuuden vertailussa Suomi on keskivaiheilla, kun omistusasunnot lasketaan mukaan, mutta rahoitusvarallisuudessa kuulumme peränpitäjien joukkoon.
Tilastokeskus puolestaan tiedotti viime vuonna, että kotitalouksien nettovarallisuuden mediaani on laskenut peräti 20 prosenttia vuodesta 2019 vuoteen 2023 ja oli uudemmassa tilastossa noin 96 000 euroa.
Miten muut Pohjoismaat ovat kiitäneet meistä edelle? UBS-pankin viimevuotisessa Global Wealth Reportissa, jossa luvut ovat Yhdysvaltain dollareina, suomalaisille aikuisille on kertynyt mediaanina vajaat 95 000 dollaria, kun norjalaisilla on 142 500 ja tanskalaisilla 216 000 dollaria. Ruotsalaisilla varallisuuden mediaani on vain 89 000 dollaria, sen sijaan keskiarvo on lähes tuplasti sen mitä suomalaisilla.
Keskimääräisen varallisuuden vertailussa Suomi sijoittuu maailman mittakaavassa hyvin, 25:nneksi. Samalla paljastuu silti kuiluja moniin länsimaihin. Amerikkalaisilla on varallisuutta yli kolminkertaisesti ja australialaisilla lähes kolminkertaisesti, hollantilaisilla ja kanadalaisilla tuplasti, ranskalaisilla yli 1,5-kertaisesti ja irlantilaisillakin melkein 1,5-kertaisesti verrattuna suomalaisiin. Olemmeko näin paljon köyhempiä kuin länsimaisissa verrokkimaissa?
VERTAILUJA TUIJOTTAMALLA voi saada harhaanjohtavan kuvan. Ensin pistää jo silmään, että luvut vaihtelevat vertailusta toiseen, jolloin herää kysymys, miten on mitattu. Vertailuihin vaikuttavat myös niissä käytetyt valuutat ja valuuttakurssien vaihtelut.
Luvut vaihtelevat vertailusta toiseen, jolloin herää kysymys, miten on mitattu.
Vertailu on kuitenkin vaikeaa jo siksi, että varallisuuden arvo on sidoksissa siihen yhteiskuntaan, jossa sitä kerätään ja käytetään. Yliopistotutkija Ilja Kavonius Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksesta toteaa, että varallisuuden määrää olennaisempi kysymys on se, mikä on varallisuuden merkitys ja funktio kotitaloudelle.
Yleinen ajatus on se, että ihmisellä menee hyvin, jos hän kartuttaa varallisuutta. Mutta voi myös ajatella toisin: ihmisellä menee hyvin, jos hänen ei tarvitse kartuttaa varallisuutta. Näin on yhteiskunnissa, joissa voi tukeutua verovaroilla kustannettuihin palveluihin.
”Säästämisen motiiviin vaikuttaa se, miten hyvä on julkisten palveluiden taso ja eläkejärjestelmä ja onko koulutukseen ja terveydenhuoltoon tarvetta käyttää omaa rahoitusta”, Kavonius sanoo.
Kavonius kommentoi aihetta tutkijan roolissa. Hän toimii myös johtavana ekonomistina Euroopan keskuspankissa ja on ollut kehittämässä kotitalouksien varallisuutta mittaavia Distributional Wealth Accounteja, eli hajotettuja varallisuustilejä, joiden tieto on toistaiseksi testiluontoista.
Yksi iso kysymys on se, lasketaanko eläkkeet yksityisiin vai julkisiin varoihin. Monissa maissa työeläkejärjestelmä on heikko tai se ei ole kestävällä pohjalla, jolloin ihmiset eivät luota tuleviin eläkkeisiin. Varallisuusvertailuissa eroja selittääkin usein se, minkä verran kotitalouksilla on eläkesäästöjä – siis tarvetta rahoittaa eläkkeitä itse. EKP:n hajotetut varallisuustilit eivät tällä hetkellä sisällä ollenkaan eläkevaroja, koska vertailtavuus on niin huono.
Suomessa työeläkerahastojen varat eivät ole kotitalouksien varallisuutta, vaan julkista varallisuutta. Yksityiset lisäeläkkeet eivät merkittävästi näy suomalaisten varallisuudessa.
