1. T&Y-lehti
2. Yhdyskuntarakenne luo edellytykset kestävälle liikkumiselle ja päästövähennyksille

Yhdyskuntarakenne luo edellytykset kestävälle liikkumiselle ja päästövähennyksille

Yhdyskuntarakenteella on huomattava merkitys pitkän aikavälin ilmastopolitiikassa. Yhdyskuntien tiivis ja toimiva rakenne luo edellytyksiä liikenteen päästöjen vähentämiselle, rakennuskannan energiatehokkuudelle ja maankäytön hiilinielujen säästämiselle. Viime vuosina yhdyskuntarakenne on tiivistynyt suurimmilla kaupunkiseuduilla, mutta arkiliikkuminen on edelleen hyvin autoriippuvaista. Rakennuskannan energiankulutus ja päästöt laskevat hitaasti. Päästöjen merkittävä vähentäminen edellyttää tehokkaita samaan suuntaan vaikuttavia ohjauskeinoja ja nopeita toimenpiteitä. Kaupunkiseuduilla keskeinen keino on asutuksen, työpaikkojen ja palveluiden ohjaaminen sijainteihin, jotka mahdollistavat jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen käytön.

Julkaisu on toteutettu Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoituksella hankkeessa Beyond MALPE-coordination: Integrative Envisioning (BeMInE) (hankenro 303556).

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen haasteet koskettavat Suomessa koko yhteiskuntaa. Virallisista kasvihuonekaasupäästöistä eli Suomen alueella syntyvistä päästöistä valtaosa syntyy energiantuotannosta ja muusta teollisuudesta sekä maataloudesta. Mutta kun päästöjä tarkastellaan käyttöperusteisesti, kotitalouksien kulutus muodostaa noin 70 prosenttia päästöistä. Tällöin mukaan otetaan kotitalouksien kulutus ja julkisen sektorin toiminta sekä investoinnit kotimaahan, kuten rakentaminen (Seppälä ym. 2009, 86). Suomalaisten suurimmat ilmastovaikutukset muodostuvat täten asumisesta, liikkumisesta, ruuasta ja muusta tavaroiden ja palveluiden kulutuksesta.

Päästöihin vaikuttaa monella tavoin se, millaisia yhdyskuntamme ovat rakenteeltaan eli miten asuminen, työpaikat, palvelut ja muut toiminnot sijoittuvat suhteessa toisiinsa. Yhdyskuntarakenteen ominaisuudet heijastuvat tila- ja liikkumistarpeisiin, energiankulutukseen sekä maankäyttöön. Yhdyskuntarakenteen ilmastovaikutukset ovat pääosin epäsuoria. Hyvä yhdyskuntarakenne luo edellytyksiä kestäville ratkaisuille, kun sitä vastoin heikosti toimiva rakenne aiheuttaa päästöjen lisäksi muitakin negatiivisia ulkoisvaikutuksia, kuten ruuhkia ja asumisen kalleutta.

Yhdyskuntien fyysinen rakenne muuttuu uudisrakentamisen kautta melko hitaasti, mutta toiminnallisia muutoksia esimerkiksi arkimatkoissa voi tapahtua nopeammin. Yhdyskuntien kehitykseen vaikuttaa keskeisesti kaupungistumisen eteneminen. Väestönkasvu ja uudisrakentaminen ovat Suomessa keskittyneet viime vuosina hyvin suurelta osin alle kymmenelle kasvavalle kaupunkiseudulle. Erityisesti näillä alueilla pystytään tekemään valintoja sen suhteen, mihin suuntaan yhdyskuntarakenne kehittyy.

”Päästöihin vaikuttaa monella tavoin se, miten asuminen, työpaikat, palvelut ja muut toiminnot sijoittuvat suhteessa toisiinsa.”

Rakennuskannan energiankulutus ja päästöt laskevat hyvin hitaasti

Rakennuskannan energiankulutus on 2000-luvulla toistaiseksi kasvanut, mutta kulutuksen ennakoidaan laskevan nykytilanteesta 13 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, kun jo päätetyt politiikkatoimet toteutetaan (Mattinen ym. 2016). Vähennys on varsin pieni, mihin pääsyynä on rakennusten kerrosalan ennakoitu 38 prosentin kasvu. Energiankulutusta vähentävät vanhaa rakennuskantaa energiatehokkaampi uudistuotanto, vanhojen rakennusten korjaukset, lämmitystapojen muutokset ja rakennusten purkaminen. Pientalojen ja palvelurakennusten kokonaisenergiankulutus pienenee, kun taas vapaa-ajan asuinrakennusten energiankäyttö lisääntyy. Kasvihuonekaasupäästöjen kehitys riippuu siitä, millä tavoin rakennusten vaatima lämpö ja sähkö tuotetaan.

