Vero- ja tuloerokeskustelua Orpon ja Sipilän tyyliin
Eduskunnan budjettikeskustelussa 20.9.2017 valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi: ”On virheellistä sanoa, että veronkevennyksiä annettaisiin ikään kuin kyse olisi alun perin valtion rahoista. Ne ovat ihmisten rahoja.” Kuulostaako tutulta? Ne meistä, jotka elivät tai jopa asuivat Britanniassa 1980-luvulla, muistavat, että täsmälleen näin puhui silloin pääministeri Margaret Thatcher. ”Valtioilla ei ole omia rahoja. On vain veronmaksajien rahaa”. Thatcherin kommentti heijasti hänen libertaarista maailmankuvaansa, jota hän oli ammentanut libertaari-ikoni Friedrich von Hayekin ajattelusta.
Loppuun asti vietynä ajatus ihmisten omista rahoista veisi filosofi Robert Nozickin ajattelua seuraten minimivaltioon tai yövartijavaltioon, jonka ainoaksi tehtäväksi jäisi huolehtiminen siitä, ettei omistusoikeuksia loukattaisi. Yövartijavaltiokin täytyy rahoittaa jollain tavalla. Tässä kohtaa Nozick joutuu vaikeuksiin. Ihmisten pitäisi luovuttaa vapaaehtoisesti omia rahojaan valtiolle.
Toinen libertaari-ikoni Milton Friedman huomasi, ettei vapaaehtoinen järjestely onnistu vapaamatkustajaongelman vuoksi. Pääministeri Juha Sipilän pettyminen suurituloisten heikkoon osallistumiseen palkanalennustalkoisiin heijastaa juuri tätä ongelmaa.
Sipilä (Kesk.) kertoi Helsingin Sanomien mukaan (21.9.2017), että ”tuloerot eivät ole tällä hallituskaudella revenneet. Hänen mukaansa tuloerot ”ryöpsähtivät” viimeksi 1990-luvulla kasvuun, kun Sdp, Vihreät ja Vasemmistoliitto olivat hallituksessa. Sipilän mukaan tuolloin tuloerot kasvoivat 40-kertaisesti verrattuna nykyiseen”. On totta, kuten kuviosta 1 nähdään, että tuloerot kasvoivat voimakkaasti 1990-luvun lopulla. Sipilä unohti kuitenkin mainita, että tuolloin käytettävissä olevien tulojen erot ”ryöpsähtivät” kasvuun Ahon (Kesk.) porvarihallituksen käyttöön ottaman eriytetyn tuloverotuksen vuoksi.
Kuvio 1 osoittaa hyvin konkreettisesti, miten absoluuttiset tuloerot ovat kehittyneet vuodesta 1990 eteenpäin. Siitä nähdään myös, että tuloerot jatkoivat reipasta kasvuaan 2000-luvun 1. vuosikymmenellä aina vuonna 2008 alkaneeseen kriisiin asti. Tuolloin myös keskusta oli hallituksessa.
Ylimmät tulot ja tulo-osuudet (ennen kaikkea johtuen ansiotulojen muuntamisesta kevyemmin verotetuiksi pääomatuloiksi) kasvoivat voimakkaasti 1990-luvun loppupuoliskolta vuoteen 2007 asti. Sen sijaan alimmalla 90 prosentilla tulonsaajista tulokehitys oli varsin maltillista. Keskimääräinen kasvu ylimmän tulokymmenyksen alimmassa 9 prosentissa oli myös melko vaatimatonta verrattuna ylimpään yhteen prosenttiin, joka teki 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla irtioton muista.
Jos mennään vielä ylemmäs ylimpään promilleen, kasvu oli aivan omissa lukemissaan. Sen voi päätellä jo siitä, että kuviossa 1 ylimmän yhden prosentin keskiarvo ja mediaani ovat loitonneet toisistaan. Toisin kuin keskiarvoon, mediaaniin ei vaikuta kaikkein suurituloisimpien tulojen kasvu.
Mediaanin ja keskiarvon suhde on itsessään tuloeromitta. Alimmassa 90 prosentissa mediaani ja keskiarvo ovat lähes päällekkäin. Kuvio 2 vahvistaa, miten verotuksen keveneminen suurissa tuloissa (jotka ovat suurelta osin pääomatuloja tai niiksi muunnettuja) vähensi voimakkaasti välittömän verotuksen uudelleenjakovaikutusta. Vaikutus vähentyi eriytetyn tuloverotuksen käyttöönoton jälkeen noin 40 prosenttia tultaessa 2000-luvulle.
Kuvio 1. Reaaliset käytettävissä olevat tulot vuosina 1990–2015. Mediaani ja keskiarvo eri prosenttipisteissä ja ylimmässä 1 prosentissa, vuoden 2015 hinnoin.
Välilliset (tai hyödyke)verot vähentävät uudelleenjakoa lisää. Ne eivät näy kuviossa 2. Suomessa sekä keskimääräiset että rajaverot kasvavat tulojen mukana valtion ansiotuloverotuksessa. Kun pääomatulot otetaan mukaan, ylimpien kokonaistulojen osalta monena vuonna kokonaistulojen verotus ei ole ollut enää progressiivista sen enempää keskimääräisten kuin rajaverojenkaan mielessä.
Tämä seikka ei suinkaan estänyt ministeri Orpoa lausumasta seuraavaa: ”Meillä on Suomessa yksi maailman kovimmista progressioista. Jos se olisi lääke, se olisi jo tehonnut” (Yle 6.6.2017). Orpo jostain syystä unohti mainita, että valtion ansiotuloveron osuus kokonaisverotuloista oli alle 10 prosenttia vuonna 2016. Eriytetty tuloverotuksemme takaa, ettei tuloeroissa ole käännettä näkyvissä. Orpohan on Sipilän tavoin torpannut ehdotukset eriytetyn tuloveron muuttamisesta. Miksiköhän?
Kuvio 2. Välittömien verojen vaikutus 1990–2015
Sipilä aikoo ”teettää uudet laskelmat tuloerojen kehityksestä, koska eduskunnan tietopalvelun ja VM:n laskelmat eivät ota hänen mielestään huomioon sitä, että työllisyys on parantunut” (HS 21.9.2017). Sipilän ja monen muun kaipuu ”dynaamisten” vaikutusten huomioonottamisesta tulonjakoarvioinneissa saattaa tuntua hyvin perustellulta. Todellisuudessa vaikutusarviot tulisivat entistä epävarmemmiksi. On käytännössä vaikeaa, ellei mahdotonta erottaa esimerkiksi työllisyysvaikutuksia siitä, mikä johtuu hallituksen politiikasta ja mikä taas on seurausta yleisestä maailmantalouden kehityksestä. Erikoista on, että eduskunnan tietopalvelun ja VM:n tuloeroarviot tulivat hallitukselle yllätyksinä. Ne olisi voitu teettää jo ennen hallituksen tekemiä päätöksiä.