Suomessa työeläkerahastojen varat eivät ole kotitalouksien varallisuutta, vaan julkista varallisuutta. Yksityiset lisäeläkkeet eivät merkittävästi näy suomalaisten varallisuudessa.
”Esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa työeläkkeet lasketaan kotitalouksien varallisuuteen. Kotitalouksille on allokoitu tili, niillä on mahdollisuus jossain määrin sijoittaa varoja ja ne kantavat sijoitusriskiä. Meillä on varallisuuden kannalta rikas julkinen sektori, koska työeläkerahastot ovat julkista sektoria”, Kavonius sanoo.
Kavonius esitti Mitä kuuluu, Suomi? -teoksessa (Gaudeamus 2025) vaihtoehtoisen vertailun, jossa kotitalouksien todellisten varojen päälle laskettiin eläkejärjestelmän ehdolliset varat. Näin suomalaiset nousivat jopa lähelle varakkaita tanskalaisia.
Ehdollisia varoja laskiessa pitää pohtia, voiko eläkkeiden varaan aidosti laskea. Tässä on suuria eroja. Kavoniuksen mukaan Suomen eläkejärjestelmä on verrattain kestävällä pohjalla, mutta esimerkiksi Saksassa ei ole kertyneitä eläkevaroja. Se luo epävarmuutta, etenkin kun Saksan suuret ikäluokat, 60-luvulla syntyneet, ovat tulossa eläkeikään. Saksan järjestelmää on jouduttu jo edellisinä vuosina paikkaamaan verovaroista, kun kerätyt eläkemaksut eivät ole riittäneet kattamaan kuluja.
TAVALLISEN SUOMALAISEN TÄRKEIN ja usein ainoa merkittävä omaisuus on oma koti. Kotitalouksien varallisuudesta 60 prosenttia on kiinni omissa asunnoissa, kesämökeissä ja sijoitusasunnoissa. Asuntovarallisuus on myös tasaisemmin jakautunutta kuin rahoitusvarallisuus, sanoo Suomen Pankin johtokunnan neuvonantaja Essi Eerola.
”Jos jakaisi ihmiset nettovarallisuuden suhteen desiileihin, omistusasumista olisi kohtuullisen tasaisesti kaikissa kymmenyksistä mutta rahoitusvarallisuus keskittyisi kaikkein varakkaimmille”, Eerola sanoo.
OECD:n vertailussa suomalaisilla on vähän rahoitusvarallisuutta suhteessa tuloihin, mutta kun mukaan otetaan asuntovarallisuus, Suomi sijoittuu jakauman keskivaiheille. Esimerkiksi saksalaisista ja itävaltalaisista alle puolet asuu omistusasunnossa, jolloin heille kertyy vähemmän asuntovarallisuutta. Espanjassa omistusasunnoissa asuvien osuus on 76 prosenttia, Italiassa 74 , Suomessa 70 ja Saksassa 47 prosenttia kotitalouksista.
Eerolan mukaan kansainvälisiin vertailuihin tulee suhtautua varauksella. Asunnot ovat omaisuuserä, jonka arvoa on vaikea määrittää ja jota saatetaan eri maissa määrittää eri tavoin. Tilastoissa näkyvä tavallisten ihmisten varallisuus kuitenkin syntyy suureksi osaksi tästä epävarmasti määriteltävästä omaisuuserästä.
Tilastokeskuksen varallisuustutkimus on osa euroalueen Household Finance and Consumption Surveyta, jossa maat tuottavat määritellyt tietosisällöt parhaaksi katsomallaan tavalla. Suomi erottuu pitkälle viedyllä rekisteriaineistojen käytöllä, kun muualla saatetaan pohjata enemmän kyselyihin. Nämä tuottavat luonnollisesti erilaista tietoa.
Suomessakaan tietoa ei ole aina kerätty samalla tavoin. Tilastokeskus kysyi vuoteen 2009 asti asuntojen ja kiinteistöjen arvoa kyselytutkimuksella. Sen jälkeen on siirrytty estimointiin, jossa käytetään Verohallinnon osakehuoneistorekisteriä, kiinteistöjen kauppahintatilastoa ja väestötietojärjestelmän rakennuksia ja asuntoja kuvaavia tietoja.