Asuinrakennusten lämmitettävä neliömäärä lisääntyy, mikä johtuu vain osittain väestön lisääntymisestä (kuvio 1). Tärkeämpiä tekijöitä ovat asumisväljyyden kasvu, asuntokuntien koon pieneneminen ja monipaikkainen asuminen. Asuttujen rakennusten määrä vähenee maaseudulla ja kasvaa kaupunkiseuduilla muuttoliikkeen seurauksena.

Kaupungistuminen lisää uudisrakentamista. Myös vaatimuksia rakennusten energiatehokkuudesta käytetään perusteluina uusien ekotehokkaiden asuinalueiden ja kauppakeskusten rakentamiselle. Pitkällä aikavälillä uusien rakennusten pienempi energiankulutus voikin näkyä pienempinä energiankulutuksen päästökertyminä rakennuksen käyttäjän näkökulmasta, mutta koko rakennuskannan tasolla merkittävä energiankulutuksen ja sen päästöjen vähentyminen edellyttää, että samalla vanhoja suuripäästöisimpiä rakennuksia puretaan.

Todellisen päästöhyödyn arviointi edellyttää myös rakennusmateriaalien ja -prosessien päästöjen mukaan laskemista (Kuittinen ja Le Roux 2017). Säynäjoki (2014) arvioi väitöskirjassaan, että voi kestää useita vuosikymmeniä ennen kuin energiatehokkuuden hyödyt uudella asuinalueella kompensoivat rakennusvaiheen aiheuttaman hiilipiikin. Hän suosittelikin nykyisen rakennuskannan energiakorjaamista uudisrakentamisen sijaan.

Rakennuksiin liittyviä kasvihuonekaasupäästöjä kasvattavia ilmiöitä ovat rakennuskannan vajaakäyttö väestöään menettävillä alueilla sekä betonirakentamisen kasvanut osuus asuinrakentamisessa lisääntyneen kerrostalorakentamisen myötä. Ratkaisuina vähähiiliseen asumiseen esitetään mm. olemassa olevan rakennuskannan parempaa hyödyntämistä, tilojen tehokkaampaa käyttöä ja yhteistiloja, jakamistalouden palveluja, energiatehokkuutta parantavia peruskorjauksia ja älykkäitä ratkaisuja (kodin lämmitykseen, ilmanvaihtoon, valaistukseen ja laitteiden käyttöön), puurakentamista sekä uusiutuvan sähkön ja lämmön rakennuskohtaista tuotantoa.

Hajautunut yhdyskuntarakenne lisää liikkumistarvetta ja vie hiilinieluja

Suomen kaupunkien rakenne on kansainvälisesti verrattuna hajanainen. Hajautumisen myötä asutuksen, työpaikkojen ja palveluiden väliset etäisyydet kasvavat, mistä aiheutuu liikenteen päästöjä sekä haasteita teknisen huollon verkostojen, liikenneväylien, joukkoliikenteen ja palvelujen järjestämiseen.

Hajautunut kaupunkirakenne vie runsaasti maa-alaa ja vähentää luonnon hiilinieluja. Yhden asukkaan keskimäärin viemä maapinta-ala on Suomessa Euroopan kolmanneksi korkein Liettuan ja Islannin jälkeen (European Environment Agency 2016). Yhdyskuntarakenteen hajautuminen alkoi Suomessa 1980-luvulla ja voimistui uudelleen 2000-luvulla, jolloin kaupunkien pääasiallinen laajentumistapa oli väljän pientaloasutuksen rakentuminen autonkäyttöön tukeutuville alueille.

Jopa 77 prosenttia kaupunkiseutujen laajentumisen viemästä pinta-alasta vuosina 2000–2012 oli ennen maanpeitteeltään metsää tai muuta virkistykseen soveltuvaa aluetta (Tiitu 2018). Kohti 2010-lukua tultaessa pientalorakentaminen kuitenkin väheni merkittävästi talouden taantuman myötä, ja täydennysrakentaminen on siitä lähtien voimistunut erityisesti Helsingin kaupunkiseudulla ja keskisuurissa kaupungeissa (Rehunen ym. 2018).

