Työaikojen joustot yleistyvät uuden työaikalain myötä – miten ne vaikuttavat terveyteemme?

T&Y 3/2019 Artikkeli Mikko Härmä

Monimuotoiset työajat ovat yleistymässä Suomessa työelämän muutoksen ja päivittyvän työaikalainsäädännön myötä. Erityisesti yötyötä sisältävä vuorotyö ja pitkät työajat lisäävät uni-valvetilan häiriöitä, työtapaturmia ja riskiä sairastua rintasyöpään sekä sydän- ja verisuonisairauksiin. Työajat vaikuttavat työn ja muun elämän yhteensovittamiseen ja työelämän vetovoimaan. Työaikojen terveyshaittoja voidaan vähentää työaikojen suunnittelulla, joka huomioi ihmisen biologiset rajat. Vakavien terveysriskien ennaltaehkäiseminen edellyttää yötyön ja univajetta aiheuttavien työaikapiirteiden rajoittamista sekä riskiryhmiin kohdistuvia toimenpiteitä työterveyshuollossa.

Mikko Härmä
Mikko Härmä korostaa, että vuorotyön yleisyys ja sen yhteydet uneen ja tärkeisiin kansantauteihimme tekevät vuorotyöstä erään vakavammista työterveysriskeistämme. (Kuva: Maarit Kytöharju)

Suurimmalla osalla työssäkäyvistä on työaika, joka poikkeaa säännöllisestä päivätyöstä (klo 08–16). Vuoden 2020 alusta tulee voimaan uusi työaikalaki, joka lisää sekä yksilöllisistä että tuotannollisista tarpeista lähteviä työaikajoustoja entisestään. Euroopan työolotutkimuksen (EUROFOUND 2017) mukaan työajat ovat Suomessa kuitenkin jo nyt kansainvälisesti arvoituna joustavia. Esimerkiksi säännöllistä vuorotyötä teki Suomessa naisista 27 prosenttia ja miehistä 19 prosenttia vuonna 2015. Vuorotyön suurempi esiintyvyys naisilla liittyy heidän miehiä yleisempään työskentelyynsä palvelusektorilla.

Yötyötä teki vuonna 2015 usein tai jatkuvasti 17 prosenttia miehistä ja 12 prosenttia naisista, hieman enemmän kuin Euroopassa yleensä. Vuorotyön lisäksi yli 10 tunnin työpäivät ja työvuorojen alkamis- ja loppumisaikojen vaihtelu ovat Suomessa keskimäärin yleisempiä kuin muualla Euroopassa. Työajat vaihtelevat myös niiden suorittamispaikan mukaan. Etätyö ja liikkuva työ ovat yleistymässä kiinteän työpaikalla tapahtuvan työn sijasta.

Poikkeavat työajat ovat Suomessa yleisiä

Työajat levittäytyvät ajoittain paitsi iltoihin ja yöhön, myös viikonloppuihin. Tämä liittyy tuotantorakenteiden muutoksiin, joissa erityisesti palvelusektori on kasvanut ja työaikojen säätelyä on purettu, esimerkiksi kaupan alalla. Vaikka perinteisen 24/7-teollisuustyön suhteellinen osuus työvoimasta on vähentynyt, yötyön yleisyys on pysynyt ennallaan sosiaali- ja terveydenhuoltosektorin, liikenteen, uusien IT-, vakuutus- ja pankkipalvelujen ja esimerkiksi ravintola- ja matkailualan vahvistuessa.

Pitkät työpäivät, vuorotyö ja työvuorojen alkamis- ja loppumisaikojen vaihtelu ovat Suomessa yleisempiä kuin keskimäärin Euroopassa.

Yötyöksi on vanhan työaikalain (605/1996) mukaan määritelty työskentely klo 23:n ja 06:n välillä. Vuorotyö puolestaan tarkoittaa sitä, että työpaikalla tehdään erilaisia työvuoroja, jotka seuraavat toisiaan. Kaksivuorotyö (yleensä aamu- ja iltavuoroja) ja kolmivuorotyö (aamu-, ilta- ja yövuoroja) ovat suurin piirtein yhtä yleisiä. Vuorotyössä järjestelmät kuitenkin muuttuvat siten, että myös 12 tunnin työvuorot ovat yleistymässä 8 tunnin työvuorojen sijaan. Eräillä aloilla tehdään myös 16 tai 24 tunnin työvuoroja, ja poikkeavan pitkät työrupeamat ovat sangen yleisiä esimerkiksi ylitöiden tai erilaisten sijaisuuksien takia.

