1. T&Y-lehti
2. Työvoiman liikkuvuus korkean teknologian sektorilla

Työvoiman liikkuvuus korkean teknologian sektorilla

Työn kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuus työmarkkinoilla on yksi keskeinen talouskasvun hidaste Suomessa. Työvoiman liikkuvuudella on ratkaiseva merkitys tämän ongelman selvittämisessä. Työvoiman liikkuvuuteen vaikuttavia tekijöitä ei tunneta kuitenkaan kovin syvällisesti. Perussyy tähän on, että liikkuvuus osoittautuu erittäin monimuotoiseksi ilmiöksi. Se selittyy eri tavoin tutkittaessa yritysten, toimialojen tai maantieteellisten alueiden välistä liikkuvuutta. Eroavuuksia löytyy myös, kun tarkastellaan ketkä liikkuvat, ja esimerkiksi miten ikä, siviilisääty tai työhistoria vaikuttavat liikkuvuuteen. Tässä kirjoituksessa esitämme tutkimustuloksiamme näiden eri tekijöiden vaikutuksista korkean teknologian työntekijöiden liikkuvuuteen Suomessa.

Yksi tämänhetkisistä maailmanlaajuisista megatrendeistä on ihmisten, yritysten ja ylipäätään kaikenlaisen taloudellisen toiminnan, mukaan lukien innovatiivisen toiminnan alueellinen keskittyminen. Alan kirjallisuudessa tästä käytetään nimitystä ”Spiky world”, piikikäs maailma (Florida 2005). Useat tutkijat ympäri maailman ovat jo pitkään olleet yhtä mieltä siitä, että osaaminen ja tietotaito leviävät yrityksestä toiseen tehokkaammin, kun yritykset ja ihmiset ovat jatkuvassa kanssakäymisessä keskenään kasvokkain. Maantieteellinen läheisyys luonnollisesti helpottaa olennaisesti tätä kanssakäymistä.

Yritysten alueellisen keskittymisen, niin sanotun agglomeroitumisen, hyödyt ja haitat vaikuttavat merkittävällä tavalla myös alueellisiin työvoimavirtoihin. Toisaalta myös työllisyyden kehitys eri aloilla ja alueilla vaikuttaa siihen, miten ihmiset vaihtavat työpaikkoja ja muuttavat alueelta toiselle. Tutkimukset ovat osoittaneet, että työvoiman liikkuvuus, kuten muuttoliike yleensäkin ottaen, ovat hyvin myötäsyklisiä ilmiöitä (Simonen et al. 2018); talouden kasvaessa liikkuvuus lisääntyy ja talouden taantuessa se puolestaan vähentyy.

Yhtenä keskeisenä agglomeraatiokirjallisuuden tutkimuskysymyksenä on ollut selvittää, mitkä syyt lisäävät alueellista keskittymistä ja mitkä puolestaan ajavat yrityksiä pois suurista keskittymistä. Paljon on tutkittu myös sitä, miten talouden yleiset suhdanteet, alueelliset vetovoimatekijät ja ihmisten henkilökohtaiset tekijät lisäävät tai vähentävät ihmisten halukkuutta muuttaa alueelta toiselle. Nämä kaksi asiaa yhdistettynä on liikkuvuutta kuitenkin tarkasteltu toistaiseksi suhteellisen vähän (esim. Simonen et al. 2016b, Simonen et al. 2018).

Kaksi työvoiman liikkuvuuteen vaikuttavaa megatrendiä: alueellinen keskittyminen ja tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluvaltaistuminen.

Toinen keskeinen megatrendi viimeisten vuosikymmenten aikana on ollut palvelutoimialojen kasvanut rooli erityisesti läntisen maailman kehittyneissä talouksissa. Niiden merkitys suhteessa teollisuustoimialoihin on kasvanut sekä tuotannon että työllisyyden osalta. Yhtenä tärkeimmistä tuotantorakenteen palveluvaltaistumista selittävistä tekijöistä voidaan pitää uudenlaista teknologiaa hyödyntävien palvelualojen kasvua.

