Työmarkkinoiden rakenneuudistukset eivät välttämättä lisää työllisyyttä eivätkä vähennä työttömyyttä
Talouspoliittisessa keskustelussa toistuu jatkuvasti väite, että suomalaisten työmarkkinoiden jäykkyydet ovat suurin este työllisyyden kasvulle, työttömyyden vähentämiselle ja talouskasvun nousulle. Taustalla oikeuttamassa sitä ovat väitteet, a) että pienessä avotaloudessa (hinta-)kilpailukyky on tärkein työllisyyden takaaja, ja palkkojen muutokset sen tärkein osa, joten palkkojen jousto on esimerkiksi globaalin talouden hiljenemisen aikaan paras tapa ylläpitää työllisyyttä, ja b) että kaikkinainen työmarkkinoiden säätely, kuten irtisanomissuoja, vähentää työntekijöiden siirtymistä heikentyviltä aloilta nouseville aloille ja siten talouskasvua. Yhdessä palkkojen jouston kanssa säätelyn purkamisen ajatellaan pitävän työllisyystasoa korkeana ja työttömyyttä alhaisena, varsinkin jos uusien alojen palkkataso on alhainen verrattuna vanhempien alojen palkkatasoon.
Empiiristen ja teoreettisten tutkimusten näkökulmasta tilanne on paljon kirjavampi, mitään yksimielisyyttä rakenneuudistusten positiivisista vaikutuksista ei ole. Tässä tuon esiin tutkimustuloksia, jotka kyseenalaistavat väitteet työmarkkinajoustojen kasvattamisen hedelmällisyydestä, näistähän ei ole virallisessa julkisuudessa lainkaan puhuttu. Käyn ensin läpi teoreettista tutkimusta, sen jälkeen empiiristä ja keskityn makrotaloudelliseen keskusteluun.
1. Valtavirtatalousmallit ja työmarkkinajoustojen kokonaistaloudelliset vaikutukset
Talouspolitiikan suunnittelun yhtenä tärkeänä välineenä keskuspankeissa ja valtiovarainministeriöissä ovat kokonaistaloudelliset mallit, ja niiden joukosta viimeisinä vuosikymmeninä erityisesti ns. uuskeynesiläiset mallit. James Tobin (1975) rakensi yhden nykyisten mallien esimallin tutkiakseen, millä ehdoilla taloudet palaavat takaisin täystyöllisyystasapainoon jonkun häiriön suistaessa sen siitä pois. Yksi hänen tuloksistaan oli, että palkkojen/hintojen nopea joustaminen voi estää paluun. Keynes itse oli myös esittänyt, että palkkojen joustamattomuus auttaa taloudellisen vakauden ylläpidossa.
Tobin (1993) käy läpi laajemmin syitä sille, miksi joustamattomuus on kokonaistalouden näkökulmasta perusteltua[1]. Yksi syy on se, että velallisten tilanne heikkenee, jos palkat/hinnat laskevat. Palkkojen lasku myös lisää velkaongelmaisten määrää, jolloin kysyntä laskee.
Suomessa on arvioitu olevan 400000 velkaongelmaista kansalaista, ja kotitalouksien velkaantumisaste (velat suhteessa tuloihin) on noussut viimeiset 15 vuotta. Joustavien palkkojen taloudessa palkat laskevat, kun taloustilanne heikkenee. Jos yksilöt ja kotitaloudet ovat velkaisia, niin talous voi ajautua deflaatiokierteeseen: talouden tilanne heikkenee edelleen, palkat laskevat edelleen jne. Tämä voi tapahtua myös avoimessa taloudessa, vaikka palkkojen aleneminen parantaisi hintakilpailukykyä. Mutta vaikka velkaongelmaa ei ole, niin palkkojen joustavuus voi olla taloudelle haitallista. Miksi?