Kokonaistyöajassa ei Suomen ja muiden EU-maiden välillä ole olennaista eroa, tai Suomessa kokonaistyöaika on keskiarvoa alempi. Yli 50 tunnin jatkuvaa kokonaistyöaikaa esiintyy Suomessa lähinnä asiantuntijoilla ja yrittäjillä, ja suuri osa työajasta on silloin palkansaajilla yleensä palkatonta ylityötä. Työolotutkimuksen mukaan vajaa kolmannes kaikista palkansaajista tekee palkatonta ylityötä, keskimäärin 9,3 tuntia kuukaudessa eli noin kaksi tuntia viikossa.

Palkaton ylityö on yleisintä asiantuntijoilla ja korkeasti koulutetuilla; noin kolmannes ylemmistä toimihenkilöistä joustaa työajoissaan työtilanteiden mukaan. Keskeisimmät pitkiin työaikoihin liittyvät työn piireet asiantuntijoilla ovat yhteydessä työn koettuun merkitykseen, johtamisvaatimuksiin ja työn tietointensiivisyyteen. Työajat voivat olla ajoittain pitkiä myös vuorotyössä. Esimerkiksi jaksotyössä, jossa kokonaistyöaika on periaatteessa matala, noin 6 prosentilla vuorotyön luonteista jaksotyötä tekevistä esiintyi ajoittain yli 50 tunnin viikkotyöaikoja.

Työajat joustavat sekä yritykseen että yksilöön päin

Sekä yritykset että työntekijät kuuluttavat usein työaikajoustoa mutta saattavat käsittää joustojen kohteen toisistaan poikkeavasti. Työnantajat korostavat yrityksen tarpeista lähteviä joustoja, joita ovat esimerkiksi ylityö, vuorotyö ja erilaiset työaikapankit, jotka mahdollistavat töiden venymisen vähemmillä kustannuksilla. Tavoitteena on alentaa tuotantokustannuksia kohdistamalla työaikaa ruuhkahuippuihin mahdollisimman edullisesti. Työntekijät puolestaan toivovat, että työajat joustavat työntekijän omien tarpeiden mukaisesti, mahdollistaen vapaa-ajan joustavan ja yksilöllisen sijoittelun.

USEIMMISSA YRITYKSISSÄ JA ORGANISAATIOISSA ON MAHDOLLISUUKSIA YKSILÖLLISIIN TYÖAIKAJOUSTOIHIN.

Sekä yksilölliset että yrityksen tarpeista lähtevät joustot ovat Suomessa yleisiä, ja niitä on sangen helppo ja usein myös järkevää yhdistellä toisiinsa. Euroopan työolotutkimuksen (Eurofound 2017) mukaan suurimmassa osassa yrityksistä tai organisaatioista työntekijöillä on ainakin ”jonkin verran” mahdollisuuksia yksilöllisiin työaikajoustoihin. Lähes 20 prosenttia palkansaajista voi päättää työaikansa täysin itse.

Ajasta ja paikasta riippuva työ ei tule Suomesta kuitenkaan häviämään. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolloin työ sekä perinteinen tuotanto-, rakennus – ja huoltotyö ovat tarkasti aikaan ja paikkaan sidottuja. On myös muistettava, että naisilla, fyysisen työn tekijöillä ja vuorotyöläisillä on keskimäärin heikommat mahdollisuudet vaikuttaa työaikoihinsa verrattuna miehiin ja toimisto- tai päivätyön tekijöihin.