Erityisesti kehittyneissä maissa tieto- ja viestintäteknologia-alan palveluvaltaistuminen on ollut merkittävää. Digitalisaatio, erityisesti internet, sosiaalinen media ja mobiiliteknologian kehittyminen ovat mahdollistaneet tehokkaan globaalin markkina-alustan uudenlaista teknologiaa hyödyntäville palveluyrityksille. Alan yritysten toimintaa voidaan pitää keskeisenä kehittyneiden maiden taloudellista kasvua ja työllisyyttä synnyttävänä voimana (ks. esim. European Commission 2015, Simonen et al. 2016a).

Korkean teknologian toimialarakenteen kehitys Suomessa

Korkean teknologian yritysten menestyminen globaaleilla markkinoilla on ollut yksi Suomen talouden kasvun kulmakivistä jo useamman vuosikymmenen ajan. Korkean teknologian sektorin työllisyys kasvoi Suomessa merkittävästi 1990-luvun lamavuosien jälkeen aina 2000-luvun alkuun asti. Nokian johtaman elektroniikkateollisuuden rooli tässä kasvussa oli merkittävä. Koko korkean teknologian sektorin työllisyys kasvoi yli 80 000 työntekijällä ja oli vuonna 2000 yhteensä liki 180 000 henkeä (kuvio 1).

Osaamisintensiivisten palvelualojen merkitys on parin viimeisen vuosikymmenen aikana voimistunut nopeasti korkean teknologian sektorilla Suomessa. Tämä voidaan nähdä esimerkiksi korkean teknologian teollisuuden ja palvelutoimialojen työllisyyskehityksen perusteella. Korkean teknologian sektorin voimakkaan kasvun aikaan 1990-luvun alussa työllisyys toki kasvoi myös palveluissa, mutta kuitenkin selvästi maltillisemmin kuin teollisuuden toimialoilla. Teollisuustoimialojen työllisyyden lähtiessä laskuun vuosituhannen vaihteen IT-kuplan puhkeamisen jälkeen jatkoi palvelutoimialojen työllisyys samanaikaisesti kasvuaan.

Kuviosta 1 käy ilmi, kuinka korkean teknologian työllisyyden kehitys Suomessa on tarkastelujaksolla seurannut toimialojen elinkaarille tyypillistä niin sanottua S-käyrää (punainen käyrä kuviossa 1). Korkean teknologian sektorin alkuvaihe ajoittuu 1980-luvun loppuun/1990-luvun alkuun. Koko 1990-luku elettiin voimakasta kasvuvaihetta, ja 2000-luvun alkuun mennessä oli saavutettu sektorin kypsyysvaihe.

Varsinaista koko korkeaa teknologiaa koskettavaa laskuvaihetta ei ole ainakaan vielä koettu. Tosin erityisesti elektroniikan toimialalla on työllisyyden kehitys laskenut voimakkaasti 2000-luvun alusta alkaen, joten sen osalta voitaneen puhua toimialan laskuvaiheesta. Samanlainen elinkaari on nähtävissä myös alueellisesti, esimerkiksi Oulun ja Tampereen seudun korkean teknologian sektorin kehityksessä¹.

Alueellisten ja yksilöllisten tekijöiden vaikutus työvoiman liikkuvuuteen toimialan elinkaaren eri vaiheissa

Osaavan työvoiman saatavuus on yksi merkittävimmistä positiivista asioista mitä (toimialoittainen) alueellinen keskittyminen eli agglomeraatio tarjoaa yrityksille. Erityisen merkittävä rooli sillä voidaan katsoa olevan korkean teknologian yritysten kohdalla. Maantieteellinen läheisyys yritysten välillä edesauttaa työnantajaa osaamisprofiililtaan sopivan työntekijän löytämisessä (Di Addario 2011, de Blasio ja Di Addario 2005, Scott ja Storper 1990). Ihmisten vaihtaessa työpaikkaa myös teknologiaosaamista siirtyy yrityksestä toiseen, mikä edesauttaa uusien innovaatioiden syntymistä.

Merkittävin yritysten keskittymisen tarjoama etu työntekijälle puolestaan lienee se, että saman alan yritysten maantieteellinen läheisyys tarjoaa mahdollisuuden vaihtaa työpaikkaa, esimerkiksi isomman palkan perässä, ilman tarvetta asunnonvaihdolle. Toisaalta työpaikan menettämisen jälkeen uudelleen työllistymisen todennäköisyys on korkeampi alueilla, joilla sijaitsee paljon saman alan yrityksiä. Toimialakohtaisen negatiivisen shokin aiheuttama työttömyys voi samalla kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että uuden työpaikan löytäminen voi olla vaikeaa, mikäli yksittäisen toimialan merkitys alueella on suuri (Pissarides ja Wadsworth 1989). Tämä voi pakottaa muuttamaan alueelta toiselle.

