Liikkuvuudesta apua kohtaanto-ongelmaan?
Työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma on ollut viime vuosina paljon esillä mediassa. Jokainen lienee kuullut tiettyjä ammattialoja piinaavasta työvoimapulasta, mutta toisaalta myös samanaikaisista suurehkoista työttömyysluvuista. Ilmiö näkyy myös tilastoissa: työttömien työnhakijoiden sekä avoimien työpaikkojen määrät ovat kasvaneet samanaikaisesti 2000-luvulla, ja työpaikkojen täyttymisnopeus on hidastunut (Pehkonen ym. 2018).
Kohtaanto-ongelma eli samanaikainen puute työntekijöistä ja työpaikoista johtuu monista seikoista, joista kenties näkyvimpiä ovat työn taloudelliset kannusteet. Työntekijän alhainen nettopalkka tai työnantajan suuret työllistämiskustannukset voivat hidastaa työpaikkojen täyttymistä. Taloudellisten kannusteiden parantaminen lienee yleisin keino lieventää kohtaanto-ongelmaa, ja teema on näkyvästi esillä myös Orpon hallitusohjelmassa.
Yksi usein pienemmälle huomiolle jäävä syy kohtaanto-ongelmaan on työvoiman alueellinen ja ammatillinen liikkuvuus. Avoimien työpaikkojen täyttyminen voi hidastua, jos työpaikat ja hakijat sijaitsevat eri alueilla, tai hakijoiden osaaminen ei vastaa avoimien työpaikkojen vaatimuksia. Työn yleiset kannusteet voivat vaikuttaa todennäköisyyteen ottaa vastaan työ kauempaa tai eri alalta, mutta liikkuvuutta on mahdollista lisätä myös kohdennetuilla politiikkatoimilla. Alasalmi (2022) arvioi, että alueellinen liikkuvuus selitti vuoden 2022 alussa noin 1–3 prosenttia Suomen kohtaanto-ongelmasta, ja ammatillinen liikkuvuus noin 3–12 prosenttia.
Vaikka alueellinen liikkuvuus näyttääkin vaikuttavan kohtaantoon vähemmän kuin ammatillinen liikkuvuus, on sen lisääminen politiikkatoimin yksinkertaisempaa. Esimerkkejä alueellisen liikkuvuuden kannustimien lisäämisestä ovat matkakuluvähennykset sekä työasuntovähennys, jolla tuetaan työn vuoksi hankitun työasunnon vuokraa tiettyjen ehtojen täyttyessä. Ammatillisen liikkuvuuden lisääminen on monimutkaisempaa, vaikka sillä teoriassa onkin suurempi potentiaali kohtaannon parantamiseen. Mahdollisia keinoja ovat esimerkiksi satsaaminen koulutusten sisältöön, uudelleenkouluttautumiseen ja työnvälitykseen. Myös yleisen koulutustason nousu voi parantaa kohtaantoa, sillä korkeampi koulutus lisää ammatillista liikkuvuutta. (Busk ym. 2020).
Liikkuvuuteen kannustaminen voi parhaimmillaan olla valtiontalouden kannalta edullisempi keino kohtaannon parantamiselle kuin esimerkiksi työn verotuksen vähentäminen. Liikkuvuuden vaikutus kohtaanto-ongelmaan on kuitenkin suhteellisen pieni, ja se on pienentynyt entisestään 2000-luvulla (Alasalmi 2022). Tätä selittää esimerkiksi se, että työnhakijat ja työpaikat sijaitsevat yhä useammin samassa paikassa, kuten suurissa kaupungeissa, jolloin alueellisen liikkuvuuden merkitys vähenee. Lisäksi varsinkin alueellisen liikkumisen lisäämiseksi on jo käytössä aiemmin mainittuja keinoja, ja on epävarmaa, kuinka suuri vaikutus uusien kannustimien käyttöönotolla olisi. Mahdollisuudet kohtaannon parantamiseen liikkuvuuden kautta ovat siis rajalliset, ja muut keinot voivat olla tehokkaampia. Liikkuvuuteen satsaaminen on kuitenkin yksi käytettävissä oleva keino, ja pienelläkin kohtaannon paranemisella voi olla suuret kansantaloudelliset hyödyt.
Viitteet:
Alasalmi, J. (2022). Alueellisesta ja ammatillisesta kohtaannosta. PTT työpapereita (207).
Busk, H., Holappa, V., Hyartt, M., Laamanen, J-P., & Vainiomäki, J. (2020). Työvoiman ammatillisen liikkuvuuden osatekijät ja ohjauskeinot. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja (2020:10)
Pehkonen, J., Huuskonen, J., & Tornberg, K. (2018). Kohtaanto työmarkkinoilla – havaintoja ja politiikkajohtopäätöksiä. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja (2018:15).
Kirjoittaja toimi korkeakouluharjoittelijana Laboren Työmarkkinoiden tutkimuslohkolla kesällä 2023 ja blogi on osa korkeakouluharjoittelijoiden juttusarjaa. Veikko Uusitalo työskentelee tällä hetkellä Laboressa osa-aikaisena tutkijana.