Uuskeynesiläisissä malleissa keskitytään tuotannon, työllisyyden, palkkojen ja hyödykkeiden hintojen vaihteluihin, koska mallien mukaisen yhteiskunnan hyvinvointi riippuu niistä. Galí (2013) käsittelee laajalti palkkajäykkyyden vaikutuksia suljetun maan (maa, jolla ei ole mitään taloussuhteita muihin maihin) uuskeynesiläisessä mallissa. Suomen näkökulmasta erityisen mielenkiintoista on katsoa, miten palkkojen joustaminen vaikuttaa avotaloudessa.
Galí ja Monacelli (2016) tukivat, miten palkkojen joustaminen näkyy taloudessa, jolla on oma valuutta ja siten oma rahapolitiikka, ja toisaalta taloudessa, joka on valuutta-alueen jäsen, eikä sillä siis ole omaa rahapolitiikkaa. Suljetussa taloudessa (Galí (2013)) palkkojen jouston kasvattaminen vähentää talouden vaihteluja ja siten lisää hyvinvointia vain, jos rahapolitiikka reagoi voimakkaasti hintojen muutoksiin. Tavanomaisen Taylorin säännön mukainen reagointi on liian heikkoa. Palkkojen joustamattomuuden kasvu voi tällöin olla hyvää politiikkaa.
Tämä tulos yleistyy avoimeen talouteen. Keskeinen ajatusketju on seuraava (ja tämä pätee myös suljetun talouden malliin): Kuvitellaan, että tarkasteltavan maan vienti laskee nopeasti. Tällöin myös työntekijöiden (tai toimijoiden ja osaajien) kysyntä laskee. Jos palkat ovat joustavat, niin palkat laskevat. Jos tämä heikentää kotimaista kysyntää, niin työvoiman kysyntäkin laskee, ja palkat ja hinnat laskevat edelleen.
Tätä voidaan kutsua sisäisen devalvaation tieksi. Siitä voidaan selvitä, jos maalla on mahdollisuus omaan rahapolitiikkaan. Työttömyyden kasvaessa ja palkkojen ja hintojen laskiessa voimakas rahapolitiikan keventäminen elvyttää kysyntää ja vähentää deflaatiopaineita. Galín ja Monacellin tärkeimmät tulokset ovatkin seuraavat:
- Työvoimakustannusten muutosten vaikutus työllisyyteen on paljon pienempi valuutta-alueen jäsenmaassa kuin maassa, jolla on itsenäinen rahapolitiikka ja rahapolitiikkaa käytetään aktiivisesti hintojen vaihtelun vähentämiseen. Palkkakustannusten muutosten vaikutukset ovat siis tehottomampia rahaliitossa kuin sen ulkopuolella.
- Palkkojen joustavuuden kasvattaminen vähentää usein yhteiskunnan hyvinvointia, erityisesti jos maa kuuluu rahaliittoon, tai ylipäätään pyrkii pitämään valuuttakurssien vaikutukset pieninä.
Meillä ja muissakin rahaliiton jäsenmaissa on talouskeskustelussa tullut lähes aksioomaksi väite, että sisäisten devalvaatioiden (sisäisistä revalvaatioista puhutaan harvemmin, miksihän?) tulee korvata oman rahapolitiikan häviäminen.
Yhtä mielenkiintoista on (Billi ja Galí (2020)), että palkkojen joustavuuden kasvattaminen haitalliset vaikutukset voivat olla suuremmat nollakorkomaailmassa kuin ne muuten olisivat, jos rahapolitiikassa seurataan Taylorin sääntöä. Samoin nollakorkomaailmassa, jos kysynnän vaihtelut ovat tärkein talouden vaihteluiden lähde, niin palkkajoustojen kasvattaminen on haitallista, vaikka rahapolitiikkaa ohjattaisiin politiikalla, joka minimoi kokonaistaloudelliset hyvinvointitappiot, jotka kysynnän vaihteluista seuraavat.