”Harmillista kyllä Tilastokeskus ei tehnyt molempia samaan aikaan, jolloin olisi nähty, miten paljon eri menetelmillä tehdyt arviot poikkeavat toisistaan. Voisi esimerkiksi ajatella, että hiljattain muuttaneilla on hyvä käsitys asuntonsa arvosta, mutta kymmenen vuotta sitten muuttaneella se voi olla huono”, Eerola sanoo.
Mitä hintaheilahtelut tekevät varallisuudelle? Nyt kun asuntojen hinnat ovat laskeneet, ovatko suomalaiset joukolla köyhtyneet? Entä jos asuntomarkkinoilla on kupla: vaurastuvatko kaikki samaan aikaan? Hyvänä poliittisena tavoitteena pidetään yleensä kohtuuhintaista asumista, mutta kohtuuhinnat tarkoittavat sitä, että yksittäisen omistusasujan varallisuus on pienempi.
Eerolan mukaan hintakehityksen ja varallisuuden kehityksen suhde ei ole yksioikoinen.
Jos asuntojen hinnat laskevat, asunnon jo omistavilla varallisuuden arvo pienenee. Toisaalta kun asuntojen hinnat laskevat, se tekee useammalle mahdolliseksi ostaa ensiasunnon.
”Jos asuntojen hinnat laskevat, asunnon jo omistavilla varallisuuden arvo pienenee. Toisaalta kun asuntojen hinnat laskevat, se tekee useammalle mahdolliseksi ostaa ensiasunnon, millä voi olla positiivista vaikutusta suomalaisten varallisuuteen.”
Oman kodin nimellisellä hintaheilahtelulla ei ole välitöntä merkitystä. Ongelma tulee silloin, jos asuntoa ei saa myydyksi. Muuttotappioalueilla tämä vaikeuttaa liikkumista työn perässä sekä ansioiden ja sen myötä varallisuuden kertymistä.
Eerolan mukaan Suomessa hintojen alueellinen eriytyminen oli melko voimakasta 2010-luvulla. Isojen kaupunkien ja muun maan eriytymistä on tapahtunut myös vaikkapa muissa Pohjoismaissa. Suomessa hinnat ovat laskeneet isoilla maantieteellisillä alueilla, kun muissa Pohjoismaissa eriytyminen on pikemminkin tarkoittanut sitä, että hinnat ovat nousseet nopeammin kasvukeskuksissa kuin muualla.
Kodinomistajat kaihtavat nimellisellä tappiolla myymistä. Jos asunnolla on yhä käyttöarvoa, ihmiset jäävät helposti epätyydyttäväänkin tilanteeseen, mikä voi jumiuttaa sekä asunto- että työmarkkinoita.
PANKKITILEILLE ON KERTYNYT ennätysmäärä rahaa. Suomen Pankin mukaan kotitalouksien talletuskanta oli vuoden lopulla 115,7 miljardia euroa, mikä on kaikkien aikojen suurin nimellinen määrä.
Tilien paisumista harvoin juhlitaan julkisessa keskustelussa. Enemmänkin paheksutaan sitä, että suomalaiset jemmaavat rahojaan eivätkä sijoita niitä tuottavasti, vaikka osakkeisiin. Tätä on esitetty jopa syyksi siihen, että suomalaiset eivät vaurastu.
Aktian pääekonomisti Lasse Corin tyrmäsi ajatuksen blogissaan heinäkuussa 2024. Kun kotitalouksien tilivarat suhteuttaa käytettävissä oleviin tuloihin, ei talletusten suosio ole pohjoismaisittain poikkeuksellinen. Itse asiassa suomalaisilla oli talletuksia Pohjoismaissa vähiten suhteessa tuloihin, 89 prosenttia. (Sivuhuomiona: talletukset eivät ”makaa” missään vaan ovat yksi pankkien rahoitusmuoto.)
