1. T&Y-lehti
2. Suomen talouskehitys on ollut 2000-luvulla mainettaan parempi

Suomen talouskehitys on ollut 2000-luvulla mainettaan parempi

2000-luvun pitkän vientikriisin ja heikon talouskasvun olisi voinut odottaa johtavan syvään lamaan, etenkin vanhenevassa Suomessa. Maahanmuutto, matala korkotaso ja kohonnut työllisyysaste ovat kuitenkin pitäneet Suomen talouden pinnalla ennakoitua paremmin.

Käsityksemme Suomen talouden kehityksestä on varsin negatiivinen. Tällaisen kuvan saa helposti, jos seuraa taloutta koskevaa julkista keskustelua. Suurimpina ongelmina nähdään se, että talous ei ole kasvanut juuri lainkaan vuoden 2008 jälkeen ja se, että julkinen talous on ollut pitkään alijäämäinen. Ei ole yllättävää, että myös tulevaisuus nähdään synkkänä: kasvupotentiaali on vähäinen, työpanos supistuu ja julkisen talouden kestävyysvaje on edelleen ratkaisematta.

Ongelmat ovat todellisia, mutta ne eivät kerro koko kuvaa taloutemme kehityksestä. 2000-luvun kahden ensimmäinen vuosikymmenen aikana Suomen talous on ehtinyt kokea jo monta ulkoista häiriötä, mutta niistä huolimatta kehityksessä on ollut myös positiivisia piirteitä. Työikäisen väestön määrä on kehittynyt ennustettua paremmin, työllisyysaste on noussut ennakoitua korkeammaksi, väestön ikääntymisen aiheuttamista julkisten menojen kasvupaineista on toistaiseksi selvitty, kokonaisveroaste on alentunut ja elintasoa mittaava kulutus – niin yksityinen kuin julkinenkin kulutus – on kehittynyt suotuisasti. Kokonaistuotannon vaatimaton kehitys ei siten ole ainakaan toistaiseksi merkinnyt elintason nousun pysähtymistä.

Kuva kokonaistuotannon heikosta kehityksestä on myös liioiteltu. On totta, että vuodesta 2009 vuoteen 2023 Suomen talous ei kasvanut. Talous kyllä kasvoi useimpina vuosina, mutta vuosien 2009 ja 2020 voimakkaat laskut kokonaistuotannossa saivat aikaan sen, että vuonna 2023 oltiin suurin piirtein samalla tasolla kuin vuonna 2008 eli ennen kriisikauden alkua.

Talouden keskimääräinen kasvu näyttää kuitenkin kohtuullisen hyvältä, jos lähtökohdaksi otetaan kokonaistuotannon taso vuonna 2000. Vuosien 2000–2023 keskimääräinen talouskasvu Suomessa ei ole sen huonompi kuin euroalueen maissa keskimäärin. Tämä taas selittyy sillä, että vuosina 2000–2008 (eli ennen globaalia finanssikriisiä) Suomen talouskasvu oli poikkeuksellisen nopeaa. Kasvu oli tuolloin ripeää muissakin maissa, mutta Suomessa oli lisätekijänä Nokia-yhtymän ja sen matkapuhelinliiketoiminnan erittäin menestyksekäs ajanjakso, joka kasvatti vientituloja ja samalla koko talouden keskimääräistä arvonlisäystä.

Suomen talouden voi nähdä 2000-luvulla kasvaneen muiden EU-maiden tavoin. Kehitys on kuitenkin useiden eri häiriöiden vuoksi ollut erittäin epätasaista.