Tulokset voivat toki riippua mallien rakenteista. Farmer ja Hollenhorst (2006) käyttävät erilaista työmarkkinamallia kuin Galí et. al. edellä. Farmer ja Hollenhorst käyttävät kohtaanto- (matching) mallia. Heidän tulostensa mukaan palkkajäykkyyksien vaikutukset ovat epäselvät, mutta niiden aiheuttamat hyvinvointitappiot ovat pienet.
2. Työmarkkinoiden säätely ja työllisyys
Valtavirtamakroteorian näkökulmasta väitteet, että palkkajoustoja tulisi kasvattaa, ovat huonosti perusteltuja tai ainakin niitä tulisi perustella paremmin. Palkkajäykkyyksien taas nähdään johtuvan työmarkkinoiden säätelystä, kuten irtisanomissuojista, ammattiliitoista ja eläkeputkesta. Joustoja voidaan siis lisätä säätelyä purkamalla. Edellisessä jaksossa esitetyn perusteella säätelyn purku ei välttämättä täytä niitä toiveita, joita sille pannaan. Tämä on havaittu myös esimerkiksi IMF:n World Economic Outlook 2016 julkaisussa. Siinä kyllä ohjeistetaan hyödyke- ja työmarkkinoiden uudistuksiin. Samalla kuitenkin todetaan (s. 121), että rakenteelliset uudistukset voivat kasvattaa pitkän ajan kokonaistuloa, mutta kasvua vain väliaikaisesti. Työmarkkinauudistuksista sanotaan, että uudistuksia tehdessä niiden vaikutuksia tulee tukea muulla talouspolitiikalla, ja erityisesti finanssipoliittisella elvytyksellä, jos sille on mahdollisuuksia. Lopuksi, uudistusten vaikutus talouden elpymiseen on vain väliaikainen. Samalla tavalla uudistuksia käsitellään OECD:n vuoden 2016 Employment Outlook. Siinä korostetaan myös sitä, että uudistukset voivat lisätä huomattavasti lyhytaikaista työttömyyttä. Vaikutus on niin iso, että on tarvetta lisätä tukia niille, joiden asema heikkenee.
Nämä IMF:n ja OECD:n tutkimukset nostavat kysymyksen, mitä tutkimukset laajemmalti sanovat työmarkkinauudistusten vaikutuksista, erityisesti työllisyyteen ja työttömyyteen. Yksi vastaus löytyy Brancaccio-De Cristofaro-Giametti (BDG) (2020) meta-analyysistä työmarkkinoiden säätelyn työttömyysvaikutuksista.
Kuten keskustelu työmarkkinoiden rakenneuudistuksista osoittaa, näkemykset niiden vaikutuksista eroavat toisistaan. Sama pätee niiden vaikutuksista tehtyihin tutkimuksiin, osa tutkimusta löytää säätelyn purun lisäävän työllisyyttä, osa vähentävän työllisyyttä, ja osa ei löydä mitään vaikutusta. Meta-analyysi on yksi tapa saada selville, millaisen kokonaiskuvan tutkimukset antavat. Vast’ikään Suomessa keskusteltiin paljon kasvomaskien käytön vaikutuksista koronaviruksen leviämiseen. Ehkä ratkaisevin tutkimus oli metatutkimus tehdyistä tutkimuksista. Meta-analyyseille on olemassa erityiset ohjeet (MAER-NET-ohjeet), joita tutkijoiden tulisi noudattaa, jotta tutkimusten vertailu olisi puolueetonta.
BDG hyödyntää kansainvälisiä empiirisiä tutkimuksia aiheesta taloustieteen, sosiologian, politiikantutkimuksen ja työelämän suhteiden tutkimuksen aloilta. Niitä he etsivät Web of Science -tietokannasta työmarkkinoiden säätelyä kuvaavien hakusanojen avulla vuosilta 1990-2019, joista meta-analyysi voi lähteä liikkeelle. Löydetyistä tutkimuksista (joita oli kaikkiaan vähän yli 5000) noin puolet oli taloustieteestä.