Eurostat-tilasto ei sekään tue ajatusta, että suomalaiset makuuttavat rahojaan. Tilastossa (Households – statistics on financial assets and liabilities) jaetaan kotitalouksien rahoitusvarallisuus 1) osakkeisiin ja rahasto-osuuksiin, 2) rahaan ja talletuksiin ja 3) vakuutuksiin ja eläkkeisiin. Osakkeiden ja rahasto-osuuksien osuus on suurin Virossa (70,7 prosenttia) ja Suomessa (51,4 prosenttia). Suomalaisilla osuutta kasvattaa se, että eläkkeiden osuus on vastaavasti pieni. Talletusten osuus ei ole suomalaisilla suuri: se on suurempi kahdessakymmenessä EU-maassa.
Kun verrataan kotitalouksien rahoitusvaroja ja -velkoja prosentteina bruttokansantuotteesta, Suomi on EU:n keskikastia. Velkaa on melko paljon suhteessa rahoitusvarallisuuteen: Slovakiassa ja Suomessa kotitalouksien rahoitusvarat olivat 2,0 ja 2,1 kertaa suuremmat kuin velat. Kaikissa muissa maissa rahoitusvarat olivat vähintään kolme kertaa suuremmat kuin velat, Latviassa 5,1 kertaa, Italiassa ja Unkarissa 6,7 kertaa suuremmat.
Suomalaiset kotitaloudet ovat vähemmän velkaantuneita kuin ruotsalaiset. Siinä missä suomalaisilla on huomattavasti enemmän julkista velkaa, ruotsalaisilla on huimasti enemmän yksityistä velkaa, kertoo Aktian katsaus vuodelta 2023.
Ilja Kavonius muistuttaa, että velkakin on varallisuutta, negatiivista sellaista. Velka pienentää nettovarallisuutta mutta mahdollistaa vaurastumisen. Kun omaisuus kasvaa, velka toimii vipuna, mutta omaisuuden arvon laskiessa velkaantuminen voi johtaa ongelmiin.
Talouskasvun ja hyvinvoinnin kannalta on hyvä mahdollistaa velansaanti mahdollisimman monille ja turvata lainanmaksu takausjärjestelmillä. Toisaalta lainan saanti ei saa olla niin helppoa, että sellaiset ihmiset velkaantuvat, jotka eivät pysty velanmaksusta huolehtimaan.
SUOMI ON TASA-ARVOINEN maa, vai kuinka? Varallisuustilastojen perusteella ei niinkään. Suuret omaisuudet keskittyvät harvoille. Vuonna 2023 vaurain kymmenys kotitalouksista omisti yli puolet kaikesta nettovarallisuudesta, kun vähävaraisempi puolisko kotitalouksista omisti vain neljä prosenttia.
Keskimääräinen varallisuus ei kerro paljon tavisperheen tilanteesta. Siksi rinnalla tarkastellaan mediaania, tilaston keskimmäistä kotitaloutta, joka antaa hyvin erilaisen kuvan. EKP:n mukaan vuonna 2023 Suomessa varallisuuden mediaani oli 134000 euroa ja keskiarvo 322000 euroa, kun euroalueella mediaani oli 151000 euroa ja keskiarvo 385000 euroa. Espanjassa mediaani oli suurin, 197000 euroa, Saksassa pienin, 106000 euroa. Saksalaisten muita vähäisempää varallisuutta selittää yleinen vuokralla asuminen, jolloin asuntovarallisuutta kertyy vähemmän.
Tilastokeskuksen nettovarallisuusluvuissa suomalaisten kotitalouksien mediaani oli 96000 euroa ja keskiarvo 229000 euroa.
Varallisuus on Suomessa ja Saksassa keskittynyt voimakkaammin varakkaimmille kuin muualla euroalueella. Ruotsissa varallisuuserot ovat vielä suuremmat: mediaanin perusteella tavalliset ruotsalaiset ovat yllättäen suomalaisia vähävaraisempia.
”Pohjoismaissa on pienet tuloerot, mutta varallisuuserojen perusteella Pohjoismaat eivät ehkä olekaan niin selkeästi taloudellisen tasa-arvon maita”, sanoo Helsingin yliopiston makrotaloustieteen professori Niku Määttänen.
Määttäsen mukaan on ymmärrettävää olla huolissaan varallisuuserojen kasvusta. Yhdysvalloissa rikkauksien keskittyminen haastaa jo demokratiaa, kun taloudellinen valta kytkeytyy poliittiseen valtaan. Yleisemmin varallisuuserojen tulkitseminen on monimutkaista. Ei ole itsestäänselvää, missä määrin ne heijastavat epätasa-arvoa.
