Miksi yritykset eivät tee yhteistyötä?
Yritysten välisten verkostojen korostetaan usein hyödyttävän paitsi yrityksiä myös alueita, joilla ne toimivat. Liiketoimintaverkostot ovat kuitenkin vaikeaselkoisia, ja niihin vaikuttaa monta asiaa yritysten arvoista niiden käyttämiin teknologioihin. Tutkimukset yhteistyön tuloksista ovat ristiriitaisia.
“Yhteistyö vie pidemmälle”, Business Finland mainostaa verkkosivuillaan. Sen mukaan yhteistyötä ja yritysekosysteemejä tarvitaan, koska digitalisaatio, ilmastonmuutos ja ikääntyvä väestö tuovat mukanaan paitsi haasteita myös bisnesmahdollisuuksia. Haasteet ovat kuitenkin niin suuria, että mukaan tarvitaan paitsi monenlaisia yrityksiä myös julkinen sektori ja korkeakoulut. Pienet ja keskisuuret yritykset kaipaavat eväitä kasvuun, ja suuret, niin kutsutut veturi -yritykset vauhtia uudistumiseen.
”Kumppanuudet tuottavat lisäarvoa ja synnyttävät uusia markkinoita. Liiketoimintaekosysteemit ovat suurempia kuin osiensa summa”, Business Finlandin sivuilla kerrotaan. Kuulostaa hyvältä!
Yrityksiä sekä tutkimuslaitoksia tai korkeakouluja yhteen kokoavia tiedepuistoja on alettu perustaa Suomeenkin jo viimeistään 1990-luvulla. Tavoitteet ovat olleet samankaltaisia kuin Business Finland verkkosivuillaan esittää.
Harmi vain, että tutkimuskirjallisuuden perusteella asia ei ole näin yksinkertainen. Tiedepuistojen eduista on paljon tutkimusta, mutta yhtä lailla on tutkimuksia, joiden mukaan samalla alueella toimiminen ei välttämättä juurikaan tuo yrityksiä yhteen.
Kokoero leventää yritysten välistä kuilua
Yhdysvalloissa Seattlen alueella Boeingin tehdas ostaa alueen toimittajilta tarvitsemiansa komponentteja ja palveluita. Boeing tilaa ja alihankkija toimittaa. Tämäntyyppiset Hub-and-Spoke -tyyppiset asetelmat eivät kuitenkaan tyypillisesti johda syvälliseen yhteistyöhön, koska toiminta perustuu vahvasti transaktioihin eli yksittäisiin kauppoihin. Perinteinen ostostrategia perustuu kilpailutukseen, ja alihankkija-asiakassuhdetta hallitaan rautaisella kädellä. Perinteisistä toimintatavoista ei pääse helposti eroon.
Vastaava esimerkki on lääketeollisuuden keskittymä Corkin alueella Irlannissa. Senkin vaikutukset alueellisiin toimijoihin on raportoitu minimaalisiksi. Esimerkit eivät ole poikkeuksia, vaan näin kuvio yleensä toimii.
Suuret yritykset haluavat tyypillisesti tehdä yhteistyötä toisten suurten yritysten kanssa ja vastaavasti pienet yritykset toisten pienten yritysten kanssa. Samankokoiset yritykset ymmärtävät helpommin toisiaan.
Pienet yritykset kokevat olevansa eri aaltopituudella suurten yritysten kanssa: Suuret yritykset koetaan byrokraattisiksi. Niiden päätöksenteko vie kohtuuttomasti aikaa. Pienet yritykset puolestaan joutuvat usein taiteilemaan likvidien varojensa kanssa, eivätkä tilannetta helpota suuryrityksen viivästyneet tilaukset tai myöhästyneet maksut.
Tiedepuistot tarjoavat erilaisille yrityksille mahdollisuuden majoittua maantieteellisesti lähelle toisiaan. Maantieteellisen läheisyyden on arveltu synnyttävän mahdollisuuksia erilaisten yritysten yhteistyöhön. Yleensä tiedepuistoihin houkutellaan yrityksiä tarjoamalla rahoitukseen tai verotukseen liittyviä etuja. Isot yritykset kuitenkin hakevat pääasiassa näitä verohyötyjä ilman aikomusta sitoutua paikalliseen yhteisöön. Kansainväliset yritykset taas perustavat tiedepuistoihin yleensä tuotekehitykseen liittyviä toimintoja.