Alue- ja toimialarakenneominaisuuksien lisäksi ihmisten henkilökohtaiset tekijät vaikuttavat työpaikan vaihtamiseen ja muuttamiseen. Tutkimustulokset osoittavat selvästi, että iän myötä liikkuvuus tyypillisesti vähenee (Eliasson et al. 2003) ja naiset ovat miehiin verrattuna vähemmän liikkuvia (Brandén 2013, Eliasson et al. 2003, Faggian et al. 2007). Korkeasti koulutettujen, korkeammassa asemassa olevien ja eritysosaajien liikkuvuus on suurempaa vähemmän koulutettuihin työntekijöihin verrattuna (Pissarides ja Wadsworth 1989, Brandén 2013, Eliasson et al. 2003).

Yhtä lailla tunnettua on, että perhe, erityisesti kouluikäiset lapset (esim. Huttunen et al. 2018) ja omistusasuminen (Helderman et al. 2006, Petzold 2017) vähentävät merkittävästi ihmisten liikkuvuutta alueiden välillä. Suomessa, missä suuri osa perheiden varallisuudesta on kiinni asunnoissa, tämän vaikutuksen voidaan olettaa olevan erityisen suuri (Laamanen 2017).

Alueiden välinen sekä paikallinen yrityskeskittymien sisällä tapahtuva ihmisten liikkuminen yrityksestä toiseen näyttää tutkimustulostemme mukaan kytkeytyvän toimialan elinkaaren eri vaiheisiin. Erityisesti korkean teknologian sektorilla toimialan elinkaaren eri vaiheet voivat olla varsin lyhytkestoisia, ja siten niiden vaikutukset työmarkkinoille voivat olla hyvinkin nopeita. Tutkimustuloksemme osoittavat, että työvoiman liikkuvuus korkean teknologian sisällä oli varsin vähäistä lamavuosien jälkeen vuosina 1993–1996. Vuosien 1997–2000 välisenä aikana, korkean teknologian työllisyyden kasvaessa voimakkaasti myös työvoiman liikkuvuus korkean teknologian toimialojen välillä kasvoi huimasti sekä absoluuttisesti että suhteessa sektorin kokonaistyöllisyyteen. Yli 10 000 työntekijää siirtyi korkean teknologian toimipaikasta toiseen joka vuosi aina 2000-luvun alun IT-kuplan puhkeamiseen asti. Vuoden 2004 jälkeen liikkuvuus lähti uudelleen kasvuun (Simonen et al. 2018).

Suomessa korkean teknologian työvoiman liikkuvuus kasvoi voimakkaasti vuosina 1997–2000 ja uudelleen vuoden 2004 jälkeen.

Tutkimuksessamme jaamme työvoiman liikkuvuuden eri tyyppisiin liikkuvuuksiin. Työntekijät voivat liikkua tietyllä alueella toimialan sisällä tai toimialojen välillä. Toisaalta työntekijä voi vaihtaa samalla sekä toimialaa että aluetta tai pysyä samalla toimialalla vaihtaen aluetta. Tuloksemme osoittavat, että alueelliset ja henkilökohtaiset tekijät vaikuttavat eri tavoin näihin liikkuvuuden tyyppeihin. Tutkimuksemme tuo lisävalaistusta esimerkiksi siihen, miten alueelliset vetovoimatekijät vaikuttavat työvoiman liikkuvuuteen toimialan elinkaaren eri vaiheissa.

Yleisesti tutkimustuloksemme osoittavat, että alueelliset tekijät näyttävät kytkeytyvän erityisesti alueen sisäiseen työvoiman liikkuvuuteen. Sen sijaan alueellisten vetovoimatekijöiden roolit vaihtelevat niin alueelle muuttoon kuin alueelta poismuuttoon liittyen, kun tarkastelemme alueiden välistä erityyppistä työvoiman liikkuvuutta. Lisäksi alueellisen toimialoittaisen keskittymisen ja erikoistumisen vaikutus liikkuvuuteen näyttää vaihtelevan sen mukaan, missä elinkaaren vaiheessa asiaa tarkastellaan.