Joukkoliikenne vaatii toimiakseen riittävän asukastiheyden. Lähiöiden ra­kentaminen 1960- ja 1970-luvuilla loi perustan nykyisten kaupunkiseutujen joukkoliikenteeseen tukeutuville alueille. Suurilla kaupunkiseuduilla lähiöitä on uudistettu täydennysrakentamalla, ja näin on tuettu alueiden palvelujen säilymistä ja alueiden houkuttelevuutta. Poikittaisiin joukkoliikenneyhteyksiin ja raideliikenteeseen on myös tehty investointeja, kuten Helsingin jokerilinjat.

Monilla pienemmillä kaupunkiseuduilla lähiöt ovat kuitenkin menettäneet väestöään, minkä seurauksena joukkoliikenteen toimintaedellytykset ovat heikentyneet. Tästä huolimatta monien kaupunkien kaavoissa on edelleen paljon asuinaluevarauksia auton käyttöön tukeutuvilla alueilla sen sijaan, että asutusta ohjattaisiin joukkoliikennevyöhykkeille (vrt. kuvio 1) (Ristimäki ym. 2017).

Suomalaisten asumistoiveissa kaupunkimaisen ympäristön suosio on kasvanut (Strandell 2016). Sijainti ja liikenneyhteydet ovat nousseet tärkeimmiksi asuinalueen viihtyvyystekijöiksi, mutta myös lähiluontoa arvostetaan edelleen. Asuinalueen luonnonympäristö, rauhallisuus sekä ulkoilumahdollisuudet ovat sijainnin jälkeen tärkeimpiä viihtyvyystekijöitä suomalaisille.

Kiinnostus kaupunkipientaloasumiseen onkin kasvussa. Liikkumisen päästöjen vähentämiseksi olisi tärkeää, että kaupungit vastaisivat pientalokysyntään kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen mahdollistavilla alueilla. Jos tällaisilla alueilla ei ole tarpeeksi kohtuuhintaista pientalotarjontaa, kysyntä voi kohdistua autoriippuvaisemmille sijainneille.

Kaupunkien tulisi edistää myös pientaloasumista alueilla, joilla kävely, pyöräily ja joukkoliikenne ovat mahdollisia.

Ilmasto- ja luontovaikutusten kannalta ei ole yhdentekevää, kuinka kaupunkeja täydennysrakennetaan. Ennestään rakennetulle alueelle rakentaminen tuottaa vähemmän haittaa kuin metsä- tai muun luontoalueen rakentaminen. Kaupunkimaisiltakin asuinalueilta tulisi löytyä ihmisten arvostamaa luontoa, talotyypistä riippumatta. Sen lisäksi, että viheralueet lisäävät ihmisten viihtyvyyttä ja terveyttä, ne ylläpitävät luonnon monimuotoisuutta ja auttavat kaupunkeja sopeutumaan ilmastonmuutokseen. Puut varjostavat helteillä, kasvipeitteiset pinnat imevät sadevesiä ehkäisten tulvia ja luonnonkasvien suosiminen viherrakentamisessa rikastuttaa luontoa. Hyvällä suunnittelulla ja luontopohjaisilla ratkaisuilla voidaan turvata viheralueiden hyödyt myös tiivistyvissä kaupungeissa.

Arkimatkojen autoriippuvuus on edelleen suurta

Suomalaiset tekevät Henkilöliikennetutkimuksen (HLT) mukaan päivittäin keskimäärin hieman alle kolme arkimatkaa, joiden yhteispituus on noin 25 km (Liikennevirasto 2018). Arkimatkalla tarkoitetaan tässä alle 100 km pituista matkaa, joka on kuljettavissa päivittäin. Vuorokaudessa kuljettujen matkojen määrä ja pituus henkeä kohden ovat pysyneet 2000-luvulla samalla tasolla.

Noin 81 prosenttia arkimatkojen kilometreistä kuljetaan henkilöautolla joko kuljettajana tai matkustajana. Arkiliikkumisen päästöt syntyvätkin lähinnä autoliikenteestä. Henkilöautoilun suuri osuus kertoo siitä, että asunnot, työpaikat ja palvelut eivät ole helposti saavutettavissa eivätkä tavarat kuljetettavissa ilman autoa. Yhtenä syynä voi olla myös tottumus käyttää autoa lähes kaikilla matkoilla – silloinkin kun sille olisi hyviä vaihtoehtoja.

