1. T&Y-lehti
2. Miksei hoideta koko kansaa?

Miksei hoideta koko kansaa?

Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö eli EU:n kolmikantainen virasto Eurofound julkisti viime heinäkuussa terveys- ja hoivapalvelujen laatua mittaavan raportin, joka on uusi osa Euroopan elämänlaatututkimuksesta. Neljättä Euroopan elämänlaatututkimusta varten haastateltiin vuoden 2016 viimeisellä neljänneksellä lähes 37 000 ihmistä 33 Euroopan maassa, EU:n kaikissa jäsenvaltiossa ja viidessä ehdokasvaltiossa.

Tämän kyselytutkimuksen tulosten luulisi hätkähdyttävän ainakin suomalaisia ja ruotsalaisia. Suomi ja Ruotsi ovat siinä näet ainoat maat, joissa vastaajat arvioivat laadun perusterveydenhuollossa selvästi heikommaksi kuin sairaaloissa ja erikoissairaanhoidossa. Vain Isossa-Britanniassa ero oli vastaavan suuntainen, mutta se oli hyvin pieni. Kaikissa muissa EU-maissa laatuero oli päinvastainen. Perusterveydenhuollon laatuylemmyys oli korkein Irlannissa.

Kyselytutkimukset herättävät aina kysymyksiä, ja etenkin ekonomistit tapaavat kammota niiden sudenkuoppia. Tässä on vastaus yhteen ilmeiseen laadun mittaamista koskevaan kysymykseen: tutkimuksen kysymykset koskivat terveyspalvelujen saatavuutta sekä saatujen palvelujen laatua, oikeudenmukaisuutta ja vapautta korruptiosta.

Voitaneen joka tapauksessa olla yhtä mieltä siitä, että ihmisten mielipiteet terveyspalveluista vaikuttavat heidän äänestyskäyttäytymiseensä. Viime helmikuussa julkistettu HS-Gallup kertoi terveydenhoidon olevan Suomen kansalaisille tärkein vaaliteema. 55 prosenttia sanoi kiinnittävänsä siihen huomiota äänestyspäätöksiä tehdessään, kun toiseksi tärkein teema, työ ja työttömyys, sai osakseen 45 prosentin huomion.

Epäilemättä poliitikot tietävät kansalaisten ykköshuolenaiheen ja pyrkivät kehittämään terveydenhuoltoa. Sekä Suomessa että Ruotsissa terveydenhuolto on toki sinänsä hyvää verrattuna muihin maihin. Mielenkiintoinen kysymys kuitenkin on, miksi kaikista EU-maista juuri niissä on laiminlyöty terveyskeskuksia suhteessa sairaala- ja erikoisterveydenhoitoon. Ovathan ne molemmat pitkälle kehittyneitä pohjoismaisia hyvinvointivaltioita, joissa luulisi kansalaisista pidettävän huolta kehdosta hautaan.

Suomella ja Ruotsilla saattaa olla jokin yhteinen tekijä, jonka takia perusterveydenhuolto ei toimi hyvin merkittävän kansanosan kohdalla. Tätä arvailua vastaan sotii kyllä se, että toisin kuin Ruotsissa, tunnetusti Suomen ongelma on terveydenhuollon jakautuminen hyvin toimivaan työterveyshuoltoon ja huonommin toimiviin terveyskeskuksiin. Toisaalta molempien maiden isoin laatuongelma on Eurofoundin kyselyn mukaan perusterveydenhoidon saatavuus eli pitkät odotusajat. Suomen ongelmaksi mainitaan myös terveydenhuollon eriarvoisuus.

Hyvä kysymys myös on, miksi poliitikot ovat päästäneet terveydenhuollon tällaiseen tilaan. Suomessa ollaan laajalti tyytyväisiä työterveyshuoltoon, ja jo perustuslain sisältämän kansalaisten tasa-arvotavoitteen kannalta tulisi muunkin tervey­denhuollon päästä samalle tasolle. Sitä käyttävät lähinnä pienituloiset kuten opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset – sekä lapset, joista suurella osalla on kuitenkin yksityinen terveysvakuutus.
Lapset, opiskelijat ja työttömät ovat kaikki potentiaalisia ja eläkeläiset entisiä työntekijöitä. Miksi heidän ei pitäisi päästä hyvään hoitoon yhtä nopeasti kuin työssäkäyvienkin? Lasten vanhemmat ja kaikki muutkin voivat äänestää.

Yleensä EU:ssa sekä ylin että alin tuloneljännes arvioi terveyspalvelujen laadun heikommaksi kuin keskimmäiset neljännekset. Heikoimmiksi ne arvioi alin neljännes, johon kuuluu eläkeläisiä, opiskelijoita ja muita pienituloisia. Suomen suurituloisimpien syyt laatukritiikkiin lienevät erilaiset, onhan heillä työterveyshuolto ja varaa maksaa yksityisistä palveluista. Heillä on ehkä ollut myös vaikutusvaltaa siihen, kuinka paljon verovaroja on käytetty perusterveydenhuoltoon.