BDG oli erityisesti kiinnostunut työelämän säätelyn kokonaistaloudellisista vaikutuksista, erityisesti vaikutuksista työllisyyteen ja työttömyyteen. He rajoittivat kiinnostuksensa tutkimuksiin, joissa työelämän säätelyn mittariksi oli valittu OECD:n ”E(mployment)P(rotection)L(egislation)-indeksi” ja erityisesti EPL:n yleisversio, sekä ILO:n ja CBR-LRI:n työelämän säätelyn mittarit. Tällöin tutkimukseen valikoitui 53 tutkimusta.
Keskeinen tulos oli, että tutkimuksia, joiden mukaan työelämän joustoja lisänneet reformit lisäsivät työllisyyttä/vähensivät työttömyyttä, oli (vain) 28 prosenttia tutkimukseen valikoituneista artikkeleista. Loput artikkeleista joko päätyivät siihen, että vaikutus oli päinvastainen (51 prosenttia) tai tulos oli epäselvä (21 prosenttia).
Meta-analyysiin kuuluu se, että tarkastetaan, ovatko käytettyjen tutkimusten julkaisutaustat samat. Yksi mahdollisuus olisi esimerkiksi se, että tutkimukset, joissa havaittiin työelämän joustojen lisäävän työllisyyttä/vähentävän työttömyyttä, olisi julkaistu ”vaikutustekijältään” paremmissa aikakauskirjoissa kuin muut. Tällöin ainakin osa lukijoista varmasti antaisi niille suuremman painon. Nyt näin ei tilanne ollut. Samoin meta-analyysissä tarkastellaan käytettyjen menetelmien ja muiden valintojen merkitystä tuloksille. Tässä työssä ongelmia ei tässäkään suhteessa näkynyt.
Yksi mielenkiintoisimmista tuloksista oli, että niiden tutkimusten määrä, joiden mukaan työmarkkinoiden joustoja lisäävien uudistusten vaikutukset ovat negatiivisia, on kasvanut koko ajan.
BDG:n tutkimuksessa ei tarkasteltu paikallisten tai yrityskohtaisten palkkaneuvotteluiden ja paikallisten sopimusten vaikutuksia. Tito Boeri (joka muuten oli yksi BDG:n kommentoijista) on hyödyntänyt Euroopan Keskuspankin keräämää yritysaineistoa selvittääkseen paikallisen sopimisen vaikutuksia (Boeri 2014).
Boeri on kiinnostunut nimenomaan järjestelmästä, jossa yrityskohtaiset neuvottelut täydentävät toimialaneuvotteluissa saavutettuja tuloksia. Tärkein tulos on, että tällaisessa järjestelmässä lopputulos voi olla huonompi kuin joko keskitetyissä sopimuksissa tai puhtaasti hajautetuissa neuvotteluissa.
Syiksi Boeri toteaa sen, että kahdenkertaisessa järjestelmässä suljetaan pois vahvat kannustimet (erityisesti palkkojen laskeminen laskusuhdanteissa), vähentävät yritysten halua osallistua keskitetyimpiin neuvotteluihin, eivätkä paranna yritystason sopeutumista eikä makrotason sopeutumista talouden vaihteluissa. Suomalaisessakin keskustelussa keskeisimmäksi tavoitteeksi yrityskohtaisissa neuvotteluissa on asetettu palkkojen jouston kasvattaminen (ja muuallakin kuten Boeri toteaa). Yllä sanotun perusteella on syytä kysyä, miksi näin on? Eikö parempi tavoite olisi yritysten tuottavuuden kasvu?