Työaikojen vaikutukset terveyteen

Työaikojen vaikutuksia terveyteen tulee tarkastella työajan eri ulottuvuuksien näkökulmasta. Olemme kehittäneet työaikapiirteiden tutkimiseen mallin (Härmä et al. 2015), jossa tarkastelemme työaikoja niiden pituuden (esim. työvuoron/työviikon/kokonaistyöajan), vuorokauden ajan (aamu/ilta/yö), vuorointensiteetin ja palautumisen sekä työaikojen sosiaalisten piirteiden (esim. vapaa-aika, ennustettavuus ja vaikutusmahdollisuudet) näkökulmasta.

Työajan vaikutukset työterveyteen liittyvät erityisesti yö- ja vuorotyöhön sekä jatkuvasti pitkiin työaikoihin. Yötyössä terveysriskien kannalta kriittistä on elimistön vuorokausirytmien häiriintyminen. Toisaalta ajoittainkin pitkät työajat voivat olla vaarallisia työturvallisuuden näkökulmasta, koska väsymys kasaantuu nopeasti. Työajan pituudella, osa-aikatyöllä ja yksilöllisillä vaikutusmahdollisuuksilla työaikoihin on myös paljon vaikutuksia työn ja muun elämän yhteensovittamiseen, työssä viihtymiseen ja tuleviin työuriin.

Elimistön vuorokausirytmit ja uni

Ihmisen elintoiminnot noudattavat noin vuorokauden mittaisia rytmejä. Geenien kautta säädelty kellokoneistomme pyrkii optimaaliseen ulkoisen maailman ja elimistön fysiologisten ja psykologisten toimintojen, kuten solujen aineenvaihdunnan ja vireyden tahdistamiseen. Ihmisellä tahdistus perustuu pääsääntöisesti altistumiselle ympäristön valo-pimeärytmille.

Yötyöntekijän uni-valverytmi viivästyy päivärytmiin verrattuna, koska elimistö pyrkii sopeutumaan tilanteeseen viivästämällä sisäisiä vuorokausirytmejä. Sisäisten vuorokausirytmien kyky tahdistua yötyöhön on kuitenkin vähäistä, ja esimerkiksi kirkas auringonvalo aikaisin aamulla aikaistaa vuorokausirytmiä ja heikentää yötyöhön sopeutumista. Vuorokausirytmien jatkuva aikaistuminen ja viivästyminen johtaa vuorokausirytmien häiriöön, jonka on todettu liittyvän esimerkiksi syöpäriskiin (IARC 2019).

Yötyö aiheuttaa vuorokausirytmien häiriöön, jonka on todettu liittyvän mm. syöpäriskiin.

Vireys työssä noudattaa vuorokausivaihtelua vireyden ollessa korkeimmillaan keskipäivällä ja matalimmillaan aamuyöstä yövuoron lopussa. Yötyötä sisältävä vuorotyö lisää yleisesti ottaen palautumisen tarvetta työvuorojen jälkeen. Vuorotyöstä johtuvaa uni-valvetilan häiriötä kutsutaan vuorotyöunihäiriöksi (Härmä, Hublin ja Puttonen 2019).

Yötyössä tulee enemmän virheitä ja tapaturmia

Vireys vaikuttaa ihmisen kykyyn vastaanottaa, käsitellä ja soveltaa tietoa. Lisäksi väsyneenä kynnys ottaa riskejä alenee ja mieliala usein laskee, mikä voi näkyä ärtyisyytenä tai motivaation heikentymisenä. Suoriutuminen pitkäkestoista tarkkaavaisuutta vaativassa tehtävässä on kolmen aikaan yöllä, noin 19 tunnin yhtämittaisen valvomisen jälkeen, samalla tasolla kuin suoriutuminen noin puolen promillen alkoholihumalassa. Yötyö lisää tähän liittyen sekä työvirheitä että tapaturmia. Tapaturma- tai onnettomuusriski kohoaa yövuorossa noin 1,4 kertaiseksi verrattuna päivävuoroihin.

Vuorotyö ja pitkät työajat altistavat kroonisille sairauksille

Yötyötä sisältävä vuorotyö lisännee rintasyövän riskiä, kuten WHO:n arvovaltainen asiantuntijaryhmä tänä vuonna arvioi (IARC 2019). WHO:n luokittelu perustuu sekä kokeelliseen että epidemiologiseen näyttöön. Yötyön syöpäriski on korkein henkilöillä, jotka altistuvat yötyölle eniten. Jonkin verran on kertynyt näyttöä myös siitä, että yötyötä sisältävä vuorotyö on yhteydessä myös prostatatyöpään ja ruoansulatuskanavan syöpiin.