Määttäsen mukaan sosiaaliturva ja eläkejärjestelmä selittävät varallisuuseroja Pohjoismaissa. Jos keskiluokalla ei ole ”tasaista tarvetta” säästää kuten monissa maissa, varallisuuden kartuttaminen keskittyy niille, joilla jää säästöjä pinnistelemättäkin.
Suomessa kannustin omiin eläkesäästöihin on lähinnä ihmisillä, jotka elävät suureksi osaksi pääomatuloilla. Myös markkinoiden muutokset heiluttavat varallisuusjakaumaa.
”Korkojen lasku nostaa osakkeiden arvoa. Kun osakevarallisuus on keskittynyt varakkaimmille, korkojen lasku näkyy varallisuuserojen kasvuna. Toisaalta korkeammat osakkeiden hinnat tarkoittavat, että osinkotuotto pienenee suhteessa varallisuuden arvoon.”
Varallisuuseroja voi kasvattaa myös lainansaannin helppous, vaikka hyvinvoinnin näkökulmasta se voi olla myönteinen asia.
Määttänen toteaa, että hyvin tasa-arvoisessakin yhteiskunnassa voi olla suuria varallisuuseroja jo siksi, miten ihmisten elämänkaari kulkee ja mikä on väestön ikärakenne.
”Opiskelijat ottavat lainaa, keski-ikäiset ovat jo maksaneet lainat pois ja säästävät eläkeaikaan. Vaikka elinkaaret olisivat samannäköisiä ja kaikilla taloudellisessa mielessä hyvin samanlainen elämä, eri-ikäisillä on hyvin erilainen varallisuuspositio.”
Espanjalaiset ja italialaiset kotitaloudet näyttävät suomalaisia varakkaammilta, mutta espanjalaiset ja italialaiset nuoret muuttavat vanhempien kodista keskimäärin kolmekymppisenä, suomalaiset kaksikymppisenä. Usean aikuisen kotitaloudessa varallisuutta on usein enemmän.
Ihmisten taloudellinen elämänkaari toteutuu eri yhteiskunnissa eri tavoin. Espanjalaiset ja italialaiset kotitaloudet näyttävät suomalaisia varakkaammilta, mutta espanjalaiset ja italialaiset nuoret muuttavat vanhempien kodista keskimäärin kolmekymppisenä, suomalaiset kaksikymppisenä. Usean aikuisen kotitaloudessa varallisuutta on usein enemmän. Samalla on vähemmän köyhiä nuorten talouksia keskiarvoa pudottamassa.
TALOUDEN PYÖRÄT EIVÄT pyöri, suomalaiset pitää saada kuluttamaan ja investoimaan: esimerkiksi syömään ulkona ja tilaamaan remontteja. Kysynnän herääminen olisi työllisyyden ja talouskasvun kannalta tärkeää.
Tätä viestiä olemme kuulleet viime aikoina usein. Yksilöt säästävät oman etunsa nimissä, mutta kokonaisuutena kansakunnan pitäisi kuluttaa. Miten tässä nyt tulisi toimia?
”Olemme pienessä pattitilanteessa. Siitä ei pidä syyttää kotitalouksia, jotka kasvattavat resilienssiään ja tekevät henkilökohtaisia päätöksiä epävarmassa tilanteessa. Toisaalta asuntojen hinnat ovat nyt alhaalla, joten voi olla, ettei olisi niin huono aika tehdä asuntokauppaa, jos vain on varmuus omasta tulovirrasta”, Ilja Kavonius sanoo.
Julkisen sektorin tilanne ja kotitalouksien epävarmuus ruokkivat toisiaan. Kavonius sanoo, että tunnetun taloustieteen väittämän, ricardolaisen säästämismotiivin, mukaan julkisen sektorin lainanotto on viivästettyä veronkeruuta. Looginen toimija varautuu siihen, että velka tulee maksettavaksi tavalla tai toisella jossain vaiheessa.
Essi Eerola toteaa, että kun julkisen talouden tilanne on heikko, se saa kotitaloudet arvioimaan, että jatkossa verotusta kiristetään ja palveluja leikataan.
