Julkisen talouden ongelmiin tarvitaan monikirjoista lääkitystä – PT:n uuden johtajan Mika Malirannan haastattelu
Mika Maliranta on pitkän linjan taloustieteilijä ja tutkija, joka ajattelee, että kaiken hyvinvoinnin perusta on tuottavuuden kasvu. Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajana hän aikoo edistää tutkijoiden työtä ja talouspoliittista keskustelukulttuuria. Suomen hallitus on hänen mukaansa pärjännyt poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa hyvin, mutta edessä on vaikeita päätöksiä, kun julkisen talouden rakenteellista alijäämää aletaan ratkaista.
Siirryt Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajaksi Kilpailu- ja kuluttajavirastosta (KKV) tutkimusprofessorin pestistä. Sitä ennen olit ETLA:ssa useita vuosia tutkimusjohtajana ja tutkijana. Miten aiempi työ- ja tutkimusurasi on valmentanut sinua uuteen työhön?
Kiinnostuksenkohteenani on aina ollut markkinoiden toiminta. KKV tekee äärimmäisen tärkeää työtä, kun se vaalii kilpailua markkinoilla. Se oli tärkein syy, miksi siirryin ETLA:sta sinne. Markkinoiden toimivuus ja kilpailu sekä kuluttajan suojelu ovat keskeisiä asioita. Kilpailupolitiikka on palkansaajien etu sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Ja se on myös kapitalistien etu – ainakin pitkällä aikavälillä.
Koen, että päätehtäväni on tutkijoiden edellytysten edistäminen ja vaaliminen. Nykyisen työn kannalta on hyödyllistä, että toimin KKV:ssa johtaja Kirsi Leivon alaisuudessa. Sain läheltä oppia, millaista on todella hyvä johtaminen. Kokemus oli äärimmäisen hyödyllistä laitoksen johtamisen näkökulmasta. Opin, miten käydään hedelmällistä kommunikaatiota asiantuntijoiden kanssa, kun yritetään muodostaa yhteinen kanta. Vaikka PT ei ole samassa mielessä päällikkövirasto kuin KKV – PT voi olla moniääninen – johtajan on silti tärkeää yrittää saada muotoiltua yhteinen kanta keskeisiin asioihin – silloin kun se on mahdollista. Tarkoitus ei kuitenkaan ole yhtenäistää ajattelua. Asiantuntijat ovat omien asioidensa asiantuntijoita. Johtajana on tärkeää ymmärtää, millaisille kannoille on minkäkinlainen perustelu.
Millainen rooli PT:llä ja vastaavilla riippumattomilla tutkimuslaitoksilla mielestäsi on suomalaisessa talouskeskustelussa?
Talouspoliittisen päätöksenteon tulisi olla tieto- ja näyttöperusteista, mutta poliittinen päätöksenteko on loppujen lopuksi paljon myös arvostusasia. On tärkeää, että ministeriöissä on virkamiehiä, jotka hallitsevat talousasioita sangen monipuolisesti ja käytännöllisesti. Taloustieteen toisessa ääripäässä ovat virkavastuussa olevat virkamiehet ja toisessa ääripäässä ovat yliopistot, joissa taloustieteilijät tekevät tutkimusta akateemisella painotuksella, akateemisilla ambitioilla. Akateemiset tutkimuskysymykset eivät välttämättä ole samoja, jotka ovat talouspoliittisesti kiinnostavia ja tärkeitä – ja toisin päin. Taloustieteen soveltavaa tutkimusta tekevät tutkimuslaitokset, kuten PT, täyttävät ääripäiden väliin jäävää tehtävää. Talouspoliittinen käytännönläheisyys on isossa roolissa. Riippumattomien soveltavaa taloustutkimusta tekevien laitosten joukko (PT, VATT, ETLA ja PTT) ovat toisiaan täydentävää. Kaikki tekevät korkealaatuista tutkimusta. Eroja on lähinnä vain näkökulmien ja tutkimuskysymysten valinnassa. Teemme myös paljon yhteistyötä. Kun olin ETLA:ssa, tein pitkään enemmän yhteistyötä PT:n tutkijoiden kuin ETLA:n tutkijoiden kanssa.
Millaista laitosten välinen kilpailu on?
Oikea sana on kilvoittelu. Kiritämme toisiamme. Se tekee hyvää innovatiivisuudelle ja tehokkuudelle. Toki on olemassa kilpailuasetelma; tutkimusraha on niukkaa ja yhä niukkenemassa. Näen sen siinä mielessä myönteisenä asiana, että se pakottaa miettimään, miten osataan valita aiheita ja kysymyksiä, joille on tarvetta ja kiinnostusta niin että tutkimusta ollaan valmiita rahoittamaan.
Pitäisikö päättäjien kuunnella entistä tarkemmin taloustieteilijöitä?