Kasautuva univaje esimerkiksi pitkiin työaikoihin liittyen ja yöllä tai aikaisin aamulla työskentely vaikuttavat ruoansulatuskanavan nälkää säätelevien hormonien eritykseen kasvattaen erityisesti hiilihydraattinälkää. Jo muutaman päivän mittaisella osittaisella univajeella on epäedullisia vaikutuksia elimistön stressireaktioihin, sokeriaineenvaihduntaan ja tulehduksellisten reaktioihin. Pitkäaikainen altistuminen vuorotyölle lisää nautitun energian kokonaismäärää ja ylipainoa.

”Pitkäaikainen altistuminen vuorotyölle lisää nautitun energian kokonaismäärää ja ylipainoa.”

Valvominen, yötyö ja pitkät työajat voivat altistaa myös rytmihäiriöille ja verenpainetaudin kehittymiselle. Vuorotyö lisännee myös sepelvaltimotaudin riskiä sekä tyypin 2 diabeteksen riskiä pitkään vuorotyötä tehneillä. Aivan tuoretta näyttöä on myös siitä, että vuorotyö lisää migreenin, keskushermoston pesäkekovettumataudin ja Alzheimerin taudin yleisyyttä.

Työn ja muun elämän yhteensovittaminen

Työajoilla ja työaikakulttuureilla on selkeä yhteys työn ja perheen suhteisiin. Vuorotyön eri työaikapiirteet kuten ilta- ja yötyö lisäävät työn ja muun elämän yhteensovittamisen ongelmia, mutta myös korkeakoulutetuilla (Nätti ja Anttila 2002) ristiriidat työajoista, kotityöstä ja omasta ajasta perheessä ovat yleisiä: puolella ristiriitoja esiintyi usein tai silloin tällöin. Työn ja muun elämän välisten ristiriitojen yleisyys on naisilla yleisempää kuin miehillä. Sukupuoltakin enemmän työn ja muun elämän yhteensovittamisen ristiriidat lisääntyvät iän myötä siten, että ne ovat yleisimpiä ns. ruuhkaiässä eli 25–44-vuotiailla.

Pitkät työajat hankaloittavat työn ja muun elämän yhteensovittamista etenkin niillä, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa omiin työaikoihinsa tai mahdollisuutta yksilöllisiin joustoihin, kuten liukumaan tai työaikapankkiin.

“HYVÄT VAIKUTUSMAHDOLLISUUDET OMIIN TYÖAIKOIHIN VÄHENTÄVÄT SEKÄ SAIRAUSPOISSAOLOJA ETTÄ TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEELLE JOUTUMISTA.”

Vuorotyön tietyt piirteet, kuten lyhyet vuorovälit sekä ilta- ja yötyö lisäävät sairauspoissaoloja (Härmä ym. 2019). Vuorotyöllä ei näyttäisi olevan suurta vaikutusta työkyvyttömyyseläkkeiden määrään, joskin hyvät vaikutusmahdollisuudet omiin työaikoihin vähentävät sekä sairauspoissaoloja että työkyvyttömyyseläkkeelle joutumista. Vuorotyö näyttäisi kuitenkin lisäävän erityisesti tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista johtuvia sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyseläkkeitä.

Osa-aikatyötä tekevien määrä on suurin naisvaltaisilla tukku- ja vähittäiskaupan sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialoilla. Kansainvälisessä vertailussa osa-aikatyö on kuitenkin harvinainen työllistymisen muoto Suomessa, sillä vain kymmenisen prosenttia naisista tekee osa-aikatyötä perheen ja läheisten hoivaamisen takia, miehistä vajaa prosentti. Toisaalta sekä miehet että naiset ovat yhtä mieltä siitä, että perheen ja työn yhdistäminen onnistuu paremmin, jos työnantaja tarjoaa joustoa työajoissa.

