Viekö automaatio työpaikat?
Oxfordin yliopiston Freyn ja Osbornen tuoreen tutkimuksen mukaan noin puolet USA:n vuoden 2010 työpaikoista voitaisiin korvata roboteilla (Mobile Robotics) ja tekoälyllä (Machine Learning) muutamassa vuosikymmenessä. Tutkijat käyttävät tästä ilmiöstä nimitystä ”tietokoneistuminen” (computerisation). Rutiininomaiset ja kätevyyttä edellyttävät työtehtävät voisivat siirtyä ihmisiltä koneille. Sen sijaan kekseliäisyyttä edellyttäviä ja uutta tietoa luovia töitä on Oxfordin tutkijoiden mukaan vaikea siirtää koneille. Sama koskee sosiaalista kanssakäymistä edellyttäviä töitä.
Tutkimuksen tekijät korostavat sitä, että laskelma kuvaa vain potentiaalia eikä sitä, mitä todella tapahtuu. Suomessa Oxfordin yliopiston tutkimusta kommentoitiin kotoisilla mausteillamme ryyditettynä: arvio potentiaalista tulkittiin ennustukseksi siitä, mitä todella tapahtuu. Näin uhkakuva massatyöttömyyden synnystä nousi esiin. Samaan aikaan sai julkisuutta myös tutkimusyhtiö Gartnerin paljon suoraviivaisempi arvio, jonka mukaan tietokoneistumisen myötä uusia työpaikkoja syntyy huomattavasti hitaammin kuin vanhoja lakkautetaan.
Itse asiassa huolta teknologisesta työttömyyden kasvusta on kannettu yllättävän kauan. Keynes viittasi tähän uhkaan jo 1930. Harva muistaa, että 1980-luvun puolessavälissä Suomessakin debatoitiin kiivaasti ATK:n työllisyysvaikutuksista. Äänekkäimpien mukaan se uhkasi viedä suuren osan työpaikoista. Jälkeenpäin voidaan sanoa, että ATK:n aikaansaama tuottavuusharppaus ei heikentänyt työmarkkinoita.
Suomen 1990-luvun lamassa sama keskustelu pulpahti taas pintaan. Trendikorjattu työttömyysaste oli noussut 1993/1994 noin 16,5 prosenttiin, ja niinpä arvioitiin, ettei Suomen työttömyysaste voisi tästä juuri alentua, koska työnhakijat eivät täytä uuden teknologian vaatimustasoa. Nämä paljon julkisuutta saaneet arviot osoittautuivat paikkansa pitämättömiksi. Tunnetusti Suomen työttömyysaste painui alle 10 prosenttiin 2000-luvun alussa ja 6 prosentin pintaan vuosina 2007–2008.
Oxfordin yliopiston arvion on myös tulkittu tarkoittavan sitä, että käsillä oleva työelämää ja työtehtäviä koskeva murros olisi poikkeuksellisen jyrkkä. Itse tutkimuksen tekijät eivät tätä välttämättä väitä, ja onkin vaikea vakuuttua siitä, että suhteessa lähihistoriaan olisi tapahtumassa jotain aivan poikkeuksellista. Onhan tuottavuus moninkertaistunut Suomenkin useilla toimialoilla viimeisten 30–40 vuoden aikana. Toimistotyön tuottavuus on moninkertaistunut, kun tietokoneet ja automatiikka ovat korvanneet paperisen tietojen käsittelyn, säilyttämisen ja siirtämisen. Automatisointi on viety voimallisesti myös teolliseen työhön. Niinpä Suomen tehdasteollisuuden kokonaistuottavuus (arvonlisäyksen mukaan laskettuna) on 2,8-kertaistunut vuodesta 1975 vuoteen 2011 mennessä. Televiestinnässä se on jopa 8,5-kertaistunut. Kyse on selvästi ollut todella nopeasta teknologisesta kehityksestä. Jopa sellaisessa meille suomalaisille kovin tutussa työssä kuten puunkorjuussa, jota on suhteellisen vaikea automatisoida kokonaan muun muassa metsäpalstojen pirstaleisuuden vuoksi, työn tuottavuus (hakkuut per työllinen) on yli kaksinkertaistunut 1970-luvulta vuoteen 2010.
Tunnetusti teknologinen harppaus tuhoaa lähes aina vanhoja työpaikkoja mutta taas aikaansaa uusia korvaavia työpaikkoja. Jälkimmäinen vaikutus syntyy, kun uutta teknologiaa soveltavien yritysten kasvavat voitot houkuttelevat alalle uutta toimintaa tai kun teknologiasokin kasvattamat reaalitulot aikaansaavat kokoaan uudentyyppisten tuotteiden ja palveluiden kysyntää. Itse asiassa tämä dynamiikka on tunnistettu jo aikaa sitten. On vain osoittautunut vaikeaksi arvioida sen nettovaikutusta työllisyyteen. Yleensä uuttaa synnyttävä vaikutus on aliarvioitu.