Yhdyskuntarakenne vaikuttaa liikkumisessa eniten juuri arkimatkojen pituuteen ja kulkutapoihin. Tiivis rakenne, lyhyt etäisyys keskustaan ja toimiva liikennejärjestelmä ovat yhteydessä lyhyempiin arkimatkoihin, kestävien kulkutapojen käyttöön ja pienempiin ilmastopäästöihin (mm. Naess 2017, Ristimäki ym. 2013). HLT:n mukaan väljästi rakennetuilla ja kaukana keskustasta sijaitsevilla alueilla arkiliikkumisen määrä henkilöautolla on moninkertainen verrattuna tiiviisti rakennettuihin alueisiin lähellä keskustaa (kuvio 2).

Yhdyskuntarakenteen seurantatiedot osoittavat, että mahdollisuudet kulkea työmatkat kestävillä kulkumuodoilla ovat 2000-luvulla heikentyneet kaikilla Suomen kaupunkiseuduilla (Rehunen 2018). Vaikka työmatkat tuottavat arkimatkojen kaikista kilometreistä vain reilun viidenneksen, liikennejärjestelmä joudutaan mitoittamaan työmatkojen aiheuttamien ruuhkahuippujen mukaan.

Autoriippuvuuden kasvu johtuu siitä, että aiempaa harvemmalla sekä asuin- että työpaikka sijaitsee hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä tai kävely- tai pyöräilyetäisyydellä (kuvio 3). HLT:n perusteella erityisesti työpaikkojen sijainnilla on suuri merkitys sille, miten paljon kestäviä kulkutapoja käytetään.

Ostos- ja asiointimatkojen määrä ja pituus ovat kasvaneet 2000-luvulla ja ovat samaa suuruusluokkaa työmatkojen kanssa (Liikennevirasto 2018). Yhtenä syynä kehitykseen on vähittäiskaupan painottuminen suuriin yksiköihin, joihin asiakkailla on paljon pitempi matka kuin lähikauppaan. Monet uudet hypermarketit ovat sijoittuneet keskustojen ulkopuolelle, jolloin arkimatkat suuntautuvat eri puolille kaupunkia ja ainoaksi mahdolliseksi kulkutavaksi jää usein auto.

Vähittäiskaupan suuryksiköt lisäävät autoilua, eikä verkkokauppa vielä vähennä liikennettä paljoakaan.

Etätyö, verkkokauppa ja muut digitaaliset palvelut vähentävät tarvetta fyysiseen matkustamiseen ja tätä kautta myös arkiliikkumisen päästöjä. Verkkokauppa on yleistynyt varsinkin monien erikoistavaroiden ostokanavana, jolloin tuotteen kuljetuspalvelu ja nouto korvaavat kauppamatkoja. Toisaalta etätyö ja -palvelut voivat myös mahdollistaa asumisen entistä kauempana työpaikasta ja palveluista, jolloin matkojen pidentyminen syö pienemmän matkamäärän tuomia etuja.

Kasvava osa arkiliikkumisesta liittyy HLT:n mukaan vapaa-ajan viettoon, ulkoiluun, vierailuihin ja muiden henkilöiden kyyditsemiseen. Vapaa-ajan matkat ovat matkojen pituuden ja ajoittumisen suhteen työ- ja ostosmatkoja epäyhtenäisempi matkatyyppi, jonka kestäviä liikkumisvalintoja voidaan parhaiten edistää tarjoamalla mahdollisimman kattavaa pyöräily- ja joukkoliikenneverkostoa sekä hyviä lähiulkoilumahdollisuuksia. Liikunta-, ulkoilu- ja harrastuspaikkojen sijainnilla voidaan vaikuttaa siihen, miten niihin on mahdollista kulkea eri kulkuvälineillä.

Vaikuttaako yhdyskuntarakenne pitkiin vapaa-ajan matkoihin?

Suomalaisten pitkistä, yli 100 km mittaisista matkoista kotimaassa ja ulkomailla kertyy yhtä paljon kilometrejä kuin arkimatkoista. Pitkiä vapaa-ajan meno-paluumatkoja tehdään kotimaassa vuodessa noin seitsemän ja ulkomaille noin puolitoista (Liikennevirasto 2018, Tilastokeskus 2019). Kotimaanmatkoja tehdään yleisimmin henkilöautolla, ulkomaanmatkoja lentokoneella.