Itsessään palkkojen joustavuus yritystasolla tarkoittaa sitä, että työntekijät ottavat kantaakseen yritysriskiä. Yritysriskin kantaminen kuuluu kuitenkin yrityksen omistajille, jotka viime kädessä ovat vastuussa siitä, miten yritys toimii. Tämän vuoksi riskien kannon siirtäminen työntekijöille luo tehottomuutta. Yksi mahdollisuus korjata tilanne on se, että työntekijöiden palkkojen alennus katsotaan heidän sijoitukseksi yritykseen. Näin heille on annettava oikeus myös osinkoihin (palkkojen lisäksi) kuten tavanomaisilla omistajilla ja kaikkeen muuhunkin (myös velvollisuuksiin), johon omistajat ovat oikeutettuja. Samalla tavalla, kaikki julkisen vallan tuet yrityksille tulisi tulkita yhteiskunnan investoinneiksi niihin, jolloin niihin täytyy liittää omistajan oikeudet.
Lopuksi
Tämän kirjoituksen päätarkoitus on sanoa, että puheet kipeiden työmarkkinoiden uudistusten tarpeellisuudesta eivät perustu tarpeelliseen tutustumiseen kaikkeen aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Erityisesti minusta tulisi laajemmin keskustella siitä, miksi hintakilpailukyvyn merkitystä korostava näkökulma on saanut, julkisen velan ohella, ison painon keskustelussa.
En ole tässä millään tavalla kommentoinut vaatimuksia työttömyyskorvausten porrastamisesta. Porrastushan voi mennä sekä alaspäin (korvauksia pienennetään työttömyyden keston pidetessä) sekä ylöspäin (korvauksia nostetaan työttömyyden keston pidetessä). Keskustelussa porrastus tulkitaan automaattisesti ensimmäisen vaihtoehdon mukaisesti. Tällekään ei ole annettu mitään perusteita. Teoria antaa perusteita kummallekin, ja kumpaakin käytetään. Tähän voi tutustua pian Talous&Yhteiskunta -lehden uusimman numeron kirjoitukseen, jonka Merja Kauhanen, Ilpo Suoniemi ja Matti Tuomala ovat kirjoittaneet.
Viitteet
[1] Tobinin artikkeli ei ole tekninen ja on erittäin nautittavasti kirjoitettu.
Lähteet
- Billi R. ja J. Galí (2020) Gains from Wage Flexibility and the Zero Lower Bound, NBER Working Paper No. 27386.
- Boeri T. (2014) Two-Tier Bargaining, IZA DP No. 8358.
- Brancaccio E., F.De Cristofaro ja Raffaele Giammetti (2020) A Meta-analysis on Labour Market Deregulations and Employment Performance: No Consensus Around the IMF-OECD Consensus, Review of Political Economy, DOI:10.1080/09538259.2020.1759245, 1-21.
- Farmer R. ja A. Hollenhorst (2006) Shooting the Auctioneer, NBER Working Paper 12584.
- Galí J. (2013) Notes for a New Guide to Keynes (I): Wages, Aggregate Demand, and Employment, Journal of the European Economic Association October 2013 11(5):973–1003.
- Galí J. ja T. Monacelli (2016) Understanding the Gains from Wage Flexibility: The Exchange Rate Connection, American Economic Review 2016, 106(12): 3829–3868.
- IMF (2016) World Economic Outlook: Too Slow For Too Long, IMF.
- OECD (2016) Employment Outlook, Ch. 3: Short-term labour market effects of structural reforms, OECD.
- Tobin J. (1975) Keynesian Models of Recession and Depression, The American Economic Review, Vol. 65, No. 2, (May, 1975), pp. 195-202.
- Tobin J. (1993) Price Flexibility and Output Stability: An Old Keynesian View, Journal of Economic Perspective, Volume 7, Number 1, Winter 1993, pp. 45https://asset.keepeek-cache.com/medias/domain21/_pdf/media2644/408939-m6wp8r41aq/large/1.jpg–65.