Suomen talous on kärsinyt epäsymmetrisistä häiriöistä

Ensimmäinen suuri shokki oli vuonna 2008 puhjennut globaali finanssikriisi. Se merkitsi suurta muutosta niin maailmantalouden kehitykseen kuin myös talouspolitiikkaan. Rahoitusmarkkinoiden luottamuksen murentuminen syksyllä 2008 johti maailmantalouden täydelliseen lamaantumiseen vuonna 2009. Maailmankauppa ja investoinnit supistuivat enemmän kuin kertaakaan sitten 1930-luvun laman. Vuoden 2009 romahdus jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, koska valtiot ja keskuspankit käynnistivät nopeasti mittavia elvytystoimia.

Kuvio 1. BKT:n kehitys Suomessa ja euroalueella

Suomessa kriisi merkitsi poikkeuksellisen syvää viennin ja kokonaistuotannon pudotusta vuonna 2009. Toisaalta talous lähti nopeasti elpymään jo vuonna 2010. Euroopassa ja erityisesti euroalueella elpyminen jäi kuitenkin heikoksi, koska Kreikan velkakriisin kärjistyminen johti euroalueella uuteen taantumaan vuosina 2012–2014. Keskeinen syy tähän oli Euroopan keskuspankin EKP:n aluksi passiivinen rahapolitiikka ja euroalueen päättäjien käynnistämä finanssipolitiikan kiristäminen, jolla haluttiin torjua ylivelkaantumista. Tämä koski myös Suomea, jossa talouspolitiikka alkoi muiden euromaiden tapaan asteittain kiristyä.

Eurooppalaisen suhdannekehityksen lisäksi Suomen talous joutui tuotantorakenteensa vuoksi kokemaan nopeassa tahdissa useita epäsymmetrisiä häiriöitä, jotka heikensivät vientiä merkittävästi. Vuoden 2009 globaali taantuma leikkasi merkittävästi suomalaisen konepajateollisuuden kysyntää. Tätä seurasi Nokia-yhtymän aiemmin erittäin kannattavan matkapuhelinliiketoiminnan loppuminen, joka aiheutti tuntuvan arvonlisäyksen menetyksen koko kansantalouteen. Samaan aikaan myös paperiteollisuus joutui sopeutumaan kysynnän supistumiseen, mikä merkitsi kotimaisen tuotannon alasajoa. Lopuksi vielä Krimin kriisiä seuranneet Venäjään kohdistetut talouspakotteet ja ruplan heikentyminen johtivat Suomen Venäjän-viennin merkittävään supistumiseen vuosina 2014–2015.

Suomen talouden voi siten katsoa kokeneen näistä syistä vuosien 2009–2015 aikana modernin historiansa suurimman vientikriisin, josta ei vielä vuoteen 2020 mennessä ollut täysin toivuttu. Viennillä mitattuna 2010-luvun kriisi oli paljon vakavampi kuin 1990-luvun lamaa edeltänyt idänkaupan romahdus, jonka vaikutukset jäivät lyhytaikaisiksi. Vuonna 2020 talouteen iski pandemia ja vuonna 2022 Ukrainan sodan aiheuttama energiakriisi.

Viennin erittäin heikko kehitys näkyi myös kansantalouden ja tuottavuuden kasvuluvuissa, jotka jäivät koko 10-vuotiskaudelle 2009–2019 erittäin heikoiksi. Kehitys oli paljon heikompaa kuin aiemmissa julkisen talouden kestävyysarvioissa oli ennakoitu. Asukasta kohden lasketun kokonaistuotannon taso oli vielä vuonna 2019 hieman alempi kuin vuonna 2008. Vuosikymmenen keskimääräinen talouskasvu jäi siten nollan tuntuman, vaikka vuosittaisissa kasvuluvuissa oli suurta vaihtelua.

Työllisyys on kehittynyt odotettua paremmin

Aiemman kokemuksen pohjalta olisi voinut odottaa näin pahan ja pitkäkestoisen vientikriisin ja heikon talouskasvun johtavan talouden syvään lamaan, suurtyöttömyyteen ja vakavaan julkisen talouden kriisin 1990-luvun tapaan. Näin ei kuitenkaan käynyt 2010-luvulla.