Frey ja Osborne pitävät kuitenkin mahdollisena, että lähivuosikymmenien teknologinen murros aikaansaa niin sanottua teknologista työttömyyttä. Se, ettei uusia työpaikkoja enää syntyisi riittävässä määrin, perustuu arvioon, että koneäly alkaa kilpailla ihmisälyn kanssa. Mutta tämä on vain arvailua. Itse tutkimus ei juuri mene kovinkaan syvälle niihin mekanismeihin, jotka aikaansaavat tuottavuuden hyppäyksen yhteydessä uusia tehtäviä ja työpaikkoja.
Arviota teknologisen työttömyyden kasvusta tukee muun muassa Beaudryn, Greenin ja Sandin tuore tutkimus, jossa havaittiin, että korkeaa ammattitaitoa vaativien työpaikkojen määrä on kääntynyt laskuun USA:ssa. Katzin ja Margon mukaan taas aina näihin päiviin asti teknisen kehityksen lakkauttamien, ammattitaitoa vaativien työpaikkojen tilalle on kuitenkin syntynyt vielä enemmän uusia vastaavantasoisia työpaikkoja. Kaiketi koulutusta lisäämällä ihminen on pysynyt mukana kilpailussa koneiden kanssa. Yleinen koulutustaso onkin noussut selvästi korkeammaksi kuin mitä vielä esimerkiksi joskus 1960-luvulla pidettiin mahdollisena.
On myös huomattava, että havaintojen tekeminen uuden teknologian käyttöönoton vaikutuksista vain yhden maan empirian pohjalta on myös ongelmallista, koska silloin ei voida kontrolloida globaalin työnjaon muutosta. Aasia oli kilpailukykyisimmillään joskus 5–15 vuotta sitten ja sinne siirtyikin lännestä teollisuutta, mikä on saattanut vaikuttaa eritasoisten tehtävien rakenteeseen lännessä. Nyt kun palkkataso on noussut jyrkästi Kiinassa ja muissakin Aasian kehittyvissä talouksissa, tämä prosessi tasaantuu. On ilmeistä, että tämä heijastuu myös globaaliin työnjakoon vaikuttaen myös eritasoisten työtehtävien kysyntään.
Arvioidessaan sitä dynamiikkaa, joka säätelee tietokoneistumisen nettovaikutusta työllisyyteen, Frey ja Osborne myös huomauttavat, että uutta tekniikkaa otetaan käyttöön sitä nopeammin, mitä niukempi tuotantotekijä työpanos on, toisin sanoen mitä korkeampi on työn hinta suhteessa pääoman hintaan. Mutta eikö tämä merkitse juuri sitä, että jos täysautomatisointi uhkaa viedä työpaikat synnyttämättä uusia, työn tarjonta kasvaa ja työn suhteellinen hinta alenee? Tämä taas tekee uuden ja entistä pääomavaltaisemman tekniikan käyttöönoton kannattamattomaksi. Tämän perusteella nopea täysautomatisointi ja samanaikainen massatyöttömyyden synty eivät sovi yhteen.
Sinänsä Oxfordin yliopistossa tehty kartoitus uhanalaisista työtehtävistä on perinpohjainen ja uskottava. Kuitenkin raportin arvio korvattavista työtehtävistä herättää joiltakin osin kysymyksiä. Raportin mukaan tietokoneistumisen ensimmäinen aalto voisi viedä suurimman osan kuljetuksen, muun logistiikan ja teollisuuden työtehtävistä. Mutta eikö ole niin, että esimerkiksi Suomessa teollisuus ja erityisesti raskas teollisuus on edennyt jo varsin pitkälle automatisoinnissa? Nykyisin työ on pitkälti valvontaa ja reagointia ennalta odottamattomiin häiriöihin. Vaikka automatisointi ja koneälyn soveltaminen varmasti jatkuvat, vaikuttaa siltä, ettei mitään äkkimuutosta tähän ole tulossa.
Kuljetusten ja liikenteen osalta Freyn ja Osbornen raportin arvio herättää vielä enemmän kysymyksiä. Onhan jo tänään mahdollista, että robotti kuljettaa kuorma-auton paikasta A paikkaan B. Mutta aika paljon pitää tapahtua, että liikenteen sujuvuudelle ja liikenneturvallisuudelle asetetut vaatimukset sallisivat nykyisen kumipyöräliikenteen täysautomatisoinnin.
Arviossaan, että automatisointi voisi korvata lähivuosina pääosan myös rakentamisen työpaikoista, Oxfordin yliopiston tutkimus tuntuu menevän ehkä eniten metsään. Tämä arvio perustuu näkemykseen, jonka mukaan rakentaminen voidaan viedä pääosin tehdassaleihin. Mutta niin Suomessa kuin muissakin kehittyvissä maissa rakentamisen painopiste on siirtymässä korjausrakentamiseen niin, että mahdollisuus tuottavuuden nopeaan nousuun rajoittuu tuntuvasti. Tämä trendi näkyy myös rakentamisen tähänastisessa kehityksessä. Rakentamisessa ei kaiketi ole pystytty valjastamaan tietotekniikkaa tuottavuuden tukemiseen. Niinpä sen kokonaistuottavuus on noussut Suomessa vain 13 prosenttia vuodesta 1975 vuoteen 2011.