Kunta-alalla hyvät vaikutusmahdollisuudet omiin työaikoihin vähensivät eläkkeelle jäämisiä.

Kunta-alalla hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omiin työaikoihin ennustivat parempaa koettua terveyttä ja unta, vähäisempiä sairauslomia sekä työuran pidentymistä (Oksanen ym. 2012). Hyvät vaikutusmahdollisuudet omiin työaikoihin vähensivät sekä työkyvyttömyyseläkkeiden määrää että vanhuuseläkkeelle siirtymistä. Työuran jatkumista vähintään puolen vuoden ajan eläkeiän jälkeen ennustivat useat tekijät, mutta työaikoihin vaikuttaminen oli vahvin yksittäinen ja terveyttäkin tärkeämpi tekijä.

Työaika ja tuottavuus

1990-luvun lopulla Suomessa toteutettiin työajan lyhentämiskokeilu, jossa vapaaehtoisissa yrityksissä siirryttiin 8 tunnin työpäivästä 6 tunnin työpäivään. Tulokset osoittivat, että yrityksissä voitiin säilyttää entinen palkkataso ja toisaalta työaikamalli oli jopa taloudellisesti kannattava (Antila 2005). Tämä perustui pidentyneiden tuotantoaikojen myötä tehostuneeseen pääomien käyttöön, työajan päivittäiseen tiivistämiseen taukoja lyhentämällä ja työn tuottavuuden kasvuun. Lisäksi työntekijät arvioivat, että työaikaa lyhennettäessä työ muuttui intensiivisemmäksi ja työn ja muun elämän yhteensovittaminen helpottui. Asiantuntijat ovat kuitenkin erimielisiä siitä, miten työajan lyhentäminen alle kahdeksan tunnin vaikuttaa tuottavuuteen pitkällä aikavälillä ja eri toimialoilla.

TYÖAIKOJEN LYHENTÄMISELLÄ VOI OLLA MYÖNTEISIÄ VAIKUTUKSIA TUOTTAVUUTEEN JA HYVINVOINTIIN.

ILOn selvityksessä vuodelta 2011 (Golden 2012) todetaan, ettei tuottavuus välttämättä myöskään kasva, vaan monilla aloilla lyhempi työaika johtaa parempaan tuottavuuden ja työajan suhteeseen. Työajan järjestämisen osalta todetaan, että yksilöllisillä työaikajoustoilla on puolestaan kaksi vaikutusta: ne voivat parantaa työn tuottavuutta ja vähentää työkustannuksia, mutta ne voivat myös parantaa työntekijöiden terveyttä, hyvinvointia ja tyytyväisyyttä ilman työvoimakustannusten nousua.

Työajoista johtuvien terveyshaittojen vähentäminen

Vuoden 2020 alusta Suomessa voimaan tuleva uusi työaikalaki huomioi työaikasuojelun siten, että työaikalainsäädäntö on edelleen pakottavaa oikeutta. Työntekijän työaikoihin liittyvien vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen uuden joustotyön, työaikapankkien ja väljentyvien liukumasääntöjen kautta parantaa edellytyksiä sovittaa työtä ja muuta elämää aiempaa paremmin yhteen. Toisaalta työaikojen muuttuminen epäsäännöllisemmiksi ja mahdollisuudet yö- ja vuorotyön teettämiseen uusilla aloilla lisännevät työajoista ja erityisesti yötyöstä johtuvia terveyshaittoja.

Uusi työaikalaki luo puitteet Suomen työajoille, mutta työmarkkinaosapuolten työehtosopimukset ja paikallisen sopiminen viime kädessä ratkaisevat työaikalain soveltamiseen. Tämän vuoksi on tarpeen seurata uuden lain vaikutuksia työaikoihin, työterveyteen ja työturvallisuuteen ja edistää työterveyttä tukevia säännöksiä sektorikohtaisesti. Seuranta on tarpeellista erityisesti yötyön piiriin tulevilla uusilla toimialoilla, palvelusektorin muutosten vuoksi jatkuvasti yleistyvässä jaksotyössä sekä asiantuntijoilla, joiden työajan tulevat muuttumaan yhä joustavammiksi ns. joustotyön takia.