Kuvio 2. Työllisten määrä Suomessa vuosina 2000–2023

Työllisyys toki heikentyi niinä vuosina, kun kokonaistuotanto supistui, mutta paljon vähemmän kuin aiempien säännönmukaisuuksien mukaan olisi voinut ennakoida. Työttömyysaste, joka oli noin 6 prosenttia vuonna 2008, nousi korkeimmillaan noin 9 prosenttiin vuonna 2015. Työllisyysaste supistui vuoden 2008 tasosta eli noin 71 prosentista alimmillaan noin 68 prosenttiin, mutta elpyi vuoteen 2019 mennessä jo noin 72 prosentin tasolle. Työllisyyden muutokset olivat varsin vähäisiä suhteessa kokonaistuotannon muutoksiin. 1990-luvulla vastaavan suuruinen kokonaistuotannon pudotus sai aikaan pitkäaikaisen suurtyöttömyyden, mutta 2010-luvulla näin ei käynyt.

Suhteellisen ja ehkä jopa odottamattoman hyvän työllisyyskehityksen kääntöpuolena on 2010-luvulla ollut heikko tuottavuuden kehitys. Sen taustalla ovat taas samat tekijät, jotka selittävät viennin takaiskuja. Niiden vuoksi Suomen kansantalous menetti korkean arvonlisäyksen vientiteollisuutta, mikä pudotti keskimääräistä työn tuottavuutta.

Suomen talous muistuttaa myyttiä Sisyfoksesta, joka pyrkii aina nousemaan vuorelle siitä huolimatta, että yritys epäonnistuu ennen huipun saavuttamista.

Toisaalta Suomen talous muistuttaa antiikinaikaista myyttiä Sisyfoksesta, joka pyrkii aina nousemaan vuorelle siitä huolimatta, että yritys epäonnistuu ennen huipun saavuttamista. Samalla tavoin työllisyysaste on Suomessa pyrkinyt nousukausien aikana nousemaan 75 prosentin tuntumaan, kunnes uusi kriisi on taas heikentänyt tilannetta. Viimeisin takaisku oli koronapandemia, joka aiheutti taantuman ja työllisyyden laskun vuonna 2020. Koronan jälkeen talous kuitenkin palasi takaisin kasvu-uralle, ja työllisyysaste ja työllisten lukumäärä nousivat kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle vuonna 2023.

Väestö on ikääntynyt ennusteiden mukaisesti

Usein toistuneiden talouskriisien ohella Suomen julkisen talouden näkymiä on jo pitkään varjostanut tietoisuus väestön ikääntymisestä. On ollut suhteellisen helppo ennustaa, että vuosina 1945–1965 syntyneiden suurten ikäluokkien ikääntyminen ja siirtyminen eläkkeelle vuosien 2005–2030 aikana aiheuttavat suuren muutoksen väestön ikärakenteeseen. Työikäisen väestön on taas ennustettu pitkään supistuvan, koska nuoremmat ikäluokat ovat aiempaa pienempiä. Niinpä jo 1980-luvulta lähtien on laadittu useita ennusteita, jotka ennakoivat vanhushuoltosuhteen jyrkkää nousua, työllisten määrän laskua ja tämän seurauksena julkisen talouden kriisiä tai pahenevaa kestävyysvajetta.

Kuvio 3. Julkiset menot suhteessa BKT:een ja kokonaisveroaste Suomessa 2000–2023

Kriisillä on tarkoitettu sitä, että ikäsidonnaiset menot, erityisesti eläkemenot, kasvavat 2000-luvulla jyrkästi suhteessa kokonaistuotannon arvoon ja palkkasummaan. Julkisen talouden kannalta tämä aiheuttaa sopeutumispaineen; on joko kiristettävä verotusta tai leikattava menoja, jos halutaan välttää kasvavista julkisista alijäämistä seuraava paheneva velkakierre.