”Se kannustaa varautumaan säästämällä. Kun säästäminen lisääntyy, kulutus ja verokertymä pienenevät, mikä hetkellisesti vaikeuttaa julkisen talouden tilannetta.”
Myöskään Eerola ei sanoisi, miten yksittäisen kotitalouden tulisi kuluttaa, säästää tai kartuttaa varallisuuttaan. Se riippuu iästä, elämäntilanteesta, työllisyystilanteesta ja tulokehityksestä. Vaikka kotitalouksien toivotaan laajana rintamana kuluttavan, ei yhteiskuntakaan hyödy siitä, jos ne elävät holtittomasti ja yli varojensa.
”Yksittäisen kotitalouden kannalta taloudelliset puskurit ovat positiivinen asia, mutta myös kansantaloudelle on hyödyllistä, jos kotitaloudet voivat käyttää puskureita tilapäisen negatiivisen shokin kohdatessa. Näin taloudellinen aktiviteetti pysyy yllä.”
MÖKKEILY TEKEE SUOMALAISISTA köyhiä, julisti HS Visio heinäkuussa: Suomalaiset tunkevat joukolla rahojaan kuoppaisten teiden päistä löytyviin lautarakennelmiin, jotka ovat usein 11 kuukautta tyhjillään.
Kuvitteletko, että kesämökki on hyvä sijoitus? tylytti Kauppalehti jo vuosia aiemmin .
Asiantuntijoilla on usein näkemyksiä siitä, miten varallisuutta pitäisi kartuttaa. Laboren johtava tutkija Ohto Kanninen kyseenalaistaa pelkkiin euroihin keskittyvän ajattelun ja pohtisi laajemmin, mitä vauraus oikeastaan tarkoittaa.
Hän toteaa, että ajatus vauraudesta sisältää ainakin taloudellisen turvan: ihminen on vauras, kun talous on taattu. Tämä riippuu myös työpaikan ja kodin pysyvyydestä ja yhteiskunnan toimivuudesta ja palveluista. Lisäksi vaurauteen kuuluu kulttuurisia arvostuksia, elämänlaatuun liittyviä kysymyksiä.
On totta, että kesämökin tuotto-odotukset eivät ole kummoiset. Monelle se on pelkkä rahareikä. Sijoitusneuvojan näkökulmasta ihmiset tekevät väärin, kun eivät sijoita osakkeisiin vaan nikkaroivat terassia jossain Itä-Suomen perukoilla, missä mökin arvo valuu kohti nollaa. Mutta mitä olisi sellainen vauraus, johon ei sisälly itselle hyvää elämää?
Suomalaisilla kriteereillä köyhyyttä kokevat ne kansakunnat, joilla ei ole luontoyhteyttä tai mahdollisuutta päästä uimaan puhtaaseen järveen.
”Suomessa vaurauteen kuuluu jollain tavalla mahdollisuus olla luonnossa, oli se sitten omalla tai sukulaisten tai puolison mökillä. Joillekin riittää telttailu tai karavaanimatkailu. Suomalaisilla kriteereillä köyhyyttä kokevat ne kansakunnat, joilla ei ole luontoyhteyttä tai mahdollisuutta päästä uimaan puhtaaseen järveen”, Kanninen sanoo.
Kanninen huomauttaa, että kansainväliset varallisuusvertailut kertovat lopulta hyvin vähän. Varallisuus on suureksi osaksi paikallista. Mökki ja metsäpläntti Savossa voi maksaa parisataatuhatta euroa, kun New Yorkin osavaltiossa vastaava omaisuus saattaisi olla kymmenen miljoonan arvoinen. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä: ihmiset hankkivat mökkinsä sieltä mistä sen tarvitsevat (tai mistä sen perivät) ja missä voivat sitä käyttää.
Jos suomalainen ja amerikkalainen omistavat saman yhtiön osakkeita, omistusten arvoa voi vertailla vaivatta. Sen sijaan ongelmallisempaa olisi sanoa, että newyorkilainen vapaa-ajan asuja on 50 kertaa rikkaampi kuin se Savossa terassiaan nikkaroiva mökkeilijä.