Nokian voimakas kasvu 1990-luvun lopulla ja toisaalta myös kasvun hiipuminen 2000-luvun alussa voi selittää alueellisen keskittymisen voimakkaan negatiivisen vaikutuksen alueiden sisäiseen liikkuvuuteen erityisesti korkean teknologian teollisuuden toimialoilla. Korkean teknologian sektorin kasvuvaiheessa alueellisen keskittymisen voidaan tulkita vähentäneen merkittävästi liikkuvuutta toimialan sisällä ja pitäneen työntekijät esimerkiksi Oulun kaltaisissa teknologiakeskittymissä. Kasvun seurauksena monilla alueilla elektroniikkateollisuuden ja Nokian rooli työllistäjänä oli niin vahva, ettei vaihtoehtoisia työpaikkoja juurikaan ollut tarjolla. Toisin sanoen toimialarakenteiden yksipuolistuminen johti alueiden sisäisen liikkuvuuden heikkenemiseen, vaikka alueet luokiteltiin korkean teknologian keskittymiksi. Voimakkaan verkostoitumisen seurauksena Nokian vaikeudethan alkoivat näkyä myös muissa elektroniikkateollisuuden yrityksissä. Työmarkkinat tältä osin ikään kuin jähmettyivät. Vaikka sekä kasvu- että kypsyysvaiheessa keskittymisen vaikutus liikkuvuuteen on negatiivinen, ovat syyt tämän takana todennäköisesti hyvin erilaiset.

Nokia yksipuolisti korkean teknologian alueiden toimialarakennetta ja vähensi osaltaan niiden sisäistä työvoiman liikkuvuutta.

Tutkimustulostemme mukaan alueiden välistä liikkuvuutta selittävät yksilökohtaiset tekijät näyttävät kytkeytyvän monilta osin työntekijän muihin ominaisuuksiin kuin itse työtehtäviin tai työhistoriaan. Tutkimustuloksemme ovat yhteneväisiä aiempien tulosten kanssa esimerkiksi siinä suhteessa, että vanhemmat työntekijät ovat vähemmän liikkuvia, samoin naiset. Myös omistusasuminen ja kouluikäiset lapset perheessä vähentävät merkittävästi liikkuvuushalukkuutta alueiden välillä. Työtehtäviä ja -historiaa koskevat tuloksemme osoittavat esimerkiksi, että korkeammassa asemassa tai erityisosaamista omaavat työntekijät ovat tyypillisesti liikkuvampia kaikissa korkean teknologian toimialan elinkaaren vaiheissa, niin alueiden sisällä kuin niiden välilläkin.

Työvoiman liikkuvuus verkostona

Työvoiman liikkuvuutta voidaan tutkia myös verkostojen näkökulmasta. Työntekijöiden liikkeet muodostavat ikään kuin työvoiman liikkuvuusverkoston, jossa yritykset kuvaavat verkoston solmukohtia. Työntekijä muodostaa verkostoon yhteyden yritysten välille vaihtaessaan työnantajaa. Verkostoteoreettista näkökulmaa on sovellettu työvoiman liikkuvuuden analysointiin vasta aivan viime vuosina (mm. Guerrero ja Axtell 2013, Schmutte 2014, Axtell et al. 2019, Park et al. 2019).

Verkoston ominaisuuksien analysointi tarjoaa tietoa esimerkiksi verkoston keskeisimmistä yrityksistä eli solmukohdista, jotka ovat osallisina suureen osaan kaikesta työvoiman liikkuvuudesta. Toisaalta se kertoo myös työmarkkinoiden tiheydestä eli siitä, kuinka monipuolisesti työntekijät liikkuvat yrityksistä toisiin. Yksipuolinen verkostorakenne voi johtaa tilanteisiin, joissa yhden tai muutaman suuren yrityksen laskusuhdanne lamauttaa työvoiman liikkuvuutta merkittävästi.

Verkoston tiheyden ja monipuolisuuden analysointi antaa tietoa alueen työmarkkinoiden kestävyydestä tilanteessa, jossa työmarkkina kohtaa suuren muutoksen. Tiheä liikkuvuusverkosto osoittaa tietotaidon monipuoliset soveltamismahdollisuudet. Harva verkosto taas osoittaa, että työvoima ei liiku yritysten välissä, mihin voi olla osasyynä esimerkiksi erot työn vaatimuksissa. Negatiivisen shokin kohdatessa harvan verkoston aluetta saattaa työttömyys kohota ainakin hetkellisesti huomattavan korkealle verrattuna tiheän verkoston alueisiin. Verkosto-ominaisuudet voivat siis paljastaa tietoa alueen toimialarakenteen monipuolisuudesta ja siten myös työmarkkinoiden resilienssistä (Diodato ja Weterings 2015).