Eläkejärjestelmän osalta näihin ennusteisiin on reagoitu useilla eri uudistuksilla, joilla on parannettu järjestelmän rahoituksellista kestävyyttä ja vähennetty eläkemaksujen korotuspaineita. Silti työeläkemaksuja nostettiin merkittävästi 1980-luvulta aina 2010-luvulle asti.

Ikäsidonnaiset julkiset menot ovat kasvaneet Suomessa suurin piirtein ennakoidulla tavalla. Tämä on johtanut myös siihen, että julkiset menot kokonaisuudessaan ovat kasvaneet suhteessa kokonaistuotannon arvoon. Vuoden 2000 tasosta tämä osuus on kasvanut noin viisi prosenttiyksikköä vuoteen 2023 mennessä. Kasvu on ollut merkittävintä tulonsiirtomenoissa, mikä selittyy eläkemenojen nousulla. Kasvua on kuitenkin ollut myös julkisen sektorin työllisten määrässä ja palvelutuotannon volyymissa.

Julkiset menot nousivat, mutta veroaste aleni

Yllättävää on se, että nämä muutokset eivät ole johtaneet pelättyyn julkisen talouden kriisiin. Yllättävää on myös se, että kokonaisveroaste ei ole noussut, vaikka menot ovat kasvaneet selvästi suhteessa julkisen talouden tulopohjaan. Vuoteen 2000 verrattuna kokonaisveroaste on Suomessa jopa laskenut. Laskun taustalla on veropoliittisia päätöksiä, joilla on alennettu yhteisöverokantaa ja työnantajien sosiaalivakuutusmaksuja.

Kuvio 4. Julkisen talouden ylijäämä suhteessa BKT:een Suomessa vuosina 2000–2023

Tämän kehityksen seurauksena Suomen perinteisesti vahva julkinen talous on kääntynyt kroonisesti alijäämäiseksi. Muutos tapahtui vuoden 2008 globaalin finanssikriisin jälkeen. Sitä ennen julkisen talouden ylijäämä oli jopa viisi prosenttia BKT:n arvosta. 2010-luvulla julkinen talous muuttui pysyvästi alijäämäiseksi. Alijäämäsuhde on vaihdellut suhdannetilanteen mukaan, mutta on (vuotta 2020 lukuun ottamatta) ollut noin 1–3 prosenttia. Alijäämä on aiheuttanut kasvavaa huolta kotimaisessa talouspoliittisessa keskustelussa, mutta toisaalta alijäämän suuruus ei ole juurikaan poikennut muiden euromaiden tilanteesta.

Yllättävänä voi pitää sitä, että samaan aikaan kun uhkakuvana on ollut julkisen talouden kriisi ja kun myös todellisuudessa ylijäämät ovat muuttuneet alijäämiksi, on kokonaisveroaste ajoittaisista vaihteluista huolimatta lähinnä laskenut. Kestävyyslaskelmien valossa tällaiseen laskuun ei olisi ollut varaa.

Keskuspankkien nollakorkopolitiikka loi liikkumatilaa

Julkisen talouden kestävyyslaskelmissa pysyvä alijäämäisyys johtaa nopeasti hallitsemattomaan velkakierteeseen. Tähän on syynä se, että tällaisissa skenaariolaskelmissa oletetaan reaalikoron olevan selvästi positiivinen. Tällöin pienikin alijäämä alkaa kasvattaa julkisia korkomenoja, jotka puolestaan kasvattavat alijäämää ja luovat vähitellen vakavan velkakierteen. Tämä dynamiikka ei kuitenkaan toiminut 2010-luvulla. Tähän oli syynä keskeisten keskuspankkien omaksuma nollakorkopolitiikka. Sen seurauksena myös Suomen valtion ottamien lainojen nimelliskorko asettui nollan tuntumaan ja reaalikorko selvästi negatiiviseksi. Tämä johti myös siihen, että huolimatta julkisen velan voimakkaasta kasvusta valtion korkomenot supistuivat vuosina 2009–2023. Lisävelkaantuminen ei siis aiheuttanut sellaista korkomenojen nousua, jota kestävyyslaskelmissa oli ennakoitu.