Näitä toimintoja kuitenkin rajoitetaan ja valvotaan hyvin tarkkaan. Yritysten R&D- eli tuotekehitysyksiköt perustavat toimistoja tekemään hyvin tarkkarajaista tuotekehitystyötä tai sen alihankintaa. Kun yritykset sijoittavat R&D-toimintojaan kohdemaihin, ne hakevat yritystukien maksimaalista hyödyntämistä ja kustannuksiltaan edullista työvoimaa. Yleensä nämä etäälle sijoitetut tuotekehitystoiminnot eivät siis juurikaan hyödytä paikallista yhteisöä eivätkä ne hyödynnä mainittavasti muuta paikallista osaamista. Verkostoituminen jää vähiin.
Yhteistyön puute näkyy myös julkisen sektorin ja pienten yksityisten toimijoiden välillä. Melbournessa tutkijat ovat raportoineet yhteistyön vaikeuksista matkustamisen organisoimisessa. Julkinen ja yksityinen liikenne eivät toimi yhteen niin, että siitä syntyisi mielekäs kokonaisuus matkustajille. Vaihto liikennevälineestä toiseen koetaan tarpeettoman hankalaksi.
Joskus tarvitaan ulkopuolista apua
Maantieteellinen läheisyys ei useinkaan johda yritysten väliseen yhteistyöhön tiedepuistoissa tai teollisuusalueilla. Muut toiminnan läheisyyttä kuvaavat tekijät merkitsevät tutkimusten mukaan enemmän.
Samantyyppisten teknologioiden käyttö helpottaa yhteistyötä. Puhutaan teknologialäheisyydestä. Eräs haastattelemamme yrittäjä kertoi ilahtuneensa kovasti, kun tiedepuistoon Thaimaan Rangsitissa tuli yritys, joka käytti samaa peruskomponenttia tuotteissaan. Yrittäjä totesi kuitenkin samaan hengenvetoon, ettei yhteistyötä syntynyt – kumpikin oli liian kiireinen tahollaan.
Kuvio 1. Erilaisia yhteistyömuotoja
Arvojen merkitys korostuu, kun yhteistyö ei rajoitu pelkästään kauppojen tekoon. Arvopohjaista yhteistyötä saattaa syntyä, jos yritykset sitoutuvat paikallisen yhteisön kehittämiseen muun muassa paikallisten yhdistysten kautta. Pienessä yhteisössä samaan uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen saattaa parantaa mahdollisuuksia menestyä.
Alueellisten yritysten yhteistyön synnyttämiseen tarvitaan usein kolmannen osapuolen apua. Yhdysvaltalainen taloustieteilijä Ann Markusen on kuvannut italialaistyyppisiä teollisuusalueita, joissa yhteistyötä vievät eteenpäin alueelliset yritysyhdistykset. Esimerkiksi Thaimaan Phuketissa yritysyhdistys koordinoi toimintaa kunnan kanssa muun muassa vesivarastojen rakentamiseksi alueen turismiteollisuudelle.
Näillä teollisuusalueilla työvoima liikkuu yrityksestä toiseen kapasiteettitarpeen mukaan, ja innovaatiot jalkautuvat nopeasti. Uudessa-Seelannissa viinialan tuottajien selvitys korostaa yhteisten tavoitteiden ja ongelmien tunnistamista. Yhteisten tiekarttojen kehittäminen ja luottamuksen rakentaminen luovat sekä yliopistoille että alan yrityksille mahdollisuuden antaa oman osuutensa yhteisen tulevaisuuden eteen. Tutkimuskirjallisuudessa käytetty englanninkielinen termi on local embeddedness, jonka voisi vapaasti suomentaa sulautuneisuudeksi paikallisyhteisöön.
Mikä olisi Suomen malli?
Muualla tehdyistä virheistä ja menestyksistä voi ottaa oppia. Meidän tulisi luoda ”Suomen malli”, johon kuuluu sekä riittävä rahoitus yhteistyön ja yhteistyömallien synnyttämiseksi että yliopistojen yhteiskunnallisen tehtävän vahvistaminen ja aluetoimijuuden kehittäminen.