Uuden työaikalain lisäksi tarvitaan työaikasuojelua tukevia työehtosopimuksia ja työpaikoille hyviä käytäntöjä.

Tärkeää on myös seurata ylityömääräysten toteutumista aloilla, joilla tehdään paljon ylityötä (esim. rakennusala, ammattiliikenne) sillä myös ylityömääräykset ovat muuttumassa väljemmiksi. Vuorotyön ja poikkeavien työaikojen haittojen vähentämiseen uusi työaikalaki ei riitä, vaan työaikalain lisäksi tarvitaan työaikasuojelua tukevia työehtosopimuksia, ja yrityksiin tarvitaan hyviä käytäntöjä uuden työaikalain soveltamiseksi – käytäntöjä, jotka muistavat myös työterveyden.

Työturvallisuuslain (738/2002) mukaan työnantajan on erikseen selvitettävä ja tunnistettava työajoista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät. Mikäli haittatekijöitä ei voida poistaa, työnantajan on arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle sekä järjestettävä yötyötä tekeville mahdollisuus siirtyä päivätyöhön.

Työterveyslaitos on ylläpitänyt kansallisia suosituksia vuorotyön ja poikkeavien työaikojen terveysriskien vähentämiseksi. Työterveyslaitoksen suositukset liittyvät erityisesti työaikoihin liittyvien vaikutusmahdollisuuksien edistämiseen sekä peräkkäisten yövuorojen, lyhyiden vuorovälien (alle 11 tuntia) ja pitkien työrupeamien vähentämiseen (Härmä ja Hublin 2019).

Kirjoittaja

Mikko Härmä
tutkimusprofessori
TYÖTERVEYSLAITOS
mikko.harma at ttl.fi

Kirjallisuus

Antila, T. (2005), Reduced Working Hours. Reshaping the Duration, Timing and Tempo of Work, University of Jyväskylä, Jyväskylä studies in education psychology and social research 258.

Eurofound (2017), Working Time Patterns for Sustainable Work, Luxembourg: Publications Office of the European Union.

Golden, L. (2012), The Effects of Working Time on Productivity and Firm Performance: A Research Synthesis Paper, International Labour Office, Conditions of Work and Employment Series No. 33.

IARC (2019), Monographs Vol 124 Group, Lancet Oncology, 20:8, 1058–1059. Epub 2019 Jul 4.

Härmä, M. & Hublin, C. (2019), Yötyö, teoksessa Karvala, K. & Leino, T. & Oksa, P. & Santonen, T. & Sainio, M. & Latvala, J. & Uitti, J. (toim.): Altistelähtöinen työterveysseuranta. Helsinki: Duodecim, 238–244.

Härmä, M. & Hublin, C. & Puttonen, S. (2019), Miten yötyö vaikuttaa terveyteen? Duodecim, 135, 27–34.

Härmä, M. & Karhula, K. & Ropponen, A. ym. (2019), Työaikojen muutosten ja kehittämisinterventioiden vaikutukset työhyvinvointiin, työturvallisuuteen ja työhön osallistumiseen. Työsuojelurahaston loppuraportti. Helsinki: Työterveyslaitos.

Härmä, M. & Ropponen, A. & Hakola, T. & Koskinen, A. et al. (2015), Developing Register-based Measures for Assessment of Working Time Patterns for Epidemiologic Studies, Scandinavian Journal of Work, Environment & Health, 41:3, 268–79.

Nätti, J. & Anttila, T. (2002), Tietotyön työajat, perhe ja työkulttuurit, teoksessa Härmä, M. & Nupponen, T. (toim.): Työn muutos ja hyvinvointi tietoyhteiskunnassa, Sitran raportteja 22, 68–80.

Oksanen, T. & Elovainio, M. & Ervasti, J. & Kivimäki, M. & Linna, A. (2012), Hyvinvointihavaintoja: tutkimustietoa kunta-alalta, Helsinki: Työterveyslaitos.

Ropponen, A. & Bergbom, B. & Härmä, M. & Sallinen, M. (2018), Asiantuntijatyön työajat: yhteydet työhön ja hyvinvointiin, Helsinki: Työterveyslaitos.