Lisävelkaantuminen ei siis aiheuttanut sellaista korkomenojen nousua, jota kestävyyslaskelmissa oli ennakoitu.

Väestön ikääntyminen ei myöskään johtanut aiemmin ennakoituun työllisyyden heikentymiseen. Työikäisen väestön määrän alentuminen jäi odotettua pienemmäksi suhteellisen voimakkaan nettomaahanmuuton vuoksi. Maahanmuutto kiihtyi väestöennusteissa arvioitua nopeammaksi vuosina 2015–2016 ja uudelleen 2021–2023. Sen lisäksi, että maahanmuutto kasvatti työikäistä väestöä, työllisyyttä vahvisti myös työllisyysasteen nousu. Talouden vaatimattomasta kasvuvauhdista huolimatta työllisten määrä ja työllisyysaste nousivat historiallisen korkealle tasolle vuosina 2022–2023.

Kuvio 5. Julkisen bruttovelan ja julkisten eläkevarojen suhde BKT:een 2000–2023

Julkisen talouden jatkuva alijäämäisyys vuodesta 2009 lähtien on kasvattanut julkista velkaa. Suomen velka-aste onkin noussut runsaan vuosikymmenen aikana pohjoismaiselta tasolta länsieurooppalaiselle tasolle eli noin 40 prosentista suhteessa BKT:n arvoon yli 70 prosenttiin.

Toisaalta koko julkisen talouden rahoitusasema ei ole kuitenkaan heikentynyt. Tämän johtuu siitä, että julkiseen sektorin luettavat työeläkerahastot saivat samaan aikaan hyviä sijoitustuottoja, joiden ansiosta työeläkevarat kasvoivat merkittävästi. Julkisen sektorin nettovarat – eli varojen ja velkojen erotus – kasvoivatkin velkaantumisesta huolimatta niin absoluuttisesti kuin myös suhteellisestikin.

Kaikkea ei voi ennakoida

Monet asiantuntija-arviot ennakoivat jo 1990-luvulla Suomeen vakavaa julkisen talouden kriisiä odotettavissa olevan väestön ikärakenteen muutoksen takia. Väestö onkin ikääntynyt ennakoidulla tavalla. Toisaalta vanhoissa kestävyysvajearvioissa ei osattu ennustaa sitä, että maahanmuutto tulisi kasvattamaan työvoiman tarjontaa, eikä sitä, että työllisyysaste voi nousta 2000-luvun alun alle 70 prosentin tasolta 75 prosentin tuntumaan 2020-luvulle tultaessa.

Kestävyysvajearviot loivat kuvan siitä, että ikäriippuvaisten menojen voimakas kasvu loisi paineen veroasteen kiristymiseen. Yllättävää on ollut, että julkisen talouden tasapainon heikentymisestä huolimatta kokonaisveroaste on kuitenkin 2000-luvulla alentunut. 2000-luvun alun näkökulmasta vielä yllättävämpänä voidaan ehkä pitää sitä, että veroasteen laskun ja menopaineiden kasvun aikaansaama krooniseksi muodostunut alijäämä ei ole negatiivisten reaalikorkojen vuoksi aiheuttanut merkittäviä ongelmia. Velan kasvusta huolimatta julkisen velan korkokustannukset alentuivat merkittävästi vuoden 2000 tasoon verrattuna, mikä osaltaan loi julkiseen talouteen lisää liikkumavaraa.

Tulevaisuutta ajatellen julkisen talouden ratkaisevat kysymykset liittyvät väestökehitykseen, korkokehitykseen ja veroasteeseen. Mennyt neljännesvuosisata osoittaa, että näiden tekijöiden ennakointi on vaikeaa.