Suomalaisten matkailu on kasvanut tasaisesti. Viime vuosina etenkin ulkomaanmatkailu ja lentoliikenne ovat kasvaneet voimakkaasti (Niemistö ym. 2019), mutta myös kotimaan pitkillä matkoilla kuljetut autokilometrit ovat lisääntyneet (Liikennevirasto 2018). Noin 67 prosenttia kotimaan pitkistä matkoista ja 79 prosenttia ulkomaan pitkistä matkoista liittyy vapaa-aikaan. Arkimatkoista poiketen pitkien vapaa-ajan matkojen suuntautuminen on vähemmän riippuvainen yhdyskuntarakenteesta.

Useiden tutkimusten mukaan kaupunkilaiset tekevät enemmän pitkiä vapaa-ajan matkoja kuin maaseudulla asuvat, ja erityisen paljon matkailevat suurten kaupunkien kaikkein tiiveimmillä alueilla kuten keskustoissa asuvat (Czepkiewicz et al. 2018, Ottelin et al. 2014). Kaupunkilaiset tekevät esimerkiksi enemmän viikonloppumatkoja autolla vapaa-ajan asunnoille, ja tiiveimmillä alueilla asuvat matkailevat erityisen paljon ulkomaille lentäen. Onkin esitetty, että tiiviin yhdyskuntarakenteen hyödyt arkiliikkumisen vähäpäästöisyydessä osittain menetettäisiin pitkien vapaa-ajan matkojen aiheuttamien päästöjen vuoksi.

Alueelliset erot pitkissä vapaa-ajan matkoissa johtuvat kuitenkin pääosin muista selittävistä tekijöistä kuin yhdyskuntarakenteesta. Kaupunkien ydinalueilla asuvien tulotaso on keskimäärin korkeampi kuin muilla, joten he pystyvät kuluttamaan enemmän matkailuun ja tuottavat siten päästöjäkin enemmän. Matkustelusta pitävät ihmiset hakeutuvat usein kaupunkeihin, jossa he pystyvät helpoiten toteuttamaan liikkuvaa elämäntapaansa. Tiiviissä kaupunkiympäristössä syntyy säästöjä siitä, että autoa ei tarvitse hankkia tai talon ja pihan huoltoon ei tarvitse kuluttaa aikaa, joten asukkaat voivat siirtää rahan ja ajan käyttöä enemmän mm. matkailuun. Osalle kaupunkilaisista matkustaminen vapaa-ajan asunnoille tai muuhun rauhallisempaan ja luonnonläheisempään ympäristöön voi kompensoida kaupunkiympäristön puutteita ja urbaanin ympäristön stressitekijöitä (Strandell ja Hall 2015).

”Kaupunkiympäristössä asuvien pitkät vapaa-ajan matkat eivät mitätöi tiiviin yhdyskuntarakenteen hyötyjä.”

Kaupunkiympäristössä asuvien pitkät vapaa-ajan matkat eivät mitätöi tiiviin yhdyskuntarakenteen hyötyjä, eikä matkailun päästöjä voi vähentää hajauttamalla yhdyskuntarakennetta. Oleellista on sen sijaan edistää kestäviä elämäntapavalintoja eri ohjauskeinoilla ja vauhdittaa teknologista kehitystä matkailun päästöjen vähentämiseksi.

Tutkimustieto pitkien vapaa-ajan matkojen syistä ja motivaatioista voi tarjota kaupunkisuunnitteluun tietoa siitä, mitkä ympäristön laatutekijät vaikuttavat mahdollisiin kaupunkiympäristön puutteita kompensoiviin vapaa-ajan matkoihin. Matkustustarvetta voivat vähentää esimerkiksi lähiympäristön monipuoliset vapaa-ajanviettomahdollisuudet, riittävät luontoalueet ja rauhoittumisen paikat sekä mahdollisuudet muokata ja vaikuttaa omaan lähiympäristöön.

Tarvitaan tehokkaita samaan suuntaan vaikuttavia ohjauskeinoja

Suomi on sitoutunut kunnianhimoisiin tavoitteisiin ilmastopäästöjen vähentämisessä, ja tavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan monia eri ohjauskeinoja. Haasteena on, että monet toimenpiteet ovat sektorikohtaisia ja ilmastotavoitteet ovat osittain ristiriidassa esimerkiksi elinkeinopolitiikkaan liittyvien toimien kanssa. Yhdyskuntarakenteeseen liittyvien päästöjen tehokas vähentäminen edellyttää maankäytön, asumisen, liikenteen, palveluiden ja elinkeinojen (MALPE) suunnittelua yhtenä kokonaisuutena eikä toisistaan erillisinä.