Oma käsitykseni on se, että talouspoliittisessa päätöksenteossa päättäjät ovat kiinnostuneita taloustieteellisestä tutkimuksesta ja että he kyllä kuuntelevat taloustieteilijöitä. Meidät huomioidaan, mutta toinen asia on, otetaanko näkemyksemme huomioon. Ja näin sen pitääkin olla. Päätöksenteko on poliittisen harkinnan ratkaisuja. Ratkaisut eivät välttämättä ole taloustieteilijän mielestä parhaita, mutta olen demokraattisten toimintamallien kannattaja. Niillä mennään, ja pulinat pois. Olen tyytyväinen niin kauan kuin taloustieteilijöitä on kuultu. Vastuun päätöksistä kantaa poliitikot.
Miten nykyinen hallitus on mielestäsi onnistunut tässä?
Ymmärrän hyvin, että nykyinen hallitus on ollut poikkeuksellisen vaikeassa tilanteessa. Päätöksiä on pitänyt tehdä todella epäselvässä tilanteessa todella nopeasti. Ei käy kateeksi. Toiminta on ollut olosuhteisiin nähden kiitettävää.
Taloustieteilijänä millaisen arvosanan antaisit hallitukselle koronakriisin hoitamisesta?
Jos mittana käytetään talouden tunnuslukuja ja perspektiivinä niitä huolia ja pelkoja, joita oli reilu vuosi sitten keväällä, niin niihin nähden on toimittu huomionarvoisen hyvin. Kuuluin itsekin siihen joukkoon, jota hirvitti edessä ollut tilanne. Kohtuullisen tuoreessa muistissa oli se, kuinka kahden sijoituspankin romahtaminen voi halvaannuttaa finanssijärjestelmän. Entä miten käy, kun iso osa maan taloudesta suljetaan? Onneksi emme tienneet, että kriisi venyy näin pitkäksi. En tiedä, miten olisi käynyt, jos viime vuoden keväällä olisi kerrottu, että 1,5 vuoden päästä joudutaan pelkäämään koronan viidettä aaltoa. Moni yritys ja palkansaaja olisi kokenut epätoivoa, eikä se olisi varmaan tehnyt hyvää innovatiivisuudelle eikä muulle pitkäjänteisyyttä vaativalla taloudelliselle toiminnalle.
Olemme välttäneet uhkan konkurssiaallosta, joka olisi johtanut dominovaikutukseen – työttömyyteen, ostovoiman vähenemiseen. Kaikki tämä vältettiin. Onneksi rokote on keksitty. Ilman rokotteita ei oltaisi näinkään hyvässä tilanteessa. Siitä toki ei voi hallitusta kiittää.
Hallitus on jakanut yritystukia sangen anteliaasti. Ehkä aluksi niitä jaettiin hätäisesti, mutta silloin nopeus ehkä oli tarkkuutta tärkeämpi asia. Yritystuet ovat olleet perusteltuja. Myös työmarkkinajärjestöjen lomautusjärjestelmä on toiminut eräänlaisena yrityksiä auttavana piirteenä. Yritykset ovat voineet sopeuttaa kustannusrakennetta paremmin kuin muissa maissa. Ansiosidonnainen päiväraha on tukenut yrityssektoria niin, että työntekijöitä on voitu lomauttaa kohtuullisen hyvällä omallatunnolla.
Seuraava hallituksen toimi on luoda exit-politiikka.
Olet sanonut, että haluat osaltasi “torjua yhteiskunnallisen keskustelun kuplautumista”. Mitä tarkoitat tällä?
Talouspoliittisen päätöksenteon kannalta kaikkein hyödyllisintä on sellainen debatti, joka olisi aidosti vuorovaikutteista, eikä eri kulmilla tapahtuvaa julistamista. Keskustelua tulisi täydentää erilaisilla näkökulmilla niin että päivän päätteeksi voitaisiin todeta, missä asioissa ollaan yksimielisiä. Ja kun ollaan eri mieltä, saataisiin tarkkuuttaa siihen, miksi ollaan eri mieltä. Kuplautuminen on pahimmillaan huutamista ja julistusta, jossa argumentit eivät kohtaa toisiaan. En halua sanoa yksittäisiä esimerkkejä, mutta monet tunnistavat sen piirteen, joka välillä hiipii laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun: keskustelijalla ei ole haluakaan koettaa sovittaa näkemyksiä vastapuolen näkemyksiin.
Talousennusteet ovat yksi PT:n ydintehtävistä. Miksi erilaisten talousennusteiden tekeminen on mielestäsi tärkeää?
Taloustutkimuslaitosten historiassa on yksi tärkeä ajatus: taustayhteisössä on tarvetta tietää minkälainen talouskehitys on näköpiirissä. Tietoa on tarvittu niin palkkaneuvotteluihin kuin sosiaalipoliittisiin reformeihin. Päätöksiä on peilattu siihen, millainen näkymä talouskehityksessä on. Tämä tarve ei ole muuttunut.
Tutkimuslaitokselle talousennusteiden tekemisessä on hyvä puoli se, että joudumme paneutumaan erilaisiin talousindikaattoreihin ja pakottaa laitokset pysymään ajan tasalla, mitä taloudessa tapahtuu. Medialla on kiinnostusta tietää taloudellisesta kehityksestä, ja PT:n kaltaisilla laitoksilla on usein ajantasaista taloustietämystä, jota ei yliopistoista välttämättä löydy.
