Otetaan mallia Ruotsista ja muista Pohjoismaista
Pääministeri Antti Rinteen hallituksen kunnianhimoinen 75 prosentin työllisyysastetavoite 60 000 työpaikkoineen on kirvoittanut runsasta keskustelua soveliaista työllistämistoimenpiteistä. Koska suhdannetilanne näyttää paljastavan vähemmän aurinkoiset kasvonsa istuvalle hallitukselle, erilaisia konsteja on vaadittu esitettäväksi kiireesti. Yksi tällainen on palkkatuki tai ylipäätään Ruotsin tai muiden Pohjoismaiden ”paremmat työmarkkinakäytännöt”, mitä ne sitten lienevätkään.
En koe olevani mikään Ruotsin asiantuntija, vaikka erinäisissä kysymyksissä olen joutunut katsomaan myös Ruotsin tilastoja ja seuraamaan heikolla ruotsinkielelläni Ruotsissa käytyä debattia. On aina inspiroivaa lukea ruotsalaisten ja Ruotsin taloutta tuntevien suomalaisten näkemyksiä ”Ruotsin mallin” piirteistä.
Kuvio 1. Julkisen sektorin työllisten osuus työikäisestä väestöstä 15-64v.
Kieltämättä Ruotsin työllisyysasteet ovat erityisesti tietyissä ikäluokissa kadehdittavia. Ylipäätään työllisyysasteen kehitys Ruotsissa on ollut 2010-luvulla huomattavasti parempaa kuin esimerkiksi Tanskassa, joten työllisyysasteiden erojen taustalla täytyy olla myös jotain muuta kuin paremmat työmarkkinakäytännöt. Yhtä kaikki Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa työllisyysasteet ovat olleet historiallisesti ja ovat edelleen korkeammat kuin Suomessa. Tämä tosiasia lienee kaikkien tiedossa.
Sen sijaan vääjäämättä herää kysymys, miksi ilmeisintä eroa Suomen ja muiden Pohjoismaiden työllisyysasteiden takana ei mainita suoraan: julkisen sektorin työllisten osuus on Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa selvästi korkeampi kuin Suomessa, mitattiinpa sitä suhteessa työllisiin tai työikäiseen väestöön (kuvio 1). Olen tämän maininnut useammassa yhteydessä, mm. aiemmassa T&Y-blogin kirjoituksessani. Ohessa on OECD:n tilastotietokannoista muokattuja kuvioita selventämään yksinkertaista päättelyketjuani:
- Julkisen sektorin osuus kokonaistyöllisyydestä on 3-7 prosenttiyksikköä suurempi Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa kuin Suomessa, aivan samoin kuin julkisen sektorin työllisten suhde työikäiseen väestöön, tarkasteltiinpa sitten 15-64- tai 15-74- vuotiaita.
- Jos Suomessa julkisen sektorin työllisyys olisi vastaavalla tasolla kuin Ruotsissa, Tanskassa tai Norjassa, julkinen sektori työllistäisi Suomessa pysyvästi yli 100 000 tai jopa yli 200 000 henkilöä enemmän (kuvio 2) ja
- Olisimme jo vuonna 2018 noususuhdanteen avittamana saavuttaneet pääministeri Rinteen ”kunnianhimoisen” 75 prosentin työllisyysastetavoitteen (kuvio 3), jolloin keskustelua käytäisiin vain siitä, kenen ansiota tämä työllisyyden kasvu olisi. Hassua, että edellisen hallituksen edustajat kehuvat vain 140 000 työllisen saavutuksella.
Kuvio 2. Julkisen sektorin työllisten lukumäärän kasvu muiden pohjoismaiden osuuksilla.
Kyllä, julkinen työllistäminen tulee kalliiksi ja varsinkin silloin, kun synnytettävät työpaikat olisivat pääasiassa niitä ns. hyviä työpaikkoja, joihin mm. Acemoglu ja Blanchflower ovat viitanneet, esimerkiksi hoiva-, terveys- tai koulutusaloilla ja vain pieni osa olisi mm. Juhana Vartiaisen mainitsemia Ruotsin esimerkin mukaisia (matalapalkkaisia) tukityöllisyyspaikkoja kunnissa. Nekin ovat toki tarpeellisia, mutta vasta viimekätinen keino täystyöllisyyttä tavoitellessa. Sen verran omaan keynesiläistä henkeä, että uskon osan kustannuksista tulevan katetuksi julkisten menojen synnyttämällä kerroinvaikutuksella , ja loppu olisi katettavissa tasapainoisen budjetin takaavalla järkevällä, pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin kanssa sopusoinnussa olevalla veroreformilla.
Kuvio 3. Suomen työllisyysaste vertailumaan julkisen sektorin työllisten osuudella työikäisestä väestöstä.
Toisaalta vaikka meillä Suomessa on jo nyt niin korkea veroaste, alijäämäinen valtion budjetti ja se surullisen kuuluisa kestävyysvaje, niin kannattaa muistaa, että sekä Ruotsissa että Tanskassa on veroaste vielä korkeampi kuin Suomessa. Tätä tosiasiaa eivät maininneet kumpikaan John Hassler eikä Mikko Spolanderpohtiessaan syitä Ruotsin ylijäämäiselle ja Suomen alijäämäiselle budjetille.
Kuviosta 4 käy myös ilmi, että Suomessa siirtomenot (sisältäen sekä tukiaiset että sosiaaliset tulonsiirrot) ovat suhteellisesti suuremmat kuin muissa pohjoismaissa ja siten ns. nettoveroaste matalampi. Olisi mielenkiintoista nähdä laskelmia, joissa arvioitaisiin julkisen sektorin työllisyyden kasvattamisen vaikutuksia verokertymään, julkisiin tulonsiirtoihin valtion budjetin tasapainoon. Ehkä muiden pohjoismaiden tavoin korkea julkisen sektorin työllisyys ei olekaan niin ”kallista”.
Kuvio 4. Pohjoismaiden veroasteet jaoteltuna siirtomenoihin ja nettoveroasteeseen vuonna 2017.
Summa summarum: mielestäni ilmeisin ero Suomen ja kolmen muun Pohjoismaan työllisyysasteissa on julkisen sektorin työllisten vähäinen osuus työllisistä Suomessa. Miksi sitä ei noteerata tai ei haluta noteerata ekonomistikunnan, virkamieskunnan tai poliitikkojen keskuudessa?