Business Finlandin nykyisin tarjoama veturirahoitus ei välttämättä motivoi suuria yrityksiä pysyvään yhteistyöhön pienten yritysten kanssa. Näyttäisi kuitenkin siltä, että pienimuotoinenkin liiketoiminta isojen ja pienten yritysten välillä voi olla hyödyllistä. Siitä seuraava keskusteluyhteys kehittää luottamusta siihen, että isotkin yritykset sitoutuvat paikalliseen kehittämiseen.
Suomessa yritykset saavat ulkoista rahoitusta yleensä lopputuotteiden kaupallistamiseen tai tutkimukseen. Ekosysteemien rakentamista Suomessa ei sen sijaan juurikaan rahoiteta, vaikka se takaisi uudenlaisten jalostusarvoa lisäävien tuotantoketjujen syntymisen. Varsinkaan varteenotettavia globaaleja kehitysalustaekosysteemejä ei suomalaisilla yrityksillä ole juurikaan tarjota, vaikka fokusoiduille kehitysalustoille olisi tarvetta esimerkiksi lääketieteessä.
Oppilaitokset, erityisesti yliopistot, luovat tulevaisuutta tutkimuksen kautta. Oppilaitosten tarvitsee tietää, mitä tulevaisuudessa tarvitaan, jotta ne pystyvät suunnittelemaan opetustaan. Yritysten puolestaan pitäisi pystyä hyödyntämään tutkimusta pystyäkseen uudistumaan. Suomessakin oppilaitosten intresseissä olisi synnyttää jaettua näkemystä tulevaisuuden suuntaviivoista tiekartoiksi puettuna. Viimeaikainen keskustelu tohtorien työllistymisestä korkeakoulujen ja julkisen sektorin lisäksi myös teollisuuteen tulee tarpeeseen.
Suomessa kunnat omistavat kehitysyhtiöitä alueensa elinvoiman ja teollisuuden kehittämiseksi. Monesta kunnasta löytyy elinkeinoasiamiehiä. He painivat akuuttien ongelmien kuten tiettyjen ammattiosaajien vajeen kanssa. Oppilaitosten yhteisen roolin kasvattaminen kehitysyhtiöiden ja elinkeinoasiamiesten rinnalle hyödyttää kaikkia. Eri oppilaitosten esiintyminen alueellaan yhtenä rintamana tekee yritysten ja oppilaitosten yhteistyöstä mielekkäämpää.
Yritysyhteistyöhön liittyvät haasteet ovat moniulotteisia. Vuoropuhelu teollisuusaluetutkijoiden kanssa kannattaisi, jotta Business Finlandin verkkosivujen yhteistyöhehkutukselle saataisiin todellista katetta.
JARI RUOKOLAINEN
dosentti, Tampereen yliopisto
Jari Ruokolaisella on dosentuuri Tampereen yliopistossa johtamisen ja talouden laitoksella. Hän toimii myös tuntiopettajana Aalto-yliopistossa ja Vaasan yliopiston Seinäjoen yksikössä.
Kirjallisuus
Markusen, A. (1996), “Sticky places in slippery space, economic geography”, Economic Geography, 72, 293–313.
Ruokolainen, J., & Igel, B. (2022), “The elusiveness of business networks—Why do science park firm tenants not collaborate with neighbors?”, Industrial Marketing Management, 101, 113–124.
Ruokolainen, J., Nätti, S., Juutinen, M., Puustinen, J., Holm, A., Vehkaoja, A., & Nieminen, H. (2023), “Digital healthcare platform ecosystem design: A case study of an ecosystem for Parkinson’s disease patients”, Technovation, 120, 102551.
Ruokolainen, J., Yrjönkoski, K., & Hautamäki, P. (2023), “Joint service portfolio creation for the entrepreneurial educational institutes”, IN: Industrial Marketing and Purchasing Group Conference (IMP2023) , Manchester 22nd–25th August 2023, UK (forthcoming).
Wilkinson, I., Young, L., & Freytag, P. V. (2005), “Business mating: Who chooses and who gets chosen?”, Industrial Marketing Management, 34(7), 669–680.