Toisinaan kritisoidaan sitä, että ennusteiden osumatarkkuus on heikohko. Moni tekee tästä päätelmän, että taloustiede on heikoilla. Mutta talouden ennustaminen on vaikeaa. Samaan tapaan geologit, jotka tutkivat maanjäristyksiä, eivät pysty ennustamaan, missä järisee minäkin päivänä, mutta silti he tekevät arvokasta työtä. Ennustamalla voi tunnistaa riskejä, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, jotta säilytään vähillä vaurioilla. Tärkeämpää kuin itse ennuste on kuvaus skenaariosta, joka ennusteen tekijöillä on. Mitä taloudessa näyttäisi tapahtuvan?
Kun PT tekee ennusteen, se rakentuu johonkin ajatukseen, miten esimerkiksi koronaepidemia etenee ja milloin se hellittää. Jos korona yhtäkkiä häviäisi, kehitys olisi erilainen. Tai jos tulisi todella vaarallinen variantti, siinäkin tapauksessa ennuste menisi pieleen. Ennusteita tehdään, jotta osattaisiin varautua erilaisiin maailmantilanteisiin, joita voi olla edessä.
Mitkä ovat suomalaisen talouspolitiikan suurimmat haasteet tällä hetkellä? Entä viiden vuoden kuluttua?
Tämän hetken haaste on selvitä kuivin jaloin koronasta ja sen aiheuttamista allokaatioshokkien sarjoista. Korona on riepotellut työmarkkinoita poikkeuksellisella tavalla. Osaa kiellettiin tekemästä työtä, osan palveluita tarvittiin aiempaa enemmän. Tuotantorakenteessa on tapahtunut pysyviä muutoksia. Joidenkin työntekijöiden pitäisi nyt siirtyä aloille, jotka ovat olleet tauolla. On esimerkiksi tullut uudenlaisia ravintoloita, työpaikat ovat uudistuneet. Työntekijöiden pitää liikkua aikaisempaa enemmän.
Jo ennen koronaa pk-yritykset valittivat, että kasvua on rajoittanut osaavien johtajien ja työntekijöiden puute. Korona ei taatusti ole helpottanut tilannetta. Haaste on siinä, miten työmarkkinat sopeutuvat koronan aikana ja sen jälkeisessä ajassa. Tarvitaan malttia ja korjaavia toimia.
Kiireinen ja tärkeä asia, joka vaatii korjaamisen heti kun korona helpottaa on julkisen talouden rakenteellinen alijäämä. On ymmärrettävää, että se on koronan ajaksi jäänyt sivuhuomioon, mutta heti kun tilanne tasoittuu, sitä pitäisi lähteä päättäväisesti korjaamaan. Päätöksiä pitää ruveta tekemään heti kun on mahdollista.
Ongelma on niin laaja, että siihen tarvitaan monikirjoista lääkitystä. Ongelma ei ratkea pelkästään sosiaalitukia leikkaamalla eikä veroja korottamalla. On poliittinen valinta, mitä painotetaan, mutta ottaen huomioon julkisen talouden rakenteellisen alijäämän ongelman syvyyden, ei tunnu lupaavalta, jos poissuljettaisiin veronkorotukset kokonaan. Aika monenlaisia leikkauksia joudutaan tekemään. Monet ovat väistämättä kipeitä. Mutta tästä on saatu oppia 1990-luvulta.
Suosisin asteittaista etenemistä, jossa vaiheittain arvioitaisiin positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia. Hyvinvointivaltiossa on toiveena, että taakka jakaantuu mahdollisimman leveille harteille.
Kirjoitat ensimmäisessä T&Y-lehden pääkirjoituksesi ensimmäisessä virkkeessä (s.01), että “talouspolitiikan tärkein tavoite on kansalaisten hyvinvoinnin parantaminen.” Mistä asioista hyvinvointi koostuu?
Hyvinvointia on järkevää ajatella niin laajasti, että siitä on lopulta vaikeaa olla eri mieltä. Eli: hyvinvointi koostuu niistä asioista, jotka ihmiset kokevat tärkeiksi. Joillekin se on enemmän vapaa-aikaa, toiselle isompi palkka. Jos hyvinvointia ajatellaan noin, hyvinvointi on sitä, että ihmisillä on mahdollisuus tehdä valintoja eri asioiden välillä. Hyvinvointi on siis valinnanvaraa.
Ajattelen niin, että tuottavuuden kasvu on kaikkein tärkein asia, joka luo hyvinvoinnin edellytyksiä.
Mitkä asiat itsellesi luovat hyvinvointia?
Tunnistan olevani onnekas, sillä olen saanut tehdä sellaisia työtehtäviä, jotka ovat tuntuneet merkityksellisiltä ja mielekkäiltä. Se on minulle tärkeä hyvinvoinnin lähde. Lisäksi hyvinvointia on luonut riittävä mahdollisuus viettää vapaa-aikaa ja se että olen pystynyt hankkimaan niitä tavaroita ja palveluita, joita olen kokenut tarvitsevani.
Kirjoittaja
Ilkka Pernu
toimittaja
PALKANSAAJIEN TUTKIMUSLAITOS