Korkean teknologian painopisteen muutos sovelluskehitykseen ja muuhun tutkimukseen on lisännyt työvoiman liikkuvuutta.

On selvää, että verkostoissa muutamat suuret yritykset toimivat niin sanottuina tiedon leviämisen portinvartijoina. Näiden hubiyritysten kautta liikkuu Suomessa noin puolet kaikesta korkean teknologian työvoimasta. Hubien välillä on kuitenkin eroja siinä, kuinka monipuolisesti ne ovat kytkeytyneet pienempiin yrityksiin. Kasvuperiodilla virta suuntautuu pääosin sisään suuriin yrityksiin, kun taas laskuvaiheessa liikettä on enemmän ulospäin (Ikonen et al. 2019).

Tutkimustuloksemme Suomen korkean teknologian työvoimaverkostosta osoittavat, että korkean teknologian sektorin työvoimaverkosto on keskittynyt hiljalleen tiiviimmäksi verkostoksi 1990-luvun kasvuajoista tähän päivään. Osaltaan tiivistyneeseen verkostorakenteeseen voi selityksenä olla korkean teknologian painopisteen muutos kokoonpanotyöstä sovelluskehitykseen ja muuhun tutkimukseen, joihin liittyvä osaaminen on helpommin käytettävissä myös muissa yrityksissä. Joka tapauksessa tietotaito leviää työvoiman liikkuvuuden kautta jatkuvasti tehokkaammin ja laajemmin tihentyvissä alueellisissa liikkuvuusverkostoissa.

Johtopäätökset

Ihmisten ja työvoiman liikkuvuus on erittäin monisävyinen ilmiö. Liikkuvuusilmiön monimuotoisuus paljastuu, kun liikkumista tarkastellaan yritysten, toimialojen ja maantieteellisten alueiden välillä. Tutkimuksemme osoittavat muun muassa sen, että alueellisilla tekijöillä on vaikutusta erityisesti alueen sisäiseen työvoiman liikkuvuuteen. Toisaalta esimerkiksi alueen urbaaniuden ja palvelusektorin kehittyneisyyden vaikutus alueiden väliseen liikkuvuuteen vaihtelee toimialan elinkaaren mukaan. Yksilökohtaiset tekijät näyttävät liikkuvuuden osalta kytkeytyvän monilta osin yksilöiden muihin tekijöihin kuin itse työtehtäviin tai työhistoriaan. Ilmeistä kuitenkin on, että alueellisten ja yksilöllisten tekijöiden merkitys työvoiman liikkuvuuteen vaihtelee sen mukaan, millaisesta liikkuvuudesta ollaan kiinnostuneita ja missä vaiheessa toimialan elinkaaren kehitysvaiheessa liikkuvuutta tarkastellaan.

Asunnon vaihdon helpottaminen sekä alueiden palvelutasosta ja toimialarakenteen monipuolisuudesta huolehtiminen edistävät työvoiman alueellista liikkuvuutta etenkin toimialan kasvuvaiheessa.

Pääministeri Rinteen hallituksen työllisyystavoitteiden saavuttamisessa työn kysynnän ja tarjonnan kohtaannon edistäminen on yksi keskeinen teema. Kohtaannon parantamisessa on keskeistä tunnistaa erityyppisiä liikkuvuuksia (yritysten, toimialojen ja alueiden välisiä) edistäviä ja estäviä tekijöitä. Esimerkiksi omistusasunnossa asuvien liikkuvuuspäätöksiin voidaan vaikuttaa varainsiirtoverotuksella ja pyrkimällä tasavertaiseen lasten päivähoidon ja koulutuksen laatutasoon alueesta riippumatta. Aluekehityksen näkökulmasta alueen toimialarakenteen monipuolisuudesta huolehtiminen edistää alueen työmarkkinoiden resilienssiä suuria toimialarakenteellisia muutoksia kohtaan. Liikkuvuustutkimus on keskeisessä roolissa päätöksentekoon käytetyn tietopohjan luomisessa.