Yhdyskuntarakenteen merkitys korostuu varsinkin pitkän aikavälin päästötoimissa (Liimatainen ym. 2015). Kaupunkiseuduilla keskeinen keino vähentää päästöjä on asutuksen, työpaikkojen ja palveluiden ohjaaminen sijainteihin, jotka mahdollistavat jalankulun, pyöräilyn ja joukkoliikenteen käytön. Täydennysrakentamisen edistäminen ja kaupunkipientalojen tuotanto hyviin sijainteihin on tärkeää kaupunkisuunnittelussa. Yhdyskuntien tiivistämisen vastapainoksi on huolehdittava kaupunkiympäristön laadusta ja monipuolisuudesta sekä viherrakenteesta. Maaseudulla oleellista on olemassa olevan infrastruktuurin tehokas ylläpito ja paikallisten resurssien, kuten uusiutuvan energian, hyödyntäminen.

Yhdyskuntarakenteeseen liittyvien päästöjen tehokas vähentäminen edellyttää maankäytön, asumisen, liikenteen, palveluiden ja elinkeinojen suunnittelua yhtenä kokonaisuutena.

Yhdyskuntien kehittämisen ja päästövähennysten ohjauskeinot on tarpeen sovittaa eri alueille niiden lähtökohtien mukaan. Liikenteen ohjauskeinoissa hyvä lähestymistapa on tunnistaa kaupunkiseduilta erillisiä jalankulku-, joukkoliikenne- ja autokaupungin kudoksia ja kehittää kullekin niistä omia kestäviä ratkaisuja (Ristimäki 2017). Rakennuskannan aiheuttamien päästöjen vähentämisessä on tarpeen ottaa huomioon kunkin alueen rakennuskannan korjaustarpeet, kaukolämpöverkko, kiinteistökohtaiset energiaratkaisut, paikallinen energiantuotanto sekä uudisrakentamisen vaikutukset.

Energiaratkaisut ja liikkumistavat tu­levat tulevaisuudessa muuttumaan nopeammin kuin yhdyskuntarakenne. Sähköautot vähentävät autoilun päästöjä ja ratkaisevat osan päästövähennystarpeesta, mutta ne eivät poista autoriippuvuuden ongelmia. Auton tilatarve kaupunkitilassa ei muutu sähköauton myötä, joten autoilun vaatimat rakenteet ovat yhä pois muusta maankäytöstä. Kaupungeissa tehokas joukkoliikenne on tulevaisuudessakin paras tapa liikuttaa suuria väestömääriä, ja viihtyisät keskustat edellyttävät katutilan jakamista eri kulkumuodoille.

Uudet palvelut auttavat tehostamaan rakennusten energiataloutta ja liikennevälineiden käyttöä. Uudet innovaatiot eivät leviä, ellei niiden leviämiselle ole otollista maaperää. Esimerkiksi yhteiskäyttöautot tai muut uudet liikenneinnovaatiot edellyttävät tiettyä väestöpohjaa, jotta palveluista tulee kannattavia. Yhdyskuntarakenne voi luoda edellytyksiä uusille innovaatioille.

Koska vapaa-ajan merkitys on suuri ja ihmisten elämä monipaikkaista, kestäviä ratkaisuja on tarpeen kehittää erikseen pitkille matkoille. Lähimatkailun ja raideliikenteen suosiminen, matkaketjujen toimivuuden parantaminen, uudet liikennepalvelut, uusiutuvaan energiaan pohjautuva käyttövoima ja liikenteen teknologinen kehitys ovat keinoja vähentää pitkien matkojen päästöjä.

Taloudellisilla ohjauskeinoilla ja sääntelyllä voidaan ohjata sekä ihmisten liikkumiskäyttäytymistä että teknologista kehitystä päästöjen vähentämiseksi (Nissinen ym. 2015, Niemistö ym. 2019). Vaikka elämäntavat määrittelevät vapaa-ajan matkailua enemmän kuin yhdyskuntarakenne, on yhdyskuntasuunnittelulla tärkeä mahdollistaa ratkaisuja, joilla myös pitkien matkojen päästöjä voidaan vähentää.